Showing posts with label ptsd. Show all posts
Showing posts with label ptsd. Show all posts

Monday, September 16, 2019

MDMA-avusteista psykoterapiaa käsittelevä seminaari lokakuussa Helsingissä




Miksi MDMA-avusteista psykoterapiaa tutkitaan lupaavana hoitomuotona? Tätä teemaa käsittelee Psykedeelitutkimusyhdistys ry:n lokakuinen seminaari, jossa on puhumassa aihepiirin tutkijoita Hollannista, Saksasta ja Kanadasta.

Muun muassa traumaperäisen stressihäiriön, autististen ihmisten kokeman sosiaalisen ahdistuksen sekä alkoholismin hoitoon tutkitun terapiamuodon yksi keskeisistä mekanismeista on nykytiedon valossa se, että MDMA vaimentaa pelkoreaktioista vastaavan mantelitumakkeen toimintaa, mikä helpottaa vaikeiden tunnekokemusten käsittelyä. Käytännössä MDMA näyttää tukevan tavoitteita, joita psykoterapeuttisella työskentelyllä muutenkin on. Se ei korvaa terapiaa, vaan toimii sen apuvälineenä.

Suomessakin alati kasvava määrä lääketieteen, mielenterveyden ja sosiaalialojen ammattilaisia ja opiskelijoita seuraa mielenkiinnolla psykedeelien potentiaalia koskevaa tutkimusta. Psykedeeliavusteista terapiaa käsitteleviin kansainvälisiin koulutusohjelmiin on osallistuttu suomalaistenkin toimesta, ja aihepiiriä koskevan ammatillisen kiinnostuksen voi olettaa jatkossa edelleen lisääntyvän. Merkittävä syy tälle on se, että jokainen sydämellä varustettu mielenterveyden parissa työskentelevä ihminen haluaa tehdä parhaansa auttaakseen. Työkalupakin laajeneminen tutkimusnäytön tukemin hoitomuodoin on kullanarvoista.

Kaikilla uusilla, suurella innolla hypetetyillä hoitomuodoilla on tietenkin tapana tuoda mukanaan odottamattomia, riittämättömästi ennakoituja haasteita. Vaikka psykedeeliavusteiset hoidot hyväksyttäisiin lääketieteen arsenaaliin, tällaisilta haasteilta tuskin vältytään psykedeelienkään tapauksessa. Kuitenkin, mitä enemmän ja seikkaperäisempää moniammatillista ymmärrystä psykedeeleistä on, sitä todennäköisemmin niiden potentiaalia saadaan hyödynnettyä mahdollisimman monien kestävää hyvinvointia tukevalla tavalla.

Lisätietoa: http://psyty.fi/pn2019s

Sunday, December 13, 2015

Kärsimyksen ja ekstaasin äärellä: MDMA traumahäiriöisten paranemisprosessin apuvälineenä

Alkuperäinen artikkeli: Marie Claire: The Agony and the Ecstasy, 17.08.2015

Suomentajan alkusanat: Artikkelissa on tämän blogin yleiseen linjaan nähden suhteellisen paljon proosallista ilmaisua ja runollisia anekdootteja, mutta koska niiden maalaamat kokemukset liittyvät olennaisesti artikkelin ansiokkaasti kartoittamaan konkreettiseen tieteelliseen aineistoon, pidän tekstiä keveähköine elementteineenkin varsin perusteltuna julkaisuna. Jonkin verran olen kuitenkin suoraviivaistanut tekstiä.



Oli kirkas sunnuntaiaamu kesäkuussa 2012. 36-vuotias hieroja Roxann Murphy oli 34-vuotiaan aviomiehensä Davidin ja heidän puolitoistavuotiaan Romy-tyttärensä kanssa matkalla Oklahomassa sijaitsevaan kasvitieteelliseen puutarhaan. Pian moottoritielle liityttyään he huomasivat tien laidassa apua viittilöivän miehen, ja David pysäytti tarjotakseen apuaan. Tilanne osoittautui perheriidaksi; kun kävi selväksi, ettei kummempaa apua tarvittu, David lähti palaamaan autolleen.

Samassa silmänräpäyksessä tieltä suistunut auto iskeytyi 110 kilometrin tuntivauhdilla Davidiin ja toiseen auttamaan pysähtyneeseen mieheen. Murphy muistaa nähneensä toisen miehen ylösalaisin ilmassa, ja ajatelleensa, ettei tämä mitenkään tule selviytymään. Sitten hänen huomionsa kiinnittyi tietä pitkin kierivään aviomieheensä, joka lopulta pysähtyi moottoritietä reunustavalle nurmikolle. Hän huusi miehensä nimeä, sieppasi heidän lapsensa turvaistuimelta ja syöksyi miehensä luokse. Hänen päästessään Davidin kohdalle mies oli jo menettänyt tajuntansa ja vuosi verta otsassaan ja nenässään olevista syvistä haavoista. Hän polvistui silittämään miehensä päätä ja kehoa yhdellä kädellään, tukien toisella Romya, jota imetti koska ei kyennyt laannuttamaan tämän itkua muullakaan tavalla. Aurinko paahtoi pienten heinäsirkkojen hyppiessä Davidin ylitse. Murphy rukoili miehensä selviytymistä; tuntia myöhemmin ambulanssia ei vieläkään näkynyt. "Tunsin hänen kuolemansa", Murphy sanoo. Mies kuoli.

