Ekstaasi saattaa auttaa skitsofreniaan ja autismiin

Alkuperäinen teksti tästä.

Sosiaalisen yhteyden ja empatian tunteita voimistavan MDMA:n (ekstaasin) uskotaan voivan tarjota psykoterapeuttisia hyötyjä niille, joilla on ongelmia tuntea yhteyttä kanssaihmistensä kanssa esimerkiksi skitsofrenian, autismin tai epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön vuoksi.

Huumeen vaikutuksia on aikaisemmin ollut vaikea mitata objektiivisesti, ja ihmiskokeita on tehty hyvin vähän. Terveillä koehenkilöillä toteutettu Chigagon yliopiston tutkimus on nyt julkaistu Biological Psychiatry -lehden tuoreimmassa numerossa.

"MDMA:n todettiin aiheuttavan ystävällisyyttä, leikkisyyttä ja rakastavia tunnetiloja silloinkin, kun sitä annettiin laboratorio-olosuhteissa vailla erityisempää sosiaalista painotusta. MDMA:n todettiin myös vähentävän koehenkilöiden kykyä tunnistaa ihmisten kasvoilta pelon merkkejä. Tämä vaikutus saattaa liittyä MDMA:n aiheuttamaan lisääntyneeseen sosiaalisuuteen", kertoo tutkija Tri. Gillinder Bedi.

Löydösten mukaan MDMA saa muut ihmiset tuntumaan viehättävämmiltä ja ystävällisemmiltä, ja tämä saattaa olla yhtenä syynä sen suosioon viihdekäytössä. Lisäksi se lisää tuntemusta kanssaihmisten turvallisuudesta, mikä saattaa lisätä ihmisten itseluottamusta sosiaalisten riskien suhteen.

"Hoidon viitekehyksessä tällaiset vaikutukset saattavat vahvistaa intimiteettiä sellaisten ihmisten välillä, joilla on vaikeuksia kokea keskinäisen yhteyden tunteita", sanoo lehden toimittaja, Tri. John Krystal.

"MDMA kuitenkin vääristää muista luotuja mielikuvia todellisen empatian tuottamisen sijaan. Tästä johtuen MDMA saattaa olla haitallista mikäli sen käytöstä seuraa väärintulkintoja kanssaihmisten tunnetiloista ja aikeista."

Lisätutkimukset kontrolloiduissa tutkimusympäristöissä ovat tarpeen ennen kuin MDMA:ta voidaan käyttää psykoterapeuttisena lääkeaineena. Löydökset painottavat myös sitä, kuinka tärkeää on lisätutkimus erilaisten päihteiden vaikutuksista sosiaalisiin kokemuksiin, joissa huumeiden ongelmakäyttö usein tapahtuu.

Tutkimuksen rahoitti NIDA.

Suomentajan huomautus: Koetun empatian väittäminen "epätodelliseksi" vain koska tietty päihdeaine on voimistanut sitä on vähintäänkin epäilyttävää, vaikka esitetty kritiikki muuten onkin huomionarvoista.

Tohtoreilla pärisee taas

Suomennettu John Tierneyn kirjoittamasta The New York Timesin artikkelista.

Tri. Clark Martin kotonaan 

Perinteiset menetelmät masennuksen hoitoon olivat tulleet tutuksi eläkkeelle jäänelle kliininen psykologi Clark Martinille, mutta hänen oma taistelunsa munuaissyövän ja sädehoidon parissa vaikutti mahdottomalta kamppailulta. Terapiasta ei ollut hyötyä, kuten ei myöskään masennuslääkityksestä.

Mikään hoitomenetelmä ei tuntunut tuottavan pysyviä vaikutuksia - kunnes Martin 65-vuotiaana koki ensimmäisen psykedeelisen kokemuksensa. Hän lähti kotoaan, Vancouver Washingtonista, osallistuakseen Johns Hopkins -yliopiston kokeeseen joissa hyödynnettiin psilosybiiniä, tiettyjen sienilajikkeiden vaikuttavaa ainesosaa.


Tiedeyhteisö on antamassa psykedeeleille uuden mahdollisuuden. Psykedeeleistä tuli tabu 60-luvulla sen myötä kun Timothy Leary ja kumppanit mainostivat niitä erilaisilla sloganeilla, kuten "Turn on, tune in, drop out". Tiukkojen tutkimussuunnitelmien ja varotoimenpiteiden ansiosta psykedeeleille on kuitenkin viime aikoina alettu jakaa uudelleen tutkimuslupia. Tutkimusten kohteena on esimerkiksi psykedeelien käyttö mielenterveydellisten ongelmien hoidossa ja ihmismielen toiminnan kartoittamisessa.

