MDMA-avusteiselle terapialle FDA:n läpimurtohoitoluokitus

Suomen kuvalehti julkaisi juuri asiallisen jutun MDMA-avusteista terapiaa käsittelevästä tutkimuksesta. MDMA sai Yhdysvalloissa hiljattain läpimurtohoitoluokituksen, joka annetaan Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston toimesta sellaisille hoitomuodoille, joilla nähdään olevan merkittävää potentiaalia toimia nykyisiä hoitomuotoja tehokkaammin. Luokitus tarkoittaa käytännössä lupaprosessin nopeuttamista, jotta hoitomuoto saataisiin mahdollisimman nopeasti potilaiden ulottuville.

On syytä huomata, että tämä ei tarkoita, että MDMA-terapian tehoa olisi vielä todistettu – tutkimusten kolmas vaihe on vasta alkamassa, ja luvat myönnetään vain, mikäli aiempien vaiheiden hyvät tulokset toistuvat. Toinen huomionarvoinen asia on, että vaikka artikkelista voikin saada sellaisen kuvan, MDMA ja ekstaasi eivät ole sama asia: vaikka ekstaasipillerit monesti sisältävätkin MDMA:ta, niissä voi yhtä hyvin olla jotain aivan muutakin. Lisäksi, satunnaisissa olosuhteissa käytetty MDMA ei tietenkään ole sama asia kuin MDMA-avusteinen terapia, jossa MDMA:ta hyödynnetään laajemman hoitoprosessin apuvälineenä.

Tutkimusta rahoittavan MAPSin edustaja kertoo artikkelissa, että neuvottelut Euroopan lääkevirasto EMA:n kanssa ovat käynnissä: tarkoituksena on selvittää, millaisilla edellytyksillä MDMA:sta voisi tulla hyväksytty lääkeaine myös Euroopan unionin alueella.

Artikkelissa haastatellaan myös viime talvessa perustetun, suomalaisen Psykedeelitutkimusyhdistys ry:n puheenjohtajaa. Järjestön tarkoituksena on edistää psykedeeleihin liittyvää tutkimusta ja asiallisen tiedon saatavuutta.

Big wheel keeps on turnin'.

--–-- - - - - - --–--

Viesti Psykedeeliuutisten ylläpitäjältä Henry Vistbackalta:

Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää, laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä,

yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä joukkorahoitussivuni kautta. 

Lisätietoa tästä.

Kiitos!

--–-- - - - - - --–--

Kärsimyksen ja ekstaasin äärellä: MDMA traumahäiriöisten paranemisprosessin apuvälineenä

Alkuperäinen artikkeli: Marie Claire: The Agony and the Ecstasy, 17.08.2015

Suomentajan alkusanat: Artikkelissa on tämän blogin yleiseen linjaan nähden suhteellisen paljon proosallista ilmaisua ja runollisia anekdootteja, mutta koska niiden maalaamat kokemukset liittyvät olennaisesti artikkelin ansiokkaasti kartoittamaan konkreettiseen tieteelliseen aineistoon, pidän tekstiä keveähköine elementteineenkin varsin perusteltuna julkaisuna. Jonkin verran olen kuitenkin suoraviivaistanut tekstiä.

Oli kirkas sunnuntaiaamu kesäkuussa 2012. 36-vuotias hieroja Roxann Murphy oli 34-vuotiaan aviomiehensä Davidin ja heidän puolitoistavuotiaan Romy-tyttärensä kanssa matkalla Oklahomassa sijaitsevaan kasvitieteelliseen puutarhaan. Pian moottoritielle liityttyään he huomasivat tien laidassa apua viittilöivän miehen, ja David pysäytti tarjotakseen apuaan. Tilanne osoittautui perheriidaksi; kun kävi selväksi, ettei kummempaa apua tarvittu, David lähti palaamaan autolleen.

Samassa silmänräpäyksessä tieltä suistunut auto iskeytyi 110 kilometrin tuntivauhdilla Davidiin ja toiseen auttamaan pysähtyneeseen mieheen. Murphy muistaa nähneensä toisen miehen ylösalaisin ilmassa, ja ajatelleensa, ettei tämä mitenkään tule selviytymään. Sitten hänen huomionsa kiinnittyi tietä pitkin kierivään aviomieheensä, joka lopulta pysähtyi moottoritietä reunustavalle nurmikolle. Hän huusi miehensä nimeä, sieppasi heidän lapsensa turvaistuimelta ja syöksyi miehensä luokse. Hänen päästessään Davidin kohdalle mies oli jo menettänyt tajuntansa ja vuosi verta otsassaan ja nenässään olevista syvistä haavoista. Hän polvistui silittämään miehensä päätä ja kehoa yhdellä kädellään, tukien toisella Romya, jota imetti koska ei kyennyt laannuttamaan tämän itkua muullakaan tavalla. Aurinko paahtoi pienten heinäsirkkojen hyppiessä Davidin ylitse. Murphy rukoili miehensä selviytymistä; tuntia myöhemmin ambulanssia ei vieläkään näkynyt. "Tunsin hänen kuolemansa", Murphy sanoo. Mies kuoli.

Välittömästi onnettomuuden jälkeen Murphy alkoi kärsiä jatkuvista takaumista. Hän säikkyi yllättäviä ääniä ja hän näki hallusinaatioita tummista, valtavista mieshahmoista sänkynsä äärellä. Hän laihtui yli kymmenen kiloa ja sai aniharvoin nukuttua; kun uni viimein tuli, unet tulvivat verta ja ruumiinosia. Valveilla ollessaan hän oli zombimaisessa tilassa. Haavekuvissaan hän murskasi aivonsa vasaralla, mutta Romyn vuoksi hänen oli pidettävä pintansa, mikä puolestaan synnytti katkeruutta.

Joitakin viikkoja Davidin kuoleman jälkeen Murphy alkoi käydä kognitiivis-behavioraalisella terapeutilla Oklahoman yliopistolla. Hänelle diagnosoitiin traumaperäinen stressihäiriö, PTSD, johon liittyy tyypillisesti takaumia, toivottomuutta ja turtumusta. Tilasta kärsii yksin Yhdysvalloissa 8 miljoonaa aikuista (joista 81 % naisia), ja sen aiheuttajana on usein traumaattinen kokemus, esimerkiksi sota tai seksuaalinen väkivalta. Murphy oli viikottaisesta terapiasta huolimatta itsetuhoinen vielä kaksi vuotta onnettomuuden jälkeen. Tyttärensä vuoksi hän etsi kuumeisesti keinoja hengissäpysymiseen. Hän kahlasi netistä tietoja PTSD:n hoitomuodoista, ja lähti viimein, viimeisenä oljenkortenaan, viikon mittaiselle matkalle Coloradon Boulderiin osallistuakseen uudenlaiseen kliiniseen tutkimukseen, joka tulisi lopulta pelastamaan hänen henkensä: MDMA:n katalysoimaan psykoterapiasessioon.

MDMA:n tehoa kroonisen, hoitoresistentin hoidossa tutkitaan neljässä Yhdysvaltain lääkevirasto FDA:n hyväksymässä toisen vaiheen tutkimuksessa: Boulderissa, Etelä-Carolinan Charlestonissa, Brittiläisen Kolumbian Vancouverissa ja Israelin Beer Yaakovissa. (FDA:n uusiin lääkeaineisiin liittyvässä prosesseissa todistusaineistoksi hyväksytään myös Yhdysvaltojen ulkopuolella tehtyjä tutkimuksia.)

Viiden kuukauden aikana tutkimusten 98 koehenkilöä, joista hieman yli puolet on naisia, saavat 75-188 milligrammaa MDMA:ta 3-5 päivää kestävän psykoterapiasession aikana, jonka lisäksi terapiaan kuuluu kaksikymmentä tuntia ammattilaisen kanssa toteutettua lääkkeetöntä puheterapiaa. MDMA:n tehoa emotionaalisten muurien murtajana, kommunikaatiokyvyn voimistajana ja syvän itsetutkiskelun apuvälineenä ylistetään; aine ei ole perinteisessä mielessä niinkään lääke kuin psykoterapian katalyytti, jonka avulla on mahdollista päästä muutaman session avulla sellaisiin tuloksiin, joiden saavuttamisessa kuluu perinteisemmissä olosuhteissa tyypillisesti vuosia [mikäli verrattaviin tuloksiin ylipäänsä päästään: monet tutkimusten koehenkilöistä ovat sellaisia, joihin kymmenienkään vuosien terapia ei ole purrut --suom.huom.].

