Tuesday, September 11, 2012

Paskapuhetta huumesienistä

Tutki itse. Googlaa esimerkiksi hakusanoilla "psilocybe mushrooms science" tai "magic mushrooms science". Tämä ehdotus jääköön kutkuttamaan erityisesti niiden kalloja, jotka lopettavat lukemisen tähän kappaleeseen.


Sienestyskausi on taas alkanut. Suomalaisessa mediassa on viime viikkoina kirjoitettu arveluttavin sävyin psilosybiinipitoisista, suippumadonlakki-nimeä tottelevista sienistä.

Sieniä ovat mainostaneet ainakin Tieteen kuvalehti, Iltalehti, Iltasanomat, KP24 ja MTV3. (Jos tiedät muita uutislähteitä, kerro toki kommenttiboksiin.)

Sanotaan se nyt heti alkuun: Kyllä, psilosybiinisienet – kuten muutkin psykedeelit – ovat todellakin hermostoon (=kehoon, mieleen) vaikuttavia päihdeaineita, joilla on potentiaalisia hyöty- ja haittavaikutuksia.

Tieteen kuvalehdessä silokkeja ei ilmeisesti pidetä päihteinä. Heidän artikkelinsa otsikko huutaa: "Sienimyrkky sumentaa aivot kuin päihde". Kuin päihde? Tahdotaanko tässä sanoa, että psilosybiinisienet vertautuvat paremminkin syanidin huolettomaan rouskimiseen kuin vaikkapa viinipäihtymykseen?

Psilosybiinisienten vaikuttavat ainesosat on tosiaan virallisesti määritelty hermomyrkyiksi. Hermomyrkyiksi luokitellaan mm. monet ihmiskehossa luontaisesti esiintyvät välittäjäaineet. Puhe myrkystä ilman tarkempia selityksiä aiheuttaa väistämättä väärinymmärryksiä. Käytännössä hermomyrkyllä voidaan tarkoittaa mitä tahansa hermoston toimintaan vaikuttavaa substanssia riippumatta siitä, aiheuttaako aine mitään varsinaisia hermostovaurioita tai muita fyysisiä tuhoja.

Akuuttiin psilosybiinipäihtymystilaan liittyy toisinaan pahoinvointia ja muita epämiellyttäviä kehollisia tuntemuksi. Fyysisistä/elimellisistä pitkäaikaishaitoista sen sijaan ei ole tutkimusnäyttöä (kyllä, myös väitteet psilosybiinisienten vaarallisuudesta ruoansulatuselimistölle ovat ilmeisesti urbaanilegendaa, olkoonkin että sienet vaativat sulattelua). Alan kirjallisuudessa tunnetaan noin viidenkymmenen vuoden ajalta kaksi yksittäistä kuolemantapausta, joissa kuolinsyyksi on esitetty pelkästään psilosybiinisienten vaikutus – huolimatta siitä, että vähintäänkin miljoonat ihmiset ovat niitä käyttäneet. Ottaen huomioon, että kuolemantapauksia ei suurista käyttömääristä huolimatta ole esiintynyt tämän enempää, on myös mainittuihin kahteen kuolemantapausraporttiin syytä suhtautua vähintäänkin kriittisesti: kyseessä saattaa olla jokin muu tekijä kuin psilosybiinimyrkytys.

[Oma lukunsa on toinen, suomalaisille tutumpi päihdyttävä rihmastoeliö: Visuaalisesti kovin kaunis punakärpässieni, joka etenkin tuoreena on myrkyllinen (vaikkakaan ei samassa määrin kuin murhanhimoinen sisarensa valkokärpässieni). Punakärpässienten psykoaktiiviset ja neurokemialliset vaikutukset ovat kuitenkin hyvin erilaiset kuin madonlakeilla, eivätkä ne psykonauttien keskuudessa ole erityisen suosittu päihde, eikä niistä yleensä mediassa juurikaan puhuta, kuten ei tässäkään artikkelissa tämän enempää.]

Suora lainaus Johns Hopkins -yliopiston professori Roland Griffithsiltä, joka on toteuttanut psilosybiinisieniä koskevaa tieteellistä tutkimusta: "Ei ole kokeellista tai kliinistä näyttöä, niin eläin- kuin ihmiskokeisiinkaan pohjautuvaa, jonka perusteella psilosybiini olisi neurotoksista (=hermomyrkky) edes suurilla annoksilla. 50-luvulta alkaen psilosybiinillä on tehty tarpeeksi tutkimusta, jotta voidaan luotettavasti olettaa, ettei aine ole myrkyllistä tavallisilla ihmisten käyttöannoksilla. Tämä on linjassa sen tosiasian kanssa, ettei psilosybiinisienille ole vuosituhansien käyttökulttuurin aikana muodostunut fyysisesti haitallisen psykoaktiivin mainetta. Psilosybiinisieniä hyödyntäneissä perinteissä on kylläkin varoitettu niiden holtittomaan käyttöön liittyvistä psyykkisistä ja henkisistä riskeistä."