Välittömästi onnettomuuden jälkeen Murphy alkoi kärsiä jatkuvista takaumista. Hän säikkyi yllättäviä ääniä ja hän näki hallusinaatioita tummista, valtavista mieshahmoista sänkynsä äärellä. Hän laihtui yli kymmenen kiloa ja sai aniharvoin nukuttua; kun uni viimein tuli, unet tulvivat verta ja ruumiinosia. Valveilla ollessaan hän oli zombimaisessa tilassa. Haavekuvissaan hän murskasi aivonsa vasaralla, mutta Romyn vuoksi hänen oli pidettävä pintansa, mikä puolestaan synnytti katkeruutta.

Joitakin viikkoja Davidin kuoleman jälkeen Murphy alkoi käydä kognitiivis-behavioraalisella terapeutilla Oklahoman yliopistolla. Hänelle diagnosoitiin traumaperäinen stressihäiriö, PTSD, johon liittyy tyypillisesti takaumia, toivottomuutta ja turtumusta. Tilasta kärsii yksin Yhdysvalloissa 8 miljoonaa aikuista (joista 81 % naisia), ja sen aiheuttajana on usein traumaattinen kokemus, esimerkiksi sota tai seksuaalinen väkivalta. Murphy oli viikottaisesta terapiasta huolimatta itsetuhoinen vielä kaksi vuotta onnettomuuden jälkeen. Tyttärensä vuoksi hän etsi kuumeisesti keinoja hengissäpysymiseen. Hän kahlasi netistä tietoja PTSD:n hoitomuodoista, ja lähti viimein, viimeisenä oljenkortenaan, viikon mittaiselle matkalle Coloradon Boulderiin osallistuakseen uudenlaiseen kliiniseen tutkimukseen, joka tulisi lopulta pelastamaan hänen henkensä: MDMA:n katalysoimaan psykoterapiasessioon.

MDMA:n tehoa kroonisen, hoitoresistentin hoidossa tutkitaan neljässä Yhdysvaltain lääkevirasto FDA:n hyväksymässä toisen vaiheen tutkimuksessa: Boulderissa, Etelä-Carolinan Charlestonissa, Brittiläisen Kolumbian Vancouverissa ja Israelin Beer Yaakovissa. (FDA:n uusiin lääkeaineisiin liittyvässä prosesseissa todistusaineistoksi hyväksytään myös Yhdysvaltojen ulkopuolella tehtyjä tutkimuksia.)

Viiden kuukauden aikana tutkimusten 98 koehenkilöä, joista hieman yli puolet on naisia, saavat 75-188 milligrammaa MDMA:ta 3-5 päivää kestävän psykoterapiasession aikana, jonka lisäksi terapiaan kuuluu kaksikymmentä tuntia ammattilaisen kanssa toteutettua lääkkeetöntä puheterapiaa. MDMA:n tehoa emotionaalisten muurien murtajana, kommunikaatiokyvyn voimistajana ja syvän itsetutkiskelun apuvälineenä ylistetään; aine ei ole perinteisessä mielessä niinkään lääke kuin psykoterapian katalyytti, jonka avulla on mahdollista päästä muutaman session avulla sellaisiin tuloksiin, joiden saavuttamisessa kuluu perinteisemmissä olosuhteissa tyypillisesti vuosia [mikäli verrattaviin tuloksiin ylipäänsä päästään: monet tutkimusten koehenkilöistä ovat sellaisia, joihin kymmenienkään vuosien terapia ei ole purrut --suom.huom.].

Charlestonissa toteutetun, vuonna 2008 julkaistun kakkosvaiheen (FDA hyväksyy uudet lääkeaineet kolmivaiheisessa prosessissa) tutkimuksen tulokset olivat lupaavia: kahden MDMA-avusteisen psykoterapiasession jälkeen 83 % osallistujista ei enää kärsinyt PTSD:stä, verrattuna pelkän puheterapian 25 % lukemiin. Jos nyt käynnissä olevat tutkimukset osoittavat vastaavaa tehoa, MDMA-avusteisesta psykoterapiasta saattaa tulla hyväksytty PTSD-hoito, mikä saattaisi perustavanlaatuisesti muuttaa tapaa, jolla monia muitakin psykiatrisia ongelmia – esimerkiksi autistien kokemaa sosiaalista ahdistusta ja anoreksiaa – hoidetaan.

