Posts
Ekstaasinakin tunnettu MDMA tuo monille mielikuvia vuosituhannen vaihteen reivikulttuurista. Ennen bilekontekstiin leviämistään MDMA:ta kuitenkin hyödynnettiin erityisesti terapian apuvälineenä. Tieteelliseen tutkimukseen ja terapiakäyttöön liittyvien säädösten viimeaikaisen höllentämisen seurauksena MDMA:n terapeuttisia käyttömahdollisuuksia on alettu tutkia uudelleen.
Monitieteellinen tutkimusyhdistys MAPS (The Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies) kertoi viime vuonna ensiaskelistaan tutkimuksessa, jonka tarkoituksena on tutkia sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien, autismin kirjoon kuuluvien hoitoa MDMA:n avulla.
Autismi ja terapia
Vaikka autistisen ja ei-autistisen neurologian välisiä eroja ei täysin ymmärretäkään, tiedetään että autistien subjektiivisella kokemuksella on tapana olla intensiivisempää ja kaoottisempaa kuin ei-autisteilla[1], mikä johtuu siitä, että autistien tiedonkäsittelyn vaikutukset tapaavat olla tyypillistä voimakkaampia ja ennakoimattomampia – niin sensomotorisilla kuin kognitiivisillakin tasoilla.
MAPSin mukaan "autisteilla on usein varhaislapsuudessaan traumaattisia kokemuksia, jotka liittyvät esimerkiksi hylkäämiseen tai väkivaltaan. Tämän seurauksena monet autistit kärsivät esimerkiksi ahdistuksesta (erityisesti sosiaalisesta), traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD) tai masennuksesta, sekä ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja sosiaaliseen mukautumiskykyyn liittyvistä ongelmista.
Perinteiset lääkeaineet eivät tehoa kovinkaan hyvin autismiin liittyviin ongelmiin. Tämän lisäksi monilla autisteilla on vaikeuksia rakentaa luottamussuhdetta terapeutteihinsa, minkä vuoksi myöskään perinteinen psykoterapia ei välttämättä tehoa. Autistien elämänlaatua pyritään kohentamaan uudenlaisia hoitomahdollisuuksia kartoittamalla.
Miksi juuri MDMA?
Alunperin vuonna 1912 kehitetyn MDMA:n ainutlaatuisista psykoaktiivisista ominaisuuksista on käyty paljon keskustelua. Aine on luokiteltu esimerkiksi enteogeeniksi, henkisiä ja transsendentaalisia kokemuksia synnyttäväksi aineeksi, sekä empatogeeniksi, empaattisuutta ja sosiaalisuutta helpottavaksi aineeksi. "MDMA:n farmakologiset vaikutukset tekevät siitä lupaavan apuvälineen sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien autistien hoitoon", MAPSin virallinen tutkimussivu kertoo. Tällaisia vaikutuksia ovat mm:
- Pelkoon liittyvien tunteiden vaimentuminen
- Hyvinvointiin liittyvien tunteiden voimistuminen
- Sosiaalisuuden lisääntyminen
- Ihmisiin kohdistuvan luottamuksen kasvu
- Valppauden lisääntyminen
- Joidenkin empatian osa-alueiden voimistuminen
MDMA:n avulla pyritään tehostamaan perinteisen psykoterapian menetelmiä. Terapiamenetelmässä hyödynnetään sellaisia terapiamuotoja, joiden toimivuudesta autismin kirjon diagnoosien hoidossa on aiempaa näyttöä. Tämän lisäksi hyödynnetään myös käytäntöjä, jotka on todettu toimiviksi MDMA-PSTD-terapiassa.
MAPSin mukaan terapiassa keskitytään koehenkilöiden välisen terapeuttisen vuorovaikutussuhteen rakentamiseen, tarkoituksena muodostaa suvaitsevainen ilmapiiri, jonka puitteissa sosiaalisia taitoja voidaan työstää.
Lisätietoja MDMA:n fyysisistä, kemiallisista ja farmakologisista ominaisuuksista voi lukea tästä[2].
 |
| Charles Grob |
Tutkimusta johtaa LT Charles S. Grob, joka työskentelee Harbor-UCLA-opetussairaalan lapsi- ja nuorisopsykiatrian osaston johtajana sekä Kalifornian yliopiston Los Angelesin lääketieteellisen laitoksen psykiatrian ja pediatrian professorina. Grobin työparina toimii tri Alicia Danforth, Harbor-UCLA:n Los Angelesin biolääketieteellisen tutkimusinstituutin tutkija.
"Kysymys kuuluu: Voidaanko hoitomenetelmiä tutkia vastuullisella, objektiivisella tavalla?", Grob sanoo Daily News -lehden haastattelussa. "60-luvulla olisi ollut parantamisen varaa tutkimuksen vastuullisuuden suhteen."
Aiemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että MDMA voi vaimentaa aktiivisuutta niillä aivoalueilla, jotka säätelevät sosiaaliseen ahdistukseen liittyvää pelkoa. MDMA:n on myös havaittu lisäävän oksitosiinin määrää veressä. Oksitosiini on neuropeptidi, joka vaikuttaa kiintymyssuhteisiin ja sosiaalisiin yhteyksiin."
Ne tutkimukseen osallistuvat aikuiset koehenkilöt, joille annetaan aktiivista ainetta, saavat 75-125 milligramman annoksen. Läsnä on yksi mies- ja yksi naispuolinen tutkija, joiden seurassa koehenkilöt viettävät kuudesta kahdeksaan tuntiin kestävän session, jonka aikana heidän tilaansa tarkkaillaan tiiviisti.
 |
| Alicia Danforth |
"Pyrkimyksenä on optimoida olotila ja puitteet (set and setting), ja varmistaa siten tukevat, turvalliset olosuhteet", Grob sanoo. "Lähestymistavan voidaan sanoa juontavan juurensa shamanistisiin perinteisiin."
