MDMA-avusteinen terapia kuolettaviin sairauksiin liittyvän ahdistuksen hoidossa

Alkuperäinen artikkeli SFGate-sivustolla: Ecstasy therapy approved for trial in Marin County, 26.05.2015.

Tutkimusta johtava tri. Philip Wolfson ja terapeutti Julane Andries MDMA-tutkimuskeskuksessa Kalifornian San Anselmossa. Tutkimussessiot videoidaan kahdella kameralla prosessin dokumentoimiseksi, ja jotta FDA voi arvioida sessioissa käytettyjä terapeuttisia menetelmiä. MAPSin sponsoroima tutkimus selvittää MDMA-avusteisen psykoterapian tehoa hengenvaarallisten sairauksien aiheuttaman ahdistuksen hoidossa.

Ekstaasinakin tunnettu empatogeeni MDMA kiellettiin kolme vuosikymmentä sitten Yhdysvalloissa ja suuressa osassa läntistä maailmaa. 2000-luvun alkupuolella tutkimus on jälleen käynnistynyt. Tutkimus MDMA-avusteisen terapian tehosta traumaperäisen stressihäiriön hoidossa on jo pitkällä, ja MDMA:n tehoa sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien autistien hoidon apuvälineenä tutkitaan myös.

Kaliforniassa toimivalle tutkimusryhmälle on jokin aika sitten myönnetty luvat tutkia MDMA:ta hyödyntävän terapian vaikutusta syövästä ja muista potentiaalisen tappavista sairauksista kärsivien ahdistuksen hoidossa.

San Anselmossa työskentelevä ja jo pitkään MDMA:ta hyödyntävän terapian puolesta puhunut Tri. Philip Wolfsonin tutkimus kattaa 18 koehenkilöä. Tutkimus toteutetaan seuraavan vuoden aikana Wolfsonin mäen laella sijaitsevassa, viihtyisässä psykoterapiakeskuksessa Tamalpais-vuoren tuntumassa.

Terminaalidiagnoosi aiheuttaa usein rampauttavaa ahdistusta, pelkoa ja masennusta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, voidaanko usealla pitkällä, MDMA-avusteisella terapiaistunnolla auttaa näistä kärsiviä potilaita löytämään rauhaa.

MDMA poikkeaa merkittävästi ahdistuksen hoitoon tyypillisesti käytettävistä lääkkeistä. Aine ei turruta tai lamaannuta; sen sijaan neljän tai viiden tunnin mittainen, MDMA:ta hyödyntävä psykedeelikokemus saattaa tarjota hyvinkin transformatiivisia kokemuksia kun sitä otetaan turvallisessa, miellyttävässä ympäristössä koulutettujen terapeuttien seurassa (jotka tutkimuksessa toimivat mies-nainen-pareina).

MDMA tukee Wolfsonin mukaan "syvää, merkityksellistä ja poikkeuksellisen tehokasta psykoterapiaa". Tutkimus on hänelle poikkeuslaatuisen henkilökohtainen. 1980-luvulla hän ja silloinen vaimonsa Alice työskentelivät MDMA:ta hyödyntävän terapeutin kanssa käsitelläkseen sitä henkistä sekasortoa, joka liittyi heidän teini-ikäisen Noah-poikansa taisteluun leukemian kanssa.

Lapsen menettämisen tuska

Noah menehtyi, mutta kokemus ohjasi Wolfsonin omistamaan elämänsä löytämään keinoja, joiden avulla tällainen terapia voidaan tuoda saataville perheille, joiden lapsi tai muu läheinen tekee kuolemaa.

Keino on löytynyt: Wolfson on saanut Yhdysvaltain FDA- ja sekä DEA-virastoilta tutkimusluvat, joiden haltijalla on mahdollisuus tehdä ihmiskoehenkilöillä toteutettavaa tutkimusta toistaiseksi laittoman substanssin avulla.

FDA:n tiedottaja Sandy Walsh kertoo virastonsa todenneen aiempien MDMA-tutkimusten osoittavan aineen turvallisuuden oikeanlaisissa olosuhteissa.

"Jos jokin lääke osoittaa tehonsa vakavan sairauden hoidossa, ja sen turvallinen käyttö kyseisen potilaspopulaation keskuudessa voidaan osoittaa mahdolliseksi", Walsh sanoo, "velvollisuutemme on arvioida todistusaineistoa ja ryhtyä aineiston tukemiin toimenpiteisiin, esimerkiksi sallimalla pilottitutkimuksen käynnistäminen."