Martinille ojennettiin psilosybiinin lisäksi silmälaput ja kuulokkeet, jonka jälkeen hän asettui sohvalle tutkailemaan maailmankaikkeuden saloja klassisen musiikin tahdittamana.

"Yhtäkkiä tuttuus alkoi liueta pois," hän muistelee. "Kuin huomaisi kulkuneuvonsa kadonneen pudottuaan veneestään avomerellä, ja seuraavaksi merenkin kadonneen, ja lopulta itsensäkin."

Tänä päivänä, vuoden päästä tutkimuksesta, Martin kokee tuon kuusituntisen elämyksen auttaneen suuresti masennuksensa selättämisessä. Hänen suhteensa tyttäreensä ja ystäviinsä on läpikäynyt perustavanlaatuisen muodonmuutoksen. Hän pitää kokemusta yhtenä elämänsä merkittävimmistä, mikä on ollut varsin tyypillinen reaktio psykedeeliterapiaan osallistuneiden keskuudessa.


Tutkijat kaikkialta maailmassa osallistuivat huhtikuussa 2010 Kalifornian San Josessa pidettyyn psykedeelitiedekonferenssiin, joka oli suurin aihepiirin kokoontuminen Yhdysvalloissa neljään vuosikymmeneen. Konferenssissa keskusteltiin psykedeelien hyödyntämisestä mm. syöpäpotilaiden masennuksen, pakko-oirehäiriön, kuolemanpelon, posttraumaattisen stressioireyhtymän ja päihderiippuvuuksien hoidossa.

Tulokset ovat olleet rohkaisevia, mutta tutkijat varoittavat tekemästä varhaisen vaiheen pilottitutkimuksista liian laajoja tulkintoja. 1960-luvulla tehtyjen virheiden ei haluta toistuvan: Tuolloin evankilestoiksi ryhtyneet tiedemiehet liioittelivat ymmärrystään näiden lääkeaineiden mahdollisista haitoista ja hyödyistä.

Koska psykedeelit saattavat tilanteesta riippuen vaikuttaa niin monenlaisilla tavoilla, tutkijat ja tutkimusarviolautakunnat ovat suunnitelleet ohjenuoria miellyttävästä koeympäristöstä ja asiantuntijoiden roolista mahdollisten ei-toivottujen vaikutusten varalta. Vaikutusten mahdollisimman tarkkaan mittaamiseen on kehitetty standardeja, ja psykedeelien vaikutuksia on kartoitettu myös tutkimalla suoraan vaikutuksen alaisena olevien koehenkilöiden aivoja.

Erityisen kiehtovana pidetään samankaltaisuutta psykedeelikokemusten, meditaation ja mystisten kokemusten aiheuttamien oivallusten välillä. Tällaisten kokemusten yhtäläisyyksiä on tutkittu mm. sveitsiläisten tieteilijöiden toteuttamissa aivokuvatutkimuksissa sekä Johns Hopkins -yliopiston käyttäytymisbiologi Roland Griffithsin johtamissa kokeissa.

Erässä Griffithsin ensimmäisistä tutkimuksista, jossa tutkittiin kolmeakymmentäkuutta koehenkilöä joilla ei ollut merkittäviä fyysisiä tai emotionaalisia ongelmia, suurin osa koehenkilöistä koki psilosybiiniin aiheuttavan syviä henkisiä kokemuksia, joiden myönteiset vaikutukset osoittautuivat pitkäkestoisiksi. Koehenkilöillä ei ollut aiempaa kokemusta psykedeeleistä, eikä koehenkilöille etukäteen kerrottu mitä lääkeainetta he tulisivat saamaan.

Tutkimus toteutettiin tuplasokkomenetelmällä: Koehenkilöiden lisäksi myöskään koetilanteessa läsnäolevat asiantuntijat eivät etukäteen tienneet, keille koehenkilöistä tultaisiin antamaan psilosybiiniä, keille taas plaseboa - ritalinia, nikotiinia, kofeiinia tai amfetamiinia. 60-luvun psykedeeliveteraanien saattaa olla vaikea uskoa, että Griffithsin mukaan ulkopuolisina tarkkailijoina toimivat asiantuntijatkaan eivät kaikissa tapauksissa kyenneet varmasti sanomaan, oliko kyseessä ritalin vai psilosybiini.