Tieteen kuvalehden artikkeli jatkaa: "On saatu viitteitä siitä, että sienihuume haittaa aivojen verenkiertoa niin, että jotkin alueet alkavat kärsiä hapen- ja ravinnonpuutteesta." Tutkimusta, johon tällä lainauksella viitataan, on käsitelty tässä blogissa aiemminkin. Mitään tieteellistä dataa siitä, että aivoalueet "kärsisivät" hapen- tai ravinnonpuutteesta, ei ainakaan allekirjoittaneen silmiin ole tutkimusaineistossa osunut. Artikkeleissa on puhuttu verenkierron vaimentumisesta ja veren pienemmästä happipitoisuudesta.

Iltapäivälehtien artikkeleissa kerrotaan: "Sienten nauttiminen on aiheuttanut Suomessa muun muassa kuolemaan johtaneen putoamisen ja niin ikään kuolemaan johtaneen liikenneonnettomuuden."

Vaikka on hyvinkin mahdollista, että sienten nauttiminen on todellakin ollut ratkaisevana tekijänä näissä tapauksissa, nykyisessä ilmapiirissä tunnutaan turhan helposti ajattelevan, että laitonta päihdettä nauttineen sekoilu johtuu väistämättä kyseisestä laittomasta päihteestä, eikä esimerkiksi verenkierrosta yhtä lailla löytyneestä alkoholista. Motiiveja tähän saa pohdiskella.

Iltasanomat julkaisi lisäksi tekstin, jossa lainattiin sieniprofessori Mauri Korhosen lausuntoja. Kommentti "annosta pitää suurentaa koko ajan" on sinänsä totta, että psykedeeleihin yleensäkin toleranssi kasvaa nopeasti. Toinen puoli asiasta kuitenkin on, että toleranssi myös laskee nopeasti takaisin; psykedeelit eivät aiheuta fyysisiä vieroitusoireita jotka saisivat janoamaan lisää, eikä niitä yleensä nautita monena perättäisenä päivänä, etenkään pidempien ajanjaksojen kuluessa. Nämä faktat asettavat Korhosen lausunnon hieman kyseenalaiseen valoon. Huomionarvoinen on myös tekstin viimeinen lause "Alkosta saa ostaa voimakkaampia huumeita, joilla pääsee pilveen helpommin". Mukavaa sinänsä, että sienten suhteellinen mietous on huomioitu, mutta on harhaanjohtavaa vihjailla, että näiden täysin erilaisten päihteiden käyttömotiivit ja -tarkoitukset olisivat täysin yhteneviä.

KP24 varoittaa artikkelissaan: "Enintään neljän sienen hallussapito katsotaan käyttörikokseksi. Sitä suuremmat erät ja välitys tutkitaan huumausainerikoksina." Tiedossa on, että käräjäoikeudessa on jätetty huomattavasti isompikin määrä kokonaan rankaisematta teon vähäisyydestä johtuen. Rangaistuskäytännöt ovat ilmeisen vaihtelevia. Suippumadonlakin normaalit käyttöannokset tuppaavat olemaan enemmän kuin neljä sientä. Milläköhän perusteella huumausainerikoksen raja on vedetty juuri tuohon? Niinpä niin, yhäkin on voimissaan myytti siitä, että pelottelu vähentäisi päihdeongelmia.

MTV3 puolestaan revittelee otsikossaan: "Uusi huumesienibuumi riivaa poliisia." No, onhan se ymmärrettävää, että rankalla tripillä piehtaroivan sienipään kohtaaminen voi olla emotionaalisesti raastavaa (olkoonkin, että rivien välistä on tulkittavissa, että poliisia ahdistaa psilosybiinisienten olemassaolo ylipäätään). Sitten meneekin hurjaksi. Suora lainaus rikosylikonstaapeli Esko Yli-Hallilalta: "neljän käyttö on jo huumausainerikos ja aiheuttaa vakavia harhoja." Olkoonkin, että lausunto on ristiriidassa KP24:n uutisen kanssa, jonka mukaan neljä menee vielä käyttörikoksena, mutta että ihan tosissaan esitetään absoluuttisen kuuloinen väite siitä, että neljä sientä aiheuttaa automaattisesti "vakavia harhoja"? Tuota.

Tässä blogauksessa ei erityisesti syytetä poliisiyksilöitä tietämättömyydestä. Olisi kai liikaa olettaa, että poliisi, joita tuskin yksityishenkilöinä useinkaan kiinnostaa tietää huumeista enempää kuin mitä työnkuva vaatii, olisi perehtynyt aiheeseen ja hahmottanut, missä määrin "ilmiselvä faktatieto" onkin ollut yksiselitteistä disinformaatiota.

Yli-Hallila kertoo myös: "Löysimme tytön, joka oli syönyt sieniä ja oli aivan sekaisin, vakavien harjojen vallassa nurkkaan käpertyneenä". Tämä on toki helppo uskoa. Psykedeelit voivat toisinaan aiheuttaa henkisesti todella hajottavia kokemuksia jotka voivat vetää kuupan pitkäksikin aikaa solmuun. Lukemattomien tutkijoiden kokemuksen perusteella, turvallinen ympäristö, kunnollinen valmistautuminen ja luotettava seura lisäävät huomattavasti kauniin, avartavan ja eheyttävän kokemuksen todennäköisyyttä.