Muutkin liittovaltion edustajat ovat osoittaneet mielenkiintoa MDMA-tutkimusta kohtaan. NIMH:in johtaja tri Thomas Insel kertoo virastonsa seuraavan useita yksityisesti rahoitettuja tutkimuksia, joissa pyritään hoitamaan monenlaisia psyykkisiä ongelmia psykedeeliavusteisella terapialla.

"Kyseessä on todella mielenkiintoinen ja erittäin tehokas, uudenlainen lähestymistapa", Insel toteaa. "Kyse ei ole MDMA:sta yksinään – olennaista on hoidollinen konteksti, jossa hyödynnetään aineen vaikutuksen tarjoamia hyödyllisiä perspektiivejä ja kohentuneita kykyjä, ja näiden soveltaminen laajemmassa psykoterapeuttisessa kontekstissa."

8-tuntisia terapiasessioita

Wolfsonin tutkimukseen osallistuvat käyvät ensin valmistavassa terapiassa. Koehenkilöistä kolmetoista osallistuu tämän jälkeen kolmeen kahdeksan tunnin mittaiseen terapiasessioon aineen vaikutuksen alaisena. Loput viisi tulevat saamaan plasebokapselin.

Terapiaistunton jälkeisten seurantaistuntojen ja psykologisen testauksen avulla pyritään arvioimaan osanottajien mielenterveydellistä tilaa ja hyvinvointia. Kaikkinensa prosessissa kestää viitisentoista kuukautta. Niille, joille arvotaan tutkimuksessa lumelääke, tarjotaan myöhemmin mahdollisuus Wolfsonin ja tämän kumppanin, laillistettuna perheterapeuttina toimivan Julane Andriesin vetämään MDMA-sessioon.

"Ero 50 minuutin mittaisiin terapiasessioihin on merkittävä", Wolfson kuvaa. "Lämpimissä, ystävällisissä puitteissa toteutettavaa istuntoa jatketaan niin pitkään kuin on tarpeen. Hoidettavien kanssa muodostuu läheinen yhteys. MDMA on lähestymistapana vallankumouksellinen, ja sen hyödyntämiseksi on poikettava vakiintuneista käytännöistä."

Marinin piirikunnassa toteutettu projekti on Santa Cruzissa toimivan MAPSin (Monitieteellinen psykedeelitutkimusyhdistys) tukema ja rahoittama. MAPSin aiemmassa tutkimuksessa[1] kartoitettiin menestyksekkäästi MDMA-avusteisen terapian tehoa seksuaalisen hyväksikäytön tai sodan aiheuttaman traumaperäisen stressihäiriön hoidossa (ks. myös seurantatutkimus[2]). Kyseisessä, Journal of Psychopharmacologyssa julkaistussa tutkimuksessa neljä viidesosaa koehenkilöistä sai MDMA-terapiasta merkittävää, pitkäaikaista apua.

MDMA aiheuttaa tyypillisesti lisääntynyttä energisyyttä, euforisuutta, emotionaalista lämpöä ja empaattisuutta, minkä vuoksi aineeseen viitataan "empatogeeninä" tai "entaktogeeninä".

"MDMA voi auttaa tuntemaan haltioitumista, jolla on ahdistusta ja masennusta vähentäviä vaikutuksia", Andries kertoo. "Muisto elinvoimaisuudesta, onnellisuudesta ja haltioitumisesta kulkee mukana myös aineen vaikutusten loputtua."

Kuten useimmilla aineilla, laillisilla tai laittomilla, myös MDMA:lla voi olla vaarallisia sivuvaikutuksia, jotka liittyvät esimerkiksi pulssin kohoamiseen sekä verenpaineeseen. Tästä syystä tutkimukseen ei oteta mukaan sydänongelmista kärsiviä. Valituille tarjotaan seikkaperäinen selonteko mahdollisista sivuvaikutuksista, mutta heille kerrotaan myös, että MDMA:ta on tutkimusolosuhteissa annettu jo yli tuhannelle koehenkilölle ilman merkittäviä ongelmia.