Charlestonissa toteutetun, vuonna 2008 julkaistun kakkosvaiheen (FDA hyväksyy uudet lääkeaineet kolmivaiheisessa prosessissa) tutkimuksen tulokset olivat lupaavia: kahden MDMA-avusteisen psykoterapiasession jälkeen 83 % osallistujista ei enää kärsinyt PTSD:stä, verrattuna pelkän puheterapian 25 % lukemiin. Jos nyt käynnissä olevat tutkimukset osoittavat vastaavaa tehoa, MDMA-avusteisesta psykoterapiasta saattaa tulla hyväksytty PTSD-hoito, mikä saattaisi perustavanlaatuisesti muuttaa tapaa, jolla monia muitakin psykiatrisia ongelmia – esimerkiksi autistien kokemaa sosiaalista ahdistusta ja anoreksiaa – hoidetaan.

Vaikka PTSD:stä puhutaan erityisesti sotaveteraanien ongelmana, häiriö on yleinen myös siviilinaisten keskuudessa; häiriöstä kärsii elinaikanaan yksi kymmenestä naisesta, mikä johtuu osittain siitä, että erityisesti naiset kärsivät seksuaalisista traumoista, jotka ovat yleisin tekijä häiriön taustalla. PTSD:n hoitoon tyypillisesti käytettävät mielialalääkkeet ja puheterapiamuodot ovat teholtaan parhaimmillaankin keskinkertaisia; tutkimusten perusteella 25-50 % potilaista kärsii PTSD:stä hoidon jälkeenkin.[1]

Kaksi vuotta miehensä kuoleman jälkeen ensimmäiseen MDMA-avusteiseen psykoterapiaistuntoonsa valmistautuva Murphy istui terapeutti Marcela Ot'aloran, Boulderin tutkimuksen johtajan, toimistossa. Ajatus yhdisteen ottamisesta tuntemattoman terapeutin läsnäollessa hermostutti. Stereot soittivat hiljaista, rytmikästä rummutusta. Murphy oli asettanut kynttilöiden koristamalle pöydälle kuvan, jossa hän ja David suutelevat kultapiiskupellolla.

Kun MDMA-kapselin nielemisestä oli kulunut kaksikymmentä minuuttia, aine alkoi vaikuttaa. Mielikuvissaan Murphy syöksyi läpi maan ilmakehän – kohti ulkoavaruutta, jossa kohtasi tähtikuvioiden lomassa kirkkaana hehkuvan Davidin. He keskustelivat sekä arkisista asioista – Oklahomasta Boulderiin matkustamiseen liittyvistä vastoinkäymisistä – että syvemmistä kysymyksistä. Murphy kertoi miehensä perheen kuulumisia, jakoi Romyn tulevaisuuteen liittyviä huoliaan ja ilmaisi vihantunteitaan, jotka liittyivät siihen, että hän jäi tyttärensä kanssa yksin. David nyökkäsi ymmärtäväisesti hymyillen. Sitten Murphy kysyi mieheltään: "Minkä kokoinen oikein olet?" David levitti kätensä, jotka aukenivat maailmankaikkeuden läpi ulottuviksi siiviksi. Kahden vuoden kauhun ja surun jälkeen Murphy tunsi ensimmäistä kertaa rauhallisuutta.



MDMA-avusteinen psykoterapia saattaa kuulostaa lääkekannabiksen ajan tuotteelta. Uusien tutkimusten juuret kuitenkin ulottuvat syvälle: ennen kuin aine levisi klubeille, terapeutit hyödynsivät MDMA:ta 70- ja 80-luvuilla nykyistä vastaavissa, intensiivisissä sessioissa. Kalifornialainen terapeutti ja psykedeeliterapian uranuurtaja Leo Zeff kuvaili ainetta "sielun penisilliiniksi" [toiset lähteet[2] tosin antavat ymmärtää, että fraasi saattaisi olla peräisin Ann Shulginilta. --suom. huom.] Vuonna 1985 Yhdysvaltain huumepoliisi DEA löi [omien asiantuntijoidensa ohjeiden vastaisesti --suom. huom.] aineelle schedule 1 -kieltoluokituksen, joka asetti sen samaan kategoriaan heroiinin ja LSD:n kanssa. Ryhmään luokitellaan aineet, joilla "ei ole hyväksyttyjä lääketieteellisiä käyttötarkoituksia", ja joilla "on huomattava väärinkäyttöpotentiaali".

Tämän seurauksena aine kantoi vuosikausien ajan kielteistä imagoa, jota pönkittivät paikkansapitämättömät väitteet, joiden mukaan aine aiheuttaa Parkinsonin tautia tai reikiä aivoihin, tai tuhoaa serotoniinivarastoja pysyvästi [viimeinen kohta tosin saattaa allekirjoittaneen käsityksen mukaan olla mahdollista isoilla annoksilla toteutetulla jatkuvalla käytöllä; yksiselitteisiä tutkimustuloksia odotellessa. --suom.huom] Siitä, että kliiniset käyttötavat – puhdas MDMA keskikokoisilla annoksilla lääketieteellisessä valvonnassa rajatuin käyttötiheyksin – aiheuttaisivat pitkäaikaisia kognitiivisia haittoja, ei Johns Hopkinsin lääketieteellisen yliopiston psykiatrian ja käyttäytymistieteiden apulaisprofessori Matthew Johnsonin mukaan ole tutkimusnäyttöä. MDMA:ta on annettu useissa tutkimuksissa yhteensä yli tuhannelle koehenkilölle, joista ainoastaan yhdessä tapauksessa ilmeni merkittävä vaaratilanne, joka loppui aineen vaikutusten loputtua. (Koehenkilö vietiin epäsäännöllisen sykkeen vuoksi sairaalaan, josta hänet seuraavana päivänä kotiutettiin.)

Laittomilla markkinoilla tavattava MDMA kuitenkin eroaa lääke-MDMA:sta huomattavasti. Käsitteitä MDMA, ekstaasi ja mämmi käytetään sekaisin, mutta katukaupasta ostetut aineet sisältävät usein haitallisia jatkeaineita, mikäli ylipäätään sisältävät MDMA:ta. (DEA:n vuonna 2013 New Yorkista takavarikoimasta MDMA:sta vain 9 % oli puhdasta MDMA:ta.) Aineen käyttämisessä lääketieteellisen kontekstin ulkopuolella, esimerkiksi klubeilla, on riskinsä: se nostaa verenpainetta ja sykettä, ja voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa lämpöhalvauksia, mikä puolestaan voi johtaa maksa-, munuais-, lihas- tai sydänvaurioihin.

Kakkosvaiheen tutkimuksiin osallistuneisiin kuuluu äitejä, opettajia, urheilijoita, sotaveteraaneja, poliiseja, psykoterapeutteja ja toimistopäälliköitä, joilla on takanaan mm. sotatilanteita, raiskauksia sekä seksuaalista ja muunlaista kidutusta. Osallistujille tehdään DSM-IV-luokituksen mukainen PTSD-testi (CAPS), joka on PTSD:n diagnosoinnissa käytetty standarditesti. (Tekstin maksimilukema on 136; kuudenkymmenen ylittäviä tuloksia pidetään jo vakavana PTSD:nä. Tutkimukseen osallistuneiden keskimääräinen lukema on 82.) Monet tutkimuksiin osallistuneista kokevat hoidon viimeiseksi oljenkorreksi pyrkimyksessä saada otetta elämäänsä.

Rachel Hopen, 43-vuotiaan Los Angeleslaisen kirjoittajan lapsuus oli vaikea: 4-vuotiaana hän koki fyysistä (ml. seksuaalista) väkivaltaa; 11-vuotiaana rekka törmäsi häneen, jonka seurauksena hän kärsi vuoden ajan osittaisesta halvaantumisesta, jota hoidettiin neljällä leikkauksella ja vuosia kestäneellä fyysisellä terapialla. Nämä traumat johtivat lamaannuttavaan, hoitoresistenttiin PTSD:hen, joka ilmeni mm. rajuna ärtyvän suolen oireyhtymänä (IBS), voimakkaana ahdistuksena, yöllisinä kauhuntuntemuksina, paniikkikohtauksina ja unettomuutena, ja johti aliravitsemukseen ja kyvyttömyyteen ylläpitää romanttisia suhteita tai työskennellä kodin ulkopuolella. "Olemassaoloni oli kokonaisvaltaisen hirvittävää", hän toteaa. Eräässä vaiheessa hän söi viittätoista eri lääkettä. Charlestonissa toteutettuun tutkimukseen hän osallistui vuonna 2005: "Tein kuolemaa", hän kuvasi päätöstään osallistua tutkimukseen. "Minulla ei ollut mitään menetettävää."

