Posts
Showing posts with label robin carhart-harris. Show all posts
Showing posts with label robin carhart-harris. Show all posts
Thursday, June 20, 2019
Painajaismaisia kokemuksia
Suomessakin luennoinut psykologi ja neurotieteilijä Robin Carhart-Harris kuvaa Independent-lehden haastattelussa keskeistä eroa psilosybiinin ja masennuksen hoitoon yleisesti käytettyjen SSRI-lääkkeiden välillä: monet kertovat SSRI-lääkityksen turruttaneen niin myönteisiä kuin kielteisiä tunteitaan, kun taas psilosybiiniterapiaa saaneet kuvailevat tunnemaailman "vapautumista", voimakkaan yhteyden muodostumista omiin, usein etäisiksi jääneisiin tunteisiin.
Psykedeeliterapiasessiot sisältävät usein traumojen tai muiden vaikeiden asioiden kohtaamista. Carhart-Harris toteaa tutkimusryhmänsä puhuvan hedelmättömän ja 60-luvun kaikuja herättelevän "paha trippi" -fraasin sijaan "haastavista psykologisista kokemuksista", ja kuvaa tutkimusryhmänsä kertovan koehenkilöille rehellisesti, että psykedeeliterapiasessiot voivat olla helvetillisiä.
"Terapia-asetelmassamme on varauduttu siihen, että kokemus saattaa olla painajaismainen. Kyseessä on hoitomuoto, joka edellyttää omien demonien kirjaimellista kohtaamista."
https://www.independent.co.uk/news/health/magic-mushroom-depression-psychedelic-drug-mental-health-antidepressant-big-pharma-imperial-lsd-dmt-a8929796.html
Wednesday, November 14, 2018
Perusasioita psykedeelien terapeuttisten vaikutusten toimintamekanismeista
Suomessakin viime vuonna Psykedeelitutkimusyhdistys ry:n tapahtumassa ja Brain & Mind Symposiumissa luennoinut brittitutkija Robin Carhart-Harris kirjoitti Current Opinion in Psychiatry -lehteen näkökulmakirjoituksen, joka tiivistää joitakin tämänhetkisiä käsityksiä koskien psykedeelien toimintamekanismeja.
Psykedeelit vaikuttavat kehomme välittäjäainejärjestelmän, erityisesti serotoniinireseptorien kautta. Niiden keskeisen vaikutuskohteen eli 5HT2a-serotoniinireseptorin toiminta liittyy nykytiedon valossa muun muassa hermoston plastisiteettiin eli muovautuvuuteen. Psykedeelien on myös todettu muuttavan tapaa, jolla eri aivoalueet ovat yhteydessä toisiinsa: tiettyjen aivoalueiden toiminnan tahdistuminen vähenee, kun taas toisten lisääntyy. Psykedeeleille ominaisten "ykseyden" tai "minuuden hälvenemisen" kokemusten kannalta keskeinen vaikutuskohde on "oletushermoverkkona" tunnettu aivoalueiden verkosto.
Psykedeelit vaikuttavat kehomme välittäjäainejärjestelmän, erityisesti serotoniinireseptorien kautta. Niiden keskeisen vaikutuskohteen eli 5HT2a-serotoniinireseptorin toiminta liittyy nykytiedon valossa muun muassa hermoston plastisiteettiin eli muovautuvuuteen. Psykedeelien on myös todettu muuttavan tapaa, jolla eri aivoalueet ovat yhteydessä toisiinsa: tiettyjen aivoalueiden toiminnan tahdistuminen vähenee, kun taas toisten lisääntyy. Psykedeeleille ominaisten "ykseyden" tai "minuuden hälvenemisen" kokemusten kannalta keskeinen vaikutuskohde on "oletushermoverkkona" tunnettu aivoalueiden verkosto.
Carhart-Harris on kuvannut psykedeelien keskeiseksi toimintamekanismiksi niin aivojen kuin mielenkin tasolla tapahtuvaa entropian lisääntymistä. Entropialla viitataan ilmiöiden ennustamattomuuteen, jota voi kuvata myös ihmistarkkailijoiden epävarmuutena siitä, miten jokin järjestelmä tulee käyttäytymään. Niin hermoston kuin mielenkin tasolla psykedeelit näyttävät ikään kuin sysäävän asioita kulkemaan uusia ratoja pitkin.
Psykologisella tasolla muovautuvuuden ja entropian lisääntyminen sekä oletushermoverkon toiminnan muutokset vaikuttavat olevan kytköksissä muun muassa ihmisen kykyyn päästää irti vanhoista ajatus- ja toimintamalleistaan.
Psykoterapian näkökulmasta tämä tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia. Alustavien viitteiden mukaan psykedeelit saattavat masennuksen lisäksi auttaa esimerkiksi addiktioiden, syömishäiriöiden ja pakko-oireisen häiriön hoidossa. Yhteistä kaikille näistä ongelmista on se, että niihin liittyy voimakkaita, joustamattomia uskomuksia, joiden höllentämisessä psykedeeleistä näyttää olevan apua. Sopivissa olosuhteissa psykedeelit voivat siis helpottaa harhaisten tai elämänlaatua huonontavien ajatusmallien korvaamista hyvinvointia paremmin edistävillä.
Käyttötavasta riippuen kirves voi samoissa käsissä olla väkivallan väline tai arvokas työkalu. Tämä vertaus paljastaa edelläkuvatusta nurjan puolen: huonoissa olosuhteissa psykedeelien käyttö voi edistää pahoinvointia lisäävien uskomusten tai ajatusmallien omaksumista.
Vaikka niiden vaikutuksissa on toki myös leikkisät puolensa, psykedeelit eivät ole leluja vaan työkaluja, joita on syytä hyödyntää harkiten.
Artikkeli löytyy kokonaisuudessaan tästä.
Psykologisella tasolla muovautuvuuden ja entropian lisääntyminen sekä oletushermoverkon toiminnan muutokset vaikuttavat olevan kytköksissä muun muassa ihmisen kykyyn päästää irti vanhoista ajatus- ja toimintamalleistaan.
Psykoterapian näkökulmasta tämä tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia. Alustavien viitteiden mukaan psykedeelit saattavat masennuksen lisäksi auttaa esimerkiksi addiktioiden, syömishäiriöiden ja pakko-oireisen häiriön hoidossa. Yhteistä kaikille näistä ongelmista on se, että niihin liittyy voimakkaita, joustamattomia uskomuksia, joiden höllentämisessä psykedeeleistä näyttää olevan apua. Sopivissa olosuhteissa psykedeelit voivat siis helpottaa harhaisten tai elämänlaatua huonontavien ajatusmallien korvaamista hyvinvointia paremmin edistävillä.
Käyttötavasta riippuen kirves voi samoissa käsissä olla väkivallan väline tai arvokas työkalu. Tämä vertaus paljastaa edelläkuvatusta nurjan puolen: huonoissa olosuhteissa psykedeelien käyttö voi edistää pahoinvointia lisäävien uskomusten tai ajatusmallien omaksumista.
Vaikka niiden vaikutuksissa on toki myös leikkisät puolensa, psykedeelit eivät ole leluja vaan työkaluja, joita on syytä hyödyntää harkiten.
Artikkeli löytyy kokonaisuudessaan tästä.
--–-- - - - - - --–--
Viesti Psykedeeliuutisten ylläpitäjältä Henry Vistbackalta:
Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää, laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä,
yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä joukkorahoitussivuni kautta.
Lisätietoa tästä.
Kiitos!
--–-- - - - - - --–--
Thursday, April 21, 2016
Uusi tutkimus: LSD voi auttaa purkamaan haitallisia ajattelutottumuksia
Lontoon Imperial Collegen uudet LSD-aiheiset tutkimustulokset[1] ovat herättäneet huomiota ympäri maailmaa – Suomea myöten. Hesarin tiedepalstalla[a] ja Tiede-lehdessä[b] julkaistiin artikkeli otsikolla "Lsd palauttaa aivot samanlaiseen tilaan kuin vauvana".
Tämän blogauksen tarkoituksena on tuoda hieman selkeyttä tulkintoihin, joita tutkimusartikkelista on niin Suomessa kuin ulkomaisessakin mediassa tehty, ja paneutua tutkimustuloksiin hieman yksityiskohtaisemmin.
LSD tekee vauvaksi?
Ensimmäisenä on syytä korjata suomenkielisten artikkelien otsikossa ja itse teksteissä esitettyä yliyksinkertaistusta: niissä käytetty ilmaisu "samanlainen tila kuin vauvana" on helposti luettavissa niin, että aikuisen ihmisen aivotoiminta olisi LSD:n vaikutuksen alaisena täysin samanlaista kuin vauvan.
Täsmälleen tutkimuksen vetäjä Robin Carhart-Harris (jonka seikkaperäinen haastattelu julkaistiin tässä blogissa viime vuonna[c]) kuitenkin toteaa[d], että aivojen toiminta LSD:n vaikutuksen aikana muistuttaa lapsen aivojen toimintaa. Lehtien keskustelupalstojen kommenttiosastoja silmäillessä käy selväksi, että jotkut todella tulkitsivat em. artikkeleiden sanavalintoja kirjaimellisesti. Lapsenomaisia tiloja toki esiintyy yhtenä LSD-kokemuksen mahdollisista vaikutuksista, mutta yleisesti ottaen niin LSD:n kuin muidenkin psykedeelien vaikutukset ovat huomattavasti monimuotoisempia. Pitkän linjan LSD-tutkija, psykiatri Stanislav Grof on viitannut psykedeeleihin "mentaalisten prosessien epäspesifisinä vahvistajina". Niiden vaikutusten kirjo on laaja, mikä on hyvä tuoda esiin asiasta puhuttaessa.
Avataksemme hieman sitä, mitä Carhart-Harris vauvapuheillaan tarkoittaa, lainataan pätkä (suomalaista yleisradiota vastaavan) NPR:n haastattelusta[e]:
"Millaista on olla vauva? Millaista on olla lapsi? Yksi keskeinen tunnusmerkki on tunnetilojen aaltoilu: Yhtenä hetkenä saatamme olla onnellisessa, ekstaasinomaisessa tilassa, kikatella ja löytää kaikkialta hauskan tuntuisia juttuja, kunnes tilamme odottamatta muuttuukin täysin, ja päädymme vollottamaan sydämemme pohjasta. Tämäntyyppistä emotionaalista herkkyyttä ja äärimmäistä mielikuvituksellisuutta ilmenee psykedeelien vaikutuksen alaisena."
“Hyvin kiehtovia ovat myös psykedeelien vaikutuksiin kiinteästi liittyvät ihmetyksen ja pelonsekaisen kunnioituksen tilat. Toisinaan niistä puhutaan mystiikan tai henkisyyden käsittein. Kirjallisuuden kentällä esimerkiksi William Wordsworth puhuu lapsuudesta taivaallisena olotilana, jossa ihminen on ikään kuin lähempänä Jumalaa."
Imperial College Londonin omassa haastattelussa[f] Carhart-Harris täsmentää lisää: "Varttuessamme aikuisiksi aivotoimintamme rajoittuu ja lokeroituu: ajattelullamme on tapana muuttua iän myötä rajatummaksi ja kankeammaksi."
Toisin sanoen ajatuksena on, että syntyessään ihmisen hermosto on ikään kuin avoin. Kokemuksen karttuessa ihminen alkaa vähitellen muodostaa ja noudattaa tiettyjä kognitiivisia ja käytöksellisiä malleja. Näitä tottumuksia voi LSD oikeissa olosuhteissa auttaa purkamaan ja tarkastelemaan.