Aine nousi massojen tietoisuuteen 1970- ja 1980-luvuilla. Aluksi sitä hyödynnettiin underground-kemistien, terapeuttien ja psykedeeliväen keskuudessa. Myöhemmin aineelle kasaantkielteistä julkisuutta, koska se toimi läpi yön kestävien reivien keskeisenä polttoaineena. Eräänlaisen sakramentin aseman aine on saavuttanut myös Nevadan Black Rock -aavikon Burning Man -tapahtumassa.

Työ uudelleenluokittelun puolesta

Vuonna 1985 Yhdysvaltain viranomaiset alkoivat iskeä kiihtyvällä tahdilla kasvavaan MDMA-kulttuuriin, joka ilmeni niin aineen viihteellisenä, henkisenä kuin terapeuttisenakin käyttönä. Aine kiellettiin ja sijoitettiin Schedule I -luokkaan. Nämä aineet ovat kaikista tiukimmin rajoitettuja, ja luokituksen määritelmään kuuluu, että aineella on "merkittävä väärinkäyttöpotentiaali eikä lääketieteellistä arvoa". [Tämä siirto tehtiin huolimatta hallituksen omien asiantuntijoiden voimakkaista kehoituksista toimia toisin --suom. huom.]

Wolfson ja muut MAPSin toimijat toivovat tämän ja tulevien, laajempien PTSD-tutkimusten osoittavan FDA:lle ja DEA:lle, että aineen uudelleenluokittelulle on perusteet. Uudelleenluokittelun seurauksena lääkäreillä olisi mahdollisuus kirjoittaa PTSD:stä tai kuolemaan johtavista sairauksista kärsiville reseptejä MDMA-sessioihin koulutetun psykoterapeutin seurassa.

Wolfsonin ja Andriesin kanssa työskentelevä 27-vuotias neurotutkija, tutkimuskoordinaattori John Hartberg toteaa, että valtavirtakulttuuri on alkanut hyväksyä "muuntuneiden, epälineaaristen tilojen olemassaolon" sekä "voimakkaiden mystisten tai henkisten kokemusten merkittävät parantavat vaikutukset."

'Tutkimusalamme on astunut valtavirtaan'

"Tutkimusalueestamme on muodostumassa yleisesti hyväksytty, kiihtyvällä tahdilla kasvava ja potentiaalia tulviva kenttä", Minnesotan yliopiston neurotieteen kandidaatti Hartberg sanoo. Hänen tehtävänään on seuloa tutkimukseen sopivia koehenkilöitä. "Mistään rajatieteestä ei ole kyse", hän toteaa.

Tämä pitänee paikkansa, mutta aivan välittömästi psykiatrit eivät tule ekstaasia määräämään. DEA:n edustaja Joseph Moses toteaa, että vaikka hänen virastonsa onkin myöntänyt MDMA-tutkimukselle lupia, se ei välttämättä tarkoita, että liittovaltion toimijat suhtautuisivat psykedeelien lääkekäyttöön uudenlaisella avoimuudella. Hänen mukaansa viraston roolina on yksinkertaisesti pitää huolta tutkimuksen "turvallisuuteen liittyvän infrastruktuurin" toiminnasta, jotta voidaan varmistaa, että ainetta käytetään tutkimuksen aikana vain osoitettuihin tarkoituksiin.

Muiden liittovaltion tahojen, joista keskeisenä FDA, on edelleen myönnettävä tutkimusluvat laajemmille jatkotutkimuksille sekä arvoitava tutkimusten tuottama aineisto ennen kuin ainetta voidaan alkaa luvallisesti määrätä.

MAPSin johtaja Rick Doblin kuitenkin toteaa olevansa vakuuttunut siitä, että tämä tulee tapahtumaan viiden-kuuden vuoden kuluttua. Hänen mukaansa "kaikista psykedeeleistä juuri MDMA:n vaikutukset ovat suoraviivaisimmin parantavia".

Doblin kertoo Minnesotalaisen nuorenparin, Shane ja Sue Stevensin kokemuksesta esimerkkinä MDMA:n potentiaalisista hyödyistä syövästä kärsiville ihmisille sekä heidän läheisilleen. Heidän kokemuksellaan oli vaikutuksensa myös keskeiseen rahalahjoitukseen, jonka turvin Marinin tutkimusprojekti saatiin käyntiin. 90-luvun puolivälissä 22-vuotiaalla Shanella todettiin munuaissyöpä. Munuainen poistettiin, mutta tauti oli jo ehtinyt levitä keuhkoihin. Hän kävi läpi rajun sädehoidon – 23 tuntia aktiivista hoitoa, jota seurasi tunti oksentamista ja peseytymistä.

