Posts
Suomentajan alkusanat: Artikkelissa on tämän blogin yleiseen linjaan nähden suhteellisen paljon proosallista ilmaisua ja runollisia anekdootteja, mutta koska niiden maalaamat kokemukset liittyvät olennaisesti artikkelin ansiokkaasti kartoittamaan konkreettiseen tieteelliseen aineistoon, pidän tekstiä keveähköine elementteineenkin varsin perusteltuna julkaisuna. Jonkin verran olen kuitenkin suoraviivaistanut tekstiä.
Oli kirkas sunnuntaiaamu kesäkuussa 2012. 36-vuotias hieroja Roxann Murphy oli 34-vuotiaan aviomiehensä Davidin ja heidän puolitoistavuotiaan Romy-tyttärensä kanssa matkalla Oklahomassa sijaitsevaan kasvitieteelliseen puutarhaan. Pian moottoritielle liityttyään he huomasivat tien laidassa apua viittilöivän miehen, ja David pysäytti tarjotakseen apuaan. Tilanne osoittautui perheriidaksi; kun kävi selväksi, ettei kummempaa apua tarvittu, David lähti palaamaan autolleen.
Samassa silmänräpäyksessä tieltä suistunut auto iskeytyi 110 kilometrin tuntivauhdilla Davidiin ja toiseen auttamaan pysähtyneeseen mieheen. Murphy muistaa nähneensä toisen miehen ylösalaisin ilmassa, ja ajatelleensa, ettei tämä mitenkään tule selviytymään. Sitten hänen huomionsa kiinnittyi tietä pitkin kierivään aviomieheensä, joka lopulta pysähtyi moottoritietä reunustavalle nurmikolle. Hän huusi miehensä nimeä, sieppasi heidän lapsensa turvaistuimelta ja syöksyi miehensä luokse. Hänen päästessään Davidin kohdalle mies oli jo menettänyt tajuntansa ja vuosi verta otsassaan ja nenässään olevista syvistä haavoista. Hän polvistui silittämään miehensä päätä ja kehoa yhdellä kädellään, tukien toisella Romya, jota imetti koska ei kyennyt laannuttamaan tämän itkua muullakaan tavalla. Aurinko paahtoi pienten heinäsirkkojen hyppiessä Davidin ylitse. Murphy rukoili miehensä selviytymistä; tuntia myöhemmin ambulanssia ei vieläkään näkynyt. "Tunsin hänen kuolemansa", Murphy sanoo. Mies kuoli.
Välittömästi onnettomuuden jälkeen Murphy alkoi kärsiä jatkuvista takaumista. Hän säikkyi yllättäviä ääniä ja hän näki hallusinaatioita tummista, valtavista mieshahmoista sänkynsä äärellä. Hän laihtui yli kymmenen kiloa ja sai aniharvoin nukuttua; kun uni viimein tuli, unet tulvivat verta ja ruumiinosia. Valveilla ollessaan hän oli zombimaisessa tilassa. Haavekuvissaan hän murskasi aivonsa vasaralla, mutta Romyn vuoksi hänen oli pidettävä pintansa, mikä puolestaan synnytti katkeruutta.
Joitakin viikkoja Davidin kuoleman jälkeen Murphy alkoi käydä kognitiivis-behavioraalisella terapeutilla Oklahoman yliopistolla. Hänelle diagnosoitiin traumaperäinen stressihäiriö, PTSD, johon liittyy tyypillisesti takaumia, toivottomuutta ja turtumusta. Tilasta kärsii yksin Yhdysvalloissa 8 miljoonaa aikuista (joista 81 % naisia), ja sen aiheuttajana on usein traumaattinen kokemus, esimerkiksi sota tai seksuaalinen väkivalta. Murphy oli viikottaisesta terapiasta huolimatta itsetuhoinen vielä kaksi vuotta onnettomuuden jälkeen. Tyttärensä vuoksi hän etsi kuumeisesti keinoja hengissäpysymiseen. Hän kahlasi netistä tietoja PTSD:n hoitomuodoista, ja lähti viimein, viimeisenä oljenkortenaan, viikon mittaiselle matkalle Coloradon Boulderiin osallistuakseen uudenlaiseen kliiniseen tutkimukseen, joka tulisi lopulta pelastamaan hänen henkensä: MDMA:n katalysoimaan psykoterapiasessioon.