Tri. Griffithsin mukaan valvojien oli toisinaan tuettava koehenkilöitä ahdistavien hetkien läpi luovimisessa, mutta tällaiset vaiheet olivat yleensä nopeasti ohimeneviä, eikä kukaan tutkimukseen osallistuneista jälkeenpäin ilmoittanut pysyviä kielteisiä vaikutuksia. Kaksi viikkoa myöhemmin toteutetussa seurantatutkimuksessa psilosybiiniä saaneen ryhmän koehenkilöt kertoivat huomattavasti verrokkiryhmää suuremmissa määrin myönteisistä muutoksista hyvinvoinnissaan ja käytöksessään.

Tulokset toistuivat toisessa, 14 kuukautta myöhemmin toteutetussa seurantatutkimuksessa. Useimmat psilosybiiniä saaneista tunsivat kokemuksensa kohentaneen elämänlaatuaan huomattavasti, ja arvioivat kokemuksen yhdeksi elämänsä merkittävimmistä viidestä kokemuksesta.

Kyseisen, vuonna 1998 julkaistun kokeen jälkeen, Griffiths ja kollegansa ovat jatkaneet tutkimustyötä antamalla psilosybiiniä syövän ja masennuksen kanssa kamppaileville, joihin Vancouverin eläkkeelle jäänyt psykologi Martinkin kuului. Griffithsin mukaan Martinin kokemus oli varsin tyypillinen: Myönteinen muutos elämänkatsomuksessa yksilön ja ympäristön välisten rajojen yhteensulauman siivittämänä.


Haastatteluissa niin tri. Martin kuin muutkin koehenkilöt kuvailivat egoonsa ja kehoihinsa liittyvien käsitteiden liuenneen pois henkilökohtaisten huolien ja epävarmuuksien rinnalla. Menneet ihmissuhteet näyttäytyivät uudenlaisen empatian näkökulmasta.

Tri. Clark Martin... kotonaan

"Persoonallisuuteni muuttui merkittävällä tavalla", tri. Martin kertoo. "Kykenin päästämään irti suorituspaineista ja halustani hallita asioita. Ymmärsin läsnäolon ja vilpittömän innostuksen jakamisen myönteiset seuraukset. Yhteinen vire kanssaihmisten kanssa löytyi helposti."

Koehenkilöiden kuvaukset toistivat tri. Griffithsin mukaan niin läheisesti perinteisiä kuvauksia uskonnollissävytteisistä mystisistä kokemuksista, että tämänkaltaiset yhdentymisen kokemukset ovat alkaneet vaikuttaa suorastaan ihmisaivoille luontaiselta ilmiöltä - mahdollisesti koska sellaisesta on ollut jonkinlaisia evolutiivisia etuja.

"Tunne samassa veneessä kykkimisestä on saattanut auttaa yhteisöjä vastavuoroiseen anteliaisuuteen rohkaisemalla", Griffiths sanoo. "Toisaalta, universaali rakkauskaan ei toki aina edistä sopeutumista."


Vaikka liittovaltion lainsäätäjät ovatkin alkaneet sallia psykedeelien kontrolloidun tutkimustyön, ei julkisia varoja juurikaan ole myönnetty näille projekteille, joita toteutetaan mm. Hopkinsissa, Arizonan yliopistossa, Harvardissa, New Yorkin yliopistossa ja Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa. Tutkimusta on rahoitettu mm. Heffter-tutkimusinstituutin ja MAPSin (Monitieteellisen psykedeelitutkimusyhdistyksen) kaltaisten voittoa tavoittelemattomien ryhmien toimesta.

"Tiede on alkanut tarjoamaan näkemyksiä myös henkisiin kysymyksiin", MAPSin toiminnanjohtaja Rick Doblin toteaa. "Toivomme valtavirtakulttuurin ja psykedeelisen alakulttuurin löytävän yhteistä tarttumapintaa, jotta 60-luvun kulttuurien välisen sodan ei tarvitsisi toistua. Viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana kulttuurimme on avartunut. Saattokotien, joogan ja meditaation kaltaiset ilmiöt ovat saavuttaneet yleisen hyväksynnän. On käymässä ilmeiseksi, että psykedeelit voivat lääkeaineina tarjota apua vaivoihin, joihin nykyään käytössä olevat hoitomenetelmät eivät pure."

