Itsemurhapäänsärky - haluaisitko sinäkin kuuman jääpiikin silmäkuoppaasi?

Alkuperäinen artikkeli julkaistu The Daily Beast -lehdessä: The Psychedelic Solution

Huumeisiin liittyvät tabut saattavat estää tehokkaan hoitokeinon löytymistä sarjoittaiseen päänsärkyyn, joka on yksi kivuliaimmista tunnetuista sairauksista.

"Aseeni lojui tietokoneeni näytön päällä", Bill McConnell sanoo. "Kirjoitin hakukenttään 'itsemurha' ja 'päänsärky' jättääkseni teolleni selityksen."

39-vuotias, sinivalkoiseen lippikseen pukeutunut McConnell jakaa kokemuksiaan muiden sarjoittaisesta päänsärystä kärsivien kanssa Chicagolaisessa hotellissa. Jotkut lääkärit kutsuvat oireyhtymää kivuliaimmaksi lääketieteen tuntemaksi sairaudeksi, joka ajaa monet itsemurhan partaalle. Hän, kuten muutkin, saapuivat etuajassa vuotuiseen sarjoittaista päänsärkyä käsittelevään, Cluster Busters -nimisen ryhmän järjestämään konferenssiin.

Paikalla on aivan tavallisia ihmisiä jotka voisivat hyvin olla kenen tahansa naapureita tai kollegoita, mutta klusteripäiden -- kuten he toisiaan vitsikkäästi kutsuvat -- epätavalliset tarinat ovat raastavia. Heidän sairautensa oireista on paljon tietoa, mutta sen mekanismeja ymmärretään huonosti. Sarjoittaisen päänsäryn aiheuttamat tilat ovat murskaavan kivuliaita. Hoitoon -- tai ainakin oireiden lievittämiseen -- käytettävät lääkkeet ovat toisinaan hengenvaarallisia, fyysisesti vahingollisia ja yleensä psyykkisesti ja emotionaalisesti haitallisia. ("Ei tähän kuole," McConnell sanoo, "mutta hoitoihin saattaa hyvinkin kuolla.") Sairaudesta kärsiville tehdään usein virhediagnooseja, tai diagnoosi jätetään kokonaan tekemättä. Tautia tuntemattomat lääkärit ja neurologit saattavat kutsua heitä hysteerisiksi. Monet läpikäyvät lukemattomia tehottomia hoitoyrityksiä. Aktiivisen verkkoyhteisön ja Cluster Bustersin kaltaisten järjestöjen avulla taudista kärsivät ovat kuitenkin viimein alkaneet löytää helpotusta hyvin epätodennäköisestä suunnasta: Serotonergisistä psykedeeleistä, LSD:stä ja psilosybiinistä -- molekyyleistä jotka lietsoivat 1960-luvun psykedeelijuhlaa. Anekdootit aineiden tehokkuudesta sarjoittaisen päänsäryn hoidossa ovat herättäneet myös tutkimusyliopistojen kiinnostuksen.

Monet sarjoittaisesta päänsärystä kärsivät kokevat käsitteen "päänsärky" harjaanjohtavaksi; heidän mielestään sana ei kuvaa sitä miltä kohtaukset tuntuvat eikä niiden syitä. McConnell kuvailee kohtauksen tuntuvan siltä kuin hänen silmäkulmansa lävitse työnnettäisiin kuumaa jääpiikkiä hänen takaraivoonsa. Toinen konferenssin aikana kuultu vertauskuva oli kalloa murskaava demoni joka runnoo sormeaan uhrin silmäkuoppaan. Kyse on valtavan paljon voimakasta migreeniä rajummasta kivusta. "Mieluummin synnyttäisin ilman kipulääkitystä kuin ottaisin tällaisen kohtauksen," sanoo Becky Ulissi viitatessaan päänsärkykohtauksiin, joista hän kärsii pahimmillaan kahdeksan kertaa päivässä.