Saman tutkimusryhmän aiempien, LSD:n sukulaisaine psilosybiinin vaikutuksia selvittäneiden tutkimusten[2] kanssa linjassa oleva löydös on, että yhdisteen todettiin voimistavan monien aivoalueiden välistä vuorovaikutusta. Erässä uutisartikkelissa[g] esitettiin allekirjoittaneen mielestä varsin hyvä vertaus, jossa eri aivotoimintaa voisi normaalitilassa ajatella toimistorakennuksena, jonka sisällä on erilaisiin tehtäviin rajatusti fokusoituvia työskentelykoppeja, joiden väliset seinät LSD tilapäisesti purkaa alas ja saattaa työntekijät keskinäiseen, rakentavaan dialogiin.
Hesarin ja Tiede-lehden artikkelissa tehtiin osittain samoja virheitä, joihin useat ulkomaalaismediatkin syyllistyivät: artikkelin kuvitukseksi valittu otos oli rajattu versio tutkimusartikkelissa esiintyvästä kuvasta, johon oli kirjoitettu kuvatekstiksi "Alemmat aivokuvat kertovat, miten laajalti aivot reagoivat lsd:n vaikutuksen alaisena. Ylemmät aivot kuuluvat lumeryhmäläisille."
Alimmalla, uutisartikkelien kuvituksesta pois leikatulla aivorivillä esitetään ylemmillä kuvattujen toiminnallisten yhteyksien eroja LSD:n ja lumelääkkeiden välillä (oranssi merkitsee alueiden välisen yhteyden voimistumista). Sanotaan se varmuuden vuoksi vielä kerran: kuvassa ei havainnollisteta aivojen kokonaisaktiivisuutta LSD:n vaikutuksen alaisena.
Allaoleva kuva, jota ei uutisartikkeleissa liiemmin näkynyt, puolestaan havainnollistaa LSD:n vaikutuksia parahippokampaalialueen ja muiden aivoalueiden välisten toiminnallisten yhteyksien muutosta:
Kahdella ylemmällä rivillä havainnollistetaan parahippokampaalisen alueen ja aivojen muiden alueiden välisiä toiminnallisia yhteyksiä plasebolla ja LSD:llä. Alimmalla rivillä esitetään, edellisen kuvan lailla, näiden toiminnallisten yhteyksien eroja LSD:n ja lumelääkkeiden välillä. Sinisellä värillä merkitään alueiden välisten toiminnallisten yhteyksien vaimentumista.
Sillä, miten laajasti ja tarkasti tiedeuutisoinnissa on mahdollista käsitellä löydöksiä, on toki rajansa. Uutisoinnin kanssa olisi kuitenkin syytä pyrkiä olemaan tarkka siitä, että niistä asioista, joihin artikkelin näkökulma rajataan, kirjoitetaan huolellisesti. Muuten lukijakunnalle syntyy helposti täysin vääränlaisia mielikuvia tutkimuslöydösten implikaatioista. Toimittajien käytettävissä olevat resurssit ovat luonnollisesti rajallisia, ja siinä mielessä virheet ovat ymmärrettäviä; lisäksi tutkimusaineistokin on monesti sen verran vaikeaselkoista tavaraa, että maallikon on hyvin vaikea hahmottaa, mitkä tulkinnat ovat oikeita (eikä asiaa varmaankaan auta, jos uutisartikkelit tuotetaan ulkomaisten mediajulkaisujen pohjalta ilman, että on aikaa perehtyä tutkimusmateriaaliin syvemmin).
Tarkoituksena ei siis missään tapauksessa ole käydä kiinni keneenkään yksittäiseen toimittajaan (minkä lisäksi tämän blogin ylläpitäjä [jolla ei ole mitään aihepiiriin liittyvää muodollista koulutusta] tiedostaa varsin hyvin omankin kykynsä asiavirheiden tekemiseen ja toivoo, että lukijat ilmaisisivat löytämistään virheistä kommenttiboksin tai vaikkapa Psykedeeliuutisten Facebook-sivun yksityisviestitoiminnon kautta).
Tarkemmin tutkimuksen menetelmistä ja tuloksista
Tutkimuksessa hyödynnettiin kolmea erilaista, toisiaan täydentävää aivokuvantamismenetelmää: ASL:ää, BOLD:ia ja MEG:tä. Aivomuutosten todettiin olevan selkeässä yhteydessä koehenkilöiden ilmoittamiin subjektiivisiin kokemustiloihin ja niiden muutoksiin. Tulokset vahvistavat käsitystä, jonka mukaan ASL-, BOLD- ja MEG-menetelmillä on mahdollista selvittää psykedeelien vaikutuksen neuraalisia korrelaatteja; eri menetelmien tuottamat tulokset ovat yhdenmukaisia ja tukevat toisiaan.
Kaksi keskeisintä löydöstä liittyvät näkemiseen ja minuuteen liittyviin prosesseihin.
LSD:n vaikutuksen alaisena huomattavasti normaalia suurempi osa aivoista osallistuu visuaaliseen prosessointiin, ja silmät suljettuina oleskelevat koehenkilöt myös raportoivat selvästi arkitajunnantilaa visuaalisempia kokemuksia. Lepotilan aikainen näköaivokuoren verenkierron voimistuminen, kyseisen aivoalueen ja muiden aivoalueiden välisten toiminnallisten yhteyksien voimistuminen (Resting State Functional Connectivity, RSFC) ja vaimentuneet alfa-aallot ilmenevät yhtäaikaisesti voimistuneiden visuaalisten hallusinaatioiden kanssa. LSD:n (ja muiden psykedeelien) vaikutuksen alaisena ihmisten emotionaalisilla, kognitiivisilla ja aistimuksellisilla prosesseilla on normaalia enemmän visuaalisia ulottuvuuksia, joilla on merkittävä rooli subjektiivisten ilmiöiden (tunteiden, uskomusten, muistojen) kokemisessa ja käsittelyssä.
Erillisen minuuden hälvenemisen kokemuksen todettiin korreloivan myös delta- ja alfa-aaltojen vaimentumisen kanssa; tässäkin tapauksessa vastaavia korrelaatioita on aiemmin todettu psilosybiinitutkimuksissa[5]. Niinikään aiemmissa psilosybiinitutkimuksissa on havaittu[6], että edellämainittu PH-RSC-yhteyden vaimentuminen liittyy merkityksellisyyden, henkisyyden, syvän kunnioituksen ja pyhyyden kokemuksiin.
Aivoissa esiintyvien alfa-aaltojen on arvioitu inhiboivan epäolennaisia ärsykkeitä[7] – rajaavan pois sellaisia aistiärsykkeitä, jotka eivät ole selviytymisen kannalta välttämättömiä. Alfa-aaltojen vaimentumisella voisi täten olla inhibointia vähentäviä vaikutuksia, josta (erityisesti silmät suljettuina) seuraa visuaalisia hallusinaatioita. Tämän voisi olettaa liittyvän laajemminkin psykedeelien taipumukseen vähentää ajatusrakenteiden kankeutta.
Psykedeelien aiheuttamien visuaalisten hallusinaatioiden neurobiologian hahmottuminen voi auttaa ymmärtämään näkemiseen liittyvän tiedonkäsittelyn neurobiologisia tekijöitä. Samaan tapaan myös psykedeelien aiheuttamien minuuden hälvenemisen kokemusten neurobiologian hahmottuminen voi auttaa ymmärtämään laajemmin "itsen" tai "minuuden" neurobiologisia tekijöitä.
Yhtenä tulkintakehikkona Imperial Collegen tutkijat ovat viimeaikaisissa julkaisuissaan[8], [9] ehdottaneet mallia, jonka mukaan psykedeeleillä on "entrooppinen" vaikutus aivokuoren toimintoihin: niiden akuutin vaikutuksen alaisena kognitiivinen epäjärjestys kasvaa; toisin sanoen, ajatteluun liittyvien toimintojen järjestäytyneisyys ja johdonmukaisuus vähenevät. Tämän on edellämainituissa julkaisuissa todettu korreloivan lisääntyneen pitkän aikavälin hyvinvoinnin kanssa. Metaforana on esitetty psykedeelien "rasvaavan" kognitiivisia toimintoja auttamalla purkamaan vakiintuneita toimintatapoja ja korvaamaan niitä uusilla. On myös viitteitä siitä, että psykedeelit lisäävät neuroplastisiteettia[10] ja neurogeneesiä[11]. Psykedeeleillä on mitä ilmeisimmin monia rinnakkaisia, potentiaalisen hyödyllisiä vaikutusmekanismeja.
Löydösten laajemmista implikaatioista
Mainitun suomenkielisen artikkelin loppupäästä löytyy erinomainen kiteytys psykedeelien vaikutuksista: "Psykedeeliset lääkkeet voivat auttaa purkamalla aivoihin iskostuneita urautumia, jotka kannattelevat kielteisiä ajatustottumuksia." Tämä lausetta voi pitää huomionarvoisena kahdestakin syystä. Ensinnäkin, lause on poikkeuksellisen hyvä kiteytys yhdestä psykedeelien keskeisimmistä hyödyistä. Toisekseen, kyseessä on mahdollisesti ensimmäinen kerta, kun suomalaisessa mediassa käytetään ilmaisua "psykedeelinen lääke". Tätä voi pitää merkittävänä edistysaskeleena tieteen voitossa järjettömästä, faktatietoa karttavasta hysteriasta. Tästä syvä hatunnosto tiedetoimittaja Mikko Puttoselle.
Tutkimusartikkelin lopussa todetaan, että psykedeelien farmakologisten toimintamekanismien selvittäminen on tärkeää siinä missä niiden terapeuttisen potentiaalin selvittäminenkin. Eri tavoin rajatut ja kohdistetut, metodologisesti monipuoliset tutkimukset auttavat pala palalta rakentamaan johdonmukaisempaa, selkeämpää kokonaiskuvaa psykedeelien vaikutuksista.
Tutkimukseen osallistunut professori David Nutt vertaa löydöstä Vicen artikkelissa[h] – ronskissa anteeksipyytelemättömyydessään kieltämättä hitusen huvittavinkin sanankääntein – Higgsin bosonin löytymiseen: "Lähes yhtä pitkään kun Higgsin bosonin olemassaoloa on ounasteltu, on myös psykedeelitutkimuksen tarpeellisuus tiedostettu. Pelko maineen menettämisestä on kuitenkin rajoittanut tutkijoiden halukkuutta koskea psykedeelitutkimukseen. Nämä uudet tutkimustulokset ovat kuitenkin niin merkittäviä, ettei tähän tutkimusalaan liittyvään arasteluun ole enää mitään syytä."
Tutkimuksen vetäjä Robin Carhart-Harris valottaa psykedeelitutkimuksen merkityksellisyyttä samaisessa Vice-artikkelissa seuraavasti: "Psykedeelien erityislaatuisuus liittyy niiden tapaan muuttaa tietoisuutta perustavanlaatuisella, poikkeuksellisella ja ennennäkemättömällä tavalla. Tämä tekee niistä äärimmäisen tehokkaita työkaluja erään keskeisen kysymyksen tutkimiseen: mikä on tietoisuuden luonne?"
Lisää luettavaa:
Tutkimusviitteet:
[1] Neural correlates of the LSD experience revealed by multimodal neuroimaging
[2] Homological scaffolds of brain functional networks
[3] Finding the Self by Losing the Self: Neural Correlates of Ego-Dissolution Under Psilocybin
Tämän blogauksen tarkoituksena on tuoda hieman selkeyttä tulkintoihin, joita tutkimusartikkelista on niin Suomessa kuin ulkomaisessakin mediassa tehty, ja paneutua tutkimustuloksiin hieman yksityiskohtaisemmin.