Alustavat tulokset kertovat mm. psilosybiinin onnistuneesta käytöstä kuolemansairaiden potilaiden ahdistuksen helpottamisessa. Kalifornian yliopiston tohtori, tutkimusryhmään kuuluva psykiatri Charles S. Grob puhuu psilosybiinistä "eksistentiaalisena rohdoksena" joka tukee kuolevia pelkojen, paniikkitilojen ja masennuksen kohtaamisessa.

Tri. Grob kirjoittaa: "Psykedeelien vaikutuksen alaisena ensisijainen samaistuminen yksilölliseen kehoon laajentuu egottomaan kokemukseen. Tuollaisisten kokemuksen ääreltä palataan uudenlaisten näkökulmien kera, usein kaikista keskeisimmän elämänvakion sisäistäneenä: muutoksen väistämättömyyden."

Sotaveteraaneille ekstaasia traumaperäisen stressihäiriön hoitoon

Suomennettu Wired-lehden artikkelista Vets Get Ecstasy to Treat Their PTSD

Psykiatripariskunta uskoo omaavansa vastauksen traumaperäisen stressihäiriön (PTSD:n) kanssa kamppailevien, taistelukentiltä palaavien sotilaiden hoitoon: Heille tarjotaan intensiivistä psykoterapiaa - yhdistettynä ekstaasin vaikutuksiin.

Tohtori Michael Mithoefer ja psykiatri psykiatrinen sairaanhoitaja Anne Mithoefer ovat Etelä-Carolinalainen pariskunta, jotka ovat toimineet ekstaasitutkimuksen (MDMA) edelläkävijöinä vuodesta 2000. Toteutettuaan onnistuneesti pilottitutkumuksen 21 PTSD-potilaan kanssa vuosien 2004 ja 2008 välillä, heille on nyt FDA:n ja DEA:n viranomaisten toimesta myönnetty lopullinen suostumus tutkimukseen joka kohdistuu yksinomaan entisiin armeijan työntekijöihin.

"Käsitykseni mukaan instituutiot ovat olleet avoimempia tälle ajatukselle erityisesti ensimmäisten tutkimustulostemme julkaisun jälkeen", Tri. Mithoefer kertoo. "On silti ilmeistä, että olemme yhä hyvin varhaisessa vaiheessa, ja suurempien instituutioiden tavoittamisessa voi kulua aikaa."

MAPSin (Monitieteellinen psykedeelitutkimusyhdistys) 500,000 dollarin rahoituksen tukemana pariskunta on etsimässä kuuttatoista veteraania. Tavoitteena on, että puolet osanottajista olisi miehiä ja puolet naisia, ja että suurin osa potilaista olisi diagnosoitu viimeisten kymmenen vuoden aikana.

"Pääosin osanottajat tulevat olemaan Irakin tai Afganistanin sodan veteraaneja, koska PTSD:n pidempi kesto tarkoittaa suurempaa määrää asiaa monimutkaistavia tekijöitä", Mithoefer sanoo, lisäten odottavansa myös neljän aiemman sodan veteraanin ilmoittautumista, hakemusten vastaanoton ollessa yhä käynnissä.

Hoidettavat valitaan esikarsintaprosessin avulla, jonka jälkeen kukin heistä ottaa osaa kolmeen kahdeksan tunnin terapiasessioon Mithoeferien kanssa. Lääkkeen vaikutuksen alaisena heitä rohkaistaan läpikäymään uudelleen oireyhtymänsä laukaisseita traumaattisia kokemuksia. Tri. Mithoeferin mukaan MDMA toimii katalyyttina "optimaalisen herkkyystilan" syntymiselle, jonka avulla potilaiden on helpompi päästä tasapainoiseen, avoimeen ja vuorovaikuttavaan tilaan.

Pentagon kamppailee yhä PTSD:n diagnosoinnin ja hoitamisen parissa, mm. vastikään avatun 72,000 neliömetrin tutkimuslaitoksen avulla. Silti, huolimatta armeijan asteittaisesta avautumisesta vaihtoehtoisten hoitomenetelmien suuntaan oireyhtymän hoidossa - joogasta ja akupunktiosta "Sotilaiden mielenkoulutukseen" saakka - eivät korkea-arvoisimmat tinanapit toistaiseksi ole ilmaisseet tukeaan MDMA:ta kohtaan.