"Neljän sienen hallussapito vastaa kolmen gramman amfetamiini-rikosta." Hei. Oikeesti.

"Välillä tulee liimat, butaanikaasut, nyt taas huumesienet." Olisikohan kuitenkin niin, että paremmin butaanin ja liiman kanssa samaan kategoriaan sopisivat esimerkiksi pitoisuudeltaan vahvat alkoholijuomat – psilosybiinisienet kun eivät tosiaan tuhoa aivoja tai muuta elimistöä. Toistetaan vielä rautalangaksi: Ei, kukaan ei (tässä artikkelissa) väitä psilosybiinisieniä haitattomaksi päihteeksi. Mutta suhteellisuudentaju.

Tiedoksi myös: Yleisen kiinnostuksen huomattava kasvu psykedeelejä kohtaan ei luultavasti ole mikään ohimenevä trendi-ilmiö. Psykedeelit kiinnostavat, koska ne toimivat.

"Poliisi kiertelee lähiviikot viheriöitä ja ratsaa tunnettujen käyttäjien asuntoja, jotta sienestä päästäisiin mahdollisimman pian." Eikö poliisilla ihan oikeasti ole tärkeämpiä, kiireellisempiä asioita hoidettavana? Vaikka psilosybiinisienten käytössä onkin todellisia riskejä, on vaikea nähdä, miten mitään haittoja saataisiin vähennettyä käyttäjiä jahtaamalla ja rankaisemalla, tahi antamalla yksinkertaisesti virheellisiä väitteitä sisältäviä lausuntoja vastuutaan välttelevälle medialle, joka ei vaivaudu penkomaan aihetta vähänkään analyyttisempään sävyyn.

"Pian" sienestä ei joka tapauksessa todellakaan tulla "pääsemään": Suippumadonlakin kasvulle otollista maaperää on Suomessa hehtaarikaupalla. Rihmastoja ei voi pamputtaa hengiltä. Jos psykedeelien käyttöön liittyviin ongelmiin tahdotaan tosissaan puuttua, on tiedostettava että huumeisiin on lakattava suhtautumasta rikosoikeudellisena kysymyksenä. Niitä tulisi lähestyä kansanterveydellisistä lähtökohdista. Käytettyjen toimintamallien ei tulisi perustua moralisointiin, kauhisteluun, aikuisten ihmisen paapomiseen tai aikansa eläneisiin dogmiin, vaan tutkimustietoon ja myötätuntoon.

Alati laajeneva tutkimusaineisto osoittaa selvästi, että psykedeeleillä on monia hyödyllisiä käyttötarkoituksia (joista kaikki eivät mahdu kliinisen lääkinnän kontekstiin – niillä on käyttönsä myös ihmisten yksityiselämän puitteissa), ja että käyttöön liittyviä haittoja voidaan minimoida niin käyttäjien itsensä, heidän läheistensä kuin yhteiskunnallisten instituutioidenkin toimesta. Kulahtaneisiin myytteihin, perusteettomiin oletuksiin ja Yhdysvaltojen mielipuoliseen huumesotaan pohjautuvaa misinformaatiota voidaan pyrkiä kitkemään tutkimus- ja kokemuspohjaisen faktatiedon tieltä. Myös päihdevalistuksen tulisi nojata tutkimustietoon, eikä sen tulisi perustua mustavalkoiselle ja epärealistiselle käsitykselle, jonka mukaan päihteiden käyttö on aina negatiivinen, tuhoisa tai muuten vain "turha" asia. Päihteiden ongelmakäyttäjille tulisi pyrkiä tarjoamaan asianmukaista hoitoa, minkä lisäksi tulisi luopua siitä otaksumasta, että jokaikisellä päihdettä nauttivalla on päihdeongelma. Ylipäätään päihteisiin liittyvää yhteiskunnallista keskustelua tulisi monipuolistaa. Asioista ei oteta vastuuta pyrkimällä vaikenemaan ne kuoliaaksi tai huutamalla vastakkaiset mielipiteet hiljaiseksi.

Rikosylikonstaapeli Yli-Hallila kertoo poliisin olevan "todella huolissaan tästä ilmiöstä." En epäile huolen vilpittömyyttä. Toivoa sopii, että jokin ihmeellinen voima kuljettaa ennen pitkää myös rikosylikonstaapelien korviin riittävän vahvan viestin siitä, millaisin keinoin näihin haasteisiin voidaan oikeasti kasvaa vastaamaan, millaisella suhteella psykedeeleistä voidaan saada irti mahdollisimman paljon yhteistä iloa ja hyvää, ja millaiset toimintamallit puolestaan aiheuttavat lähinnä tuhoa ja kärsimystä.


PS. Väärien sienten aterioiminen voi oikeasti olla hengenvaarallista, siispä
just say know.