Viiden kuukauden aikana tutkimusten 98 koehenkilöä, joista hieman yli puolet on naisia, saavat 75-188 milligrammaa MDMA:ta 3-5 päivää kestävän psykoterapiasession aikana, jonka lisäksi terapiaan kuuluu kaksikymmentä tuntia ammattilaisen kanssa toteutettua lääkkeetöntä puheterapiaa. MDMA:n tehoa emotionaalisten muurien murtajana, kommunikaatiokyvyn voimistajana ja syvän itsetutkiskelun apuvälineenä ylistetään; aine ei ole perinteisessä mielessä niinkään lääke kuin psykoterapian katalyytti, jonka avulla on mahdollista päästä muutaman session avulla sellaisiin tuloksiin, joiden saavuttamisessa kuluu perinteisemmissä olosuhteissa tyypillisesti vuosia [mikäli verrattaviin tuloksiin ylipäänsä päästään: monet tutkimusten koehenkilöistä ovat sellaisia, joihin kymmenienkään vuosien terapia ei ole purrut --suom.huom.].
Charlestonissa toteutetun, vuonna 2008 julkaistun kakkosvaiheen (FDA hyväksyy uudet lääkeaineet kolmivaiheisessa prosessissa) tutkimuksen tulokset olivat lupaavia: kahden MDMA-avusteisen psykoterapiasession jälkeen 83 % osallistujista ei enää kärsinyt PTSD:stä, verrattuna pelkän puheterapian 25 % lukemiin. Jos nyt käynnissä olevat tutkimukset osoittavat vastaavaa tehoa, MDMA-avusteisesta psykoterapiasta saattaa tulla hyväksytty PTSD-hoito, mikä saattaisi perustavanlaatuisesti muuttaa tapaa, jolla monia muitakin psykiatrisia ongelmia – esimerkiksi autistien kokemaa sosiaalista ahdistusta ja anoreksiaa – hoidetaan.
Vaikka PTSD:stä puhutaan erityisesti sotaveteraanien ongelmana, häiriö on yleinen myös siviilinaisten keskuudessa; häiriöstä kärsii elinaikanaan yksi kymmenestä naisesta, mikä johtuu osittain siitä, että erityisesti naiset kärsivät seksuaalisista traumoista, jotka ovat yleisin tekijä häiriön taustalla. PTSD:n hoitoon tyypillisesti käytettävät mielialalääkkeet ja puheterapiamuodot ovat teholtaan parhaimmillaankin keskinkertaisia; tutkimusten perusteella 25-50 % potilaista kärsii PTSD:stä hoidon jälkeenkin.[1]
Kun MDMA-kapselin nielemisestä oli kulunut kaksikymmentä minuuttia, aine alkoi vaikuttaa. Mielikuvissaan Murphy syöksyi läpi maan ilmakehän – kohti ulkoavaruutta, jossa kohtasi tähtikuvioiden lomassa kirkkaana hehkuvan Davidin. He keskustelivat sekä arkisista asioista – Oklahomasta Boulderiin matkustamiseen liittyvistä vastoinkäymisistä – että syvemmistä kysymyksistä. Murphy kertoi miehensä perheen kuulumisia, jakoi Romyn tulevaisuuteen liittyviä huoliaan ja ilmaisi vihantunteitaan, jotka liittyivät siihen, että hän jäi tyttärensä kanssa yksin. David nyökkäsi ymmärtäväisesti hymyillen. Sitten Murphy kysyi mieheltään: "Minkä kokoinen oikein olet?" David levitti kätensä, jotka aukenivat maailmankaikkeuden läpi ulottuviksi siiviksi. Kahden vuoden kauhun ja surun jälkeen Murphy tunsi ensimmäistä kertaa rauhallisuutta.
MDMA-avusteinen psykoterapia saattaa kuulostaa lääkekannabiksen ajan tuotteelta. Uusien tutkimusten juuret kuitenkin ulottuvat syvälle: ennen kuin aine levisi klubeille, terapeutit hyödynsivät MDMA:ta 70- ja 80-luvuilla nykyistä vastaavissa, intensiivisissä sessioissa. Kalifornialainen terapeutti ja psykedeeliterapian uranuurtaja Leo Zeff kuvaili ainetta "sielun penisilliiniksi" [toiset lähteet[2] tosin antavat ymmärtää, että fraasi saattaisi olla peräisin Ann Shulginilta. --suom. huom.] Vuonna 1985 Yhdysvaltain huumepoliisi DEA löi [omien asiantuntijoidensa ohjeiden vastaisesti --suom. huom.] aineelle schedule 1 -kieltoluokituksen, joka asetti sen samaan kategoriaan heroiinin ja LSD:n kanssa. Ryhmään luokitellaan aineet, joilla "ei ole hyväksyttyjä lääketieteellisiä käyttötarkoituksia", ja joilla "on huomattava väärinkäyttöpotentiaali".