Brendan kliininen masennus kävi niin pahaksi, että hän ajautui itsemurhan parhaalle eikä kyennyt hoitamaan työtään peruskoulun opettajana. (Perhettään ja uraansa suojatakseen hän halusi jättää haastattelusta pois sukunimensä.) PTSD:stä kärsivän 38-vuotiaan Denveriläinen opettaja oli isänsä harjoittaman seksuaalisen hyväksikäytön uhri 3-12-vuotiaana. Ilmoittautuessaan tutkimukseen hän oli kokeillut 11 eri lääkettä ja käynyt terapiassa 15 vuoden ajan. "Tutkimuksen alussa CAPS-lukemani oli, lääkkeiden vaikutuksen alaisena, 87", hän sanoo. "Vittu mitä paskaa. Olin toiminut kehoitusten mukaisesti ja seurannut kaikkia niitä ohjeita, joita terapeuttini koulutuksensa pohjalta antoivat, mutta tilani vain paheni." Ajatus "bilehuumeen" käytöstä hoidossa epäilytti, mutta epätoivo kasvoi. "Taistelin elämästäni", Brenda sanoo. "MDMA:han liittyvän stigman pelko oli huomattavasti pienempi kuin loppuelämään PTSD:n kanssa liittyvä pelko."

Sessiot eivät ole korkealentoisia, hurmiollisia psykedeelitrippejä, mutta niihin liittyy tyypillisesti voimakkaita "yhteyden" sekä itseen ja kanssaihmisiin kohdistuvan rakkauden tuntemuksia. "Olen ollut naimisissa mieheni kanssa 17 vuoden ajan, ja ymmärsin kokemukseni aikana ensimmäistä kertaa hänen rakkautensa syvyyden – ja että todella ansaitsen hänen rakkautensa", Brenda kertoo. Hän kokee MDMA-terapian avanneen uudenlaisten tuntemusten maailman. "Sain yhteyden tunteisiini. Tätä pidän kaikkein merkittävimpänä vaikutuksena. Löysin MDMA:n vaikutuksen alaisena väyliä tunteisiin, jollaisia en ollut koskaan ennen kokenut." Aineen kolmesta kuuteen tuntiin kestävä vaikutus tuottaa objektiivisen tilan , jonka aikana on mahdollista palata vaikeiden tunteiden ja kokemusten äärelle ilman, että ne hukuttavat allensa. ["Objektiivisen tilan" sijaan voisi olla täsmällisempää puhua esimerkiksi tavallista neutraalimman havainnoinnin tilasta. --suom. huom.] "Olin suuren osaa ajasta kauhuissani. Elin kokemustani uudelleen", sanoo Murphy, joka palasi kokemuksensa aikana kerta toisensa jälkeen traumansa synnyinsijoille. "Havainnoin onnettomuutta kokonaisuudessaan, mutten hukkunut siihen koska havainnoin kokemustani jollain tapaa tapahtumien ulkopuolelta."

Tällainen rauhallisuuden tunne on MDMA-sessioille tyypillinen. "Ylivalppauden tai yliherkkyyden sijaan tunsin valtavan rauhallisuuden; ahdistukseni hellitti", Hope sanoo. Psykedeelien vaikutukselle luonteenomaisesta herkistyneestä aistillisuudesta huolimatta (esim. valojen voimistuminen ja tuntemukset iholla kulkevista ilmavirroista) hoidettavat kykenevät keskittymään olennaiseen – parantumiseen – poikkeuksellisella intensiteetillä. "MDMA on psykedeeli, mutta en kokenut trippaavani", Hope sanoo. "En ollut sekaisin. Olin täynnä voimaa, ja tunsin pystyväni ohjaamaan huomioni sinne, missä sille oli tarvetta."

Tälle on kemialliset selityksensä. MDMA laukaisee valtavia määriä serotoniinia, mielialaa säätelevää välittäjäainetta; dopamiinia, joka säätelee tunnevasteita; sekä oksitosiinia, hormonia joka liittyy sosiaalisiin siteisiin, luottamukseen ja intiimiyteen. "Potilaat ovat hereillä, valppaina ja läsnäolevia. He kaipaavat puhumista ja tutkimista. He kokevat olonsa tarpeeksi rauhalliseksi ja pelkonsa riittävissä määrin vaimentuneeksi, jotta trauman käsittely on mahdollista", sanoo psykiatri tri Julie Holland, kirjan Ecstasy: The Complete Guide: A Comprehensive Look at the Risks and Benefits of MDMA toimittaja. "Olisi miltei mahdotonta suunnitella terapian tarpeisiin MDMA:ta paremmin toimivaa molekyyliä."

MRI-aivokuvaukset viittavat siihen, että yksi MDMA:n toimintamekanismeista on "aivojen pelkokeskuksen", mantelitumakkeen toiminnan vaimentaminen sekä etuaivolohkon – muistiin ja korkeampiin aivotoimintoihin liittyvän alueen – toiminnan voimistaminen. PTSD:stä kärsivissä aivoissa näiden alueiden toiminta on epätasapainossa. Tutkijat uskovat MDMA:n mantelitumakkeeseen ja etuaivolohkon kuoreen kohdistuvien vaikutusten auttavan ihmisiä ymmärtämään traumaansa ilman, että hautautuvat kielteisten tunnetilojensa alle. "Sitä voisi verrata puudutukseen kirurgisissa operaatioissa", Holland sanoo. "Yhdiste auttaa kaivautumaan sisään ja kiskomaan vahingollisen asian tarkastelua varten esiin. Psykoterapiassa voi kestää vuosia ennen kuin trauma saadaan kaivettua siinä määrin esiin, että toimeen voidaan ryhtyä. Tämän menetelmän avulla ihmiset voivat käydä suoraan kiinni ongelmakohtaan, jolloin paranemisprosessi voi edetä."

Pääsy traumaattisten muistojen äärelle auttaa käsittelemään niitä. Tätä kutsutaan muistojen uudelleenvahvistamiseksi (memory reconsolidation): muistoja on mahdollista muuttaa mikäli ne uudelleenaktivoidaan ja niitä päivitetään uudella informaatiolla. "Kyse on muiston muovaamisesta, ja kun se tallennetaan, uusi versio eroaa selkeästi aiemmasta", Johnson sanoo. Tämä on tärkeää PTSD:stä kärsiville, joiden aivot eivät traumasta johtuen ole toimineet kunnolla. "Tuntui kuin olisin kirjaimellisesti uudelleenohjelmoinut aivojani. Käsittelin kaikkia niitä iskostuneita ajattelumalleja ja uskomusjärjestelmiä, jotka pitivät PTSD:tä sijoillaan, ja joiden vuoksi elin menneisyyttäni uudestaan ja uudestaan. Kykenin viimeinkin irroittamaan noista muistoista", Hope kertoo.

Vuonna 2014 Murphy osallistui kolmeen 8 tunnin mittaiseen MDMA-hoitosessioon. Jo ensimmäisen session jälkeen hänen unenlaatunsa parani. Toisen session jälkeen hänen itsetuhoisuutensa oli poistunut; myös takaumat alkoivat hellittää. "Kuin kantamani taakat olisi nostettu yltäni", Murphy kertoo. Tutkimuksen loppuessa hänen CAPS-lukemansa oli laskenut 114:stä 37:ään, mikä tarkoitti, ettei hänellä enää ollut PTSD:tä. "Hoito pelasti minut", hän kuvaa kokemustaan. "Se johdatti minut takaisin hyvän elämäni äärelle ja palautti äidin tyttärelleni."

Myös Brenda laskee elämänsä pelastamisen MDMA:n ansioksi. "Olin itsetuhoinen 35 vuoden ajan, mutta enää en ole, ja kiitos tästä kuuluu MDMA:lle ja kahdelle todella taitavalle terapeutille", hän sanoo. Hän on luopunut kaikista lääkkeistään ja opettaa jälleen täyspäiväisesti – ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. "En ole koskaan ollut terveempi. Tämä on seurausta kokemastani selkeydestä." Yli kymmenen vuotta ensimmäisen tutkimuksen jälkeen Hope sanoo, että hänen ensimmäistä MDMA-sessiotaan edeltänyt PTSD on pysynyt poissa, kuten myös IBS, takaumat ja yölliset kauhuntuntemukset.