Yleisimmin kohtaukset ilmenevät jaksoittain. Suurimman osan vuodesta oireyhtymästä kärsivät saavat yleensä olla rauhassa. Kuitenkin, kahden-kolmen kuukauden mittaisissa aktiivijaksoissa kohtaukset saattavat iskeä jopa kymmenen kertaa päivässä, kestäen 45 minuutista kolmeen tuntiin. Kellokoneiston lailla kohtaussarja käynnistyy lähes aina samaan aikaan vuodesta, ja päänsäryt alkavat usein tiettyyn kellonaikaan.

Sarjoittaisen päänsäryn syistä ei ole varmuutta. Erilaisia teorioita on esitetty, leuan lävitse haaroittuvan kolmoishermon häiriöstä kallon verisuoniston laajentumiin. Hiljattaiset fMRI-tutkimukset viittaavat kuitenkin teorioiden virheellisyyteen, ja osoittavat sen sijaan vuorokausirytmistä ja muista tärkeistä elintoiminnoista vastaavan hypotalamuksen rakenteellisiin muutoksiin. Perinteisesti hoitomenetelmänä on käytetty potilaan itse pistämää sumatripaania, dihydroergotamiinia tai vastaavia aineita, jotka ovat kemiallisesti ja biologisesti välittäjäaine serotoniinin kaltaisia, sekä kalsiumkanavien salpaajia ja steroideja. Puhdas happi toimii usein tehokkaasti juuri alkaneen kohtauksen keskeyttämisessä, mutta sitä on saatava elimistöön lähes välittömästi, ja sen käyttämiseksi on päästävä käsiksi happinaamariin ja happitankkiin. Useimpien perinteisten hoitomuotojen pitkäaikaiskäytön ongelmana on vakavat sivuvaikutukset, esimerkiksi verenkierron heikentyminen, elinten fibroosi, verenpaineen ja sydämen häiriöt, kakkostyypin diabetes, osteoporoosi, ahdistus ja muut biologiset ja psyykkiset häiriöt.

Cluster Bustersin presidentti Bob Woldin tarina muistuttaa monien muiden ryhmän jäsenten kertomuksia. Hänen päänsärkyään virhediagnosoitiin neljän vuoden ajan (häneltä mm. vedettiin hampaita koska hammaslääkäri epäili kivun johtuvan piiloon jääneistä rei'istä, mikä on varsin yleinen ja toimimaton hoitokeinto väärin diagnosoituun sarjoittaiseen päänsärkyyn). Hän sai lopulta oikean diagnoosin, mutta mikään hänen kokeilemistaan 75 lääkeaineesta ei tarjonnut pitkäkestoista helpotusta. Erään erityisen kivuliaan jakson aikana hän alkoi harkita erästä äärimmäistä leikkausmenetelmää, jonka toimivuudesta ei ole juurikaan takeita. Leikkauksessa hänen kolmoishermonsa olisi katkaistu, minkä seurauksena hänen naamastaan olisi kadonnut kokonaan tunto. Hän kuitenkin törmäsi nettikeskusteluun jossa puhuttiin LSD:n ja psilosybiinin käytöstä sarjoittaisen päänsäryn hoidossa. Hän suhtautui asiaan epäilyksellä, mutta 45 minuuttia ensimmäisen psilosybiiniannoksensa nauttimisen jälkeen hänelle oli ilmeistä että jotain merkittävää oli tapahtunut: "Pääni tuntui selkeämmältä kuin kertaakaan viimeisten 20 vuoden aikana."