Tämän seurauksena aine kantoi vuosikausien ajan kielteistä imagoa, jota pönkittivät paikkansapitämättömät väitteet, joiden mukaan aine aiheuttaa Parkinsonin tautia tai reikiä aivoihin, tai tuhoaa serotoniinivarastoja pysyvästi [viimeinen kohta tosin saattaa allekirjoittaneen käsityksen mukaan olla mahdollista isoilla annoksilla toteutetulla jatkuvalla käytöllä; yksiselitteisiä tutkimustuloksia odotellessa. --suom.huom] Siitä, että kliiniset käyttötavat – puhdas MDMA keskikokoisilla annoksilla lääketieteellisessä valvonnassa rajatuin käyttötiheyksin – aiheuttaisivat pitkäaikaisia kognitiivisia haittoja, ei Johns Hopkinsin lääketieteellisen yliopiston psykiatrian ja käyttäytymistieteiden apulaisprofessori Matthew Johnsonin mukaan ole tutkimusnäyttöä. MDMA:ta on annettu useissa tutkimuksissa yhteensä yli tuhannelle koehenkilölle, joista ainoastaan yhdessä tapauksessa ilmeni merkittävä vaaratilanne, joka loppui aineen vaikutusten loputtua. (Koehenkilö vietiin epäsäännöllisen sykkeen vuoksi sairaalaan, josta hänet seuraavana päivänä kotiutettiin.)
Laittomilla markkinoilla tavattava MDMA kuitenkin eroaa lääke-MDMA:sta huomattavasti. Käsitteitä MDMA, ekstaasi ja mämmi käytetään sekaisin, mutta katukaupasta ostetut aineet sisältävät usein haitallisia jatkeaineita, mikäli ylipäätään sisältävät MDMA:ta. (DEA:n vuonna 2013 New Yorkista takavarikoimasta MDMA:sta vain 9 % oli puhdasta MDMA:ta.) Aineen käyttämisessä lääketieteellisen kontekstin ulkopuolella, esimerkiksi klubeilla, on riskinsä: se nostaa verenpainetta ja sykettä, ja voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa lämpöhalvauksia, mikä puolestaan voi johtaa maksa-, munuais-, lihas- tai sydänvaurioihin.
Kakkosvaiheen tutkimuksiin osallistuneisiin kuuluu äitejä, opettajia, urheilijoita, sotaveteraaneja, poliiseja, psykoterapeutteja ja toimistopäälliköitä, joilla on takanaan mm. sotatilanteita, raiskauksia sekä seksuaalista ja muunlaista kidutusta. Osallistujille tehdään DSM-IV-luokituksen mukainen PTSD-testi (CAPS), joka on PTSD:n diagnosoinnissa käytetty standarditesti. (Tekstin maksimilukema on 136; kuudenkymmenen ylittäviä tuloksia pidetään jo vakavana PTSD:nä. Tutkimukseen osallistuneiden keskimääräinen lukema on 82.) Monet tutkimuksiin osallistuneista kokevat hoidon viimeiseksi oljenkorreksi pyrkimyksessä saada otetta elämäänsä.
Brendan kliininen masennus kävi niin pahaksi, että hän ajautui itsemurhan parhaalle eikä kyennyt hoitamaan työtään peruskoulun opettajana. (Perhettään ja uraansa suojatakseen hän halusi jättää haastattelusta pois sukunimensä.) PTSD:stä kärsivän 38-vuotiaan Denveriläinen opettaja oli isänsä harjoittaman seksuaalisen hyväksikäytön uhri 3-12-vuotiaana. Ilmoittautuessaan tutkimukseen hän oli kokeillut 11 eri lääkettä ja käynyt terapiassa 15 vuoden ajan. "Tutkimuksen alussa CAPS-lukemani oli, lääkkeiden vaikutuksen alaisena, 87", hän sanoo. "Vittu mitä paskaa. Olin toiminut kehoitusten mukaisesti ja seurannut kaikkia niitä ohjeita, joita terapeuttini koulutuksensa pohjalta antoivat, mutta tilani vain paheni." Ajatus "bilehuumeen" käytöstä hoidossa epäilytti, mutta epätoivo kasvoi. "Taistelin elämästäni", Brenda sanoo. "MDMA:han liittyvän stigman pelko oli huomattavasti pienempi kuin loppuelämään PTSD:n kanssa liittyvä pelko."