Zoloftin kaltaiset mielialalääkkeet pyrkivät korjaamaan ns. biologisen epätasapainon tiloja. Tutkijoiden mukaan ne toimivat tilapäisinä, kärsimystä vaimentavina laastareina, kun taas MDMA voi tukea pysyvässä parantumisessa. MDMA on myös psykiatrisia lääkkeitä turvallisempi, koska sitä ei käytetä päivittäin. "Jos ainetta käytetään harkiten, se voi olla turvallisempi vaihtoehto, koska sivuvaikutukset ovat tilapäisiä", Johnson sanoo. Zoloft ja Paxil, joita on perinteisesti käytetty PTSD:n hoitoon, voivat aiheuttaa painonnousua, seksuaalisia häiriöitä ja itsetuhoisia ajatuksia. Yhden lääkelaatuisen MDMA-annoksen sivuvaikutukset saattavat jäädä kokemuksen aikana ilmenevään kohonneeseen pulssiin ja verenpaineeseen sekä joitakin päiviä kestävään uupumukseen, ruokahaluttomuuteen ja alakuloisuuteen. Murphyn, Brendan ja Hopen kaltaisille ihmisille MDMA-session mahdollistamat oivallukset ja tunnetilan muutokset ovat muuttaneet heidän elämiään perustavanlaatuisesti. "Tuntuu kuin olisin astunut aivan uudenlaiseen maailmaan, ja hengittäisin sen raikasta ilmaa."

MDMA-tutkimus on raivannut tietä psykedeelitutkimuksen elpymiselle. Johns Hopkins -yliopiston, Lontoon Imperial College -yliopiston ja New Mexicon yliopiston tutkijat selvittävät LSD:n ja psilosybiinin, psilosybiinisienten psykoaktiivisen ainesosan, tehoa mm. riippuvuuksien ja ahdistuksen hoidossa. Tulevaisuudessa MDMA-tutkijat toivovat näkevänsä kokeellisesta vaiheesta edennyttä terapiamuotoa sovellettavan koulutettujen, laillistettujen terapeuttien toimesta mielenterveysklinikoilla ympäri maailman.

Harvard Medical Schoolin psykobiologian professori Bertha Madras kuitenkin pelkää, että MDMA:n lääkekäytön laillistaminen on ensimmäinen askel kohti voimakkaiden aineiden dekriminalisointia Yhdysvalloissa. "MDMA:n, LSD:n ja psilosybiinin kaltaisia laittomia hallusinogeeneja pyritään muovaamaan huumeista 'lääkkeiksi', ja pitkän aikavälin tavoitteena on niiden normalisointi psykoaktiivisiin tarkoituksiin", hän sanoo. "Toistaiseksi todistusaineisto MDMA:n tehosta terapiakäytössä on puutteellista." [Ja juuri siksi tutkimusta tehdään aktiivisesti, ja kolmosvaiheen tutkimus pyritään aloittamaan heti kun mahdollista. --suom.huom.] Minnesotassa toimivan vieroituslaitos Hazelden Betty Ford Foundation Youth Continuumin lääketieteellinen johtaja Tri Joseph Lee puolestaan uskoo MDMA:n terapeuttisiin ominaisuuksiin, mutta suhtautuu varauksella MDMA-avusteisen psykoterapian laillistamisen laajempiin seuraamuksiin. "Olen huolissani siitä, että MDMA:n tehoa PTSD:n hoidossa aletaan käyttää perusteluna aineen viihdekäytölle tai väärinkäytön vähättelylle. Vastaavaa on tapahtunut reseptilääkkeiden kanssa", Lee sanoo. Hän myös varoittaa MDMA:n liikakäytöstä. "Kohtaamme vuosittain nuoria, jotka ovat käyttäneet liikaa MDMA:ta tai joille MDMA:n käyttö on aiheuttanut sivuvaikutuksia, jotka vaativat psykiatrista hoitoa ennen kuin voimme hyväksyä heitä klinikkamme asiakkaiksi", hän sanoo, viitaten toiseen MDMA:han liittyvään huolenaiheeseen – siihen mahdollisuuteen, että aine saattaa laukaista piileviä psykiatrisia ongelmia. (MDMA-avusteisen terapian tutkimusten koehenkilöt valitaan tarkasti, ja tietyt psykologiset ongelmat – esim. kaksisuuntainen mielialahäiriö ja skitsofrenia – estävät osallistumisen tutkimukseen.)

Yksi suurimmista esteistä MDMA:n matkassa FDA:n hyväksymäksi lääkeaineeksi on rahoitus. Prosessi vaatii 20 miljoonaa dollaria, ja nojaa kokonaisuudessaan voittoatavoittelemattoman, psykedeelien terapeuttisia käyttömuotoja suunnittelevan ja tutkivan MAPS-tutkimusjärjestön keräämään rahoitukseen, koska lääketehtaita vain jokusen kerran annosteltavien aineiden tutkiminen ei liiemmin kiinnosta. Vuonna 2016 [tai mahdollisesti vuonna 2017 --suom. huom.] MAPSin työ MDMA-terapian laillistamiseksi tulee astumaan askelen lähemmäs päämääräänsä, kun kliinisissä tutkimuksissa siirrytään kolmosvaiheeseen, joihin tulee osallistumaan yli 400 potilasta, ja joka tulee kestämään viisi vuotta. Mikäli tutkimusten tulokset varmentavat terapiamuodon tehon, psykiatreilla saattaa olla lupa määrätä MDMA-avusteista hoitoa vuoden 2021 tienoilla.

MDMA on kiinnittänyt myös Yhdysvaltojen armeijan huomion; päivittäin 22 yhdysvaltalaista sotaveteraania tappaa itsensä. Veteraanien asioita ajavan Department of Veteran Affairsin The National Center for PTSD tekee MAPSin kanssa tulevaan tutkimukseen liittyvää yhteistyötä. Tarkoituksena on tutkia MDMA-terapian tehoa pariskunnilla, joiden osapuolista toinen kärsii PTSD:stä. VA-järjestön psykologeja työllistävä tutkimus alkaa tämän vuoden lopussa. MAPSin perustaja ja johtaja Rick Doblin toivoo tulosten johtavan siihen, että myös Yhdysvaltain puolustusministeriö alkaa tukea tutkimusta rahallisesti, ja sallii tutkimusta tehtävän myös aktiivipalveluksessa olevien sotilaiden parissa.

Murphy ja Romy elävät nykyään Oklahomassa sijaitsevan Normanin rauhassa. Elämä on palannut uomiinsa. Kesäkuussa Murphy matkusti Pohjois-Kaliforniaan, jossa kahden vuoden ajan asui Davidin kanssa. Matkan tarkoituksena oli sirotella miehensä tuhkat Muir Woodsiin – rehevään, Tyynen valtameren tuntumassa sijaitsevaan, heidän molempien rakastamaan punapuumetsään. Hän teki matkansa uuden poikaystävänsä kanssa, jonka nimi on sattumalta myöskin David; he tapasivat Murphyn toisen MDMA-session jälkeen. He suunnittelevat yhteistä tulevaisuutta, mitä Murphy ei olisi osannut kuvitellakaan ennen kokeellista hoitoaan. Ensimmäistä kertaa vuosiin hän kertoo kokevansa olonsa tulevaisuuden suhteen toiveikkaaksi. "Kykenen vihdoinkin rakentamaan elämäämme. Hän on yhä läsnä", hän sanoo viitaten edesmenneeseen aviomieheensä. "Pidän suurena siunauksena sitä, että sain ylipäänsä olla hänen kanssaan." Romyn kanssa ulkoillessaan hänellä on tapana kutsua ohilentäviä lintuja "isin linnuiksi". Hänen tyttärensä hymyilee, koska tietää isänsä olevan läsnä, ja viimeinkin myös Murphy tietää sen. "Tunnen yhä surua", hän sanoo, "mutta kykenen käsittelemään muistojani, ja näkemään hänet tyttäressäni, ja iloitsemaan siitä."