Grob kuuluu kasvavaan joukkoon tutkijoita, jotka uskovat psykedeelien, esimerkiksi psilosybiinin, ayahuascan ja MDMA:n potentiaaliin monenlaisten mielenterveydellisten ongelmien ja addiktioiden hoidossa. Hänen ansioluettelonsa on tulvillaan psykedeelitutkimuksia: Grob on 90-luvulta lähtien kartoittanut ayahuascan ja psilosybiinisienten tarjoamia mahdollisuuksia. On käynyt ilmeiseksi, että psykedeeleillä on tiettyjä myönteisiä ominaisuuksia, joita mitkään perinteiset lääkeaineet eivät tarjoa.
"Tavoitteenamme on edesauttaa potilaiden myönteistä, jatkuvaa muutosta", Grob sanoo. "Autismia ei saada poistettua kokonaan, mutta lamauttavaa sosiaalista ahdistusta voidaan hoitaa. [...] Anekdotaalisen todistusaineiston perusteella monet autistiset aikuiset ovat kokeneet MDMA:n aiheuttavan huomattavaa ahdistuksen vähentymistä sekä lisääntynyttä sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvää itseluottamusta."
Tutkimuksen uusi aalto
Psykedeelien kliinisiä sovelluksia tutkittiin paljon 50- ja 60-luvuilla. Aineiden vaikutukset äimistyttivät, ja niiden potentiaalia esimerkiksi masennuksen, ahdistuksen ja skitsofrenian hoidossa haluttiin selvittää. Psykedeelit herättivät jopa asevoimien kiinnostuksen. Esimerkiksi CIA:n kyseenalaisessa MKUltra -projektissa kokeiltiin (menestyksettä) MDMA:ta ja LSD:tä kuulustelun apuvälineinä[3].
1960-luvulla psykedeelien rooli alkoi muuttua aineiden muodostuessa keskeiseksi osaksi koko läntisen maailman läpäisevää vastakulttuurista liikehdintää. Tietous valtioiden harjoittamasta valehtelusta alkoi levitä, ja ihmiset ryhtyivät vastustamaan sotimista, erityisesti Vietnamin sotaa. Psykedeelien tiukka säännöstely (käytännössä siis täyskielto) oli yksi keino pyrkiä kontrolloimaan tätä alakulttuuria. Mediassa levitetyn huumeidenvastaisen propagandan siivittämänä psykedeeleihin liittyvä tieteellinen tutkimus käytännössä keskeytyi vuosikymmeniksi.
MDMA puolestaan levisi laajempaan käyttöön vasta 70-luvulla, kun psykologit ja terapeutit alkoivat hyödyntää ainetta terapiaistunnoissaan. Sen havaittiin helpottavan kommunikaatiota, vaimentavan potilaiden psyykkisiä suojauksia ja lisäävän kykyä terapeuttiseen itsetutkiskeluun.
80-luvulla MDMA löysi tiensä klubikulttuuriin, jossa sen stimuloivat vaikutukset auttoivat tanssimaan läpi yön, ja toisaalta empatogeeniset ominaisuudet voimistivat juhlijoiden yhteenkuuluvuuden tunnetta. Aineen suosio nuorten keskuudessa pelotti DEA:n uudelleenmäärittelemään sen schedule 1 -luokituksen aineeksi. Käytännössä tämä tarkoitti niin terapia- kuin tutkimuskäyttöäkin koskevaa kieltoa.
Askeleittain MDMA-avusteinen terapia on kuitenkin tekemässä paluutaan. Grob toivoo aineen negatiivisen maineen korjautuvan uusien, tiukkoja tieteellisiä kriteereitä noudattavien tutkimusten myötä.
Tutkimusten käynnistyttyä keskeinen haaste on rahoituksen löytäminen. MAPSin toiminta rakentuu lahjoitusten varaan. Artikkelissa käsiteltyyn tutkimukseen voi lahjoittaa rahaa tämän linkin kautta[4] – pienistäkin lahjoituksista on apua.
Jatkoa seuraa
Psykedeeleihin liittyvän tutkimuksen määrä on jatkuvassa kasvussa. LSD:n ja MDMA:n lisäksi tutkitaan mm. ayahuascaa ja ibogaa, joiden tehokkuudesta esimerkiksi vakavien päihderiippuvuuksien hoidossa on jatkuvasti kasvavaa näyttöä. Myös kannabiskeskustelu, esimerkiksi aineen tehosta syövän hoidossa, käy kuumana.
Aihepiiriin liittyvä tietämys jatkaa kasvamistaan, ja lähivuodet tulevat tarjoamaan mielenkiintoisia tutkimustuloksia niin eloperäisten kuin synteettistenkin psykedeelien vaikutuksista ja käyttötarkoituksista.
tällä videolla tutkija Alicia Danforth kertoo kyselytutkimuksesta,
jolla kartoitettiin autistien kokemuksia MDMA:n vaikutuksista
Lähteet
Rick Doblin: A Clinical Plan for MDMA (Ecstasy) in the Treatment of Post-Traumatic Stress Disorder (PTSD): Partnering with the FDA
Viitteet
[1] MDMA-Assisted Therapy for Social Anxiety in Autistic Adults
[2] MDMA Investigator's Brochure
[3] Martin A. Lee, Acid Dreams: The Complete Social History of LSD: the CIA, the Sixties, and Beyond. 1985, Grove Press.
[4] Donation: MDMA-Assisted Therapy for Social Anxiety in Autistic Adults
No comments:
Post a Comment