Sessiot eivät ole korkealentoisia, hurmiollisia psykedeelitrippejä, mutta niihin liittyy tyypillisesti voimakkaita "yhteyden" sekä itseen ja kanssaihmisiin kohdistuvan rakkauden tuntemuksia. "Olen ollut naimisissa mieheni kanssa 17 vuoden ajan, ja ymmärsin kokemukseni aikana ensimmäistä kertaa hänen rakkautensa syvyyden – ja että todella ansaitsen hänen rakkautensa", Brenda kertoo. Hän kokee MDMA-terapian avanneen uudenlaisten tuntemusten maailman. "Sain yhteyden tunteisiini. Tätä pidän kaikkein merkittävimpänä vaikutuksena. Löysin MDMA:n vaikutuksen alaisena väyliä tunteisiin, jollaisia en ollut koskaan ennen kokenut." Aineen kolmesta kuuteen tuntiin kestävä vaikutus tuottaa objektiivisen tilan , jonka aikana on mahdollista palata vaikeiden tunteiden ja kokemusten äärelle ilman, että ne hukuttavat allensa. ["Objektiivisen tilan" sijaan voisi olla täsmällisempää puhua esimerkiksi tavallista neutraalimman havainnoinnin tilasta. --suom. huom.] "Olin suuren osaa ajasta kauhuissani. Elin kokemustani uudelleen", sanoo Murphy, joka palasi kokemuksensa aikana kerta toisensa jälkeen traumansa synnyinsijoille. "Havainnoin onnettomuutta kokonaisuudessaan, mutten hukkunut siihen koska havainnoin kokemustani jollain tapaa tapahtumien ulkopuolelta."
Tällainen rauhallisuuden tunne on MDMA-sessioille tyypillinen. "Ylivalppauden tai yliherkkyyden sijaan tunsin valtavan rauhallisuuden; ahdistukseni hellitti", Hope sanoo. Psykedeelien vaikutukselle luonteenomaisesta herkistyneestä aistillisuudesta huolimatta (esim. valojen voimistuminen ja tuntemukset iholla kulkevista ilmavirroista) hoidettavat kykenevät keskittymään olennaiseen – parantumiseen – poikkeuksellisella intensiteetillä. "MDMA on psykedeeli, mutta en kokenut trippaavani", Hope sanoo. "En ollut sekaisin. Olin täynnä voimaa, ja tunsin pystyväni ohjaamaan huomioni sinne, missä sille oli tarvetta."
Tälle on kemialliset selityksensä. MDMA laukaisee valtavia määriä serotoniinia, mielialaa säätelevää välittäjäainetta; dopamiinia, joka säätelee tunnevasteita; sekä oksitosiinia, hormonia joka liittyy sosiaalisiin siteisiin, luottamukseen ja intiimiyteen. "Potilaat ovat hereillä, valppaina ja läsnäolevia. He kaipaavat puhumista ja tutkimista. He kokevat olonsa tarpeeksi rauhalliseksi ja pelkonsa riittävissä määrin vaimentuneeksi, jotta trauman käsittely on mahdollista", sanoo psykiatri tri Julie Holland, kirjan Ecstasy: The Complete Guide: A Comprehensive Look at the Risks and Benefits of MDMA toimittaja. "Olisi miltei mahdotonta suunnitella terapian tarpeisiin MDMA:ta paremmin toimivaa molekyyliä."