Parannuskeinoa etsiessään Wold oli kuitenkin myös rikkonut lakia. Yhdysvaltain Liittovaltion huumelaissa LSD ja psilosybiini on määritelty kaikista tiukimmin rajoitetuiksi ensimmäisen luokituksen (schedule 1) aineiksi. Toisin kuin kaikkia muita, ensimmäiseen luokitukseen kuuluvia aineita ei ole luvallista määrätä lääkkeeksi missään tilanteessa, ja niiden hallussapidosta kiinnijääneitä uhkaa vankilatuomio, riippumatta heidän lääketieteellisestä tilastaan. (Vertailun vuoksi, kokaiini ja metamfetamiini kuuluvat kakkosluokkaan ja niiden määrääminen on luvallista.) DEA ylläpitää näihin aineisiin kohdistuvia kieltoja niin kiivaasti, että jopa maan huippuyliopistojen tutkijoiden on vaikea saada lupia ja rahoitusta tutkiakseen aineiden vaikutuksia ihmisiin. Erityisen vaikeaa sarjoittaisesta päänsärystä kärsivien on saada käsiinsä LSD:tä, jonka valmistusprosessi on erityisen vaikea. Psilosybiiniä sen sijaan, lainsäädännöllisen harmaan alueen -- sekä luontoäidin tarjoaman avun -- vuoksi, on helpommin saatavilla: Vaikka psilosybiiniä on "taikasienissä", sienten itiöistä sitä ei löydy, mistä johtuen sienten kasvattamiseen soveltuvien itiöiden laillinen nettikauppa käy vilkkaana.

Cluster Bustersin nettisivulla varoitetaan sienten voimakkuuden vaihtelevan, mutta yhdestä puoleentoista grammaa "keksinkuivaa" psilocybe cubensis -sientä -- määrä joka Woldin mukaan tehoaa monille päänsäryistä kärsiville -- tuottaa kevyen päihdyttävän vaikutuksen ja aiheuttaa värien korostumista. Woldin mukaan päihtymyksen taso vastaa yhtä tai muutamaa viinilasillista*. McConnell koki ensimmäisen kokemuksensa villeimmäksi osioksi jouluvalojen värien normaalia voimakkaamman kirkkauden ja syvyyden. Näillä tasolla ei vielä juurikaan esiinny hallusinaatioita ja korkealentoista, maagista ajattelua. Joillakin oireyhtymästä kärsivillä tosin vasta voimakkaan psykedeelisen vaikutuksen aiheuttavat annosmäärät riittävät lääkinnälliseen vaikutukseen.

[*kehtaan olla hieman eri mieltä Woldin väitteistä - kyllä 1-1,5 grammalla kuivia cubensiksia on ihan selkeä psykedeelinen vaikutus, vaikkakaan ei yleensä mitään totaalista egokuolemaa ja värien ilotulitusta. -suom. huom.]

Viettäessäni aikaa Cluster Bustersin konferenssissa, useat taudista kärsivät halusivat keskustella kanssani saman viestin välittääkseen: ettei LSD:n ja psilosybiinin käytön tavoitteena ole päihtymys vaan lääkintä. He kertoivat aineiden laittomuuteen liittyvistä peloistaan ja siitä miten haastavaa oli etsiä sopivaa annosta, joka riittäisi haluttuun lääkinnälliseen vaikutukseen vaikuttamatta liian voimakkaasti tajunnantilaan. Ja helpotuksesta joka päänsärkyjakson loppumisesta tai odotetun päänsärkyaallon välttämisestä lopulta seurasi.

Niiden kuuden vuoden aikana joina Cluster Busters on toiminut, Wold on kerännyt suuren määrän kyselyihin perustuvaa tietoa LSD:tä tai psilosybiiniä kokeilleista. Yleensä hoitoa kokeillaan ottamalla jompaa kumpaa ainetta yhdestä kolmeen kertaa. Woldin mukaan LSD toimii yleensä yksittäisenä annoksena, kun taas psilosybiini auttaa monesti vasta muutaman päivän kuluessa otettujen kolmen annoksen myötä. Nämä määrät riittävät jo alkaneen päänsärkyjakson keskeyttämiseen. Pari kertaa vuodessa otettu ylläpitoannos estää monilla tulevat jaksot kokonaan. (Jokaisen on tutkittava itse mitä yksi "annos" käytännössä tarkoittaa koska LSD-annosten vahvuudet vaihtelevat, ja joissain sienierissä on toisia enemmän psilosybiiniä. Johtuen molempien laittomuudesta, myyjiltä ei saa tarkkoja tietoja vahvuudesta. Tätä ongelmaa ei olisi mikäli aineita saisi apteekista. Woldin mukaan annoskoot ovat pääsääntöisesti niin pieniä, että vaikutus ei yllä psykedeeliseksi asti.) Wold sanoo kirjanneensa yli 500 raporttia, joiden perusteella kolmella neljänneksellä aineita kokeilleista oireiden määrä on vähentynyt selvästi.