Vaikka PTSD:stä puhutaan erityisesti sotaveteraanien ongelmana, häiriö on yleinen myös siviilinaisten keskuudessa; häiriöstä kärsii elinaikanaan yksi kymmenestä naisesta, mikä johtuu osittain siitä, että erityisesti naiset kärsivät seksuaalisista traumoista, jotka ovat yleisin tekijä häiriön taustalla. PTSD:n hoitoon tyypillisesti käytettävät mielialalääkkeet ja puheterapiamuodot ovat teholtaan parhaimmillaankin keskinkertaisia; tutkimusten perusteella 25-50 % potilaista kärsii PTSD:stä hoidon jälkeenkin.[1]

Kaksi vuotta miehensä kuoleman jälkeen ensimmäiseen MDMA-avusteiseen psykoterapiaistuntoonsa valmistautuva Murphy istui terapeutti Marcela Ot'aloran, Boulderin tutkimuksen johtajan, toimistossa. Ajatus yhdisteen ottamisesta tuntemattoman terapeutin läsnäollessa hermostutti. Stereot soittivat hiljaista, rytmikästä rummutusta. Murphy oli asettanut kynttilöiden koristamalle pöydälle kuvan, jossa hän ja David suutelevat kultapiiskupellolla.

Kun MDMA-kapselin nielemisestä oli kulunut kaksikymmentä minuuttia, aine alkoi vaikuttaa. Mielikuvissaan Murphy syöksyi läpi maan ilmakehän – kohti ulkoavaruutta, jossa kohtasi tähtikuvioiden lomassa kirkkaana hehkuvan Davidin. He keskustelivat sekä arkisista asioista – Oklahomasta Boulderiin matkustamiseen liittyvistä vastoinkäymisistä – että syvemmistä kysymyksistä. Murphy kertoi miehensä perheen kuulumisia, jakoi Romyn tulevaisuuteen liittyviä huoliaan ja ilmaisi vihantunteitaan, jotka liittyivät siihen, että hän jäi tyttärensä kanssa yksin. David nyökkäsi ymmärtäväisesti hymyillen. Sitten Murphy kysyi mieheltään: "Minkä kokoinen oikein olet?" David levitti kätensä, jotka aukenivat maailmankaikkeuden läpi ulottuviksi siiviksi. Kahden vuoden kauhun ja surun jälkeen Murphy tunsi ensimmäistä kertaa rauhallisuutta.



MDMA-avusteinen psykoterapia saattaa kuulostaa lääkekannabiksen ajan tuotteelta. Uusien tutkimusten juuret kuitenkin ulottuvat syvälle: ennen kuin aine levisi klubeille, terapeutit hyödynsivät MDMA:ta 70- ja 80-luvuilla nykyistä vastaavissa, intensiivisissä sessioissa. Kalifornialainen terapeutti ja psykedeeliterapian uranuurtaja Leo Zeff kuvaili ainetta "sielun penisilliiniksi" [toiset lähteet[2] tosin antavat ymmärtää, että fraasi saattaisi olla peräisin Ann Shulginilta. --suom. huom.] Vuonna 1985 Yhdysvaltain huumepoliisi DEA löi [omien asiantuntijoidensa ohjeiden vastaisesti --suom. huom.] aineelle schedule 1 -kieltoluokituksen, joka asetti sen samaan kategoriaan heroiinin ja LSD:n kanssa. Ryhmään luokitellaan aineet, joilla "ei ole hyväksyttyjä lääketieteellisiä käyttötarkoituksia", ja joilla "on huomattava väärinkäyttöpotentiaali".

Tämän seurauksena aine kantoi vuosikausien ajan kielteistä imagoa, jota pönkittivät paikkansapitämättömät väitteet, joiden mukaan aine aiheuttaa Parkinsonin tautia tai reikiä aivoihin, tai tuhoaa serotoniinivarastoja pysyvästi [viimeinen kohta tosin saattaa allekirjoittaneen käsityksen mukaan olla mahdollista isoilla annoksilla toteutetulla jatkuvalla käytöllä; yksiselitteisiä tutkimustuloksia odotellessa. --suom.huom] Siitä, että kliiniset käyttötavat – puhdas MDMA keskikokoisilla annoksilla lääketieteellisessä valvonnassa rajatuin käyttötiheyksin – aiheuttaisivat pitkäaikaisia kognitiivisia haittoja, ei Johns Hopkinsin lääketieteellisen yliopiston psykiatrian ja käyttäytymistieteiden apulaisprofessori Matthew Johnsonin mukaan ole tutkimusnäyttöä. MDMA:ta on annettu useissa tutkimuksissa yhteensä yli tuhannelle koehenkilölle, joista ainoastaan yhdessä tapauksessa ilmeni merkittävä vaaratilanne, joka loppui aineen vaikutusten loputtua. (Koehenkilö vietiin epäsäännöllisen sykkeen vuoksi sairaalaan, josta hänet seuraavana päivänä kotiutettiin.)