Luettavaa:
Harm potential of magic mushroom use: A review
(Hollannin terveysministeriön selvitys psilosybiinisienten riskipotentiaalista)

EMCDDA: Annual report 2011: the state of the drugs problem in Europe

(raportti huumeiden käyttömääristä Euroopassa)

Heini Kainulainen: Seuraamuskäytäntö huumausaineen käyttörikoksissa

(Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus)

Psychedelic Crisis FAQ

(ohjeita vaikean psykedeelikokemuksen varalta)

Psykedeelikokemus-FAQ

(suomenkielinen opas hedelmälliseen psykedeelimatkailuun)

James Fadiman: The Psychedelic Explorer's Guide: Safe, Therapeutic, and Sacred Journeys

(näkemyksiä psykedeelien terapeuttisesta potentiaalista;
kattava selonteko psykedeelitutkimuksesta)

Saturday, September 8, 2012

Miten psykedeeleistä puhutaan? -paneelikeskustelu


Helsingin kirjakauppa Tiedostamossa järjestettiin heinäkuussa luento
otsikolla "Miten psykedeeleistä puhutaan?".
Tapahtumasta tehdyn pitkän videotallenteen voi katsoa täältä.

Friday, June 15, 2012

Johtava terveystarkastaja: Puhdas ekstaasi voi olla turvallista aikuisten käsissä

Alkuperäinen artikkeli julkaistu The Star -lehdessä torstaina 14.6.2012: Pure ecstasy can be ‘safe’ for adults; should be regulated: B.C. health officer [edit: Kyseisen artikkelin sisältöä on muokattu tämän blogauksen julkaisun jälkeen, ilmeisesti uuden haastattelun pohjalta. Ihmekös tuo – kuten voi olettaakin, poliittisesti kiusalliset lausunnot nostattivat paskamyrskyn. Alkuperäinen teksti, josta tämä blogaus on käännetty, löytyy mm. tästä.]

VANCOUVER - Brittiläisen Kolumbian provinssin johtavan terveystarkastajan mukaan puhdas ekstaasi voi olla "turvallista" vastuullisten aikuisten käsissä – huolimatta poliisien varoituksista ja kuolemantapauksista.

Tri. Kendallin ilme kertoo mitä kertoo.
Tri. Perry Kendallin mukaan MDMA:n – johon nimi "ekstaasi" alun perin viittaa – riskejä on liioiteltu, ja että se on hengenvaarallista ainoastaan, kun kemikaaliin on sotkettu ylimääräisiä aineita rahanahneiden jengien toimesta. (Käytännössä katukaupassa siis saatetaan kutsua ekstaasiksi vähän mitä vain koktailia -suom. huom.) Tämän vuoksi Kendall esittää MDMA:n laillistamista: Luvanvaraista myyntiä valtion omistamissa myymälöissä, jossa aineen matka valmistuspaikasta kaupan hyllyille on tiukasti valvottu ja säädelty.

Samanlaisia argumentteja esitetään kannabiksen laillistamisen yhteydessä: Kendall uskoo, että epäpuhdasta ekstaasia kauppaavien pimeiden markkinoiden – ja niihin liittyvän väkivallan – murskaamiseen vaaditaan todistusaineistoon pohjaavaa strategiaa, jonka keskiössä on kansanterveys.

"Ekstaasia olisi mahdollista ostaa turvallisina annosmäärinä, samaan tapaan kuin alkoholiakin nykyään ostetaan valtion valvomista myymälöistä", Kendall sanoi haastattelussa. Hänen mukaansa käyttömäärät saattaisivat jopa vähentyä.

Useat viimeaikaiset tutkimukset myötäilevät näkemystä, jonka mukaan puhdas MDMA ei ole erityisen haitallista. Tällainen on esimerkiksi Harvardin psykiatri John Halpernin viimevuotinen julkaisu

Kendallilta kysyttiin, voiko ekstaasi olla turvallista, mikäli sopivat käyttöannokset selvitetään, ja ainetta käytetään turvallisessa ympäristössä. Hänen vastauksensa: "Ehdottomasti."

"On yleisesti hyväksyttyä, että täysi-ikäiset voivat vapaasti ostaa alkoholin kaltaista vaarallista ainetta."

Kendall ei puhu aineen virkistyskäytön puolesta.*

Kanadassa on viime heinäkuun jälkeen kuollut ainakin 16 ihmistä epäpuhtaan, PMMA:lla jatketun ekstaasin vuoksi. Epäpuhtaudet eivät ole MDMA:n vaan laittomien markkinoiden ominaisuus. Poliisin mukaan keskimäärin 20 kanadalaista kuolee vuosittain katuekstaasin vuoksi.

Kendall ja useat kollegansa vertaavat epäpuhdasta MDMA:ta 1920-luvun kieltolain aikana trokattuun alkoholiin. "Yhdysvaltaissa harjoitettu metanolin kauppaaminen johti lukemattomiin terveyshaittoihin ja kuolemantapauksiin, ja tämä oli seurausta kieltolain luomista laittoman alkoholin markkinoista", sanoo johtava HIV/AIDS-tutkija ja kansainvälisesti tunnustettu riippuvuuksien ja päihdepolitiikan asiantuntija tri. Evan Wood. "PMMA-tapaukset ovat juuri sitä, mitä kieltolain voi odottaa aiheuttavan."