Teksti: Kelley McMillan
Kollaasit: Alia Penner

Lisää luettavaa:
• Roxann Murphy kertoo Redditin AMA:ssa onnettomuudesta ja terapiakokemuksestaan
• Ensimmäinen MDMA-PTSD-pilottitutkimus A randomized, controlled pilot study of MDMA (±3,4-Methylenedioxymethamphetamine)- assisted psychotherapy for treatment of resistant, chronic Post-Traumatic Stress Disorder (PTSD) ja saman tutkimuksen seurantatutkimus Durability of improvement in posttraumatic stress disorder symptoms and absence of harmful effects or drug dependency after 3,4-methylenedioxymethamphetamine-assisted psychotherapy: a prospective long-term follow-up study
• Michael Mithoeferin joulukuussa 2015 julkaistu artikkeli Research Update: MDMA-Assisted Psychotherapy for PTSD
• Phil Wolfsonin joulukuussa 2015 julkaistu artikkeli Return to ADAM: Reflections on MDMA-Assisted Psychotherapy 30 Years Later
• Charles Grobin ja Alicia Danforthin joulukuussa 2015 julkaistu artikkeli Research Update: Can MDMA-Assisted Therapy Reduce Social Anxiety in Autistic Adults?
• Rachel Hope CNN:n videohaastattelussa

Viitteet:
[1] Psychotherapy for Military-Related PTSD: A Review of Randomized Clinical Trials
[2] Mavericks of the Mind: Chemophilia with Alexander and Ann Shlugin

MDMA-avusteinen terapia kuolettaviin sairauksiin liittyvän ahdistuksen hoidossa

Alkuperäinen artikkeli SFGate-sivustolla: Ecstasy therapy approved for trial in Marin County, 26.05.2015.

Tutkimusta johtava tri. Philip Wolfson ja terapeutti Julane Andries MDMA-tutkimuskeskuksessa Kalifornian San Anselmossa. Tutkimussessiot videoidaan kahdella kameralla prosessin dokumentoimiseksi, ja jotta FDA voi arvioida sessioissa käytettyjä terapeuttisia menetelmiä. MAPSin sponsoroima tutkimus selvittää MDMA-avusteisen psykoterapian tehoa hengenvaarallisten sairauksien aiheuttaman ahdistuksen hoidossa.

Ekstaasinakin tunnettu empatogeeni MDMA kiellettiin kolme vuosikymmentä sitten Yhdysvalloissa ja suuressa osassa läntistä maailmaa. 2000-luvun alkupuolella tutkimus on jälleen käynnistynyt. Tutkimus MDMA-avusteisen terapian tehosta traumaperäisen stressihäiriön hoidossa on jo pitkällä, ja MDMA:n tehoa sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien autistien hoidon apuvälineenä tutkitaan myös.

Kaliforniassa toimivalle tutkimusryhmälle on jokin aika sitten myönnetty luvat tutkia MDMA:ta hyödyntävän terapian vaikutusta syövästä ja muista potentiaalisen tappavista sairauksista kärsivien ahdistuksen hoidossa.

San Anselmossa työskentelevä ja jo pitkään MDMA:ta hyödyntävän terapian puolesta puhunut Tri. Philip Wolfsonin tutkimus kattaa 18 koehenkilöä. Tutkimus toteutetaan seuraavan vuoden aikana Wolfsonin mäen laella sijaitsevassa, viihtyisässä psykoterapiakeskuksessa Tamalpais-vuoren tuntumassa.

Terminaalidiagnoosi aiheuttaa usein rampauttavaa ahdistusta, pelkoa ja masennusta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, voidaanko usealla pitkällä, MDMA-avusteisella terapiaistunnolla auttaa näistä kärsiviä potilaita löytämään rauhaa.

MDMA poikkeaa merkittävästi ahdistuksen hoitoon tyypillisesti käytettävistä lääkkeistä. Aine ei turruta tai lamaannuta; sen sijaan neljän tai viiden tunnin mittainen, MDMA:ta hyödyntävä psykedeelikokemus saattaa tarjota hyvinkin transformatiivisia kokemuksia kun sitä otetaan turvallisessa, miellyttävässä ympäristössä koulutettujen terapeuttien seurassa (jotka tutkimuksessa toimivat mies-nainen-pareina).

MDMA tukee Wolfsonin mukaan "syvää, merkityksellistä ja poikkeuksellisen tehokasta psykoterapiaa". Tutkimus on hänelle poikkeuslaatuisen henkilökohtainen. 1980-luvulla hän ja silloinen vaimonsa Alice työskentelivät MDMA:ta hyödyntävän terapeutin kanssa käsitelläkseen sitä henkistä sekasortoa, joka liittyi heidän teini-ikäisen Noah-poikansa taisteluun leukemian kanssa.

Lapsen menettämisen tuska

Noah menehtyi, mutta kokemus ohjasi Wolfsonin omistamaan elämänsä löytämään keinoja, joiden avulla tällainen terapia voidaan tuoda saataville perheille, joiden lapsi tai muu läheinen tekee kuolemaa.

Keino on löytynyt: Wolfson on saanut Yhdysvaltain FDA- ja sekä DEA-virastoilta tutkimusluvat, joiden haltijalla on mahdollisuus tehdä ihmiskoehenkilöillä toteutettavaa tutkimusta toistaiseksi laittoman substanssin avulla.

FDA:n tiedottaja Sandy Walsh kertoo virastonsa todenneen aiempien MDMA-tutkimusten osoittavan aineen turvallisuuden oikeanlaisissa olosuhteissa.

"Jos jokin lääke osoittaa tehonsa vakavan sairauden hoidossa, ja sen turvallinen käyttö kyseisen potilaspopulaation keskuudessa voidaan osoittaa mahdolliseksi", Walsh sanoo, "velvollisuutemme on arvioida todistusaineistoa ja ryhtyä aineiston tukemiin toimenpiteisiin, esimerkiksi sallimalla pilottitutkimuksen käynnistäminen."

Muutkin liittovaltion edustajat ovat osoittaneet mielenkiintoa MDMA-tutkimusta kohtaan. NIMH:in johtaja tri Thomas Insel kertoo virastonsa seuraavan useita yksityisesti rahoitettuja tutkimuksia, joissa pyritään hoitamaan monenlaisia psyykkisiä ongelmia psykedeeliavusteisella terapialla.

"Kyseessä on todella mielenkiintoinen ja erittäin tehokas, uudenlainen lähestymistapa", Insel toteaa. "Kyse ei ole MDMA:sta yksinään – olennaista on hoidollinen konteksti, jossa hyödynnetään aineen vaikutuksen tarjoamia hyödyllisiä perspektiivejä ja kohentuneita kykyjä, ja näiden soveltaminen laajemmassa psykoterapeuttisessa kontekstissa."

8-tuntisia terapiasessioita

Wolfsonin tutkimukseen osallistuvat käyvät ensin valmistavassa terapiassa. Koehenkilöistä kolmetoista osallistuu tämän jälkeen kolmeen kahdeksan tunnin mittaiseen terapiasessioon aineen vaikutuksen alaisena. Loput viisi tulevat saamaan plasebokapselin.

Terapiaistunton jälkeisten seurantaistuntojen ja psykologisen testauksen avulla pyritään arvioimaan osanottajien mielenterveydellistä tilaa ja hyvinvointia. Kaikkinensa prosessissa kestää viitisentoista kuukautta. Niille, joille arvotaan tutkimuksessa lumelääke, tarjotaan myöhemmin mahdollisuus Wolfsonin ja tämän kumppanin, laillistettuna perheterapeuttina toimivan Julane Andriesin vetämään MDMA-sessioon.

"Ero 50 minuutin mittaisiin terapiasessioihin on merkittävä", Wolfson kuvaa. "Lämpimissä, ystävällisissä puitteissa toteutettavaa istuntoa jatketaan niin pitkään kuin on tarpeen. Hoidettavien kanssa muodostuu läheinen yhteys. MDMA on lähestymistapana vallankumouksellinen, ja sen hyödyntämiseksi on poikettava vakiintuneista käytännöistä."

Marinin piirikunnassa toteutettu projekti on Santa Cruzissa toimivan MAPSin (Monitieteellinen psykedeelitutkimusyhdistys) tukema ja rahoittama. MAPSin aiemmassa tutkimuksessa[1] kartoitettiin menestyksekkäästi MDMA-avusteisen terapian tehoa seksuaalisen hyväksikäytön tai sodan aiheuttaman traumaperäisen stressihäiriön hoidossa (ks. myös seurantatutkimus[2]). Kyseisessä, Journal of Psychopharmacologyssa julkaistussa tutkimuksessa neljä viidesosaa koehenkilöistä sai MDMA-terapiasta merkittävää, pitkäaikaista apua.

MDMA aiheuttaa tyypillisesti lisääntynyttä energisyyttä, euforisuutta, emotionaalista lämpöä ja empaattisuutta, minkä vuoksi aineeseen viitataan "empatogeeninä" tai "entaktogeeninä".

"MDMA voi auttaa tuntemaan haltioitumista, jolla on ahdistusta ja masennusta vähentäviä vaikutuksia", Andries kertoo. "Muisto elinvoimaisuudesta, onnellisuudesta ja haltioitumisesta kulkee mukana myös aineen vaikutusten loputtua."