Tutkimuksen keskeisiä hahmoja: Robin Carhart-Harris, David Nutt, Amanda Feilding
LSD tekee vauvaksi?
Ensimmäisenä on syytä korjata suomenkielisten artikkelien otsikossa ja itse teksteissä esitettyä yliyksinkertaistusta: niissä käytetty ilmaisu "samanlainen tila kuin vauvana" on helposti luettavissa niin, että aikuisen ihmisen aivotoiminta olisi LSD:n vaikutuksen alaisena täysin samanlaista kuin vauvan.
Täsmälleen tutkimuksen vetäjä Robin Carhart-Harris (jonka seikkaperäinen haastattelu julkaistiin tässä blogissa viime vuonna[c]) kuitenkin toteaa[d], että aivojen toiminta LSD:n vaikutuksen aikana muistuttaa lapsen aivojen toimintaa. Lehtien keskustelupalstojen kommenttiosastoja silmäillessä käy selväksi, että jotkut todella tulkitsivat em. artikkeleiden sanavalintoja kirjaimellisesti. Lapsenomaisia tiloja toki esiintyy yhtenä LSD-kokemuksen mahdollisista vaikutuksista, mutta yleisesti ottaen niin LSD:n kuin muidenkin psykedeelien vaikutukset ovat huomattavasti monimuotoisempia. Pitkän linjan LSD-tutkija, psykiatri Stanislav Grof on viitannut psykedeeleihin "mentaalisten prosessien epäspesifisinä vahvistajina". Niiden vaikutusten kirjo on laaja, mikä on hyvä tuoda esiin asiasta puhuttaessa.
Avataksemme hieman sitä, mitä Carhart-Harris vauvapuheillaan tarkoittaa, lainataan pätkä (suomalaista yleisradiota vastaavan) NPR:n haastattelusta[e]:
"Millaista on olla vauva? Millaista on olla lapsi? Yksi keskeinen tunnusmerkki on tunnetilojen aaltoilu: Yhtenä hetkenä saatamme olla onnellisessa, ekstaasinomaisessa tilassa, kikatella ja löytää kaikkialta hauskan tuntuisia juttuja, kunnes tilamme odottamatta muuttuukin täysin, ja päädymme vollottamaan sydämemme pohjasta. Tämäntyyppistä emotionaalista herkkyyttä ja äärimmäistä mielikuvituksellisuutta ilmenee psykedeelien vaikutuksen alaisena."
“Hyvin kiehtovia ovat myös psykedeelien vaikutuksiin kiinteästi liittyvät ihmetyksen ja pelonsekaisen kunnioituksen tilat. Toisinaan niistä puhutaan mystiikan tai henkisyyden käsittein. Kirjallisuuden kentällä esimerkiksi William Wordsworth puhuu lapsuudesta taivaallisena olotilana, jossa ihminen on ikään kuin lähempänä Jumalaa."
Imperial College Londonin omassa haastattelussa[f] Carhart-Harris täsmentää lisää: "Varttuessamme aikuisiksi aivotoimintamme rajoittuu ja lokeroituu: ajattelullamme on tapana muuttua iän myötä rajatummaksi ja kankeammaksi."
Toisin sanoen ajatuksena on, että syntyessään ihmisen hermosto on ikään kuin avoin. Kokemuksen karttuessa ihminen alkaa vähitellen muodostaa ja noudattaa tiettyjä kognitiivisia ja käytöksellisiä malleja. Näitä tottumuksia voi LSD oikeissa olosuhteissa auttaa purkamaan ja tarkastelemaan.
Saman tutkimusryhmän aiempien, LSD:n sukulaisaine psilosybiinin vaikutuksia selvittäneiden tutkimusten[2] kanssa linjassa oleva löydös on, että yhdisteen todettiin voimistavan monien aivoalueiden välistä vuorovaikutusta. Erässä uutisartikkelissa[g] esitettiin allekirjoittaneen mielestä varsin hyvä vertaus, jossa eri aivotoimintaa voisi normaalitilassa ajatella toimistorakennuksena, jonka sisällä on erilaisiin tehtäviin rajatusti fokusoituvia työskentelykoppeja, joiden väliset seinät LSD tilapäisesti purkaa alas ja saattaa työntekijät keskinäiseen, rakentavaan dialogiin.
Hesarin ja Tiede-lehden artikkelissa tehtiin osittain samoja virheitä, joihin useat ulkomaalaismediatkin syyllistyivät: artikkelin kuvitukseksi valittu otos oli rajattu versio tutkimusartikkelissa esiintyvästä kuvasta, johon oli kirjoitettu kuvatekstiksi "Alemmat aivokuvat kertovat, miten laajalti aivot reagoivat lsd:n vaikutuksen alaisena. Ylemmät aivot kuuluvat lumeryhmäläisille."
Rajattuna ja tällaisella kuvatekstillä väärintulkinnalle oli paljon tilaa. Yhtenä ongelmana on epätäsmällinen selitys ja riittävän kontekstualisoinnin puute: kyseinen kuva havainnollistaa lepotilassa olevien* aivojen visuaaliseen prosessointiin liittyvän näköaivokuoren alueen ja muiden aivoalueiden välisten toiminnallisten yhteyksien voimistumista plasebolla ja LSD:llä. Ei liene perusteetonta otaksua monen tulkinneen valitun kuvan ja kuvatekstin pohjalta, että LSD lisäisi aivojen kokonaisaktiviteettia; kyseisenlaiseen tulkintaan ei aiheena olevien tutkimusartikkelien pohjalta ole perusteita.
* Lepotilalla tarkoitetaan tilaa, jossa henkilö ei tee erityisesti mitään.
* Lepotilalla tarkoitetaan tilaa, jossa henkilö ei tee erityisesti mitään.
Itse tutkimusartikkelissa kuva oli tällainen:
Alimmalla, uutisartikkelien kuvituksesta pois leikatulla aivorivillä esitetään ylemmillä kuvattujen toiminnallisten yhteyksien eroja LSD:n ja lumelääkkeiden välillä (oranssi merkitsee alueiden välisen yhteyden voimistumista). Sanotaan se varmuuden vuoksi vielä kerran: kuvassa ei havainnollisteta aivojen kokonaisaktiivisuutta LSD:n vaikutuksen alaisena.
Allaoleva kuva, jota ei uutisartikkeleissa liiemmin näkynyt, puolestaan havainnollistaa LSD:n vaikutuksia parahippokampaalialueen ja muiden aivoalueiden välisten toiminnallisten yhteyksien muutosta:
Kahdella ylemmällä rivillä havainnollistetaan parahippokampaalisen alueen ja aivojen muiden alueiden välisiä toiminnallisia yhteyksiä plasebolla ja LSD:llä. Alimmalla rivillä esitetään, edellisen kuvan lailla, näiden toiminnallisten yhteyksien eroja LSD:n ja lumelääkkeiden välillä. Sinisellä värillä merkitään alueiden välisten toiminnallisten yhteyksien vaimentumista.
Sillä, miten laajasti ja tarkasti tiedeuutisoinnissa on mahdollista käsitellä löydöksiä, on toki rajansa. Uutisoinnin kanssa olisi kuitenkin syytä pyrkiä olemaan tarkka siitä, että niistä asioista, joihin artikkelin näkökulma rajataan, kirjoitetaan huolellisesti. Muuten lukijakunnalle syntyy helposti täysin vääränlaisia mielikuvia tutkimuslöydösten implikaatioista. Toimittajien käytettävissä olevat resurssit ovat luonnollisesti rajallisia, ja siinä mielessä virheet ovat ymmärrettäviä; lisäksi tutkimusaineistokin on monesti sen verran vaikeaselkoista tavaraa, että maallikon on hyvin vaikea hahmottaa, mitkä tulkinnat ovat oikeita (eikä asiaa varmaankaan auta, jos uutisartikkelit tuotetaan ulkomaisten mediajulkaisujen pohjalta ilman, että on aikaa perehtyä tutkimusmateriaaliin syvemmin).
Tarkoituksena ei siis missään tapauksessa ole käydä kiinni keneenkään yksittäiseen toimittajaan (minkä lisäksi tämän blogin ylläpitäjä [jolla ei ole mitään aihepiiriin liittyvää muodollista koulutusta] tiedostaa varsin hyvin omankin kykynsä asiavirheiden tekemiseen ja toivoo, että lukijat ilmaisisivat löytämistään virheistä kommenttiboksin tai vaikkapa Psykedeeliuutisten Facebook-sivun yksityisviestitoiminnon kautta).
Tarkemmin tutkimuksen menetelmistä ja tuloksista
Tutkimuksessa hyödynnettiin kolmea erilaista, toisiaan täydentävää aivokuvantamismenetelmää: ASL:ää, BOLD:ia ja MEG:tä. Aivomuutosten todettiin olevan selkeässä yhteydessä koehenkilöiden ilmoittamiin subjektiivisiin kokemustiloihin ja niiden muutoksiin. Tulokset vahvistavat käsitystä, jonka mukaan ASL-, BOLD- ja MEG-menetelmillä on mahdollista selvittää psykedeelien vaikutuksen neuraalisia korrelaatteja; eri menetelmien tuottamat tulokset ovat yhdenmukaisia ja tukevat toisiaan.
 |
| Matkalla MEG-skanneriin. Pun intended. |
Kaksi keskeisintä löydöstä liittyvät näkemiseen ja minuuteen liittyviin prosesseihin.
LSD:n vaikutuksen alaisena huomattavasti normaalia suurempi osa aivoista osallistuu visuaaliseen prosessointiin, ja silmät suljettuina oleskelevat koehenkilöt myös raportoivat selvästi arkitajunnantilaa visuaalisempia kokemuksia. Lepotilan aikainen näköaivokuoren verenkierron voimistuminen, kyseisen aivoalueen ja muiden aivoalueiden välisten toiminnallisten yhteyksien voimistuminen (Resting State Functional Connectivity, RSFC) ja vaimentuneet alfa-aallot ilmenevät yhtäaikaisesti voimistuneiden visuaalisten hallusinaatioiden kanssa. LSD:n (ja muiden psykedeelien) vaikutuksen alaisena ihmisten emotionaalisilla, kognitiivisilla ja aistimuksellisilla prosesseilla on normaalia enemmän visuaalisia ulottuvuuksia, joilla on merkittävä rooli subjektiivisten ilmiöiden (tunteiden, uskomusten, muistojen) kokemisessa ja käsittelyssä.
Näkemiseen liittyvät löydökset ovat merkittäviä. Vielä keskeisempinä voi kuitenkin pitää tuloksia, joiden mukaan prefrontaalikorteksin delta- ja alfa-aaltojen vaimentuminen sekä parahippokampuksen (PH) ja retrospleniaalisen korteksin (RSC) välisten toiminnallisten yhteyksien vaimentuminen ja laajemminkin oletushermoverkoston (Default Mode Network, DMN) integriteetin väheneminen liittyvät voimakkaisiin tajunnanmuutoksiin.
Oletushermoverkoston integriteetin vähenemisellä tarkoitetaan verkostoon kuuluvien aivoalueiden toiminnan synkronisoitumisen (yhtäaikaisen aktiviteetin) vähentymistä. Mainittuja voimakkaita tajunnanmuutoksia ovat esimerkiksi erillisen minuuden hälveneminen (ego dissolution) ja "merkityskokemuksen muuttuminen" (altered meaning). Samaan viittaavia tutkimustuloksia on jo aiemmin saatu muilla psykedeeleillä (psilosybiini[3] ja ayahuasca[4]) tehdyissä tutkimuksissa.