"Välimme tulehtuivat", Sue kertoo The Chronicle -lehdelle. "Stressin määrä oli valtava. Mieheni teki kuolemaa, emmekä tienneet, miten asiaan tulisi suhtautua."

Kuoleman kohtaaminen

Suen lapsuudenystävä Tim Butcher ehdotti, että emotionaalista apua saattaisi löytyä erään terapeutin kautta, jolta oli mahdollista saada MDMA:ta. [Terapeutit ovat kaikessa hiljaisuudessa hyödyntäneet MDMA:ta kielloista huolimatta. --suom. huom] Butcherilla oli yhteyksiä psykedeelialakultuuriin, ja hän hankki pariskunnalle pari annosta MDMA:ta. He ottivat aineen kotisohvallaan, ja terapeutti oli koko session ajan tavoitettavissa puhelimitse.

"Aloimme keskustella asioista, joista olimme aiemmin pelänneet puhua. Rakkauden ja ymmärryksen määrä oli valtava", Sue sanoo. "Halasimme, itkimme ja hymyilimme."

Seuraavana päivänä Sue huomasi miehessään täydellisen muutoksen: Shane halusi yhtäkkiä jälleen tehdä asioita joita oli aiemmin rakastanut – esimerkiksi maastopyöräillä ja rullaluistella.

"Aloimme rakastaa elämää, vaikka syövän varjo leijuikin yllämme. Tähän asti olimme pelänneet jokaikistä päivää, koska jokainen aamu tarkoitti heräämistä syövän kanssa. Kokemuksemme myötä aloimme herätä elääksemme."

Shanen elämä syövän kanssa kesti neljä vuotta. Hän kuoli lokakuun toisena päivänä vuonna 1999.

Suurten ikäluokkien viimeinen rutistus

Sydänkohtaus vei 45 vuoden ikäisen Butcherin vuonna 2012. Hänen isänsä Samuel Butcher oli Precious Moments -keräilyhahmoja valmistavan, miljoonaluokan firman perustaja, joten Timillä oli paljon rahaa. Hän jätti MAPSille 1,9 miljoonaa dollaria, josta osa käytettiin artikkelissa käsitellyn tutkimuksen rahoittamiseen.

“Etukäteen en tiennyt, että Tim oli merkinnyt MAPSin testamenttiinsa", Doblin sanoo. "Hän teki lahjoituksensa, koska piti psykedeelien vaikutusta omaan elämäänsä suuressa arvossa. Erityisen tärkeänä hän piti kuolemaan liittyviä terapiasovelluksia."

Doblin uskoo psykedeelien ennen pitkää seuraavan kannabiksen viitoittamaa polkua: Ensin laillistetaan lääkinnällisen käyttö, ja lopulta täyskielloista luovutaan kokonaan.

"Suurten ikäluokkien viimeinen rutistus tulee olemaan kannabiksen ja psykedeelien laillistaminen", Doblin sanoo.


Artikkelin kirjoittaja Don Lattin on Chronicle-lehden entinen toimittaja, joka on julkaissut viisi kirjaa, mm. Timothy Learyn, Ram Dassin ja kumppanien 60-luvun tekemisiä käsittelevän teoksen "The Harvard Psychedelic Club", jonka voi käydä lainaamassa Varjokirjastosta. Lisätietoa: donlattin.com

Viitteet:
[1] A randomized, controlled pilot study of MDMA (±3,4-Methylenedioxymethamphetamine)- assisted psychotherapy for treatment of resistant, chronic Post-Traumatic Stress Disorder (PTSD)
[2] Durability of improvement in posttraumatic stress disorder symptoms and absence of harmful effects or drug dependency after 3,4-methylenedioxymethamphetamine-assisted psychotherapy: a prospective long-term follow-up study

Taikasienten sisältämä psilosybiini voi olla tehokas apuväline tupakkavieroitukseen

Alkuperäinen artikkeli: Could psychedelic drugs make smokers quit, BBC Future 15.06.2015. Tekstin minä-muoto on säilytetty käännöksessä, ja viittaa siis alkuperäiseen kirjoittajaan eikä tämän blogin pitäjään.