MRI-aivokuvaukset viittavat siihen, että yksi MDMA:n toimintamekanismeista on "aivojen pelkokeskuksen", mantelitumakkeen toiminnan vaimentaminen sekä etuaivolohkon – muistiin ja korkeampiin aivotoimintoihin liittyvän alueen – toiminnan voimistaminen. PTSD:stä kärsivissä aivoissa näiden alueiden toiminta on epätasapainossa. Tutkijat uskovat MDMA:n mantelitumakkeeseen ja etuaivolohkon kuoreen kohdistuvien vaikutusten auttavan ihmisiä ymmärtämään traumaansa ilman, että hautautuvat kielteisten tunnetilojensa alle. "Sitä voisi verrata puudutukseen kirurgisissa operaatioissa", Holland sanoo. "Yhdiste auttaa kaivautumaan sisään ja kiskomaan vahingollisen asian tarkastelua varten esiin. Psykoterapiassa voi kestää vuosia ennen kuin trauma saadaan kaivettua siinä määrin esiin, että toimeen voidaan ryhtyä. Tämän menetelmän avulla ihmiset voivat käydä suoraan kiinni ongelmakohtaan, jolloin paranemisprosessi voi edetä."
Pääsy traumaattisten muistojen äärelle auttaa käsittelemään niitä. Tätä kutsutaan muistojen uudelleenvahvistamiseksi (memory reconsolidation): muistoja on mahdollista muuttaa mikäli ne uudelleenaktivoidaan ja niitä päivitetään uudella informaatiolla. "Kyse on muiston muovaamisesta, ja kun se tallennetaan, uusi versio eroaa selkeästi aiemmasta", Johnson sanoo. Tämä on tärkeää PTSD:stä kärsiville, joiden aivot eivät traumasta johtuen ole toimineet kunnolla. "Tuntui kuin olisin kirjaimellisesti uudelleenohjelmoinut aivojani. Käsittelin kaikkia niitä iskostuneita ajattelumalleja ja uskomusjärjestelmiä, jotka pitivät PTSD:tä sijoillaan, ja joiden vuoksi elin menneisyyttäni uudestaan ja uudestaan. Kykenin viimeinkin irroittamaan noista muistoista", Hope kertoo.
Vuonna 2014 Murphy osallistui kolmeen 8 tunnin mittaiseen MDMA-hoitosessioon. Jo ensimmäisen session jälkeen hänen unenlaatunsa parani. Toisen session jälkeen hänen itsetuhoisuutensa oli poistunut; myös takaumat alkoivat hellittää. "Kuin kantamani taakat olisi nostettu yltäni", Murphy kertoo. Tutkimuksen loppuessa hänen CAPS-lukemansa oli laskenut 114:stä 37:ään, mikä tarkoitti, ettei hänellä enää ollut PTSD:tä. "Hoito pelasti minut", hän kuvaa kokemustaan. "Se johdatti minut takaisin hyvän elämäni äärelle ja palautti äidin tyttärelleni."
Myös Brenda laskee elämänsä pelastamisen MDMA:n ansioksi. "Olin itsetuhoinen 35 vuoden ajan, mutta enää en ole, ja kiitos tästä kuuluu MDMA:lle ja kahdelle todella taitavalle terapeutille", hän sanoo. Hän on luopunut kaikista lääkkeistään ja opettaa jälleen täyspäiväisesti – ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. "En ole koskaan ollut terveempi. Tämä on seurausta kokemastani selkeydestä." Yli kymmenen vuotta ensimmäisen tutkimuksen jälkeen Hope sanoo, että hänen ensimmäistä MDMA-sessiotaan edeltänyt PTSD on pysynyt poissa, kuten myös IBS, takaumat ja yölliset kauhuntuntemukset.
Zoloftin kaltaiset mielialalääkkeet pyrkivät korjaamaan ns. biologisen epätasapainon tiloja. Tutkijoiden mukaan ne toimivat tilapäisinä, kärsimystä vaimentavina laastareina, kun taas MDMA voi tukea pysyvässä parantumisessa. MDMA on myös psykiatrisia lääkkeitä turvallisempi, koska sitä ei käytetä päivittäin. "Jos ainetta käytetään harkiten, se voi olla turvallisempi vaihtoehto, koska sivuvaikutukset ovat tilapäisiä", Johnson sanoo. Zoloft ja Paxil, joita on perinteisesti käytetty PTSD:n hoitoon, voivat aiheuttaa painonnousua, seksuaalisia häiriöitä ja itsetuhoisia ajatuksia. Yhden lääkelaatuisen MDMA-annoksen sivuvaikutukset saattavat jäädä kokemuksen aikana ilmenevään kohonneeseen pulssiin ja verenpaineeseen sekä joitakin päiviä kestävään uupumukseen, ruokahaluttomuuteen ja alakuloisuuteen. Murphyn, Brendan ja Hopen kaltaisille ihmisille MDMA-session mahdollistamat oivallukset ja tunnetilan muutokset ovat muuttaneet heidän elämiään perustavanlaatuisesti. "Tuntuu kuin olisin astunut aivan uudenlaiseen maailmaan, ja hengittäisin sen raikasta ilmaa."