Erillisen minuuden hälvenemisen kokemuksen todettiin korreloivan myös delta- ja alfa-aaltojen vaimentumisen kanssa; tässäkin tapauksessa vastaavia korrelaatioita on aiemmin todettu psilosybiinitutkimuksissa[5]. Niinikään aiemmissa psilosybiinitutkimuksissa on havaittu[6], että edellämainittu PH-RSC-yhteyden vaimentuminen liittyy merkityksellisyyden, henkisyyden, syvän kunnioituksen ja pyhyyden kokemuksiin.
Aivoissa esiintyvien alfa-aaltojen on arvioitu inhiboivan epäolennaisia ärsykkeitä[7] – rajaavan pois sellaisia aistiärsykkeitä, jotka eivät ole selviytymisen kannalta välttämättömiä. Alfa-aaltojen vaimentumisella voisi täten olla inhibointia vähentäviä vaikutuksia, josta (erityisesti silmät suljettuina) seuraa visuaalisia hallusinaatioita. Tämän voisi olettaa liittyvän laajemminkin psykedeelien taipumukseen vähentää ajatusrakenteiden kankeutta.
Psykedeelien aiheuttamien visuaalisten hallusinaatioiden neurobiologian hahmottuminen voi auttaa ymmärtämään näkemiseen liittyvän tiedonkäsittelyn neurobiologisia tekijöitä. Samaan tapaan myös psykedeelien aiheuttamien minuuden hälvenemisen kokemusten neurobiologian hahmottuminen voi auttaa ymmärtämään laajemmin "itsen" tai "minuuden" neurobiologisia tekijöitä.
Yhtenä tulkintakehikkona Imperial Collegen tutkijat ovat viimeaikaisissa julkaisuissaan[8], [9] ehdottaneet mallia, jonka mukaan psykedeeleillä on "entrooppinen" vaikutus aivokuoren toimintoihin: niiden akuutin vaikutuksen alaisena kognitiivinen epäjärjestys kasvaa; toisin sanoen, ajatteluun liittyvien toimintojen järjestäytyneisyys ja johdonmukaisuus vähenevät. Tämän on edellämainituissa julkaisuissa todettu korreloivan lisääntyneen pitkän aikavälin hyvinvoinnin kanssa. Metaforana on esitetty psykedeelien "rasvaavan" kognitiivisia toimintoja auttamalla purkamaan vakiintuneita toimintatapoja ja korvaamaan niitä uusilla. On myös viitteitä siitä, että psykedeelit lisäävät neuroplastisiteettia[10] ja neurogeneesiä[11]. Psykedeeleillä on mitä ilmeisimmin monia rinnakkaisia, potentiaalisen hyödyllisiä vaikutusmekanismeja.
 |
| Robin Carhart-Harris (toinen vasemmalta), Amanda Feilding ja David Nutt artikkelin julkaisuun liittyvässä tapahtumassa. Vasemmanpuoleinen tutkija on bloginpitäjälle toistaiseksi nimeämätön, mutta hänen voi olettaa olevan yksi tutkijoista. |
Löydösten laajemmista implikaatioista
Mainitun suomenkielisen artikkelin loppupäästä löytyy erinomainen kiteytys psykedeelien vaikutuksista: "Psykedeeliset lääkkeet voivat auttaa purkamalla aivoihin iskostuneita urautumia, jotka kannattelevat kielteisiä ajatustottumuksia." Tämä lausetta voi pitää huomionarvoisena kahdestakin syystä. Ensinnäkin, lause on poikkeuksellisen hyvä kiteytys yhdestä psykedeelien keskeisimmistä hyödyistä. Toisekseen, kyseessä on mahdollisesti ensimmäinen kerta, kun suomalaisessa mediassa käytetään ilmaisua "psykedeelinen lääke". Tätä voi pitää merkittävänä edistysaskeleena tieteen voitossa järjettömästä, faktatietoa karttavasta hysteriasta. Tästä syvä hatunnosto tiedetoimittaja Mikko Puttoselle.
Tutkimusartikkelin lopussa todetaan, että psykedeelien farmakologisten toimintamekanismien selvittäminen on tärkeää siinä missä niiden terapeuttisen potentiaalin selvittäminenkin. Eri tavoin rajatut ja kohdistetut, metodologisesti monipuoliset tutkimukset auttavat pala palalta rakentamaan johdonmukaisempaa, selkeämpää kokonaiskuvaa psykedeelien vaikutuksista.
Tutkimukseen osallistunut professori David Nutt vertaa löydöstä Vicen artikkelissa[h] – ronskissa anteeksipyytelemättömyydessään kieltämättä hitusen huvittavinkin sanankääntein – Higgsin bosonin löytymiseen: "Lähes yhtä pitkään kun Higgsin bosonin olemassaoloa on ounasteltu, on myös psykedeelitutkimuksen tarpeellisuus tiedostettu. Pelko maineen menettämisestä on kuitenkin rajoittanut tutkijoiden halukkuutta koskea psykedeelitutkimukseen. Nämä uudet tutkimustulokset ovat kuitenkin niin merkittäviä, ettei tähän tutkimusalaan liittyvään arasteluun ole enää mitään syytä."
Tutkimuksen vetäjä Robin Carhart-Harris valottaa psykedeelitutkimuksen merkityksellisyyttä samaisessa Vice-artikkelissa seuraavasti: "Psykedeelien erityislaatuisuus liittyy niiden tapaan muuttaa tietoisuutta perustavanlaatuisella, poikkeuksellisella ja ennennäkemättömällä tavalla. Tämä tekee niistä äärimmäisen tehokkaita työkaluja erään keskeisen kysymyksen tutkimiseen: mikä on tietoisuuden luonne?"
Lisää luettavaa:
• David Nuttin haastattelu aihepiirin tiimoilta (tähän ei viittausta muualla blogauksessa)
• Psykedeeliuutisten aiempi artikkeli Tutkijan taistelu pelkoa ja hölynpölyä vastaan - Robin Carhart-Harris LSD:n äärellä
• Bernardo Kastrupin artikkeli, jossa hän ruotii tutkimukseen liittyvää uutisointia: The LSD study: you're being subtly deceived (again)
• Psykedeeliuutisten aiempi artikkeli Tutkijan taistelu pelkoa ja hölynpölyä vastaan - Robin Carhart-Harris LSD:n äärellä
• Bernardo Kastrupin artikkeli, jossa hän ruotii tutkimukseen liittyvää uutisointia: The LSD study: you're being subtly deceived (again)
Tutkimusviitteet:
[1] Neural correlates of the LSD experience revealed by multimodal neuroimaging
[2] Homological scaffolds of brain functional networks
[3] Finding the Self by Losing the Self: Neural Correlates of Ego-Dissolution Under Psilocybin
[4] The Psychedelic State Induced by Ayahuasca Modulates the Activity and Connectivity of the Default Mode Network
[5] Broadband Cortical Desynchronization Underlies the Human Psychedelic State
[6] Psilocybin-induced spiritual experiences and insightfulness are associated with synchronization of neuronal oscillations
[5] Broadband Cortical Desynchronization Underlies the Human Psychedelic State
[6] Psilocybin-induced spiritual experiences and insightfulness are associated with synchronization of neuronal oscillations
[8] The entropic brain: a theory of conscious states informed by neuroimaging research with psychedelic drugs
[9] The paradoxical psychological effects of lysergic acid diethylamide (LSD)
[10] The neurobiology of psychedelic drugs: implications for the treatment of mood disorders
[11] Effects of psilocybin on hippocampal neurogenesis and extinction of trace fear conditioning
[9] The paradoxical psychological effects of lysergic acid diethylamide (LSD)
[10] The neurobiology of psychedelic drugs: implications for the treatment of mood disorders
[11] Effects of psilocybin on hippocampal neurogenesis and extinction of trace fear conditioning
Mediaviitteet:
[a] Helsingin sanomat: Lsd palauttaa aivot samanlaiseen tilaan kuin vauvana
[b] Tiede: Lsd palauttaa aivot samanlaiseen tilaan kuin vauvana
[c] Tutkijan taistelu pelkoa ja hölynpölyä vastaan - Robin Carhart-Harris LSD:n äärellä
[d] New York Post: Your friend tripping on LSD has a lot in common with a baby
[e] NPR: Your Brain On LSD Looks A Lot Like A Baby's
[a] Helsingin sanomat: Lsd palauttaa aivot samanlaiseen tilaan kuin vauvana
[b] Tiede: Lsd palauttaa aivot samanlaiseen tilaan kuin vauvana
[c] Tutkijan taistelu pelkoa ja hölynpölyä vastaan - Robin Carhart-Harris LSD:n äärellä
[d] New York Post: Your friend tripping on LSD has a lot in common with a baby
[e] NPR: Your Brain On LSD Looks A Lot Like A Baby's
Monday, February 16, 2015
Tutkijan taistelu pelkoa ja hölynpölyä vastaan - Robin Carhart-Harris LSD:n äärellä
Alkuperäinen artikkeli: Dr Robin Carhart-Harris is the first scientist in over 40 years to test LSD on humans - and you're next, The Independent 17.08.2014. [Alkuperäisartikkelin otsikko on tyypillisen disinformatiivinen, sillä Carhart-Harris ei ole ensimmäinen LSD:tä ihmiskoehenkilöillä 40 vuoteen tutkinut ihminen, vaan ensimmäinen LSD:tä ihmiskoehenkilöillä 40 vuoteen tutkinut britti. Mutta mikäs siinä, jollekin se oma Perä-Pynttään kylä on koko maailma. --suom. huom.]
On kuuma kesäkuun iltapäivä. Lontoolaisen pubin yläpuolella sijaitsevassa väentäyteisessä huoneessa Imperial Collegen Neuropsykofarmakologian keskuksen tutkija tri. Robin Carhart-Harris pitää työstään kertovaa luentoa. Hän joutuu korottamaan ääntään, jottei hänen puheensa jäisi alakerrassa jalkapallo-ottelua seuraavien ihmisten tuottaman metelin jyräämäksi. Tilan tunnelma on poikkeuksellisella tavalla innostunut. Tämä johtuu tohtorin tutkimusalasta, joka on yhtäläisesti jännittävä ja aiheena tabu: Carhart-Harris tutkii psykedeelien vaikutuksia aivotoimintaan, ja aineiden potentiaalisia terapeuttisia käyttötarkoituksia.
Carhart-Harris on ensimmäinen tutkija, joka on Iso-Britanniassa vuonna 1971 voimaan astuneen huumausainelainsäädännön jälkeen saanut laillisen oikeuden annostella lysergihapon dietyyliamidia (LSD:tä) vapaaehtoisille koehenkilöille. Hänen esitelmänsä huipentuu kuvasarjaan, joka paljastaa jotain ennennäkemätöntä: Artikkelin kirjoitusvaiheessa vielä julkaisemattoman, fMRI-skannerin tuottaman kuvan koehenkilön aivoalueista LSD:n vaikutuksen alaisena. Kuva havainnollistaa verenkierron muutoksia, joiden pohjalta voidaan päätellä muutoksia aivoalueiden aktiivisuudessa. Tässä tapauksessa muutokset liittyvät erityisesti hippokampukseen, jonka toiminta liittyy erityisesti muistoihin.