Nikotiinilaastarit. Nikotiinipurukumit. Seinään lopettaminen. Tupakoinnista vieroittautuminen voi olla vaikeaa. Lopettamiseen tarjotaan monenlaisia keinoja. Matthew Johnson haluaa laajentaa valikoimaa: hänen mukaansa psilosybiini saattaa olla poikkeuksellisen tehokas apukeino. Psilosybiini on kuitenkin ollut laitonta suuressa osassa Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa jo vuosikymmenten ajan, ja Johnson tiedostaa ehdotuksensa epäsovinnaisuuden.

"Ymmärrän, että tutkimus voi vaikuttaa epäintuitiiviselta," Johnson kertoo minulle toimistossaan Johns Hopkins -yliopiston Käyttäytymistieteellisen farmakologian tutkimusyksikössä, Baltimoressa.

Johnson on käyttäytymistieteellinen farmakologi, joka on tutkinut psykoaktiivisten aineiden, aivojen ja ihmisten käyttäytymisen välistä suhdetta yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Viimeiset kymmenen vuotta Johnson on viettänyt Johns Hopkinsissa, jossa hän on työryhmineen keskittynyt psilosybiiniin, luonnonvaraisenakin taikasienissä esiintyvään psykedeeliin. Aine on toistaiseksi laiton, mutta hänen mukaansa muutama psilosybiinin tukema hoitosessio voi tarkoin valvotuissa olosuhteissa tarjota poikkeuksellisen tehokasta apua vieroitukseen.

"Useimmat ihmiset olettavat automaattisesti, että kyseessä on jonkinlainen korvaushoitoterapia, samaan tapaan kuin metadonia käytetään heroiiniriippuvuuteen tai nikotiinilaastareita tupakkariippuvuuteen. Psilosybiiniä tai sieniä ei kuitenkaan olla nauttimassa päivittäin – kyse ei siis ole yhden riippuvuuden vaihtamisesta toiseen."

Uuden tutkimuksen inspiraationa on toiminut 50- ja 60-luvuilla tehdyt tutkimukset, joissa kartoitettiin psilosybiinin ja LSD:n tehoa riippuvuuksien hoidossa. Vaikka tuolloiset tutkimustulokset olivat todella lupaavia, tutkimustyö ajautui umpikujaan aineiden käytön levitessä laboratorioista nousevan huumealakulttuurin piiriin. Aineet kiellettiin, ja kliinisen tutkimuksen toteuttaminen kävi mahdottomaksi.

"Tutkimusta on rajoitettu vääristä syistä", Johnson selittää. "Tiedetään, että psykedeelejä käytetään yhä, ja koska hallitsemattomaan viihdekäyttöön kannustamista on haluttu välttää, tutkimusta ei ole sallittu. Nyt yritämme kiriä menetettyjä vuosia takaisin. Tutkimukset olisi pitänyt saattaa loppuun jo 70-luvulla; sen sijaan kaikki asiaanliittyvä tutkimus jäädytettiin vuosikymmeniksi."

Johnson oli yksi vuonna 2008 julkaistun 'Human hallucinogen research: guidelines for safety' ('Hallusinogeenitutkimus ihmiskoehenkilöillä: turvallisen tutkimuksen ohjenuoria') -tutkimusraportin kirjoittajista. Raportti oli yhteenveto psykedeelitutkimuksen turvallisesta toteuttamisesta ihmiskoehenkilöillä. Se tarjosi suosituksia sopivien koehenkilöiden seulonnasta ja heidän valmistamisestaan kokemusta varten, ja yleisiä ohjeita turvallisten sessioiden toteuttamiseen. Julkaisu ilmensi psykedeelitutkimukseen liittyvän asenneilmapiirin muutosta, jota heijastelee myös se tosiasia, että pelkästään Johns Hopkinsilla on uuden tutkimusaallon aikana toteutettu jo yli 460 yksittäistä psilosybiinisessiota. Tutkimusprojekteissa kartoitetaan psilosybiinin vaikutuksia mm. syöpäsairaiden kuolemanpelkoon ja meditaatioon.

Hiljattain valokeilassa on kaikista näkyvimmin ollut juuri Johnsonin psilosybiinitutkimus. Ensinäkemältä tutkimusasetelma vaikuttaa hämmentävän yksinkertaiselta. Viisitoista vapaaehtoista, kaikki Baltimorelaisia pitkäaikaistupakoitsijoita, ovat yrittäneet lopettaa tupakointia useita kertoja. He käyvät aluksi kognitiivis-behavioraalisen terapian kurssin. KBT on psykologian standarditekniikka tupakoinnin lopettamiseksi, ja sen menetelmänä on rohkaista tutkimaan iskostuneita ajatustottumuksia.