Laittomilla markkinoilla tavattava MDMA kuitenkin eroaa lääke-MDMA:sta huomattavasti. Käsitteitä MDMA, ekstaasi ja mämmi käytetään sekaisin, mutta katukaupasta ostetut aineet sisältävät usein haitallisia jatkeaineita, mikäli ylipäätään sisältävät MDMA:ta. (DEA:n vuonna 2013 New Yorkista takavarikoimasta MDMA:sta vain 9 % oli puhdasta MDMA:ta.) Aineen käyttämisessä lääketieteellisen kontekstin ulkopuolella, esimerkiksi klubeilla, on riskinsä: se nostaa verenpainetta ja sykettä, ja voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa lämpöhalvauksia, mikä puolestaan voi johtaa maksa-, munuais-, lihas- tai sydänvaurioihin.

Kakkosvaiheen tutkimuksiin osallistuneisiin kuuluu äitejä, opettajia, urheilijoita, sotaveteraaneja, poliiseja, psykoterapeutteja ja toimistopäälliköitä, joilla on takanaan mm. sotatilanteita, raiskauksia sekä seksuaalista ja muunlaista kidutusta. Osallistujille tehdään DSM-IV-luokituksen mukainen PTSD-testi (CAPS), joka on PTSD:n diagnosoinnissa käytetty standarditesti. (Tekstin maksimilukema on 136; kuudenkymmenen ylittäviä tuloksia pidetään jo vakavana PTSD:nä. Tutkimukseen osallistuneiden keskimääräinen lukema on 82.) Monet tutkimuksiin osallistuneista kokevat hoidon viimeiseksi oljenkorreksi pyrkimyksessä saada otetta elämäänsä.

Rachel Hopen, 43-vuotiaan Los Angeleslaisen kirjoittajan lapsuus oli vaikea: 4-vuotiaana hän koki fyysistä (ml. seksuaalista) väkivaltaa; 11-vuotiaana rekka törmäsi häneen, jonka seurauksena hän kärsi vuoden ajan osittaisesta halvaantumisesta, jota hoidettiin neljällä leikkauksella ja vuosia kestäneellä fyysisellä terapialla. Nämä traumat johtivat lamaannuttavaan, hoitoresistenttiin PTSD:hen, joka ilmeni mm. rajuna ärtyvän suolen oireyhtymänä (IBS), voimakkaana ahdistuksena, yöllisinä kauhuntuntemuksina, paniikkikohtauksina ja unettomuutena, ja johti aliravitsemukseen ja kyvyttömyyteen ylläpitää romanttisia suhteita tai työskennellä kodin ulkopuolella. "Olemassaoloni oli kokonaisvaltaisen hirvittävää", hän toteaa. Eräässä vaiheessa hän söi viittätoista eri lääkettä. Charlestonissa toteutettuun tutkimukseen hän osallistui vuonna 2005: "Tein kuolemaa", hän kuvasi päätöstään osallistua tutkimukseen. "Minulla ei ollut mitään menetettävää."

Brendan kliininen masennus kävi niin pahaksi, että hän ajautui itsemurhan parhaalle eikä kyennyt hoitamaan työtään peruskoulun opettajana. (Perhettään ja uraansa suojatakseen hän halusi jättää haastattelusta pois sukunimensä.) PTSD:stä kärsivän 38-vuotiaan Denveriläinen opettaja oli isänsä harjoittaman seksuaalisen hyväksikäytön uhri 3-12-vuotiaana. Ilmoittautuessaan tutkimukseen hän oli kokeillut 11 eri lääkettä ja käynyt terapiassa 15 vuoden ajan. "Tutkimuksen alussa CAPS-lukemani oli, lääkkeiden vaikutuksen alaisena, 87", hän sanoo. "Vittu mitä paskaa. Olin toiminut kehoitusten mukaisesti ja seurannut kaikkia niitä ohjeita, joita terapeuttini koulutuksensa pohjalta antoivat, mutta tilani vain paheni." Ajatus "bilehuumeen" käytöstä hoidossa epäilytti, mutta epätoivo kasvoi. "Taistelin elämästäni", Brenda sanoo. "MDMA:han liittyvän stigman pelko oli huomattavasti pienempi kuin loppuelämään PTSD:n kanssa liittyvä pelko."