"Tässä vaiheessa olemme kuvanneet vasta kuusia aivoja", Carhart-Harris sanoo tavatessamme muutamaa viikkoa myöhemmin hänen Notting Hillin lähellä sijaitsevan kotinsa tuntumassa sijaitsevassa kahvilassa. Durhamissa 33 vuotta sitten syntynyttä tutkijaa voisi olemuksensa puolesta luulla julkkisfyysikko Brian Coxin tyylikkäämmäksi pikkuveljeksi. Hänen ulosantinsa on huolellista ja sujuvaa, muttei peitä sitä innostusta, jota hän tuntee työtään kohtaan. "Olemme vielä varhaisessa, joskin lupaavassa vaiheessa. Kartoitamme todella jännittäviä alueita", hän sanoo.
Psykedeelien tarjoamat mahdollisuudet tieteen kentällä (erotuksena niiden mahdollisista kulttuurillisista, sosiaalisista, taiteellisista, henkisistä tai muista subjektiivisista hyödyistä) jakautuvat pääosin kahteen luokkaan. Niiden potentiaalista lääketieteellisessä ja terapeuttisessa kontekstissa on näyttöä, ja toisaalta ne myös tarjoavat poikkeuksellisen näkökulman ihmismielen toimintaan tavalla, joka saattaa helpottaa esimerkiksi klassisen "tietoisuuden vaikean ongelman" lähestymistä; sanan "psykedeeli" kreikankielinen alkuperäismerkitys psukhḗ dêlos tarkoittaa "mieltä (tai sielua) paljastavaa".
Eloperäisiä psykedeelejä, joihin lasketaan esimerkiksi peyote- ja San Pedro -kaktusten sisältämä meskaliini, monenlaisissa eliökunnan edustajissa (esimerkiksi Psychotria viridis -kasvissa sekä suomalaisille tutummassa ruokohelvessä) esiintyvä DMT ja psilosybiini (jota voi tavata esimerkiksi Suomessakin viihtyvissä psilocybe-suvun sienissä), on käytetty terapeuttisiin ja lääkinnällisiin tarkoituksiin vuosituhansien ajan. Vuonna 1943 37-vuotias sveitsiläinen kemisti Albert Hofmann päihtyi vahingossa aiemmin torajyväsienestä eristämänsä kemikaalin vaikutuksesta (vai päihtyikö sittenkään?[1] --suom. komm.), ja oli täten ensimmäinen kyseisen aineen huomattaville tajunnallisille vaikutuksille altistunut ihminen. Hieman ennen sadatta syntymäpäiväänsä toteutetussa haastattelussa[2] hän kutsui luomustaan "sielun rohdokseksi".
Äärimmäisen pienillä annoksilla vaikuttava, Carhart-Harrisin sanoin "fysiologiselta turvallisuusprofiililtaan oivallinen" (=aine ei ole myrkyllinen) LSD avasi uusia ovia monillakin eri rintamilla. "Psykedeelitieteen voidaan sanoa käynnistyneen LSD:n löytämisestä", Carhart-Harris sanoo. "Vasta sen myötä näitä aineita alettiin tutkea järjestelmällisesti."
Jo vuonna 1947 Sandoz kauppasi LSD:tä, tuotenimikkeellä Delysid, terapian apuvälineeksi. Niin näyttelijä Cary Grant kuin Anonyymien alkoholistien perustajajäsen Bill Wilsonkin kertoivat terapeuttisista kokemuksistaan. [Psykedeelikokemuksistaan kertoneiden julkisuuden henkilöiden lausuntoja voi selata People on Psychedelics -wikistä. --suom. huom] Vuoteen 1965 mennessä, jolloin Sandoz veti tuotteen markkinoilta, julkaistujen tiedeartikkeleiden määrä oli jo ylittänyt tuhannen, ja hoidettuja potilaita oli yli 40,000. Vuonna 2012 toteutetussa, kuutta ennen kieltoa toteutettua kontrolloitua tutkimusta käsitelleessä meta-analyysissa todettiin aineen vielä nykypäivänäkin ylittämätön teho alkoholismin hoidossa[3].
"Henkilökohtaisesti uskon aineen huomattavaan potentiaaliin riippuvuuksien hoidossa", Carhart-Harris sanoo. "Toistaiseksi liikutaan vielä jossain määrin hypoteesien tasolla. Käsityksemme perustuu ymmärrykseen aivojen toimintamekanismeista, erityisesti sen osalta, kuinka aivot juuttuvat tietynlaisiin toiminnallisiin kaavoihin. Juuri tähän mekanismiin tietyt psyykkiset häiriöt kytkeytyvät."
"Masennus ja riippuvuudet kytkeytyvät jähmettyneisiin aivorakenteisiin, ja psykedeelit tuottavat eräänlaisen suhteellisen kaaoksen, jonka vallitessa kangistuneet rakenteet hellittävät. Olen käyttänyt metaforana lumisadepallon ravistamista. On myös todistusaineistoa, jonka mukaan psykedeelit lisäävät aivojen hermokytkentöihin liittyvää plastisuutta tavalla, joka mahdollistaa kytkentöjen katkaisun tai vahvistamisen. Tämä edesauttaa sekä uusien asioiden oppimista että vanhojen asioiden poisoppimista. Mieltä ikään kuin notkistetaan."
Viime vuosisadan puolivälissä psykedeelikokemuksen biologiset mekanismit olivat vielä täysin hämärän peitossa. Asia on alkanut muuttua vasta modernin aikakauden neurotieteen ja aivokuvantamisen myötä. "Pidän nykyistä, aivokuvaukseen perustuvaa toimintamallia parempana kuin aiempaa metodia, jossa kokeiltiin sokkona, toimiiko tietty aine, ja jos näin vaikutti olevan, yritettiin kehittää aineen toimintaa selittävä teoria", Carhart-Harris kuvaa. "Lähestymistapamme on hitusen verran aiempaa loogisempi ja varovaisempi."
Varovaisuus nousee keskustelussamme toistuvasti esille, eräänlaisena mottona. "Psykedeelien vaarat – jotka ovat ehdottoman todellisia", tohtori sanoo, "nousevat esiin kun aineita käytetään varomattomasti. Terapeuttinen malli eroaa merkittävästi viihdekäytöstä. Ihmiset ovat psykedeelien vaikutuksen alaisena poikkeuksellisen herkässä ja haavoittuvassa tilassa, ja pidän ammattimaista, järjestelmällistä lähestymistapaa välttämättömänä."
Carhart-Harrisin tutkimuksessaan hyödyntämät annokset ovat pienempiä kuin tyypilliset viihdekäyttöannokset, mistä huolimatta koehenkilöiden kokemukset voivat olla jopa viihdekäyttökontekstissa toteutettua käyttöä intensiivisempiä. "Kun psykedeelejä viihdekäytetään sosiaalisessa kontekstissa", hän sanoo, "ihmiset saattavat keskittyä aistimusten muutoksiin ja uutuudenviehätykseen, ja nauraa tiensä kokemukseen liittyvän hämmennyksen ja ahdistuksen lävitse. Koetilanteessa, erityisesti terapeuttisessa kontekstissa, henkilö makaa sohvalla silmät suljettuna, mikä ohjaa kokemusta hyvin introspektiiviseen suuntaan. Kokemus on rikkaampi ja psykologisessa mielessä kiinnostavampi. Ulkoisten häiriötekijöiden puuttuessa tunnetiloilla ja muistoilla on enemmän tilaa nousta spontaanisti esiin. Muistot ja menneet kokemukset voivat palata mieleen hyvinkin elävinä, jolloin ne tavallaan siirtyvät menneisyydestä nykyhetkessä koettaviksi. Ihmisten kuvaukset sisäisistä kokemuksistaan ovat hyvin mielenkiintoista. Vastaavanlaisia kuvauksia ei tavallisesti juuri kuule muualla."
Sekä terapeuttisissa että aivokuvaukseen keskittyneissä tutkimuksissa hyödynnetään musiikkia. "Tyypillisesti psykedeeliavusteisessa psykoterapiassa soitetaan klassista musiikkia", Carhart-Harris kertoo, "mutta meidän valintamme on rauhoittava ambient, joka sopii erityisesti kovaäänisen MRI-skannerin kylkeen. Tutkimme myös musiikin ja LSD:n välistä vuorovaikutusta; tarkoituksenamme on selvittää, kytkeytyvätkö tunnemaailman voimistuminen ja egon hälveneminen toisiinsa. Teorian mukaan – joka on tässä vaiheessa nimenomaisesti vain teoria, jota koetellaan nyt ensimmäistä kertaa – musiikilla on monenlaisia vaikutuksia: Sen vaikutus voi olla vakauttava, mutta se saattaa myös edesauttaa tunteiden purkautumista."
Koehenkilöiden (joista useimmat ovat olleet miehiä – "Tarvitaan lisää vapaaehtoisia naisia", Carhart-Harris toteaa) kokemukset ovat olleet pääosin myönteisiä. Hän kuitenkin lisää, että "sekä kyyneliä että ahdistusta on nähty; niiden lisäksi yksi koehenkilö piti kokemusta epämiellyttävänä." Yksi vapaaehtoisista päätyi käsittelemään aiemmin päättynyttä ihmissuhdettaan. Hän kuvasi kokemustaan "melankoliseksi mutta myös liikuttavaksi tavalla, joka ei välttämättä ollut mitenkään epämukava".
Kysyn, josko erään Carhart-Harrisin tutkimusta käsitelleen artikkelin kommenttipalstalla esiintyvät puheenvuorot (mallia "Aivothan siinä kärventyvät, ihminen taantuu idiootin tasolle" tai "Ei ihme jos ei masenna jos henki tai järki on mennyttä?") tarjoaisivat kattavan näkymän tyypillisiin pelkoihin. Carhart-Harris epäröi vastaustaan. "Kyse on primitiivisestä ajattelusta: Järjen ja todistusaineistoon perehtymisen sijaan antaudutaan emotionaalisten ennakkoasenteiden varaan – jotka tässä tapauksessa liittyvät tuntematonta koskevaan pelkoon."
Tähän hän vielä lisää: "Menneisyydestä tunnetaan joitakin tapauksia, joissa psykedeelien käyttö on johtanut psykoosiin. Ongelmien todennäköisyys kasvaa huolimattomassa viihdekäytössä. Viimeaikaisissa tutkimuksissa tällaisia reaktioita ei ole esiintynyt, mutta 1960-luvun tutkimuksissa viitataan jokuseen psykoosiin*. Omaan tutkimukseemme hyväksymme vain ihmisiä, joilla on psykedeeleistä aiempaa kokemusta. Keskeisimpänä tavoitteenamme on selvittää aineiden toimintamekanismeja aivoissa, eikä ole syytä ottaa turhia riskejä. Aiempaa kokemusta omaavat koehenkilöt ovat varmempi valinta."
[*Suom. huom: Toisenlaisen näkökulman psykooseihin tutkimusolosuhteissa tarjoaa tämä Sidney Cohenin ajatuksiaherättävä lausahdus, jota ei tule tulkita väitteeksi siitä, etteikö psykoottinen reaktio psykedeeleihin todella olisi tutkimusolosuhteissakin mahdollinen:
"Psykedeelikokemuksen intensiivisyys voi johtaa siihen, että ihmiset assosioivat siihen kyseenalaistamatta myöhempiäkin häiriötilojaan. Suggestioherkät tai hysteeriset saattavat pyrkiä selittämään myöhempiä sairauksiaan LSD-istunnon seurauksina. Esimerkkitapauksena potilaat, jotka valittivat LSD:n aiheuttaneen migreeniä ja influenssaa vuodenkin kuluttua tutkimussessiosta. Eräs kiinalaistyttö halvaantui ja syytti tästä katastrofista aiempaa LSD-kokemustaan. Oli vain niin, että mainituista potilaista jokainen oli kuulunut tutkimuksen kontrolliryhmään, eivätkä he siten olleet saaneet tutkimuksessa hanavettä kummempaa ainetta. --Sidney Cohen"[4]]
LSD on Iso-Britanniassa määritelty vuoden 1971 Psykotrooppisia aineita koskevassa yleissopimuksessa Schedule I -luokituksen aineeksi, sekä Misuse of Drugs Act -sopimuksessa Schedule I - ja luokka A -luokituksiin kuuluvaksi aineeksi. Tämä luokittelu, johon LSD:n pahamaineisuus ja tutkimuksen tekemisen vaikeus perustuvat, on enemmänkin historiallinen vahinko kuin aineen todellisia riskejä heijastava, perusteltu tilanne.