MDMA-tutkimus on raivannut tietä psykedeelitutkimuksen elpymiselle. Johns Hopkins -yliopiston, Lontoon Imperial College -yliopiston ja New Mexicon yliopiston tutkijat selvittävät LSD:n ja psilosybiinin, psilosybiinisienten psykoaktiivisen ainesosan, tehoa mm. riippuvuuksien ja ahdistuksen hoidossa. Tulevaisuudessa MDMA-tutkijat toivovat näkevänsä kokeellisesta vaiheesta edennyttä terapiamuotoa sovellettavan koulutettujen, laillistettujen terapeuttien toimesta mielenterveysklinikoilla ympäri maailman.
Harvard Medical Schoolin psykobiologian professori Bertha Madras kuitenkin pelkää, että MDMA:n lääkekäytön laillistaminen on ensimmäinen askel kohti voimakkaiden aineiden dekriminalisointia Yhdysvalloissa. "MDMA:n, LSD:n ja psilosybiinin kaltaisia laittomia hallusinogeeneja pyritään muovaamaan huumeista 'lääkkeiksi', ja pitkän aikavälin tavoitteena on niiden normalisointi psykoaktiivisiin tarkoituksiin", hän sanoo. "Toistaiseksi todistusaineisto MDMA:n tehosta terapiakäytössä on puutteellista." [Ja juuri siksi tutkimusta tehdään aktiivisesti, ja kolmosvaiheen tutkimus pyritään aloittamaan heti kun mahdollista. --suom.huom.] Minnesotassa toimivan vieroituslaitos Hazelden Betty Ford Foundation Youth Continuumin lääketieteellinen johtaja Tri Joseph Lee puolestaan uskoo MDMA:n terapeuttisiin ominaisuuksiin, mutta suhtautuu varauksella MDMA-avusteisen psykoterapian laillistamisen laajempiin seuraamuksiin. "Olen huolissani siitä, että MDMA:n tehoa PTSD:n hoidossa aletaan käyttää perusteluna aineen viihdekäytölle tai väärinkäytön vähättelylle. Vastaavaa on tapahtunut reseptilääkkeiden kanssa", Lee sanoo. Hän myös varoittaa MDMA:n liikakäytöstä. "Kohtaamme vuosittain nuoria, jotka ovat käyttäneet liikaa MDMA:ta tai joille MDMA:n käyttö on aiheuttanut sivuvaikutuksia, jotka vaativat psykiatrista hoitoa ennen kuin voimme hyväksyä heitä klinikkamme asiakkaiksi", hän sanoo, viitaten toiseen MDMA:han liittyvään huolenaiheeseen – siihen mahdollisuuteen, että aine saattaa laukaista piileviä psykiatrisia ongelmia. (MDMA-avusteisen terapian tutkimusten koehenkilöt valitaan tarkasti, ja tietyt psykologiset ongelmat – esim. kaksisuuntainen mielialahäiriö ja skitsofrenia – estävät osallistumisen tutkimukseen.)
Yksi suurimmista esteistä MDMA:n matkassa FDA:n hyväksymäksi lääkeaineeksi on rahoitus. Prosessi vaatii 20 miljoonaa dollaria, ja nojaa kokonaisuudessaan voittoatavoittelemattoman, psykedeelien terapeuttisia käyttömuotoja suunnittelevan ja tutkivan MAPS-tutkimusjärjestön keräämään rahoitukseen, koska lääketehtaita vain jokusen kerran annosteltavien aineiden tutkiminen ei liiemmin kiinnosta. Vuonna 2016 [tai mahdollisesti vuonna 2017 --suom. huom.] MAPSin työ MDMA-terapian laillistamiseksi tulee astumaan askelen lähemmäs päämääräänsä, kun kliinisissä tutkimuksissa siirrytään kolmosvaiheeseen, joihin tulee osallistumaan yli 400 potilasta, ja joka tulee kestämään viisi vuotta. Mikäli tutkimusten tulokset varmentavat terapiamuodon tehon, psykiatreilla saattaa olla lupa määrätä MDMA-avusteista hoitoa vuoden 2021 tienoilla.