Sessiot eivät ole korkealentoisia, hurmiollisia psykedeelitrippejä, mutta niihin liittyy tyypillisesti voimakkaita "yhteyden" sekä itseen ja kanssaihmisiin kohdistuvan rakkauden tuntemuksia. "Olen ollut naimisissa mieheni kanssa 17 vuoden ajan, ja ymmärsin kokemukseni aikana ensimmäistä kertaa hänen rakkautensa syvyyden – ja että todella ansaitsen hänen rakkautensa", Brenda kertoo. Hän kokee MDMA-terapian avanneen uudenlaisten tuntemusten maailman. "Sain yhteyden tunteisiini. Tätä pidän kaikkein merkittävimpänä vaikutuksena. Löysin MDMA:n vaikutuksen alaisena väyliä tunteisiin, jollaisia en ollut koskaan ennen kokenut." Aineen kolmesta kuuteen tuntiin kestävä vaikutus tuottaa objektiivisen tilan , jonka aikana on mahdollista palata vaikeiden tunteiden ja kokemusten äärelle ilman, että ne hukuttavat allensa. ["Objektiivisen tilan" sijaan voisi olla täsmällisempää puhua esimerkiksi tavallista neutraalimman havainnoinnin tilasta. --suom. huom.] "Olin suuren osaa ajasta kauhuissani. Elin kokemustani uudelleen", sanoo Murphy, joka palasi kokemuksensa aikana kerta toisensa jälkeen traumansa synnyinsijoille. "Havainnoin onnettomuutta kokonaisuudessaan, mutten hukkunut siihen koska havainnoin kokemustani jollain tapaa tapahtumien ulkopuolelta."

Tällainen rauhallisuuden tunne on MDMA-sessioille tyypillinen. "Ylivalppauden tai yliherkkyyden sijaan tunsin valtavan rauhallisuuden; ahdistukseni hellitti", Hope sanoo. Psykedeelien vaikutukselle luonteenomaisesta herkistyneestä aistillisuudesta huolimatta (esim. valojen voimistuminen ja tuntemukset iholla kulkevista ilmavirroista) hoidettavat kykenevät keskittymään olennaiseen – parantumiseen – poikkeuksellisella intensiteetillä. "MDMA on psykedeeli, mutta en kokenut trippaavani", Hope sanoo. "En ollut sekaisin. Olin täynnä voimaa, ja tunsin pystyväni ohjaamaan huomioni sinne, missä sille oli tarvetta."

Tälle on kemialliset selityksensä. MDMA laukaisee valtavia määriä serotoniinia, mielialaa säätelevää välittäjäainetta; dopamiinia, joka säätelee tunnevasteita; sekä oksitosiinia, hormonia joka liittyy sosiaalisiin siteisiin, luottamukseen ja intiimiyteen. "Potilaat ovat hereillä, valppaina ja läsnäolevia. He kaipaavat puhumista ja tutkimista. He kokevat olonsa tarpeeksi rauhalliseksi ja pelkonsa riittävissä määrin vaimentuneeksi, jotta trauman käsittely on mahdollista", sanoo psykiatri tri Julie Holland, kirjan Ecstasy: The Complete Guide: A Comprehensive Look at the Risks and Benefits of MDMA toimittaja. "Olisi miltei mahdotonta suunnitella terapian tarpeisiin MDMA:ta paremmin toimivaa molekyyliä."

MRI-aivokuvaukset viittavat siihen, että yksi MDMA:n toimintamekanismeista on "aivojen pelkokeskuksen", mantelitumakkeen toiminnan vaimentaminen sekä etuaivolohkon – muistiin ja korkeampiin aivotoimintoihin liittyvän alueen – toiminnan voimistaminen. PTSD:stä kärsivissä aivoissa näiden alueiden toiminta on epätasapainossa. Tutkijat uskovat MDMA:n mantelitumakkeeseen ja etuaivolohkon kuoreen kohdistuvien vaikutusten auttavan ihmisiä ymmärtämään traumaansa ilman, että hautautuvat kielteisten tunnetilojensa alle. "Sitä voisi verrata puudutukseen kirurgisissa operaatioissa", Holland sanoo. "Yhdiste auttaa kaivautumaan sisään ja kiskomaan vahingollisen asian tarkastelua varten esiin. Psykoterapiassa voi kestää vuosia ennen kuin trauma saadaan kaivettua siinä määrin esiin, että toimeen voidaan ryhtyä. Tämän menetelmän avulla ihmiset voivat käydä suoraan kiinni ongelmakohtaan, jolloin paranemisprosessi voi edetä."