Esimerkiksi heroiini on vuoden 2001 lainlisäysten myötä määritelty vähemmän vaaralliseksi Schedule II -luokituksen aineeksi, vaikka aine on LSD:tä vaarallisempaa ja sen väärinkäyttöpotentiaali on suuri. Tämä johtuu siitä, että heroiinin tehokkuus kipulääkkeenä on tunnustettu jo kauan. Pelkkään LSD:n varastointiinkin vaaditaan jo sisäministerin lupa, koska aineella ei toistaiseksi ole virallisesti tunnustettuja lääketieteellisiä käyttötarkoituksia. Tarvittavat luvat ovat niin hintansa kuin lupien hakemisen vaatiman ajan suhteen kohtuuttoman hintaisia, ja niitä on toistaiseksi jaettu vasta neljä kappaletta. Myöskin kykenevän ja halukkaan laboratorion löytäminen aineen valmistamiseksi on ollut haasteellista, ja edellämainituista syistä myöskin sopivat laboratoriot ovat harvassa.
Carhart-Harrisin Neuropsykofarmakologian tutkimusyksiön johtaja, professori David Nutt (joka tokaisee olevansa tutkimuksesta vastuussa, mutta "todellisen työn tekee Robin: minun tehtävänäni on lähinnä varastaa kunnia hänen tekemästään työstä omiin nimiini") on kirjoittanut paljon[5] nykyisen huumausainelainsäädännön pohjalla majailevasta perusteettomasta jääräpäisyydestä. "On absurdia, että LSD:tä ja psilosybiiniä kohdellaan heroiinia vaarallisempina aineina", hän toteaa.
Nutt sai vuonna 2009 huomattavaa kritiikkiä herättäneet potkut Iso-Britannian hallituksen huumeita käsittelevän toimikunnan (Advisory Council on the Misuse of Drugs, ACMD) puheenjohtajan virasta sietämättömäksi koettujen kannanottojensa vuoksi. The Lancet -lehdessä vuonna 2010 julkaistussa tutkimuksessa[6] Nutt kollegoineen arvioi 20 yleisimmin käytetyn päihdeaineen haittoja. Arviot pohjautuivat aineiden kokonaishaitoittoja käyttäjille ja ulkopuolisille kartoittaneeseen aineistoon. Psilosybiini sijoittui listan viimeiseksi haittalukemalla kuusi, LSD puolestaan oli seitsemällä pisteellään kolmanneksi viimeinen – siinä missä esimerkiksi kärkipäissä majailleen alkoholin lukema oli 72 ja heroiinin 55. [Bloginpitäjän on kuitenkin huomautettava, ettei kyseinen lista etenkään asiayhteydestään irroitettuna tarjoa mitään absoluuttista totuutta erilaisten päihdeaineiden haittoihin, ja esimerkiksi suomalaisille tutun buprenorfiinin alhainen pisteytys herättää allekirjoittaneessa hämmennystä. Jos jollain on tarjota tähän näkökulmia, kommenttipalsta on auki!]
Kysyessäni LSD:n kieltämisen syitä, professorin vastaus on yllättävänkin yksioikoinen: "Vietnamin sota". Pohjimmiltaan kyse on Nuttin mielestä siitä, että aineen käytön levitessä valtaväestön keskuuteen 60-luvun puolivälissä "nuoret amerikkalaiset totesivat saaneensa tarpeeksi sotimisesta, mikä aiheutti valtavia yhteiskunnallisia jännitteitä. Oli keksittävä syitä aineen kieltämiseksi. Päätöstä ei vastustettu, vaikka perustelut yleisesti ymmärrettiinkin silkaksi potaskaksi."
Carhart-Harrisin selitys on monisyisempi: "Psykedeelit herättävät pelkoa, koska ne paljastavat mieltämme. Ihmismielen syövereitä pelätään – tai oikeammin, ihmisyyttä ylipäänsä."
Niin aivojen kuin mielenkin rakenne on hierarkkinen. Jo Freudin intuitiivisesti oivaltamien periaatteiden mukaan – joiden paikkansapitävyyden neurotiede on sittemmin osoittanut – merkittävä osa mielemme toiminnasta tapahtuu tietoisen, egon toimintakenttänä toimivan arkitajunnan tasolla. Alitajuisten prosessien tutkiminen on ollut hankalaa jo niiden luonteen vuoksi. Psykedeelien aiheuttamia poikkeuksellisia tietoisuudentiloja leimaa egon hälventyminen – itsetietoisuuden häviäminen. "Tämä tekee psykedeeleistä tärkeitä mielen ymmärtämisen työkaluja," Carhart-Harris toteaa. "Raja-aidat egoon kytkeytyvän ja primitiivisemmän tajunnan välillä luhistuvat, minkä seurauksena alitajunnan havainnoinnista tulee mahdollista."
Tsekkiläinen psykiatri Stanislav Grof ennusti vuonna 1975, että psykedeelit tulisivat "vastuullisesti ja varovaisesti hyödynnettyinä olemaan psykiatrialle samaa kuin mikroskooppi biologialle tai teleskooppi astronomialle". LSD-tutkimuksen täyskielto kuitenkin asettui näiden unelmien tielle. Nutt saattaa viitata juurikin Grofiin kutsuessaan tätä "pahimmaksi tutkimukseen liittyväksi sensuuriksi sitten teleskoopin kieltämisen katolisen kirkon toimesta" [Prof. Nutt näyttää nielleen vailla totuuspohjaa olevan myytin, sillä katolinen kirkko ei ilmeisestikään kieltänyt teleskooppia[7] – olkoonkin, että jotkut Galileon aikalaiskollegoista todella kieltäytyivät katsomasta tämän tarjoaman teleskoopin läpi. --suom. huom] Nutt jatkaa: "Huomattava todistusaineisto osoittaa LSD:n olevan tehokas hoito esimerkiksi riippuvuuksien hoidossa. Tästä huolimatta ainetta ei ole tutkittu 50 vuoteen. Tämä on pöyristyttävää."
Johtui asia sitten Carhart-Harrisin psykedeeleissä näkemästä potentiaalista, tai mahdollisesti tohtorin haastatteluntekoviikolla kärsimästä tutkimusrahoitukseen liittyvästä takaiskusta, miehen äänessä voi havaita ärtymystä hänen puhuessaan psykedeelien marginaaliasemasta tieteellisen tutkimuksen kentällä. "Olen työskennellyt aihepiirin parissa jo vuosikymmenen, ja mielestäni tekemääni tutkimustyötä voi rehellisesti sanoa melko uraauurtavaksi. Tästä huolimatta olen silti yhäkin huomaavinani jonkinlaista konservatiivista vastustusta aihetta kohtaan. Ihmiset saattavat sanoa kannattavansa uutta tutkimusta, mutta onko näin todella?"
Psykedeeleillä on toki puolestapuhujansa. Yksi heistä on Amanda Feilding, Wemyssin ja Marchin kreivitär, joka vuonna 1998 perusti The Beckley Foundationin, hyväntekeväisyysjärjestön, jonka pyrkimyksenä on sekä psykedeelitutkimuksen edistäminen että globaalin huumepolitiikan uudistaminen. Säätiö on rahoittanut merkittävän osan LSD-tutkimuksesta. "Hänen vakaa tukensa on ollut edistymisemme kannalta välttämätöntä", Carhart-Harris-sanoo.
"Olen halunnut tämän tutkimuksen toteutumista jo 20 vuoden ajan", Feilding kertoo, ja lisää tehneensä Albert Hofmannille henkilökohtaisen lupauksen LSD-tutkimusten käynnistämisestä tämän elinaikana. ("Hän oli kovin mielissään. Pienestä koostaan huolimatta Hofmann oli varsinainen jättiläinen mieheksi.") Hofmann kuoli vuonna 102 vuoden ikäisenä vuonna 2008. [mutta ehti vielä nähdä luvattujen LSD-tutkimusten käynnistyvän uudestaan tutkija Peter Gasserin saadessa tutkimusluvat kuolemansairaiden LSD-terapiaa varten vuonna 2007; ks. tuore, aihetta käsittelevä Psykedeeliuutiset-artikkeli. --suom. huom.]
"Pidän näihin aineisiin liittyvien tabujen murtamista todella tärkeänä," Feilding selittää, "ja toivon, että voimme hitaasti, huolellista työtä tekevien tieteen ja politiikan asiantuntijoiden avulla, kasvattaa perustaa psykedeelien potentiaalin ymmärtämiselle, ja lisätä tietoutta kieltolakipolitiikan haitallisuudesta. Psykedeelit ovat auttaneet ihmistä historian alkuhämäristä saakka. Niitä on pidetty sakramentteina; niitä on kutsuttu jumalten lihaksi. Modernissa kulttuurissamme näihin aineisiin on suhtauduttu kuin ne olisivat peräisin itse Saatanalta.."
Feildingin tuki on Carhart-Harrisin mukaan ollut ainutlaatuista, minkä vuoksi tutkija harkitsee muitakin rahoituskeinoja. Hän kertoo pureskelevansa ajatusta joukkorahoituskampanjasta: "Innostus aihetta kohtaan on suurta. Hukun sähköposteihin, joissa ihmiset kertovat uskovansa psykedeelien potentiaaliin."
Tuo potentiaali on käymässä ilmeiseksi. Keskeisimmät esteet eivät ole tieteellisiä vaan lainsäädännöllisiä, ja niiden purkaminen vaatii poliittista tahtoa. "On helppoa sortua liialliseen optimismiin", Carhart-Harris sanoo: "Mitä enemmän näkyvyyttä psykedeelit saavat, sitä todennäköisempää on, että ne synnyttävät jonkinlaisen konservatiivisen vastareaktion."
"Psykedeelit jakavat mielipiteitä, ja niitä vastustetaan koska ne nähdään uhkana. Tieteenteossa on kuitenkin viime kädessä kyse rehellisyyden harjoittamisesta: pyrkimys rehellisyyteen on tieteen suurin ansio. Jos tarkoituksena on todellisuuden ymmärtäminen, ei vaikeita asioita voi loputtomiin vältellä."
Lisätietoa Carhart-Harrisin tutkimuksesta tästä; tutkimukseen voi tehdä linkin kautta myös rahalahjoituksia.
Viitteet:
[1] Hypothesis on Albert Hofmann's Famous 1943 "Bicycle Day"
[2] Nearly 100, LSD's Father Ponders His 'Problem Child'
[3] Tutkijat etsivät LSD:stä apua alkoholismin hoitoon,
[4] Lainauksen lähde: Psychedelic Psychiatry: LSD from Clinic to Campus, s.123-124
[5] Effects of Schedule I drug laws on neuroscience research and treatment innovation
[6] Drug harms in the UK: a multicriteria decision analysis
[7] MDMA-tutkija Matthew Baggott kommentoi väitteitä teleskoopin kieltämisestä
Lisää tutkailtavaa:
Carhart-Harrisin erittäin mielenkiintoinen AMA-kyselysessio Redditissä
Harrisin videoluento "How do psychedelic drugs work on the brain?"