Brittiläisen Kolumbian laittomien huumelaboratorioiden ratsioihin erikoistuneen ratsupoliisin virallinen kanta on, ettei mikään määrä MDMA:ta ole turvallinen. "Pidämme ekstaasia äärimmäisen vaarallisena," sanoo kersantti Duncan Pound, ja lisää, etteivät poliisin toimintamallit eroa MDMA:n ja jatkettujen aineiden välillä. "Sen lisäksi, että yksittäisten pillereiden sisältöä on vaikea määrittää, myös yksilöiden reaktiot vaihtelevat suuresti."

Tutkimustiedon mukaan MDMA - 3,4-metyleenidioksimetamfetamiini — saa aivot tulvimaan serotoniinia. Tämä ilmenee hyväntuulisuutena, sosiaalisuutena ja intiimiytenä.

Toronton riippuvuus- ja mielenterveyskeskuksen mukaan MDMA:lla on potentiaalisia haittavaikutuksia, jotka ilmenevät eri käyttäjissä eri tavoin. Näitä ovat mm. leukojen jauhaminen, hikoilu, kohonnut syke ja verenpaine, rauhattomuus, näkökentän sumeus, vatsakipu, pahoinvointi, oksentelu ja kouristukset. Oireita voi esiintyä pienilläkin annoksilla. Myös hämmennys, ärtyisyys, vainoharhaisuus, masennus, muisti- tai unihäiriöit sekä sisäelinvaurioit ovat mahdollisia.

Ekstaasikuolemat johtuvat keskuksen sivuston mukaan läpi yön jatkuvasta tanssista aiheutuneesta nestehukasta ja ylikuumentumisesta. Kielteiset vaikutukset ovat todennäköisempiä ihmisillä, joilla on muitakin terveydellisiä ongelmia. Aineen sekoittaminen tiettyihin lääkkeisiin (mm. MAOI-mielialalääkkeet) saattaa olla hengenvaarallista.

Yleisen konsensuksen mukaan MDMA ei aiheuta riippuvuutta.

Uuden tutkimusaineiston mukaan monet pitkään pinnalla olleista väitteistä aineen vaarallisuudesta ovat liioiteltuja. Aiemmin mainitun Harvardin tutkimuksen mukaan aine ei heikennä kognitiivisia kykyjä. Tutkimusta johtaneen John Halpernin mukaan puhdas MDMA saattaa lyhyellä aikavälillä kohottaa ruumiinlämpöä, sykettä ja verenpainetta, ja heikentää kehon immuniteettia muutamaksi päiväksi. "Muilta osin tutkimustulokset viittaavat siihen, että ainetta voidaan käyttää turvallisesti," sanoo aihetta15 vuoden ajan tutkinut Halpern, joka kannattaa aineen tuomista reseptilääkkeeksi. Hän toivoo Kanadan näyttävän suuntaa mielekkään huumepolitiikan luomisessa.

"Elämän pyhyyttä on suojeltava", Halpern sanoo. "Aihe ansaitsee ehdottomasti kunnollista julkista keskustelua."

MAPS (Monitieteellinen psykedeelitutkimusyhdistys) on hoitanut yli 500 ihmistä FDA:n hyväksymissä kliinisissä kokeissa, eikä yhtäkään vakavaa negatiivista reaktiota ole ilmennyt. "Tämä tarkoittaa, ettei yksikään koehenkilöistä ole tarvinnut lääketieteellistä apua ylikuumentumisen, sydänkohtauksen, halvauksen tai verenpaineen vuoksi", sanoo Rick Doblin, Harvardin valtiotieteiden tohtori, joka perusti yksityisrahoitteisen tutkimussäätiön vuonna 1986.

Rick Doblin on tämä vekkuli nimeltään.
Mainitut kokeet toteutettiin tarkkaan valituilla, terveillä, muita aineita käyttämättömilä aikuisilla koehenkilöillä. Doblin lisää, että käyttäjien monesti hakeman "rauhan ja rakkauden" tunteen aine tarjoaa normaalisti pienillä annoksilla.

Hän kannattaa Kendallin ehdotusta, mutta lisää, että tosimaailmassa käytännön toteutus on haastavaa. "Sekä kieltolaissa että laillisissa markkinoissa on ongelmansa. Laittomuuden aiheuttamat ongelmat vain ovat suurempia."

Kendallin ehdotus haittojen vähentämiseen tähtäävästä lähestymistavasta hankaa pitkään käytössä ollutta huumausainelainsäädäntöä vastaan. Kanada kriminalisoi MDMA:n vuonna 1976, Yhdysvallat puolestaan vuonna 1985. Hiljattain sen vaarallisuusluokitusta Kanadassa nostettiin hallituksen uuden ohjelman myötä. Kendallin mukaan lainsäädäntö ei perustu farmakologiseen, toksikologiseen tai taloudelliseen analyysiin, "eikä edes laadukkaaseen analyysiin siitä, mikä estää ihmisiä käyttämästä päihdeaineita."