Omatoimisesti toteutettua hoitoa kohtaan tulisi aina suhtautua varauksella, sanoo Cluster Bustersin konferenssiin osallistunut tri. John Halpern, McLeanin sairaalan päihdeongelmajaoston Integratiivisen psykiatrian laboratorion johtaja ja Harvardin lääketieteellisen yliopiston psykiatrian professori. Woldin keräämä anekdoottinen todistusaineisto kuitenkin antoi aihetta lisätutkimukselle. Vuonna 2006 Halpern ja kollegansa Andrew Sewell ja Harrison Pope Jr. julkaisivat analyysin 53:n LSD:tä tai psilosybiiniä sairautensa hoitoon kokeilleen koehenkilön haastattelusta. Tulokset olivat hämmästyttäviä: 52% kertoi päänsärkyjen loppuneen kokonaan, jonka lisäksi 41% kertoi päänsärkyjen voimakkuuden tai esiintymistiheyden vähentyneen. 95% psilosybiiniä päänsärkyjaksojen välissä ottaneista sanoi seuraavan jaksonsa joko viivästyneen tai jääneen väliin kokonaan. Kyseessä oli alustava, kontrolloimaton tutkimus jossa ei sovellettu sokkomenetelmää, mutta tulokset olivat silti riittävän vakuuttavia käynnistääkseen tiukempaa metodologiaa hyödyntävää lisätutkimusta, jossa sarjoittaista päänsärkyä hoidetaan psilosybiinillä kontrolloidussa ympäristössä.

Halpernia hämmensi eräs tutkimuksessa ilmitullut asia, joka Cluster Bustersin parissa jo tiedettiin jo aiemmin: Monet haastatelluista saivat kipuihinsa lievitystä annoksista, jotka eivät ole riittäviä psykedeelisen vaikutuksen aiheuttamiseksi. Onko mahdollista, että lääkinnällinen vaikutus johtuu jostain muusta kuin hallusinogeenisuudesta? Olisiko näitä asioita mahdollista erottaa? Psilosybiini ja LSD muistuttavat välittäjäaine serotoniinia, joka näyttelee keskeistä roolia siinä aivojen osassa, johon sarjoittaiset päänsäryt kytkeytyvät, sekä joitakin oireyhtymän hoitoon perinteisesti käytettyjä aineita. McLeanin sairaalan, Harvardin lääketieteellisen yliopiston ja Saksan Hannoverin lääketieteellisen korkeakoulun tukemana Halpern ja kollegansa ovat alkaneet tutkia sarjoittaisen päänsäryn hoitamista BOL:llä (tunnetaan myös nimellä 2-Bromo-LSD), joka on kemiallisesti LSD:n kaltainen, mutta vailla psykedeelisiä vaikutuksia. Alustavat tulokset on jo julkistettu. Jokaisen kokeeseen osallistuneen tila koheni BOL:n avulla -- olkoonkin, että alustavaan tutkimukseen osallistui vain muutama koehenkilö.

Varhaiset tulokset antavat toivoa laillisesta, vähäisiä sivuvaikutuksia omaavasta hoitomuodosta. Uuden lääkeaineen tuominen markkinoille kuitenkin kestää vuosia, eikä ole varmuutta siitä että BOL:n teho tulee vastaamaan odotuksia myös kliinisissä kokeissa. Sillä välin, osa klusteripäistä -- jotka kutsuvat sairauteen liittyvää vääntelehtimistä, sätkimistä, hiusten kiskomista, seinien murjomista, pään musertumista, itkemistä ja huutamista "tanssiksi" -- tekee sen mitä on tehtävissä tuskaansa helpottaakseen.

Vaikka se tarkoittaisi laittomia tekoja.


Tutkimuspaperi psilosybiinin ja LSD:n käytöstä tässä.
Tutkimuspaperi BOL-148:n käytöstä tässä.