On kuuma kesäkuun iltapäivä. Lontoolaisen pubin yläpuolella sijaitsevassa väentäyteisessä huoneessa Imperial Collegen Neuropsykofarmakologian keskuksen tutkija tri. Robin Carhart-Harris pitää työstään kertovaa luentoa. Hän joutuu korottamaan ääntään, jottei hänen puheensa jäisi alakerrassa jalkapallo-ottelua seuraavien ihmisten tuottaman metelin jyräämäksi. Tilan tunnelma on poikkeuksellisella tavalla innostunut. Tämä johtuu tohtorin tutkimusalasta, joka on yhtäläisesti jännittävä ja aiheena tabu: Carhart-Harris tutkii psykedeelien vaikutuksia aivotoimintaan, ja aineiden potentiaalisia terapeuttisia käyttötarkoituksia.
Carhart-Harris on ensimmäinen tutkija, joka on Iso-Britanniassa vuonna 1971 voimaan astuneen huumausainelainsäädännön jälkeen saanut laillisen oikeuden annostella lysergihapon dietyyliamidia (LSD:tä) vapaaehtoisille koehenkilöille. Hänen esitelmänsä huipentuu kuvasarjaan, joka paljastaa jotain ennennäkemätöntä: Artikkelin kirjoitusvaiheessa vielä julkaisemattoman, fMRI-skannerin tuottaman kuvan koehenkilön aivoalueista LSD:n vaikutuksen alaisena. Kuva havainnollistaa verenkierron muutoksia, joiden pohjalta voidaan päätellä muutoksia aivoalueiden aktiivisuudessa. Tässä tapauksessa muutokset liittyvät erityisesti hippokampukseen, jonka toiminta liittyy erityisesti muistoihin.
"Tässä vaiheessa olemme kuvanneet vasta kuusia aivoja", Carhart-Harris sanoo tavatessamme muutamaa viikkoa myöhemmin hänen Notting Hillin lähellä sijaitsevan kotinsa tuntumassa sijaitsevassa kahvilassa. Durhamissa 33 vuotta sitten syntynyttä tutkijaa voisi olemuksensa puolesta luulla julkkisfyysikko Brian Coxin tyylikkäämmäksi pikkuveljeksi. Hänen ulosantinsa on huolellista ja sujuvaa, muttei peitä sitä innostusta, jota hän tuntee työtään kohtaan. "Olemme vielä varhaisessa, joskin lupaavassa vaiheessa. Kartoitamme todella jännittäviä alueita", hän sanoo.
Psykedeelien tarjoamat mahdollisuudet tieteen kentällä (erotuksena niiden mahdollisista kulttuurillisista, sosiaalisista, taiteellisista, henkisistä tai muista subjektiivisista hyödyistä) jakautuvat pääosin kahteen luokkaan. Niiden potentiaalista lääketieteellisessä ja terapeuttisessa kontekstissa on näyttöä, ja toisaalta ne myös tarjoavat poikkeuksellisen näkökulman ihmismielen toimintaan tavalla, joka saattaa helpottaa esimerkiksi klassisen "tietoisuuden vaikean ongelman" lähestymistä; sanan "psykedeeli" kreikankielinen alkuperäismerkitys psukhḗ dêlos tarkoittaa "mieltä (tai sielua) paljastavaa".
Eloperäisiä psykedeelejä, joihin lasketaan esimerkiksi peyote- ja San Pedro -kaktusten sisältämä meskaliini, monenlaisissa eliökunnan edustajissa (esimerkiksi Psychotria viridis -kasvissa sekä suomalaisille tutummassa ruokohelvessä) esiintyvä DMT ja psilosybiini (jota voi tavata esimerkiksi Suomessakin viihtyvissä psilocybe-suvun sienissä), on käytetty terapeuttisiin ja lääkinnällisiin tarkoituksiin vuosituhansien ajan. Vuonna 1943 37-vuotias sveitsiläinen kemisti Albert Hofmann päihtyi vahingossa aiemmin torajyväsienestä eristämänsä kemikaalin vaikutuksesta (vai päihtyikö sittenkään?[1] --suom. komm.), ja oli täten ensimmäinen kyseisen aineen huomattaville tajunnallisille vaikutuksille altistunut ihminen. Hieman ennen sadatta syntymäpäiväänsä toteutetussa haastattelussa[2] hän kutsui luomustaan "sielun rohdokseksi".
Äärimmäisen pienillä annoksilla vaikuttava, Carhart-Harrisin sanoin "fysiologiselta turvallisuusprofiililtaan oivallinen" (=aine ei ole myrkyllinen) LSD avasi uusia ovia monillakin eri rintamilla. "Psykedeelitieteen voidaan sanoa käynnistyneen LSD:n löytämisestä", Carhart-Harris sanoo. "Vasta sen myötä näitä aineita alettiin tutkea järjestelmällisesti."
Jo vuonna 1947 Sandoz kauppasi LSD:tä, tuotenimikkeellä Delysid, terapian apuvälineeksi. Niin näyttelijä Cary Grant kuin Anonyymien alkoholistien perustajajäsen Bill Wilsonkin kertoivat terapeuttisista kokemuksistaan. [Psykedeelikokemuksistaan kertoneiden julkisuuden henkilöiden lausuntoja voi selata People on Psychedelics -wikistä. --suom. huom] Vuoteen 1965 mennessä, jolloin Sandoz veti tuotteen markkinoilta, julkaistujen tiedeartikkeleiden määrä oli jo ylittänyt tuhannen, ja hoidettuja potilaita oli yli 40,000. Vuonna 2012 toteutetussa, kuutta ennen kieltoa toteutettua kontrolloitua tutkimusta käsitelleessä meta-analyysissa todettiin aineen vielä nykypäivänäkin ylittämätön teho alkoholismin hoidossa[3].
"Henkilökohtaisesti uskon aineen huomattavaan potentiaaliin riippuvuuksien hoidossa", Carhart-Harris sanoo. "Toistaiseksi liikutaan vielä jossain määrin hypoteesien tasolla. Käsityksemme perustuu ymmärrykseen aivojen toimintamekanismeista, erityisesti sen osalta, kuinka aivot juuttuvat tietynlaisiin toiminnallisiin kaavoihin. Juuri tähän mekanismiin tietyt psyykkiset häiriöt kytkeytyvät."
"Masennus ja riippuvuudet kytkeytyvät jähmettyneisiin aivorakenteisiin, ja psykedeelit tuottavat eräänlaisen suhteellisen kaaoksen, jonka vallitessa kangistuneet rakenteet hellittävät. Olen käyttänyt metaforana lumisadepallon ravistamista. On myös todistusaineistoa, jonka mukaan psykedeelit lisäävät aivojen hermokytkentöihin liittyvää plastisuutta tavalla, joka mahdollistaa kytkentöjen katkaisun tai vahvistamisen. Tämä edesauttaa sekä uusien asioiden oppimista että vanhojen asioiden poisoppimista. Mieltä ikään kuin notkistetaan."
Viime vuosisadan puolivälissä psykedeelikokemuksen biologiset mekanismit olivat vielä täysin hämärän peitossa. Asia on alkanut muuttua vasta modernin aikakauden neurotieteen ja aivokuvantamisen myötä. "Pidän nykyistä, aivokuvaukseen perustuvaa toimintamallia parempana kuin aiempaa metodia, jossa kokeiltiin sokkona, toimiiko tietty aine, ja jos näin vaikutti olevan, yritettiin kehittää aineen toimintaa selittävä teoria", Carhart-Harris kuvaa. "Lähestymistapamme on hitusen verran aiempaa loogisempi ja varovaisempi."
Varovaisuus nousee keskustelussamme toistuvasti esille, eräänlaisena mottona. "Psykedeelien vaarat – jotka ovat ehdottoman todellisia", tohtori sanoo, "nousevat esiin kun aineita käytetään varomattomasti. Terapeuttinen malli eroaa merkittävästi viihdekäytöstä. Ihmiset ovat psykedeelien vaikutuksen alaisena poikkeuksellisen herkässä ja haavoittuvassa tilassa, ja pidän ammattimaista, järjestelmällistä lähestymistapaa välttämättömänä."
Sekä terapeuttisissa että aivokuvaukseen keskittyneissä tutkimuksissa hyödynnetään musiikkia. "Tyypillisesti psykedeeliavusteisessa psykoterapiassa soitetaan klassista musiikkia", Carhart-Harris kertoo, "mutta meidän valintamme on rauhoittava ambient, joka sopii erityisesti kovaäänisen MRI-skannerin kylkeen. Tutkimme myös musiikin ja LSD:n välistä vuorovaikutusta; tarkoituksenamme on selvittää, kytkeytyvätkö tunnemaailman voimistuminen ja egon hälveneminen toisiinsa. Teorian mukaan – joka on tässä vaiheessa nimenomaisesti vain teoria, jota koetellaan nyt ensimmäistä kertaa – musiikilla on monenlaisia vaikutuksia: Sen vaikutus voi olla vakauttava, mutta se saattaa myös edesauttaa tunteiden purkautumista."
Koehenkilöiden (joista useimmat ovat olleet miehiä – "Tarvitaan lisää vapaaehtoisia naisia", Carhart-Harris toteaa) kokemukset ovat olleet pääosin myönteisiä. Hän kuitenkin lisää, että "sekä kyyneliä että ahdistusta on nähty; niiden lisäksi yksi koehenkilö piti kokemusta epämiellyttävänä." Yksi vapaaehtoisista päätyi käsittelemään aiemmin päättynyttä ihmissuhdettaan. Hän kuvasi kokemustaan "melankoliseksi mutta myös liikuttavaksi tavalla, joka ei välttämättä ollut mitenkään epämukava".
Kysyn, josko erään Carhart-Harrisin tutkimusta käsitelleen artikkelin kommenttipalstalla esiintyvät puheenvuorot (mallia "Aivothan siinä kärventyvät, ihminen taantuu idiootin tasolle" tai "Ei ihme jos ei masenna jos henki tai järki on mennyttä?") tarjoaisivat kattavan näkymän tyypillisiin pelkoihin. Carhart-Harris epäröi vastaustaan. "Kyse on primitiivisestä ajattelusta: Järjen ja todistusaineistoon perehtymisen sijaan antaudutaan emotionaalisten ennakkoasenteiden varaan – jotka tässä tapauksessa liittyvät tuntematonta koskevaan pelkoon."
Tähän hän vielä lisää: "Menneisyydestä tunnetaan joitakin tapauksia, joissa psykedeelien käyttö on johtanut psykoosiin. Ongelmien todennäköisyys kasvaa huolimattomassa viihdekäytössä. Viimeaikaisissa tutkimuksissa tällaisia reaktioita ei ole esiintynyt, mutta 1960-luvun tutkimuksissa viitataan jokuseen psykoosiin*. Omaan tutkimukseemme hyväksymme vain ihmisiä, joilla on psykedeeleistä aiempaa kokemusta. Keskeisimpänä tavoitteenamme on selvittää aineiden toimintamekanismeja aivoissa, eikä ole syytä ottaa turhia riskejä. Aiempaa kokemusta omaavat koehenkilöt ovat varmempi valinta."