"Olemme käyneet useita keskusteluja veteraanisairaaloiden työntekijöiden ja puolustusministeriön virkailijoiden kanssa, mutta toistaiseksi emme ole saaneet vakuutettua heitä osallistumaan", Mithoefer sanoo. "Kuljemme kuitenkin jatkuvasti eteenpäin, ja teemme parhaamme rohkaistaksemme heitä mukaan."

Sitä odotellessa, Mithoeferit odottavat käynnissä olevan tutkimuksen valmistuvan kolmen vuoden sisällä. Tutkimusryhmät Sveitsissä, Israelissa, Jordaniassa, Espanjassa ja Kanadassa toteuttavat parhaillaan samankaltaista tutkimustyötä.

Psykedeeliterapia ja kuolemanpelko

Uuden tutkimustiedon mukaan psykedeeleillä saattaa olla terapeuttista arvoa kuoleman käsittelyssä


FDA on hyväksynyt psykedeelisienten aktiivisen ainesosan, psilosybiinin, käytön kuolemanpelon hoitamisessa.


Kun lääkärit kertoivat Pam Sakudalle hänen syöpänsä levittäneen etäispesäkkeitä, ja ettei mitään ollut enää tehtävissä, kuolemanpelko musersi hänet.

"Tulevaan elämään tähtäävät suunnitelmani romahtivat", hän kertoo kuolemaansa edeltäneessä videohaastattelussa vuonna 2006. "Kyky hyvään elämään lamautuu pelon myötä."

Tämän vuoksi Sakuda kääntyi hallusinogeenien puoleen.

Toivoen löytävänsä keinon "rauhan saavuttamiseen", hän otti vuonna 2004 osaa psykiatri Charles Grobin toteuttamaan pilottitutkimukseen Harbor-UCLA:n tutkimuskeskuksessa, Los Angelesissa. Sakuda sai yhdessä istunnossa tavanomaisen keskusteluterapiahoidon lisäksi psilosybiiniä, psykedeelisten sienten aktiiviseen ainesosaa, joka tunnetaan parhaiten yhteydestään hippiliikkeeseen. FDA, yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto, on hiljattain hyväksynyt psilosybiinin käytön kuolemanpelkoon liittyvän ahdistuksen hoitamisen kliinisissä pilottitutkimuksissa.

Sakuda koki huumeen auttaneen häntä saamaan elämänhalunsa takaisin. "Se auttaa luomaan tilaa erilaisille tunteille, tutkimaan erilaisia tuntemisen tapoja," hän sanoi. "Aloin ymmärtää negatiivisuuden ja pelon hankaloittavan jäljellä olevasta ajastani nauttimista."

Hän ei jäänyt yksin kokemuksensa kanssa. Grob havaitsi 12 psilosybiinillä hoidetussa potilaassa merkkejä ahdistuksen vähentymisestä, kohonneesta mielialasta ja elämänlaadusta, sekä viitteitä siitä, että nämä hyödyt säilyivät tulevien kuukausien aikana.

Laajentaakseen Grobin löydöksiä, Johns Hopkins -yliopiston ja New Yorkin yliopiston psykiatrit ovat parhaillaan etsimässä potilaita lisätutkimuksia varten. Tämä uudenlaisen tutkimuksen aalto lupaa uusia tapoja psyykkisen kärsimyksen hoitoon, ja kasvavaa ymmärrystä aivojen toiminnasta.

"Näyttää todella siltä, että tällainen hyvin voimakas kokemus auttaa yksilöitä saavuttamaan suurempaa mielenrauhaa," sanoi Grob, jonka tarkoituksena on julkaista tutkimuksensa tulokset tänä vuonna.

New Yorkin yliopiston tutkimusta johtavan Stephen Rossin mukaan lääkäreillä ei ole vakiintuneita käytäntöjä potilaiden kuolemanpelon hoitamiseen, jonka vuoksi tällainen ahdistus joudutaan usein sivuuttamaan.

"Lääkäreinä olemme hyviä pelastamaan elämiä," Ross sanoi, "mutta emme ole oppineet auttamaan potilaitamme hyvään kuolemaan."

American Cancer Societyn tutkimuksessa vuonna 2007 todettiin, että jopa 50 prosentilla potilaista, joiden syöpä oli levinnyt pitkälle tai kuolettavaan vaiheeseen, oli diagnosoitu vakavia psyykkisiä sairauksia, ja alle puolta masennuksen oireista kärsiviä lääkitään. Uusista hoitomalleista saattaisi olla paljon apua niille yli 500,000 Amerikkalaiselle, joiden on ennustettu kuolevan syöpään kuluvan vuoden aikana.