Olennainen osa Hopkinsin ohjelman KBT-lähestymistapaa on henkilökohtaisen mantran luominen ja toistaminen. Mantralla tarkoitetaan koehenkilön luomaa yksinkertaista lausetta, joka kiteyttää heidän motivaationsa tupakoinnin lopettamiseen. "Se on eräänlainen tehtäväkuvaus: Yksi lause, jolla voi muistuttaa itseään lopettamisensa syistä. Joillakin painopiste on ollut perheessä: 'Haluan olla paikalla lapsenlapsilleni.' Toisten syyt painottuvat sisäänpäin, "Kaipaan vapautta, puhtautta ja selkeyttä.'"

Mantran rooli käy yhä keskeisemmäksi päivänä, jona koehenkilöt saavat ensimmäisen psilosybiiniannoksensa. He polttavat neljän KBT-session jälkeen tupakan, jonka on tarkoitus jäädä heidän viimeisekseen. Jotkut tekevät tämän sessiota edeltävänä iltana, toiset taas juuri ennen sessiota. "Jotkut koehenkilöistä polttavat viimeisen kerran viereisellä parkkipaikalla juuri ennen saapumistaan sessioon," Johnson kertoo.

Sitten on lääkkeen aika. Albert Garcia-Romeu, Johns Hopkinsilla työskentelevä tutkijatohtori joka opastaa vapaaehtoisia KBT:n ja psilosybiinisessioiden läpi, kuvaa toimintaa: "He ottavat kapselin oma-aloitteisesti. Otamme heidän puhelimensa ja kenkänsä, ja annamme heille sandaalit. Tavoitteenamme on, että he tuntisivat olonsa rennoksi – kuin olisivat kylpylässä, ilman työhön tai arkielämään liittyviä velvoitteita."

"Käymme etukäteen session kulkua läpi. Haluamme heidän tietävän avun olevan lähellä siltä varalta, että sille on tarvetta," selittää Mary Cosimano, toinen tutkimuksen oppaista, joka on työskennellyt psykedeelitutkimuksen parissa jo yli 15 vuoden ajan. "Kerromme heille, että tukemme on saatavilla session alusta loppuun."

"Kun aineen vaikutukset alkavat, kehoitamme heitä asettumaan makuulle," Garcia-Romeu jatkaa. "He asettavat korvilleen kuulokkeet ja peittävät silmänsä. Makaavat paikoillaan, havainnoivat ja odottavat."

Tässä vaiheessa tutkijat vetäytyvät taka-alalle. "Tutkimus perustuu psykedeeliterapian malliin," Garcia-Romeu selittää. "Psykedeeliterapia-nimikkeellä viitataan suuria psykedeeliannoksia hyödyntävään terapiamuotoon.* Se ei tyypillisesti ole puheterapiaa. Koehenkilöitä pääsääntöisesti rohkaistaan välttämään liiallista puheliaisuutta, koska huomio saattaa tuolloin keskittyä epäkäytännöllisen paljon mielenkiintoisiin aistimuksiin. Pyrkimyksenämme on rohkaista heitä ohjaamaan huomionsa sisäänpäin, jossa tärkein työ tapahtuu. Oma tehtäväni on pitkälti koehenkilöiden turvallisuuden valvominen."

[*Hieman hämmentävien käytäntöjen mukaisesti nimetyn psykedeeliterapian lisäksi toinen tyypillinen psykedeelejä hyödyntävän terapian muoto, jossa annokset ovat psykedeeliterapiaa pienempiä, kulkee nimellä "psykolyyttinen terapia". --suom. huom.]

Tutkijat kertovat minulle, että tutkimuksen tavoitteena on tarjota vapaaehtoisille "syvällinen mystinen" kokemus, joka saa heidät uudelleenarvioimaan suhdettaan tupakointiin. Tämä saattaa kuulostaa sellaiselta new age -henkiseltä huumehourailulta, jonka seurauksena tämänkaltaiseen tutkimukseen alettiin aikoinaan suhtautua nyrpeästi, mutta Garcia-Romeaun selitys saa asian kuulostamaan huomattavasti maanläheisemmältä.