Pääsy traumaattisten muistojen äärelle auttaa käsittelemään niitä. Tätä kutsutaan muistojen uudelleenvahvistamiseksi (memory reconsolidation): muistoja on mahdollista muuttaa mikäli ne uudelleenaktivoidaan ja niitä päivitetään uudella informaatiolla. "Kyse on muiston muovaamisesta, ja kun se tallennetaan, uusi versio eroaa selkeästi aiemmasta", Johnson sanoo. Tämä on tärkeää PTSD:stä kärsiville, joiden aivot eivät traumasta johtuen ole toimineet kunnolla. "Tuntui kuin olisin kirjaimellisesti uudelleenohjelmoinut aivojani. Käsittelin kaikkia niitä iskostuneita ajattelumalleja ja uskomusjärjestelmiä, jotka pitivät PTSD:tä sijoillaan, ja joiden vuoksi elin menneisyyttäni uudestaan ja uudestaan. Kykenin viimeinkin irroittamaan noista muistoista", Hope kertoo.

Vuonna 2014 Murphy osallistui kolmeen 8 tunnin mittaiseen MDMA-hoitosessioon. Jo ensimmäisen session jälkeen hänen unenlaatunsa parani. Toisen session jälkeen hänen itsetuhoisuutensa oli poistunut; myös takaumat alkoivat hellittää. "Kuin kantamani taakat olisi nostettu yltäni", Murphy kertoo. Tutkimuksen loppuessa hänen CAPS-lukemansa oli laskenut 114:stä 37:ään, mikä tarkoitti, ettei hänellä enää ollut PTSD:tä. "Hoito pelasti minut", hän kuvaa kokemustaan. "Se johdatti minut takaisin hyvän elämäni äärelle ja palautti äidin tyttärelleni."

Myös Brenda laskee elämänsä pelastamisen MDMA:n ansioksi. "Olin itsetuhoinen 35 vuoden ajan, mutta enää en ole, ja kiitos tästä kuuluu MDMA:lle ja kahdelle todella taitavalle terapeutille", hän sanoo. Hän on luopunut kaikista lääkkeistään ja opettaa jälleen täyspäiväisesti – ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. "En ole koskaan ollut terveempi. Tämä on seurausta kokemastani selkeydestä." Yli kymmenen vuotta ensimmäisen tutkimuksen jälkeen Hope sanoo, että hänen ensimmäistä MDMA-sessiotaan edeltänyt PTSD on pysynyt poissa, kuten myös IBS, takaumat ja yölliset kauhuntuntemukset.

Zoloftin kaltaiset mielialalääkkeet pyrkivät korjaamaan ns. biologisen epätasapainon tiloja. Tutkijoiden mukaan ne toimivat tilapäisinä, kärsimystä vaimentavina laastareina, kun taas MDMA voi tukea pysyvässä parantumisessa. MDMA on myös psykiatrisia lääkkeitä turvallisempi, koska sitä ei käytetä päivittäin. "Jos ainetta käytetään harkiten, se voi olla turvallisempi vaihtoehto, koska sivuvaikutukset ovat tilapäisiä", Johnson sanoo. Zoloft ja Paxil, joita on perinteisesti käytetty PTSD:n hoitoon, voivat aiheuttaa painonnousua, seksuaalisia häiriöitä ja itsetuhoisia ajatuksia. Yhden lääkelaatuisen MDMA-annoksen sivuvaikutukset saattavat jäädä kokemuksen aikana ilmenevään kohonneeseen pulssiin ja verenpaineeseen sekä joitakin päiviä kestävään uupumukseen, ruokahaluttomuuteen ja alakuloisuuteen. Murphyn, Brendan ja Hopen kaltaisille ihmisille MDMA-session mahdollistamat oivallukset ja tunnetilan muutokset ovat muuttaneet heidän elämiään perustavanlaatuisesti. "Tuntuu kuin olisin astunut aivan uudenlaiseen maailmaan, ja hengittäisin sen raikasta ilmaa."

MDMA-tutkimus on raivannut tietä psykedeelitutkimuksen elpymiselle. Johns Hopkins -yliopiston, Lontoon Imperial College -yliopiston ja New Mexicon yliopiston tutkijat selvittävät LSD:n ja psilosybiinin, psilosybiinisienten psykoaktiivisen ainesosan, tehoa mm. riippuvuuksien ja ahdistuksen hoidossa. Tulevaisuudessa MDMA-tutkijat toivovat näkevänsä kokeellisesta vaiheesta edennyttä terapiamuotoa sovellettavan koulutettujen, laillistettujen terapeuttien toimesta mielenterveysklinikoilla ympäri maailman.