Kuten useimmilla aineilla, laillisilla tai laittomilla, myös MDMA:lla voi olla vaarallisia sivuvaikutuksia, jotka liittyvät esimerkiksi pulssin kohoamiseen sekä verenpaineeseen. Tästä syystä tutkimukseen ei oteta mukaan sydänongelmista kärsiviä. Valituille tarjotaan seikkaperäinen selonteko mahdollisista sivuvaikutuksista, mutta heille kerrotaan myös, että MDMA:ta on tutkimusolosuhteissa annettu jo yli tuhannelle koehenkilölle ilman merkittäviä ongelmia.

Aine nousi massojen tietoisuuteen 1970- ja 1980-luvuilla. Aluksi sitä hyödynnettiin underground-kemistien, terapeuttien ja psykedeeliväen keskuudessa. Myöhemmin aineelle kasaantkielteistä julkisuutta, koska se toimi läpi yön kestävien reivien keskeisenä polttoaineena. Eräänlaisen sakramentin aseman aine on saavuttanut myös Nevadan Black Rock -aavikon Burning Man -tapahtumassa.

Työ uudelleenluokittelun puolesta

Vuonna 1985 Yhdysvaltain viranomaiset alkoivat iskeä kiihtyvällä tahdilla kasvavaan MDMA-kulttuuriin, joka ilmeni niin aineen viihteellisenä, henkisenä kuin terapeuttisenakin käyttönä. Aine kiellettiin ja sijoitettiin Schedule I -luokkaan. Nämä aineet ovat kaikista tiukimmin rajoitettuja, ja luokituksen määritelmään kuuluu, että aineella on "merkittävä väärinkäyttöpotentiaali eikä lääketieteellistä arvoa". [Tämä siirto tehtiin huolimatta hallituksen omien asiantuntijoiden voimakkaista kehoituksista toimia toisin --suom. huom.]

Wolfson ja muut MAPSin toimijat toivovat tämän ja tulevien, laajempien PTSD-tutkimusten osoittavan FDA:lle ja DEA:lle, että aineen uudelleenluokittelulle on perusteet. Uudelleenluokittelun seurauksena lääkäreillä olisi mahdollisuus kirjoittaa PTSD:stä tai kuolemaan johtavista sairauksista kärsiville reseptejä MDMA-sessioihin koulutetun psykoterapeutin seurassa.

Wolfsonin ja Andriesin kanssa työskentelevä 27-vuotias neurotutkija, tutkimuskoordinaattori John Hartberg toteaa, että valtavirtakulttuuri on alkanut hyväksyä "muuntuneiden, epälineaaristen tilojen olemassaolon" sekä "voimakkaiden mystisten tai henkisten kokemusten merkittävät parantavat vaikutukset."

'Tutkimusalamme on astunut valtavirtaan'

"Tutkimusalueestamme on muodostumassa yleisesti hyväksytty, kiihtyvällä tahdilla kasvava ja potentiaalia tulviva kenttä", Minnesotan yliopiston neurotieteen kandidaatti Hartberg sanoo. Hänen tehtävänään on seuloa tutkimukseen sopivia koehenkilöitä. "Mistään rajatieteestä ei ole kyse", hän toteaa.

Tämä pitänee paikkansa, mutta aivan välittömästi psykiatrit eivät tule ekstaasia määräämään. DEA:n edustaja Joseph Moses toteaa, että vaikka hänen virastonsa onkin myöntänyt MDMA-tutkimukselle lupia, se ei välttämättä tarkoita, että liittovaltion toimijat suhtautuisivat psykedeelien lääkekäyttöön uudenlaisella avoimuudella. Hänen mukaansa viraston roolina on yksinkertaisesti pitää huolta tutkimuksen "turvallisuuteen liittyvän infrastruktuurin" toiminnasta, jotta voidaan varmistaa, että ainetta käytetään tutkimuksen aikana vain osoitettuihin tarkoituksiin.

Muiden liittovaltion tahojen, joista keskeisenä FDA, on edelleen myönnettävä tutkimusluvat laajemmille jatkotutkimuksille sekä arvoitava tutkimusten tuottama aineisto ennen kuin ainetta voidaan alkaa luvallisesti määrätä.

MAPSin johtaja Rick Doblin kuitenkin toteaa olevansa vakuuttunut siitä, että tämä tulee tapahtumaan viiden-kuuden vuoden kuluttua. Hänen mukaansa "kaikista psykedeeleistä juuri MDMA:n vaikutukset ovat suoraviivaisimmin parantavia".

Doblin kertoo Minnesotalaisen nuorenparin, Shane ja Sue Stevensin kokemuksesta esimerkkinä MDMA:n potentiaalisista hyödyistä syövästä kärsiville ihmisille sekä heidän läheisilleen. Heidän kokemuksellaan oli vaikutuksensa myös keskeiseen rahalahjoitukseen, jonka turvin Marinin tutkimusprojekti saatiin käyntiin. 90-luvun puolivälissä 22-vuotiaalla Shanella todettiin munuaissyöpä. Munuainen poistettiin, mutta tauti oli jo ehtinyt levitä keuhkoihin. Hän kävi läpi rajun sädehoidon – 23 tuntia aktiivista hoitoa, jota seurasi tunti oksentamista ja peseytymistä.

"Välimme tulehtuivat", Sue kertoo The Chronicle -lehdelle. "Stressin määrä oli valtava. Mieheni teki kuolemaa, emmekä tienneet, miten asiaan tulisi suhtautua."

Kuoleman kohtaaminen

Suen lapsuudenystävä Tim Butcher ehdotti, että emotionaalista apua saattaisi löytyä erään terapeutin kautta, jolta oli mahdollista saada MDMA:ta. [Terapeutit ovat kaikessa hiljaisuudessa hyödyntäneet MDMA:ta kielloista huolimatta. --suom. huom] Butcherilla oli yhteyksiä psykedeelialakultuuriin, ja hän hankki pariskunnalle pari annosta MDMA:ta. He ottivat aineen kotisohvallaan, ja terapeutti oli koko session ajan tavoitettavissa puhelimitse.

"Aloimme keskustella asioista, joista olimme aiemmin pelänneet puhua. Rakkauden ja ymmärryksen määrä oli valtava", Sue sanoo. "Halasimme, itkimme ja hymyilimme."

Seuraavana päivänä Sue huomasi miehessään täydellisen muutoksen: Shane halusi yhtäkkiä jälleen tehdä asioita joita oli aiemmin rakastanut – esimerkiksi maastopyöräillä ja rullaluistella.

"Aloimme rakastaa elämää, vaikka syövän varjo leijuikin yllämme. Tähän asti olimme pelänneet jokaikistä päivää, koska jokainen aamu tarkoitti heräämistä syövän kanssa. Kokemuksemme myötä aloimme herätä elääksemme."

Shanen elämä syövän kanssa kesti neljä vuotta. Hän kuoli lokakuun toisena päivänä vuonna 1999.

Suurten ikäluokkien viimeinen rutistus

Sydänkohtaus vei 45 vuoden ikäisen Butcherin vuonna 2012. Hänen isänsä Samuel Butcher oli Precious Moments -keräilyhahmoja valmistavan, miljoonaluokan firman perustaja, joten Timillä oli paljon rahaa. Hän jätti MAPSille 1,9 miljoonaa dollaria, josta osa käytettiin artikkelissa käsitellyn tutkimuksen rahoittamiseen.

“Etukäteen en tiennyt, että Tim oli merkinnyt MAPSin testamenttiinsa", Doblin sanoo. "Hän teki lahjoituksensa, koska piti psykedeelien vaikutusta omaan elämäänsä suuressa arvossa. Erityisen tärkeänä hän piti kuolemaan liittyviä terapiasovelluksia."

Doblin uskoo psykedeelien ennen pitkää seuraavan kannabiksen viitoittamaa polkua: Ensin laillistetaan lääkinnällisen käyttö, ja lopulta täyskielloista luovutaan kokonaan.

"Suurten ikäluokkien viimeinen rutistus tulee olemaan kannabiksen ja psykedeelien laillistaminen", Doblin sanoo.