"[Tutkimuksen mukaan] 71% välittömästi sydänkohtauksen jälkeen lopettaneista onnistuu pysymään erossa tupakasta", hän selittää. "Sydänkohtausta voidaan epäilemättä pitää syvällisenä kokemuksena, mutta sellaista ei voida tuottaa ihmisille tupakoinnista vieroittautumisen apukeinoksi. Tavoitteena on laukaista psykedeelien avulla vastaavanlainen voimakas tila; intensiivinen, abstrakti kokemus, jonka seurauksena potilaan näkökulma muuttuu. Tähän tutkimusryhmä viittaa 'mystisenä kokemuksena'."

Kokemus saattaa hänen mukaansa sisältää esimerkiksi Jumalaan liittyviä näkyjä tai voimakkaita henkilökohtaisia muistoja, jotka liittyvät koehenkilön omaan elämään, esimerkiksi lapsuuteen.

Avain tällaisen kokemuksen käynnistämiseen piilee olosuhteissa ja puitteissa. "Kliininen vaikutelmani on, että tavoitellun kaltaisia kokemuksia esiintyy kaikista todennäköisimmin olosuhteissa, joissa henkilö kokee olonsa mahdollisimman turvalliseksi, ja luottamussuhde läsnäolevien ihmisten kanssa on mahdollisimman syvä. Samaten on huomattu, että lääkkeen ottamisen ritualisointi tehostaa haettua vaikutusta."

"Pyydämme osallistujia tuomaan mukanaan vuosien varrella otettuja kuvia itsestään, perheestään, tärkeistä paikoistaan ja esineistään. Jotkut osallistujista ovat täyttäneet huoneen kuvilla," Cosimano kuvaa. "Merkityksellisiä esineitä; jotkut ovat rakentaneet alttareita. Ihmiset tuovat mukanaan täytettyjä eläimiä tai huovan – mitä tahansa sellaista, joka voi auttaa heitä tuntemaan olonsa mukavaksi, turvalliseksi, kodikkaaksi ja merkitykselliseksi."

Voimistaakseen kokemuksen rituaalinomaisuutta, tutkijat tarjoavat kapselin puisessa maljassa suitsukkeen kanssa, ja kehottavat osallistujia toistamaan kognitiivis-behavioraalisen terapian aikana luomansa mantran.

Garcia-Romeu ja Cosimano esittelevät minulle sessiohuoneen, paikan jossa kuvatut rituaalit tapahtuvat. Tila on heidän kuvauksensa mukainen – pieni, lämpimästi valaistu, mukavalla sohvalla varustettu viihtyisä huone. Istun sohvalle ja tutkijat ojentavat minulle vapaaehtoisille tarjottavan puisen maljan. Tilassa on Michelangeloa ja Van Goghia käsitteleviä kirjoja. Miltei kohtumaiselta tuntuvan huoneen luomaa turvallisuudentunnetta on mahdoton kieltää. Vapaaehtoiset viettävät tilassa kuusikin tuntia. Kun aineen vaikutukset ovat haihtuneet pois, joku heidän perheenjäsenistään tulee hakemaan heidät kotiin.

Käyn tutkimusryhmäläisten kanssa kiehtovia keskusteluita. He ovat kaikki todella ystävällisiä, ehdottoman ammattimaisia ja selvästi työhönsä intohimolla suhtautuvia. Siltikään en voi sivuuttaa tuntemustani tutkimuksen epäintuitiivisesta luonteesta. Syynä saattavat olla omat näihin aineisiin liittyvät ennakkoluuloni, mutta skeptisyyteni säilyy.

Tämä pilottitutkimus on kuitenkin, pienestä koostaan huolimatta, tuottanut kutkuttavia tuloksia. Tutkimukseen osallistuneista 15 koehenkilöistä 12 oli tutkijoiden mukaan yhä savuttomia kuuden kuukauden päästä. "Mielestämme – ja toivoaksemme – tässä on kyse jostakin uudenlaisesta," Johnson sanoo.

"Jotkut tutkimukseen osallistuneista kuvasivat poikkeuslaatuisia kokemuksia – esimerkiksi, etteivät tunne nikotiinin vieroitusoireita vaikka ovat polttaneet askin päivässä 40 vuoden ajan. Tuollaisen muutoksen näkeminen yhdessäkin ihmisessä tuntuu todella merkittävältä."