Harvard Medical Schoolin psykobiologian professori Bertha Madras kuitenkin pelkää, että MDMA:n lääkekäytön laillistaminen on ensimmäinen askel kohti voimakkaiden aineiden dekriminalisointia Yhdysvalloissa. "MDMA:n, LSD:n ja psilosybiinin kaltaisia laittomia hallusinogeeneja pyritään muovaamaan huumeista 'lääkkeiksi', ja pitkän aikavälin tavoitteena on niiden normalisointi psykoaktiivisiin tarkoituksiin", hän sanoo. "Toistaiseksi todistusaineisto MDMA:n tehosta terapiakäytössä on puutteellista." [Ja juuri siksi tutkimusta tehdään aktiivisesti, ja kolmosvaiheen tutkimus pyritään aloittamaan heti kun mahdollista. --suom.huom.] Minnesotassa toimivan vieroituslaitos Hazelden Betty Ford Foundation Youth Continuumin lääketieteellinen johtaja Tri Joseph Lee puolestaan uskoo MDMA:n terapeuttisiin ominaisuuksiin, mutta suhtautuu varauksella MDMA-avusteisen psykoterapian laillistamisen laajempiin seuraamuksiin. "Olen huolissani siitä, että MDMA:n tehoa PTSD:n hoidossa aletaan käyttää perusteluna aineen viihdekäytölle tai väärinkäytön vähättelylle. Vastaavaa on tapahtunut reseptilääkkeiden kanssa", Lee sanoo. Hän myös varoittaa MDMA:n liikakäytöstä. "Kohtaamme vuosittain nuoria, jotka ovat käyttäneet liikaa MDMA:ta tai joille MDMA:n käyttö on aiheuttanut sivuvaikutuksia, jotka vaativat psykiatrista hoitoa ennen kuin voimme hyväksyä heitä klinikkamme asiakkaiksi", hän sanoo, viitaten toiseen MDMA:han liittyvään huolenaiheeseen – siihen mahdollisuuteen, että aine saattaa laukaista piileviä psykiatrisia ongelmia. (MDMA-avusteisen terapian tutkimusten koehenkilöt valitaan tarkasti, ja tietyt psykologiset ongelmat – esim. kaksisuuntainen mielialahäiriö ja skitsofrenia – estävät osallistumisen tutkimukseen.)

Yksi suurimmista esteistä MDMA:n matkassa FDA:n hyväksymäksi lääkeaineeksi on rahoitus. Prosessi vaatii 20 miljoonaa dollaria, ja nojaa kokonaisuudessaan voittoatavoittelemattoman, psykedeelien terapeuttisia käyttömuotoja suunnittelevan ja tutkivan MAPS-tutkimusjärjestön keräämään rahoitukseen, koska lääketehtaita vain jokusen kerran annosteltavien aineiden tutkiminen ei liiemmin kiinnosta. Vuonna 2016 [tai mahdollisesti vuonna 2017 --suom. huom.] MAPSin työ MDMA-terapian laillistamiseksi tulee astumaan askelen lähemmäs päämääräänsä, kun kliinisissä tutkimuksissa siirrytään kolmosvaiheeseen, joihin tulee osallistumaan yli 400 potilasta, ja joka tulee kestämään viisi vuotta. Mikäli tutkimusten tulokset varmentavat terapiamuodon tehon, psykiatreilla saattaa olla lupa määrätä MDMA-avusteista hoitoa vuoden 2021 tienoilla.

MDMA on kiinnittänyt myös Yhdysvaltojen armeijan huomion; päivittäin 22 yhdysvaltalaista sotaveteraania tappaa itsensä. Veteraanien asioita ajavan Department of Veteran Affairsin The National Center for PTSD tekee MAPSin kanssa tulevaan tutkimukseen liittyvää yhteistyötä. Tarkoituksena on tutkia MDMA-terapian tehoa pariskunnilla, joiden osapuolista toinen kärsii PTSD:stä. VA-järjestön psykologeja työllistävä tutkimus alkaa tämän vuoden lopussa. MAPSin perustaja ja johtaja Rick Doblin toivoo tulosten johtavan siihen, että myös Yhdysvaltain puolustusministeriö alkaa tukea tutkimusta rahallisesti, ja sallii tutkimusta tehtävän myös aktiivipalveluksessa olevien sotilaiden parissa.

Murphy ja Romy elävät nykyään Oklahomassa sijaitsevan Normanin rauhassa. Elämä on palannut uomiinsa. Kesäkuussa Murphy matkusti Pohjois-Kaliforniaan, jossa kahden vuoden ajan asui Davidin kanssa. Matkan tarkoituksena oli sirotella miehensä tuhkat Muir Woodsiin – rehevään, Tyynen valtameren tuntumassa sijaitsevaan, heidän molempien rakastamaan punapuumetsään. Hän teki matkansa uuden poikaystävänsä kanssa, jonka nimi on sattumalta myöskin David; he tapasivat Murphyn toisen MDMA-session jälkeen. He suunnittelevat yhteistä tulevaisuutta, mitä Murphy ei olisi osannut kuvitellakaan ennen kokeellista hoitoaan. Ensimmäistä kertaa vuosiin hän kertoo kokevansa olonsa tulevaisuuden suhteen toiveikkaaksi. "Kykenen vihdoinkin rakentamaan elämäämme. Hän on yhä läsnä", hän sanoo viitaten edesmenneeseen aviomieheensä. "Pidän suurena siunauksena sitä, että sain ylipäänsä olla hänen kanssaan." Romyn kanssa ulkoillessaan hänellä on tapana kutsua ohilentäviä lintuja "isin linnuiksi". Hänen tyttärensä hymyilee, koska tietää isänsä olevan läsnä, ja viimeinkin myös Murphy tietää sen. "Tunnen yhä surua", hän sanoo, "mutta kykenen käsittelemään muistojani, ja näkemään hänet tyttäressäni, ja iloitsemaan siitä."