Lääketieteellisen aikakauslehti The Lancetin vuonna 2010 julkaisemassa analyysissä (ks. tästä kriittinen analyysi kyseisestä analyysistä ja siihen liittyvästä medianäkyvyydestä) MDMA sijoittui 20 hermostoon vaikuttavan aineen listauksessa sijalle 17 – sitä vaarallisemmiksi luokiteltiin mm. alkoholi, heroiini, kokaiini, tupakka, kannabis ja steroidit. Tutkimusta johti professori David Nutt, brittihallinnon entinen ylimmäinen huumausaineneuvonantaja, joka pyysi aineiden haittoihin erikoistuneita asiantuntijoita arvioimaan sekä laillisten että laittomien aineiden haittoja 16 eri ominaisuuden kannalta, kattaen niin yksilölliset kuin yhteiskunnallisetkin haitat.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että useimpien aineiden laillisella asemalla on hyvin vähän yhteyttä aineen haittoihin.

Kanadan terveysministeriö hyväksyi protokollan Vancouverissa toteutettavaan tutkimukseen MDMA:sta traumaperäisen stressioireyhtymän hoidossa. Tutkimuksen toteutusta on kuitenkin hidastanut aineen maahantuontiin ja säilyttämiseen liittyvät lupa-asiat.


* Alkuperäisestä artikkelista: "He does not advocate promoting the drug for recreational use." Mitäköhän tällä nyt sitten oikeastaan on tarkoitettu? Eikö aineen tuominen kauppojen hyllyille alkoholin lailla mahdollista viihdekäyttöä? Vai tarkoittaako herra vain sanoa, ettei sinänsä kehota ketään päihtymään? [Lisäys: tarkennusta täältä.]


Myös Suomen mediassa uutisoidaan aiheesta: YLE: Kanadalaislääkäri kannattaa ekstaasin sääntelyä

Saturday, February 4, 2012

Ketamiini ja muut glutamaattijärjestelmään vaikuttavat aineet masennuksen hoidossa


Koko elämänsä ajan masennuksen kanssa taistellut Chris Stephens, 28,
leikkii koiransa kanssa kotonaan Kalifornian Concordissa.
"Ketamiiniannoksen jälkeen tahtoni tehdä asioita palasi. Tahdoin elää elämääni", hän kertoo.
Bile- ja psykonauttipiireissä "ketkuna", kansainvälisemmin "Special K":na, tunnettu ketamiini on viime aikoina herättänyt huomiota masennuksen tutkijoiden parissa. Paremmin anestesialääkkeenä tunnettu, vaikutuksiltaan dissosiatiiviksi laskettava aine saattaa tarjota helpotusta jopa itsemurha-asteen masennukseen muutamassa tunnissa. Lisäksi se toimii monille potilaille, joille yleisemmistä, Prozacin kaltaisista mielialalääkkeistä ei ole ollut apua.

Aivojen serotoniinijärjestelmään vaikuttavien perinteisten mielialalääkkeiden vaikutuksen alkamisessa voi kestää yli kuukausi, ja jopa neljällekymmenelle prosentille vaikeista masennuksesta kärsivistä ne eivät toimi ollenkaan.

"Migreeni voidaan hoitaa tuntien kuluessa", sanoo Carlos Zarate, National Institute of Mental Healthin ketamiinia tutkiva aivoekspertti. "Miksi masennuksen hoidossa on odotettava viikkoja tai jopa kuukausia?"

Zaraten mukaan on epätodennäköistä, että ketamiini itsessään yleistyisi seuraavana suurena masennuslääkkeenä, johtuen sen häiritsevistä sivuvaikutuksista, joihin kuuluu mm. hallusinaatiot. Ketamiinin toimintamekanismin selvittämisestä voi kuitenkin olla paljon apua turvallisempien, ja kuitenkin yhtä tehokkaiden lääkeaineiden kehittämisessä.

Tehottomia masennuslääkkeitä

Ketamiini suunniteltiin alunperin 60-luvulla anestesia- ja kipulääkkeeksi. 70-luvulla huumeiden virkistyskäyttäjät huomasivat, että tarpeeksi suuri annos ketamiinia aiheuttaa tajuntaakieputtavan kokemuksen.

Aineen potentiaali masennuksen lievityksessä on kuitenkin havaittu vasta joitakin vuosia sitten. Useimmat niistä, joiden masennusta on tämän myötä lääkitty ketamiinilla, ovat olleet koehenkilöitä ainetta koskevissa tieteellisissä tutkimuksissa.

Yksi näistä ihmisistä on San Francisco Bay Arealla asuva Christopher Stephens, 28, jolle diagnosoitiin masennus jo 15-vuotiaana.

"Ensimmäiseksi minulle kirjoitettiin Paxilia", hän kertoo. "Sen jälkeen aloin syödä Prozacia. 19-vuotiaana halusin kokeilla uusia lääkkeitä."

Stephens sanoo, että kaikkia kokeiltuja lääkeaineita on vaikea muistaa. Sitten hän luettelee listan, johon kuuluu mm. klonatsepaami, loratsepaami, diatsepaami, alpratsolaami, mirtatsapiini, gabapentiini, buspironi ja valproaatti. Jotkut näistä aineista eivät toimineet ollenkaan. Toiset aiheuttivat vatsavaivoja, päänsärkyä ja unettomuutta sekä seksuaalisia sivuvaikutuksia.

Lisäksi Stephensin masennus vain paheni, lääkityksestä huolimatta.