MDMA on kiinnittänyt myös Yhdysvaltojen armeijan huomion; päivittäin 22 yhdysvaltalaista sotaveteraania tappaa itsensä. Veteraanien asioita ajavan Department of Veteran Affairsin The National Center for PTSD tekee MAPSin kanssa tulevaan tutkimukseen liittyvää yhteistyötä. Tarkoituksena on tutkia MDMA-terapian tehoa pariskunnilla, joiden osapuolista toinen kärsii PTSD:stä. VA-järjestön psykologeja työllistävä tutkimus alkaa tämän vuoden lopussa. MAPSin perustaja ja johtaja Rick Doblin toivoo tulosten johtavan siihen, että myös Yhdysvaltain puolustusministeriö alkaa tukea tutkimusta rahallisesti, ja sallii tutkimusta tehtävän myös aktiivipalveluksessa olevien sotilaiden parissa.
Murphy ja Romy elävät nykyään Oklahomassa sijaitsevan Normanin rauhassa. Elämä on palannut uomiinsa. Kesäkuussa Murphy matkusti Pohjois-Kaliforniaan, jossa kahden vuoden ajan asui Davidin kanssa. Matkan tarkoituksena oli sirotella miehensä tuhkat Muir Woodsiin – rehevään, Tyynen valtameren tuntumassa sijaitsevaan, heidän molempien rakastamaan punapuumetsään. Hän teki matkansa uuden poikaystävänsä kanssa, jonka nimi on sattumalta myöskin David; he tapasivat Murphyn toisen MDMA-session jälkeen. He suunnittelevat yhteistä tulevaisuutta, mitä Murphy ei olisi osannut kuvitellakaan ennen kokeellista hoitoaan. Ensimmäistä kertaa vuosiin hän kertoo kokevansa olonsa tulevaisuuden suhteen toiveikkaaksi. "Kykenen vihdoinkin rakentamaan elämäämme. Hän on yhä läsnä", hän sanoo viitaten edesmenneeseen aviomieheensä. "Pidän suurena siunauksena sitä, että sain ylipäänsä olla hänen kanssaan." Romyn kanssa ulkoillessaan hänellä on tapana kutsua ohilentäviä lintuja "isin linnuiksi". Hänen tyttärensä hymyilee, koska tietää isänsä olevan läsnä, ja viimeinkin myös Murphy tietää sen. "Tunnen yhä surua", hän sanoo, "mutta kykenen käsittelemään muistojani, ja näkemään hänet tyttäressäni, ja iloitsemaan siitä."
Teksti: Kelley McMillan
Kollaasit: Alia Penner
Lisää luettavaa:
• Roxann Murphy kertoo Redditin AMA:ssa onnettomuudesta ja terapiakokemuksestaan
• Ensimmäinen MDMA-PTSD-pilottitutkimus A randomized, controlled pilot study of MDMA (±3,4-Methylenedioxymethamphetamine)- assisted psychotherapy for treatment of resistant, chronic Post-Traumatic Stress Disorder (PTSD) ja saman tutkimuksen seurantatutkimus Durability of improvement in posttraumatic stress disorder symptoms and absence of harmful effects or drug dependency after 3,4-methylenedioxymethamphetamine-assisted psychotherapy: a prospective long-term follow-up study
• Michael Mithoeferin joulukuussa 2015 julkaistu artikkeli Research Update: MDMA-Assisted Psychotherapy for PTSD
• Phil Wolfsonin joulukuussa 2015 julkaistu artikkeli Return to ADAM: Reflections on MDMA-Assisted Psychotherapy 30 Years Later
• Charles Grobin ja Alicia Danforthin joulukuussa 2015 julkaistu artikkeli Research Update: Can MDMA-Assisted Therapy Reduce Social Anxiety in Autistic Adults?
• Rachel Hope CNN:n videohaastattelussa
Viitteet:
[1] Psychotherapy for Military-Related PTSD: A Review of Randomized Clinical Trials
[2] Mavericks of the Mind: Chemophilia with Alexander and Ann Shlugin
No comments:
Post a Comment