Kyselen vielä tarkemmin hänen käsityksistään psilosybiinin olennaisista toimintamekanismeista: Onko kyse vain psykologisesta vaikutuksesta, vai ajatteleeko hän aineen vaikuttavan suoraan aivokemiaan? "Tällä hetkellä vaikutusta voidaan ymmärtää parhaiten psykologisesta näkökulmasta," hän vastaa. "Kyse ei ole aineesta joka vaikuttaisi ainakaan millään yksinkertaisella tavalla suoraan aivojen nikotiinireseptoreihin. Vaikuttaako aine oikeissa olosuhteissa aivojen ja nikotiinireseptorien väliseen vuorovaikutukseen? Se on hyvin mahdollista. Emme osaa sanoa."

Johnson ei ole ainoa psykedeeliterapian parissa työskentelevä tutkija. Anthony Bossis kuuluu New Yorkin yliopiston tutkimusryhmään, joka tutkii psilosybiinin vaikutuksia syöpäpotilaiden kokemaan ahdistukseen. Hän on vaikuttunut Johnsonin alustavista tuloksista, jotka "osoittavat ehdottomasti perinpohjaisen lisätutkimuksen tarpeen."

Juuri tähän Jonhsonin ja hänen tutkimusryhmäläistensä huomio on nyt suunnattu – tutkimusten seuraavaan vaiheeseen. Tutkimuksen otanta on kasvatettu kahdeksaankymmeneen, ja osallistujat käyvät MRI-aivokuvauksissa ennen ja jälkeen sessioiden, jotta tutkijat voivat saada paremman kuvan psilosybiinin mahdollisista neurologisista vaikutuksista tupakkariippuvuuteen. On selvää, että edessä on vuosikausien työ, mutta Johnson on optimistinen. Hän uskoo [jo olemassaolevaan tieteelliseen aineistoon perustuen. --suom. huom.] , että aineella on addiktioiden lisäksi potentiaalia monenlaisten muidenkin psykologiaan ja käyttäytymiseen liittyvien ongelmien hoidossa.

On tietenkin muitakin kynnyksiä, jotka on ylitettävä, jotta kuvatut hoidot voivat levitä laajempaan käyttöön. Keskeisenä kysymyksenä on Yhdysvaltain National Institute of Mental Healthin -viraston johtaja Thomas Inselin mukaan se, mikä taho toisi aineita kaupallisesti saataville: Tavallisesti lääketeollisuus hoitaa asian, mutta lääkefirmat eivät ole tyypillisesti olleet kovinkaan kiinnostuneita aivojen häiriötilojen hoitamisesta. "Tästä huolimatta ketamiinin enantiomeeri esketamiinia tutkitaan lääkefirma Johnson & Johnsonin toimesta masennuksen hoitoon."

Myös lakikysymyksiä on selvitettävänä. "Näitä aineita käytetään psykoterapeuttisessa kontekstissa, eikä tämän alueen sääntelylle ole vielä olemassa selkeitä malleja", Insel sanoo. Aineilla on vielä pitkä matka laajasti saatavilla oleviksi laillisiksi lääkkeiksi. "Se ei kuitenkaan ole syy vältellä psykedeeliavusteisten terapiamuotojen kehitystyötä," hän sanoo. [Psykedeelitutkijoiden omissa arvioissa on ennustettu, että psilosybiinin ensimmäiset lailliset käyttömuodot saattaisivat olla yleisesti saatavilla aikaisintaan kuuden vuoden päästä, vuonna 2021. --suom. huom.] 

On myös mahdollista, että näiden pienten pilottitutkimusten tehoa ei saadakaan toistettua suuremmassa mittakaavassa. Totta kuitenkin on, että vuosikymmenten tauon jälkeen Johnsonin ja hänen kollegoidensa kaltaiset tutkijat ovat jatkaneet kaivautumista syvemmälle kyseenalaista mainetta kantavan psilosybiinin odottamattomiin vaikutuksiin. [maine lienee kyseenalainen ja vaikutukset odottamattomia pääasiassa aihepiiriä tarkemmin tuntemattomien keskuudessa – asiaan perehtyneiden tutkijoiden keskuudessa psilosybiinin ja muidenkin psykedeelien laaja-alaisesta potentiaalista on ollut vainua jo 50-luvulta lähtien. --suom. huom.]


Linkki artikkelissa mainittuun tutkimukseen: 
Pilot study of the 5-HT2AR agonist psilocybin in the treatment of tobacco addiction