Hän kertoo menettäneensä toimintakykynsä kokonaan. Hän menetti työnsä erityiskoulunkäyntiavustajana. Edes hänen suurin nautintonsa kamppailulajien opettajana ei riittänyt pitämään häntä liikkeessä.

"Aloin selvittää internetistä keinoja itsemurhaan", hän kertoo. "Monet ajattelevat, että purkillinen kipulääkkeitä hoitaa homman. Sellaisella kuitenkin tuhoaa maksansa, mikä johtaa hitaaseen kuolemaan. Aika nihkeä tapa lähteä. Tahdoin etsiä mahdollisimman tehokkaan ja kivuttoman keinon."

Stephens kuitenkin tahtoi tehdä jotain hyödyllistä ennen kuolemaansa, jotain joka saattaisi auttaa muita ihmisiä välttämään hänen kokemansa kaltaista toivottomuutta. Hän otti yhteyttä San Franciscon yliopistoon ja tarjoutui eräänlaiseksi ihmiskoe-eläimeksi. Hän tuumi, että tutkijat saattaisivat ymmärtää masennusta paremmin hänen aivojaan tutkimalla.

Masennus: Vuotava hana aivoissa

Soittonsa myötä Stephens päätyi tekemisiin Zaraten kanssa, joka ei ole vakuuttunut nykyisenmallisten masennuslääkkeiden optimaalisuudesta.

Zarate vertaa masennusta vuotavaan hanaan aivoissa. Vuodon voi lopettaa useammalla tavalla: "Voi keskittyä suoraan hanan korjaamiseen", hän sanoo, "tai käydä sammuttamassa koko vesivoimalan. Molemmat johtavat vuotavan hanan kannalta samaan lopputulokseen".

Zaraten mukaan nykyiset masennuslääkkeet toimivat tavalla, jota voi verrata vesivoimalan sulkemiseen. Kestää pitkään ennen kuin vesi lakkaa virtaamasta kilometrien pituisissa putkistoissa.

Hänen mukaansa tämä johtuu pääasiallisesti siitä, että nämä lääkkeet vaikuttavat ensisijaisesti serotoniiniin, noradrenaliiniin ja dopamiiniin. Ketamiini taas vaikuttaa glutamaattiin, joka on huomattavasti intiimissä yhteydessä masennukseen.

Zaraten kiinnostus heräsi 2000-luvun alussa, kun hänen korviinsa alkoi kulkeutua anekdootteja ketamiinin lähes välittömästä vaikutuksesta masennuksen oireisiin. Tiedemiehenä häntä kuitenkin askarrutti, josko huhupuheet ovat liian hyvää ollakseen totta. Siksi hän päätti kollegoineen alkaa tutkia asiaa tieteellisesti.
 
Tutkimukseen osallistui 17 masennuksesta kärsivää, kaikki ihmisiä jotka Cristopher Stephensin lailla olivat kokeilleet tuloksetta useita lääkkeitä. Kahdellatoista koehenkilöllä seitsemästätoista, yksittäinen ketamiiniannos karsi oireita huomattavasti. Vaikutus myös kesti yli viikon ajan.
 
Vuonna 2006 julkaistu tutkimus herätti kansainvälistä huomiota. Sen myötä Zarate on annostellut ketamiinia monille muillekin potilaille. Stephens on yksi heistä.
 
'Tahdoin elää elämääni'
 
Stephens muistaa elävästi ketamiinipäivän. Oli maanantai, ja hän heräsi todella huono-oloisena. Hänen mielialansa oli ankea vielä silloinkin, kun lääkärit asettivat neulan hänen suoneensa.
 
"Maanantai-iltapäivänä olin kuin täysin toinen henkilö", hän sanoo. "Tiistaiaamuna heräsin, tuntien: 'Tänään tahdon tehdä asioita.' Myös keskiviikkona ja torstaina heräsin motivoituneena. Tahdoin elää elämääni."
 
Puolisentoista vuotta sitten Yalen yliopiston tutkijat löysivät mahdollisen selityksen ketamiinin teholle. Se ilmeisesti vaikuttaa glutamaattijärjestelmään tavalla joka saa aivosolut muodostamaan uusia kytkentöjä.


Tutkijat ovat jo pitkään otaksuneet, että stressi ja masennus heikentävät aivosolujen välisiä yhteyksiä. Ketamiini vaikuttaa peruuttavan tällaiset muutokset.
 
Zaraten mukaan aineella on myös huomattavia varjopuolia. Yksi niistä on, että suonensisäisesti annosteltuna se aiheuttaa huolestuttavia sivuvaikutuksia, mm. ruumiistairtautumiskokemuksia, hallusinaatioita ja muistihäiriöitä. Lisäksi aineeseen on mahdollista muodostaa riippuvuus, ja jatkuva käyttö on liitetty huomattaviin psyykkisiin ja fyysisiin terveysongelmiin. Tämän vuoksi tutkitaan myös muita glutamaattijärjestelmään vaikuttavia aineita.
 