Artikkelin kirjoittaja Don Lattin on Chronicle-lehden entinen toimittaja, joka on julkaissut viisi kirjaa, mm. Timothy Learyn, Ram Dassin ja kumppanien 60-luvun tekemisiä käsittelevän teoksen "The Harvard Psychedelic Club", jonka voi käydä lainaamassa Varjokirjastosta. Lisätietoa: donlattin.com

Viitteet:
[1] A randomized, controlled pilot study of MDMA (±3,4-Methylenedioxymethamphetamine)- assisted psychotherapy for treatment of resistant, chronic Post-Traumatic Stress Disorder (PTSD)
[2] Durability of improvement in posttraumatic stress disorder symptoms and absence of harmful effects or drug dependency after 3,4-methylenedioxymethamphetamine-assisted psychotherapy: a prospective long-term follow-up study

MDMA sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien autistien hoidossa

Teksti on pääosin suomennos artikkelista New Study Uses MDMA To Treat Social Anxiety In Autistic People – Can Psychedelics Find A Place In Modern Medicine?, Conscious Evolution, 08.09.2014. Kyseessä ei kuitenkaan ole täysin suora käännös, vaan olen suomentajana pehmentänyt joitakin alkuperäisessä artikkelissa esitettyjä villejä kannanottoja vastaamaan blogin neutraalimpaa linjaa. Olen lainannut materiaalia myös Raw Storyn artikkelista MDMA helps reduce social anxiety for autistic adults, and researchers want to find out how, 28.03.2014

Ekstaasinakin tunnettu MDMA tuo monille mielikuvia vuosituhannen vaihteen reivikulttuurista. Ennen bilekontekstiin leviämistään MDMA:ta kuitenkin hyödynnettiin erityisesti terapian apuvälineenä. Tieteelliseen tutkimukseen ja terapiakäyttöön liittyvien säädösten viimeaikaisen höllentämisen seurauksena MDMA:n terapeuttisia käyttömahdollisuuksia on alettu tutkia uudelleen.

Monitieteellinen tutkimusyhdistys MAPS (The Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies) kertoi viime vuonna ensiaskelistaan tutkimuksessa, jonka tarkoituksena on tutkia sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien, autismin kirjoon kuuluvien hoitoa MDMA:n avulla.


Autismi ja terapia

Vaikka autistisen ja ei-autistisen neurologian välisiä eroja ei täysin ymmärretäkään, tiedetään että autistien subjektiivisella kokemuksella on tapana olla intensiivisempää ja kaoottisempaa kuin ei-autisteilla[1], mikä johtuu siitä, että autistien tiedonkäsittelyn vaikutukset tapaavat olla tyypillistä voimakkaampia ja ennakoimattomampia – niin sensomotorisilla kuin kognitiivisillakin tasoilla.

MAPSin mukaan "autisteilla on usein varhaislapsuudessaan traumaattisia kokemuksia, jotka liittyvät esimerkiksi hylkäämiseen tai väkivaltaan. Tämän seurauksena monet autistit kärsivät esimerkiksi ahdistuksesta (erityisesti sosiaalisesta), traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD) tai masennuksesta, sekä ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja sosiaaliseen mukautumiskykyyn liittyvistä ongelmista.

Perinteiset lääkeaineet eivät tehoa kovinkaan hyvin autismiin liittyviin ongelmiin. Tämän lisäksi monilla autisteilla on vaikeuksia rakentaa luottamussuhdetta terapeutteihinsa, minkä vuoksi myöskään perinteinen psykoterapia ei välttämättä tehoa. Autistien elämänlaatua pyritään kohentamaan uudenlaisia hoitomahdollisuuksia kartoittamalla.


Miksi juuri MDMA?

Alunperin vuonna 1912 kehitetyn MDMA:n ainutlaatuisista psykoaktiivisista ominaisuuksista on käyty paljon keskustelua. Aine on luokiteltu esimerkiksi enteogeeniksi, henkisiä ja transsendentaalisia kokemuksia synnyttäväksi aineeksi, sekä empatogeeniksi, empaattisuutta ja sosiaalisuutta helpottavaksi aineeksi. "MDMA:n farmakologiset vaikutukset tekevät siitä lupaavan apuvälineen sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien autistien hoitoon", MAPSin virallinen tutkimussivu kertoo. Tällaisia vaikutuksia ovat mm:

• Pelkoon liittyvien tunteiden vaimentuminen
• Hyvinvointiin liittyvien tunteiden voimistuminen
• Sosiaalisuuden lisääntyminen
• Ihmisiin kohdistuvan luottamuksen kasvu
• Valppauden lisääntyminen
• Joidenkin empatian osa-alueiden voimistuminen

MDMA:n avulla pyritään tehostamaan perinteisen psykoterapian menetelmiä. Terapiamenetelmässä hyödynnetään sellaisia terapiamuotoja, joiden toimivuudesta autismin kirjon diagnoosien hoidossa on aiempaa näyttöä. Tämän lisäksi hyödynnetään myös käytäntöjä, jotka on todettu toimiviksi MDMA-PSTD-terapiassa.

MAPSin mukaan terapiassa keskitytään koehenkilöiden välisen terapeuttisen vuorovaikutussuhteen rakentamiseen, tarkoituksena muodostaa suvaitsevainen ilmapiiri, jonka puitteissa sosiaalisia taitoja voidaan työstää.

Lisätietoja MDMA:n fyysisistä, kemiallisista ja farmakologisista ominaisuuksista voi lukea tästä[2].

Charles Grob

Tutkimusta johtaa LT Charles S. Grob, joka työskentelee Harbor-UCLA-opetussairaalan lapsi- ja nuorisopsykiatrian osaston johtajana sekä Kalifornian yliopiston Los Angelesin lääketieteellisen laitoksen psykiatrian ja pediatrian professorina. Grobin työparina toimii tri Alicia Danforth, Harbor-UCLA:n Los Angelesin biolääketieteellisen tutkimusinstituutin tutkija.

"Kysymys kuuluu: Voidaanko hoitomenetelmiä tutkia vastuullisella, objektiivisella tavalla?", Grob sanoo Daily News -lehden haastattelussa. "60-luvulla olisi ollut parantamisen varaa tutkimuksen vastuullisuuden suhteen."

Aiemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että MDMA voi vaimentaa aktiivisuutta niillä aivoalueilla, jotka säätelevät sosiaaliseen ahdistukseen liittyvää pelkoa. MDMA:n on myös havaittu lisäävän oksitosiinin määrää veressä. Oksitosiini on neuropeptidi, joka vaikuttaa kiintymyssuhteisiin ja sosiaalisiin yhteyksiin."

Ne tutkimukseen osallistuvat aikuiset koehenkilöt, joille annetaan aktiivista ainetta, saavat 75-125 milligramman annoksen. Läsnä on yksi mies- ja yksi naispuolinen tutkija, joiden seurassa koehenkilöt viettävät kuudesta kahdeksaan tuntiin kestävän session, jonka aikana heidän tilaansa tarkkaillaan tiiviisti.

Alicia Danforth

"Pyrkimyksenä on optimoida olotila ja puitteet (set and setting), ja varmistaa siten tukevat, turvalliset olosuhteet", Grob sanoo. "Lähestymistavan voidaan sanoa juontavan juurensa shamanistisiin perinteisiin."

Grob kuuluu kasvavaan joukkoon tutkijoita, jotka uskovat psykedeelien, esimerkiksi psilosybiinin, ayahuascan ja MDMA:n potentiaaliin monenlaisten mielenterveydellisten ongelmien ja addiktioiden hoidossa. Hänen ansioluettelonsa on tulvillaan psykedeelitutkimuksia: Grob on 90-luvulta lähtien kartoittanut ayahuascan ja psilosybiinisienten tarjoamia mahdollisuuksia. On käynyt ilmeiseksi, että psykedeeleillä on tiettyjä myönteisiä ominaisuuksia, joita mitkään perinteiset lääkeaineet eivät tarjoa.

"Tavoitteenamme on edesauttaa potilaiden myönteistä, jatkuvaa muutosta", Grob sanoo. "Autismia ei saada poistettua kokonaan, mutta lamauttavaa sosiaalista ahdistusta voidaan hoitaa. [...] Anekdotaalisen todistusaineiston perusteella monet autistiset aikuiset ovat kokeneet MDMA:n aiheuttavan huomattavaa ahdistuksen vähentymistä sekä lisääntynyttä sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvää itseluottamusta."


Tutkimuksen uusi aalto

Psykedeelien kliinisiä sovelluksia tutkittiin paljon 50- ja 60-luvuilla. Aineiden vaikutukset äimistyttivät, ja niiden potentiaalia esimerkiksi masennuksen, ahdistuksen ja skitsofrenian hoidossa haluttiin selvittää. Psykedeelit herättivät jopa asevoimien kiinnostuksen. Esimerkiksi CIA:n  kyseenalaisessa MKUltra -projektissa kokeiltiin (menestyksettä) MDMA:ta ja LSD:tä kuulustelun apuvälineinä[3].