[*Suom. huom: Toisenlaisen näkökulman psykooseihin tutkimusolosuhteissa tarjoaa tämä Sidney Cohenin ajatuksiaherättävä lausahdus, jota ei tule tulkita väitteeksi siitä, etteikö psykoottinen reaktio psykedeeleihin todella olisi tutkimusolosuhteissakin mahdollinen:
"Psykedeelikokemuksen intensiivisyys voi johtaa siihen, että ihmiset assosioivat siihen kyseenalaistamatta myöhempiäkin häiriötilojaan. Suggestioherkät tai hysteeriset saattavat pyrkiä selittämään myöhempiä sairauksiaan LSD-istunnon seurauksina. Esimerkkitapauksena potilaat, jotka valittivat LSD:n aiheuttaneen migreeniä ja influenssaa vuodenkin kuluttua tutkimussessiosta. Eräs kiinalaistyttö halvaantui ja syytti tästä katastrofista aiempaa LSD-kokemustaan. Oli vain niin, että mainituista potilaista jokainen oli kuulunut tutkimuksen kontrolliryhmään, eivätkä he siten olleet saaneet tutkimuksessa hanavettä kummempaa ainetta. --Sidney Cohen"[4]]
LSD on Iso-Britanniassa määritelty vuoden 1971 Psykotrooppisia aineita koskevassa yleissopimuksessa Schedule I -luokituksen aineeksi, sekä Misuse of Drugs Act -sopimuksessa Schedule I - ja luokka A -luokituksiin kuuluvaksi aineeksi. Tämä luokittelu, johon LSD:n pahamaineisuus ja tutkimuksen tekemisen vaikeus perustuvat, on enemmänkin historiallinen vahinko kuin aineen todellisia riskejä heijastava, perusteltu tilanne.
Carhart-Harrisin Neuropsykofarmakologian tutkimusyksiön johtaja, professori David Nutt (joka tokaisee olevansa tutkimuksesta vastuussa, mutta "todellisen työn tekee Robin: minun tehtävänäni on lähinnä varastaa kunnia hänen tekemästään työstä omiin nimiini") on kirjoittanut paljon[5] nykyisen huumausainelainsäädännön pohjalla majailevasta perusteettomasta jääräpäisyydestä. "On absurdia, että LSD:tä ja psilosybiiniä kohdellaan heroiinia vaarallisempina aineina", hän toteaa.
Nutt sai vuonna 2009 huomattavaa kritiikkiä herättäneet potkut Iso-Britannian hallituksen huumeita käsittelevän toimikunnan (Advisory Council on the Misuse of Drugs, ACMD) puheenjohtajan virasta sietämättömäksi koettujen kannanottojensa vuoksi. The Lancet -lehdessä vuonna 2010 julkaistussa tutkimuksessa[6] Nutt kollegoineen arvioi 20 yleisimmin käytetyn päihdeaineen haittoja. Arviot pohjautuivat aineiden kokonaishaitoittoja käyttäjille ja ulkopuolisille kartoittaneeseen aineistoon. Psilosybiini sijoittui listan viimeiseksi haittalukemalla kuusi, LSD puolestaan oli seitsemällä pisteellään kolmanneksi viimeinen – siinä missä esimerkiksi kärkipäissä majailleen alkoholin lukema oli 72 ja heroiinin 55. [Bloginpitäjän on kuitenkin huomautettava, ettei kyseinen lista etenkään asiayhteydestään irroitettuna tarjoa mitään absoluuttista totuutta erilaisten päihdeaineiden haittoihin, ja esimerkiksi suomalaisille tutun buprenorfiinin alhainen pisteytys herättää allekirjoittaneessa hämmennystä. Jos jollain on tarjota tähän näkökulmia, kommenttipalsta on auki!]
Kysyessäni LSD:n kieltämisen syitä, professorin vastaus on yllättävänkin yksioikoinen: "Vietnamin sota". Pohjimmiltaan kyse on Nuttin mielestä siitä, että aineen käytön levitessä valtaväestön keskuuteen 60-luvun puolivälissä "nuoret amerikkalaiset totesivat saaneensa tarpeeksi sotimisesta, mikä aiheutti valtavia yhteiskunnallisia jännitteitä. Oli keksittävä syitä aineen kieltämiseksi. Päätöstä ei vastustettu, vaikka perustelut yleisesti ymmärrettiinkin silkaksi potaskaksi."
Carhart-Harrisin selitys on monisyisempi: "Psykedeelit herättävät pelkoa, koska ne paljastavat mieltämme. Ihmismielen syövereitä pelätään – tai oikeammin, ihmisyyttä ylipäänsä."
Niin aivojen kuin mielenkin rakenne on hierarkkinen. Jo Freudin intuitiivisesti oivaltamien periaatteiden mukaan – joiden paikkansapitävyyden neurotiede on sittemmin osoittanut – merkittävä osa mielemme toiminnasta tapahtuu tietoisen, egon toimintakenttänä toimivan arkitajunnan tasolla. Alitajuisten prosessien tutkiminen on ollut hankalaa jo niiden luonteen vuoksi. Psykedeelien aiheuttamia poikkeuksellisia tietoisuudentiloja leimaa egon hälventyminen – itsetietoisuuden häviäminen. "Tämä tekee psykedeeleistä tärkeitä mielen ymmärtämisen työkaluja," Carhart-Harris toteaa. "Raja-aidat egoon kytkeytyvän ja primitiivisemmän tajunnan välillä luhistuvat, minkä seurauksena alitajunnan havainnoinnista tulee mahdollista."
Tsekkiläinen psykiatri Stanislav Grof ennusti vuonna 1975, että psykedeelit tulisivat "vastuullisesti ja varovaisesti hyödynnettyinä olemaan psykiatrialle samaa kuin mikroskooppi biologialle tai teleskooppi astronomialle". LSD-tutkimuksen täyskielto kuitenkin asettui näiden unelmien tielle. Nutt saattaa viitata juurikin Grofiin kutsuessaan tätä "pahimmaksi tutkimukseen liittyväksi sensuuriksi sitten teleskoopin kieltämisen katolisen kirkon toimesta" [Prof. Nutt näyttää nielleen vailla totuuspohjaa olevan myytin, sillä katolinen kirkko ei ilmeisestikään kieltänyt teleskooppia[7] – olkoonkin, että jotkut Galileon aikalaiskollegoista todella kieltäytyivät katsomasta tämän tarjoaman teleskoopin läpi. --suom. huom] Nutt jatkaa: "Huomattava todistusaineisto osoittaa LSD:n olevan tehokas hoito esimerkiksi riippuvuuksien hoidossa. Tästä huolimatta ainetta ei ole tutkittu 50 vuoteen. Tämä on pöyristyttävää."
Johtui asia sitten Carhart-Harrisin psykedeeleissä näkemästä potentiaalista, tai mahdollisesti tohtorin haastatteluntekoviikolla kärsimästä tutkimusrahoitukseen liittyvästä takaiskusta, miehen äänessä voi havaita ärtymystä hänen puhuessaan psykedeelien marginaaliasemasta tieteellisen tutkimuksen kentällä. "Olen työskennellyt aihepiirin parissa jo vuosikymmenen, ja mielestäni tekemääni tutkimustyötä voi rehellisesti sanoa melko uraauurtavaksi. Tästä huolimatta olen silti yhäkin huomaavinani jonkinlaista konservatiivista vastustusta aihetta kohtaan. Ihmiset saattavat sanoa kannattavansa uutta tutkimusta, mutta onko näin todella?"
Psykedeeleillä on toki puolestapuhujansa. Yksi heistä on Amanda Feilding, Wemyssin ja Marchin kreivitär, joka vuonna 1998 perusti The Beckley Foundationin, hyväntekeväisyysjärjestön, jonka pyrkimyksenä on sekä psykedeelitutkimuksen edistäminen että globaalin huumepolitiikan uudistaminen. Säätiö on rahoittanut merkittävän osan LSD-tutkimuksesta. "Hänen vakaa tukensa on ollut edistymisemme kannalta välttämätöntä", Carhart-Harris-sanoo.
"Olen halunnut tämän tutkimuksen toteutumista jo 20 vuoden ajan", Feilding kertoo, ja lisää tehneensä Albert Hofmannille henkilökohtaisen lupauksen LSD-tutkimusten käynnistämisestä tämän elinaikana. ("Hän oli kovin mielissään. Pienestä koostaan huolimatta Hofmann oli varsinainen jättiläinen mieheksi.") Hofmann kuoli vuonna 102 vuoden ikäisenä vuonna 2008. [mutta ehti vielä nähdä luvattujen LSD-tutkimusten käynnistyvän uudestaan tutkija Peter Gasserin saadessa tutkimusluvat kuolemansairaiden LSD-terapiaa varten vuonna 2007; ks. tuore, aihetta käsittelevä Psykedeeliuutiset-artikkeli. --suom. huom.]
"Pidän näihin aineisiin liittyvien tabujen murtamista todella tärkeänä," Feilding selittää, "ja toivon, että voimme hitaasti, huolellista työtä tekevien tieteen ja politiikan asiantuntijoiden avulla, kasvattaa perustaa psykedeelien potentiaalin ymmärtämiselle, ja lisätä tietoutta kieltolakipolitiikan haitallisuudesta. Psykedeelit ovat auttaneet ihmistä historian alkuhämäristä saakka. Niitä on pidetty sakramentteina; niitä on kutsuttu jumalten lihaksi. Modernissa kulttuurissamme näihin aineisiin on suhtauduttu kuin ne olisivat peräisin itse Saatanalta.."
Feildingin tuki on Carhart-Harrisin mukaan ollut ainutlaatuista, minkä vuoksi tutkija harkitsee muitakin rahoituskeinoja. Hän kertoo pureskelevansa ajatusta joukkorahoituskampanjasta: "Innostus aihetta kohtaan on suurta. Hukun sähköposteihin, joissa ihmiset kertovat uskovansa psykedeelien potentiaaliin."
Tuo potentiaali on käymässä ilmeiseksi. Keskeisimmät esteet eivät ole tieteellisiä vaan lainsäädännöllisiä, ja niiden purkaminen vaatii poliittista tahtoa. "On helppoa sortua liialliseen optimismiin", Carhart-Harris sanoo: "Mitä enemmän näkyvyyttä psykedeelit saavat, sitä todennäköisempää on, että ne synnyttävät jonkinlaisen konservatiivisen vastareaktion."
"Psykedeelit jakavat mielipiteitä, ja niitä vastustetaan koska ne nähdään uhkana. Tieteenteossa on kuitenkin viime kädessä kyse rehellisyyden harjoittamisesta: pyrkimys rehellisyyteen on tieteen suurin ansio. Jos tarkoituksena on todellisuuden ymmärtäminen, ei vaikeita asioita voi loputtomiin vältellä."
Lisätietoa Carhart-Harrisin tutkimuksesta tästä; tutkimukseen voi tehdä linkin kautta myös rahalahjoituksia.
Viitteet:
[1] Hypothesis on Albert Hofmann's Famous 1943 "Bicycle Day"
[2] Nearly 100, LSD's Father Ponders His 'Problem Child'
[3] Tutkijat etsivät LSD:stä apua alkoholismin hoitoon,
[4] Lainauksen lähde: Psychedelic Psychiatry: LSD from Clinic to Campus, s.123-124
[5] Effects of Schedule I drug laws on neuroscience research and treatment innovation
[6] Drug harms in the UK: a multicriteria decision analysis
[7] MDMA-tutkija Matthew Baggott kommentoi väitteitä teleskoopin kieltämisestä
Lisää tutkailtavaa:
Carhart-Harrisin erittäin mielenkiintoinen AMA-kyselysessio Redditissä
Harrisin videoluento "How do psychedelic drugs work on the brain?"
Subscribe to:
Posts (Atom)