Tutkijoiden mukaan yhdessä psilosybiini-istunnossa on mahdollista saavuttaa vastaavia vaikutuksia kuin kuukausien tai vuosienkin pituisessa perinteisessä terapiassa. Kaikilla potilailla ei enää ole aikaa sellaiseen.

Psilosybiini kiinnittyy aivoissa kahdenlaisiin serotoniinireseptoreihin, jotka säätelevät mm. mielialaa ja ahdistusta. Erityisen kiinnostavaa psykiatrian näkökulmasta on se, että Sveitsin Heffter Research Centerin aivokuvatutkimukset osoittavat sen vaikuttavan niihin aivojen alueisiin, joiden ajatellaan vastaavan tietoisuudesta ja henkisistä elämyksistä.

Psilosybiinin vaikutukset kestävät neljästä kuuteen tuntiin, jonka aikana koehenkilöiden aivotoiminta muistuttaa esimerkiksi meditaation aiheuttamien henkisten tilojen aikaista aivotoimintaa. Meditaatiota harjoittavien ihmisten lailla, psilosybiinitutkimusten koehenkilöt ovat raportoineet mm. tavallista suurempaa yhteyttä kanssaihmisiin, helpotusta pelosta ja ahdistuksesta, ja kykyä nähdä rajattu elinaikansa henkilökohtaisen kasvun mahdollisuutena.

Rossin mukaan potilaat ovat psilosybiinin vaikutuksen alaisena "yhteydessä psyykensä syvempiin osiin, sellaisiin jotka tavallisesti jäävät pimentoon, ja kykenevät luomaan yhteyksiä tavallisesta poikkeavilla tavoilla."

Aineen toimintamekanismia ei vielä täysin ymmärretä, jonka seurauksena pitkän aikavälin riskeistä ei ole varmuutta. David Shurtleffin, National Institute of Drug Abusen neurotieteen johtajan mukaan psilosybiinin vaikutukset vaihtelevat, ja sitä tulisi ottaa ainoastaan hallituissa olosuhteissa. Kuitenkin, toisin kuin monissa muissa huumeissa, todistusaineisto viittaa siihen, ettei psilosybiinissa ole merkittävää riippuvuusriskiä. Psilosybiini ei ilmeisesti ole fyysisesti addiktoivaa; rotat eivät ota sitä toistuvasti, toisin kuin nikotiinia, alkoholia ja kokaiinia.

Kuolemanpelkotutkimuksen varhaisten myönteisten tulosten perusteella Ross ja muut tutkijat tahtovat selvittää psilosybiinin tehoa tupakkaan, alkoholiin ja muihin päihteisiin liittyvien riippuvuuksien hoidossa. "Addikteilla on pakonomainen, ontto suhde päihteisiin, eikä juuri mihinkään muuhun," Ross sanoo. "Psilosybiini voi auttaa heitä löytämään elämäänsä merkitystä, suuntaa, tavoitteita ja yhteyttä."

Ennen kaikkea tieteilijät toivovat näiden tutkimusten auttavan henkisyyden neurobiologian selvittämisessä. "Se tosiasia, että kehossamme on hermokudosta joka sallii tällaiset kokemukset, osoittaa että aivot ovat kehittyneet henkiset kokemukset mahdollistaviksi. Nämä aineet auttavat ymmärtämään muitakin organismien palkintomekanismeja kuin nautintoon liittyviä."

Tällä hetkellä tutkijoiden tavoitteena on, että vuoteen 2012 mennessä ainakin 80 kuolettavan vaiheen syöpäpotilasta olisi hoidettu psilosybiinillä. Mikäli tulokset ovat myönteisiä, tulee seuraava askel olemaan laajempi tutkimus johon osallistuu satoja potilaita.

Psilosybiinin laittomuus vaikeuttaa suuremman tutkimuksen rahoitusta. Grob ja hänen kollegansa toivovat, että ajan myötä yhä useammat lääkärit tulevat ymmärtämään heidän työnsä arvon.

"Emme pyri luomaan yhteiskunnallista liikettä," hän sanoi. "Yritämme vain tehdä hyvää tiedettä, ja etsiä hoitokeinoja joista voisi olla apua ihmisille."


Alkuperäisen artikkelin kirjoittanut Alex Liu Scienceline-julkaisussa, helmikuun 24, 2010.