1960-luvulla psykedeelien rooli alkoi muuttua aineiden muodostuessa keskeiseksi osaksi koko läntisen maailman läpäisevää vastakulttuurista liikehdintää. Tietous valtioiden harjoittamasta valehtelusta alkoi levitä, ja ihmiset ryhtyivät vastustamaan sotimista, erityisesti Vietnamin sotaa. Psykedeelien tiukka säännöstely (käytännössä siis täyskielto) oli yksi keino pyrkiä kontrolloimaan tätä alakulttuuria. Mediassa levitetyn huumeidenvastaisen propagandan siivittämänä psykedeeleihin liittyvä tieteellinen tutkimus käytännössä keskeytyi vuosikymmeniksi.

MDMA puolestaan levisi laajempaan käyttöön vasta 70-luvulla, kun psykologit ja terapeutit alkoivat hyödyntää ainetta terapiaistunnoissaan. Sen havaittiin helpottavan kommunikaatiota, vaimentavan potilaiden psyykkisiä suojauksia ja lisäävän kykyä terapeuttiseen itsetutkiskeluun.

80-luvulla MDMA löysi tiensä klubikulttuuriin, jossa sen stimuloivat vaikutukset auttoivat tanssimaan läpi yön, ja toisaalta empatogeeniset ominaisuudet voimistivat juhlijoiden yhteenkuuluvuuden tunnetta. Aineen suosio nuorten keskuudessa pelotti DEA:n uudelleenmäärittelemään sen schedule 1 -luokituksen aineeksi. Käytännössä tämä tarkoitti niin terapia- kuin tutkimuskäyttöäkin koskevaa kieltoa.

Askeleittain MDMA-avusteinen terapia on kuitenkin tekemässä paluutaan. Grob toivoo aineen negatiivisen maineen korjautuvan uusien, tiukkoja tieteellisiä kriteereitä noudattavien tutkimusten myötä.

Tutkimusten käynnistyttyä keskeinen haaste on rahoituksen löytäminen. MAPSin toiminta rakentuu lahjoitusten varaan. Artikkelissa käsiteltyyn tutkimukseen voi lahjoittaa rahaa tämän linkin kautta[4] – pienistäkin lahjoituksista on apua.


Jatkoa seuraa

Psykedeeleihin liittyvän tutkimuksen määrä on jatkuvassa kasvussa. LSD:n ja MDMA:n lisäksi tutkitaan mm. ayahuascaa ja ibogaa, joiden tehokkuudesta esimerkiksi vakavien päihderiippuvuuksien hoidossa on jatkuvasti kasvavaa näyttöä. Myös kannabiskeskustelu, esimerkiksi aineen tehosta syövän hoidossa, käy kuumana.

Aihepiiriin liittyvä tietämys jatkaa kasvamistaan, ja lähivuodet tulevat tarjoamaan mielenkiintoisia tutkimustuloksia niin eloperäisten kuin synteettistenkin psykedeelien vaikutuksista ja käyttötarkoituksista.

tällä videolla tutkija Alicia Danforth kertoo kyselytutkimuksesta, 

jolla kartoitettiin autistien kokemuksia MDMA:n vaikutuksista

Lähteet
Rick Doblin: A Clinical Plan for MDMA (Ecstasy) in the Treatment of Post-Traumatic Stress Disorder (PTSD): Partnering with the FDA

Viitteet
[1] MDMA-Assisted Therapy for Social Anxiety in Autistic Adults
[2] MDMA Investigator's Brochure
[3] Martin A. Lee, Acid Dreams: The Complete Social History of LSD: the CIA, the Sixties, and Beyond. 1985, Grove Press.
[4] Donation: MDMA-Assisted Therapy for Social Anxiety in Autistic Adults

Uusi tutkimus: ekstaasin käyttäjillä ei kognitiivisia häiriöitä

Alkuperäinen artikkeli julkaistu Science Daily -lehdessä.

Pelkästään Yhdysvalloissa 12 miljoonaa ihmistä on käyttänyt ekstaasia. Aiempien tutkimustulosten mukaan ekstaasin käyttäjät pärjäävät tietyissä psyykkisiä kykyjä mittaavissa kokeissa huonommin kuin ekstaasia käyttämättömät, mutta kyseisten tutkimusten metodologiaa on kritisoitu, ja joidenkin tutkijoiden mukaan ekstaasia käyttävien ja käyttämättömien välisiä kongitiivisia eroavuuksia on liioiteltu.

Vastauksena tähän Yhdysvaltalainen tutkimusryhmä on nyt toteuttanut yhden suurimmista tutkimuksista, jonka tavoitteena on uudelleenarvioida ekstaasin kognitiivisia vaikutuksia. Yhdysvaltain liittovaltion alaisuudessa toimiva National Institute on Drug Abuse -tutkimusinstituutti rahoitti tutkimusta 1,8 miljoonalla dollarilla. Tutkimuksen suunnittelussa pyrittiin korjaamaan aiempien tutkimusten metodologisia ongelmia.

Aiemmista tutkimuksista poiketen, ekstaasin käyttäjillä ei havaittu kognitiivisten kykyjen heikkenemistä: Ekstaasi ei laskenut psyykkistä suorituskykyä.

Tutkimusta johtanut John Halpern alleviivaa sitä, että aiempien tutkimusten rajoituksiin on jo aiemmin kiinnitetty huomiota. "Tutkijat ovat jo pitkään tienneet aiempien ekstaasitutkimusten puutteista, jotka tulevissa tutkimuksissa on otettava huomioon. NIDA:n rahoitus tarjosi mahdollisuuden suunnitella aiempaa parempi koeympäristö ja laajentaa siten ymmärrystämme ekstaasin vaikutuksista."

Tutkijat ratkaisivat neljä aiempiin tutkimuksiin liittyvää ongelmaa. Ensinnäkin, myös huumeettoman verrokkiryhmän jäsenet kävivät reiveissä, ja siten altistuivat unenpuutteelle ja nestehukalle läpi yön tanssiessaan. Näillä voi jo yksinään voi olla kognitiivisia vaikutuksia. Toiseksi, kokeeseen osallistuneille tehtiin kognitiivisten testien yhteydessä huumetestit, jotta varmistuttaisiin heidän päihteettömyydestään koetilanteissa. Kolmanneksi, tutkimukseen valittiin sellaisia ekstaasin käyttäjiä joilla ei ollut tapana käyttää muita päihteitä, jotka saattaisivat aiheuttaa kognitiivisia häiriöitä. Viimeisenä osa-alueena tutkimuksessa huomioitiin se, että ekstaasin käyttäjillä aiemmin havaitut kognitiiviset häiriöt ovat saattaneet olla olemassa jo ennen huumeen käyttämistä.

Seuranneessa kokeessa tutkittiin 1500 potentiaalisesta osanottajasta rajattua 52 ekstaasin käyttäjää, joiden kognitiivista toimintakykyä verrattiin 59 mahdollisimman samankaltaiseen ekstaasia käyttämättömään koehenkilöön. Kokeeseen osallistuneita testattiin tutkimuksen edetessä useita kertoja jotta heidän muusta päihteettömyydestään varmistuttaisiin.


Tarkoittavatko nämä tutkimustulokset sitten ekstaasin olevan riskitön, krapulaton ihmeaine jonka avulla nuoret reivaajat ja pelaajat voivat juhlia viikonloput läpeensä ilman haittavaikutuksia?

Halpern: "Ei. Ekstaasin käyttö on vaarallista: Laittomasti valmistetut pillerit saattavat sisältää haitallisia epäpuhtauksia, tuotteissa ei ole turvamerkintöjä, käyttäjille ei ole tarjolla lääketieteellistä valvontaa, ja harvinaisissa tapauksissa yliannostukset saattavat aiheuttaa fyysistä vahinkoa - jopa kuoleman. Huumeiden väärinkäyttöä koskevan informaation täsmällisyys on tärkeä asia, ja toivomme raporttimme auttavan kansanterveydellisen viestinnän päivittämisessä. Vaikka merkittäviä haittoja kognitiiviselle suorituskyvylle ei löydettykään, siitä on vielä pitkä matka johtopäätökseen jonka mukaan ekstaasin käyttö olisi 'riskitöntä'."


Suomentajan kommentti: Tässä vaiheessa MDMA:n mahdollisista riskeistä on vielä aika vaikea sanoa juuta tai jaata, koska tutkimusotokset ovat toistaiseksi pieniä, tulokset ristiriitaisia ja tämänkin tutkimuksen metodologiasta on varmasti löydettävissä parantamisen varaa.