Masennuslääkkeitä vailla sivuvaikutuksia
 
Yksi näistä tunnetaan nimellä rilutsoli, joka on vaikutukseltaan ketamiinia heikompi. Christopher Stephens on saanut tätä lääkettä ketamiinitutkimukseen osallistumisensa jälkeen. Tutkimuksesta on kulunut jo vuosi, ja masennus on hänen mukaansa pysynyt poissa.
 
Toinen mahdollisuus on aine nimeltä skopolamiini, jota käytetään merisairauden hoitoon. Maura Furey, toinen NIMH:n tutkija, alkoi tutkia skopolamiinia samoihin aikoihin kuin Zarate käynnisti ketamiinitutkimuksensa. Kun Fureyn tutkimus tuli julkisuuteen, hän alkoi saada yhteydenottoja asian tiimoilta. 


Eräs nainen oli kokeillut skopolamiinia vahingossa. "Hän oli lähtenyt laivamatkalle siskonsa kanssa ja käyttänyt skopolamiinilaastarin, ja huomannut oireidensa kadonneen", Furey kertoo. Hänen tutkimuksensa osoittaa, että skopolamiini toimii usein, vaikkakaan ei yhtä nopeasti kuin ketamiini.

Yksi merisairauslääkkeen auttamista ihmisistä on Marylandin Bethesdassa perheensä, koiransa, kissansa ja Wilbur-nimisen papukaijansa kanssa elävä Helene Najar. Perinteisemmät masennuslääkkeet kyllä auttoivat, mutta aiheuttivat liian voimakkaita sivuvaikutuksia, Najar sanoo. Viisi vuotta sitten hän osallistui Fureyn johtamaan, Yhdysvaltain terveysviraston toteuttamaan pilottitutkimukseen. Tutkimuksessa hänelle annosteltiin skopolamiinia kerran viikossa kolmen viikon ajan.
 
Najarin mukaan ensimmäinen annos ei vaikuttanut. Toisen jälkeen hän kuitenkin alkoi huomata muutosta. "Kolmannen myötä olin kuin uusi ihminen", hän sanoo.
 
Tutkijat pyrkivät yhä selvittämään tarkkaa syytä skolopamiinin teholle masennuksen hoidossa. On kuitenkin todistusaineistoa, jonka mukaan glutamaattijärjestelmä liittyy asiaan.
 
Najarin mukaan vaikutus on täysin erilainen kuin missään muussa hänen kokeilemassaan lääkeaineessa. "Mihin reseptoriin se sitten vaikuttaakin, minulla ei ole epäilystäkään siitä, että se on osunut juuri oikeaan kohtaan minun aivojani."
 
Ketamiiniin, rilutsoliin ja skopolamiiniin keskittyvien kokeiden tavoitteena on löytää aineita, joiden molekyylimalleja lääkeyritykset voivat hyödyntää täysin uudenlaisten masennuslääkkeiden kehittämisessä", Furey sanoo. "Lääkeaineita kehittäville on suuri apu kemiallisesta tiedosta sen suhteen, mihin keskittyä."

Lääkeyritykset ovat ottaneet onkeensa. Useat firmat tutkivat parhaillaan glutamaattijärjestelmään vaikuttavia aineita masennuksen hoitoon.

Kuinka ketamiini vaikuttaa masennukseen?
 
Perinteiset masennuslääkkeet, esimerkiksi Prozac, toimivat serotoniinijärjestelmäksi kutsutussa aivojen kemiallisten välittäjäaineiden ryhmässä. Aiemmin otaksuttiin, että masennus johtui yksinkertaisesti serotoniinin puutteesta, ja että lääkkeet toimivat serotoniinitasoja kohottamalla.
 
Viimeaikainen tutkimus on kuitenkin osoittanut selityksen monimutkaisemmaksi. Serotoniiniin kohdistuvat aineet stimuloivat uusien hermosolujen syntyä, mistä seuraa uusia kytkentöjä aivoissa. Uusien hermosolujen luominen kuitenkin ottaa aikansa – vähintään muutaman viikon – jonka otaksutaan olevan syynä masennuslääkkeiden vaikutuksen hitaudelle.
 
Ketamiini puolestaan vaikuttaa eri osaan aivoja – glutamaattijärjestelmään. Yalen tutkija Ron Duman uskoo ketamiinin lisäävän voimakkaasti jo olemassaolevien hermosolujen välistä viestintää. Tämä on nopeampaa kuin uusien hermosolujen muodostuminen, ja johtaa samaan lopputulokseen: aivopiirien toimintojen tehostumiseen.
 
Duman selvitti ketamiinin toimintamekanismia rottakokeiden avulla. Allaolevassa kuvassa on sellaisen rotan hermosolu, jolle ei ole annosteltu ketamiinia. Pienet kumpareet ja pisteet hermosolun reunoilla ovat orastavia kytkentöjä hermosolujen välillä.
 

Tuntien kuluessa ketamiinin annostelusta, Duman havaitsi huomattavan kasvun uusien, aivosolujen välisten kytkentöjen määrässä, minkä otaksutaan selittävän aineen tehokkuuden masennuksen hoidossa.
 




Lisämateriaalia: 
Zaraten tutkimus ja lisätutkimus 
Ron Dumanin tutkimus, sekä lisätietoa artikkelissa ja äänitteessä