Teksti: Kelley McMillan
Kollaasit: Alia Penner

Lisää luettavaa:
• Roxann Murphy kertoo Redditin AMA:ssa onnettomuudesta ja terapiakokemuksestaan
• Ensimmäinen MDMA-PTSD-pilottitutkimus A randomized, controlled pilot study of MDMA (±3,4-Methylenedioxymethamphetamine)- assisted psychotherapy for treatment of resistant, chronic Post-Traumatic Stress Disorder (PTSD) ja saman tutkimuksen seurantatutkimus Durability of improvement in posttraumatic stress disorder symptoms and absence of harmful effects or drug dependency after 3,4-methylenedioxymethamphetamine-assisted psychotherapy: a prospective long-term follow-up study
• Michael Mithoeferin joulukuussa 2015 julkaistu artikkeli Research Update: MDMA-Assisted Psychotherapy for PTSD
• Phil Wolfsonin joulukuussa 2015 julkaistu artikkeli Return to ADAM: Reflections on MDMA-Assisted Psychotherapy 30 Years Later
• Charles Grobin ja Alicia Danforthin joulukuussa 2015 julkaistu artikkeli Research Update: Can MDMA-Assisted Therapy Reduce Social Anxiety in Autistic Adults?
• Rachel Hope CNN:n videohaastattelussa

Viitteet:
[1] Psychotherapy for Military-Related PTSD: A Review of Randomized Clinical Trials
[2] Mavericks of the Mind: Chemophilia with Alexander and Ann Shlugin

Saturday, September 26, 2015

Tutkija kuvaa psilosybiinihoitoa "traumatisoivan kokemuksen vastakohdaksi"

Alkuperäinen artikkeli: [Interview] Michael Bogenschutz likens psilocybin treatment to ‘reverse PTSD’, Stichting Open, 05.08.2015.



Addiktioihin erikoistunut psykologi Michael P. Bogenschutz työskentelee New Yorkin Yliopiston psykiatrian osastolla. Aiemmin hän on työskennellyt myös New Mexicon yliopiston psykiatrian ja käyttäytymistieteiden osastolla.

Bogenschutzin työ on keskittynyt paljolti olemassaolevien hoitomuotojen uusiin sovelluksiin. OPEN-säätiö [Hollantilainen psykedeelitutkimussäätiö --suom. huom.] haastatteli häntä liittyen hänen tutkimukseensa psilosybiinin tehosta alkoholiriippuvuuden hoidossa[1]. Tutkimus on ensimmäinen laatuaan.

Kuvailisitko uraasi? Miten päädyit psykedeelitutkimuksen äärelle?

Urani on keskittynyt kliiniseen hoitotyöhön ja, erityisesti viimeisten 10-15 vuoden aikana, addiktioihin liittyvään kliiniseen tutkimukseen. Minua on aina kiinnostanut ihmisten psykologisten muutosten toimintamekanismit ja se, miten ongelmallisiin käyttäytymismalleihin liittyviä muutoksia voidaan edesauttaa.

Potilaiden parissa työskennellessä voidaan huomata, että osa ihmisistä lopettaa käyttönsä seinään, toiset taas kulkevat asteittain kohti raittiutta, tai ongelma vain hellittää ajan kuluessa; jotkut retkahtavat kerta toisensa jälkeen, eikä heidän tilansa osoita kohentumisen merkkejä. Äkilliset, jyrkät muutokset käyttäytymisessä eivät ole harvinaisia, ja tätä ilmenee muuallakin kuin addiktioiden piirissä. Pidän tätä mielenkiintoisena ilmiönä niin tieteellisestä, psykologisesta kuin kliinisestäkin näkökulmasta. Miksi näin tapahtuu joillekin ihmisille muttei toisille?

Kiinnostukseni psykedeelitutkimukseen syntyi aloittaessani työt New Mexicon yliopistossa (NMY) vuonna 1994. Tuohon aikaan Rick Strassman tutki suonensisäisesti annostellun DMT:n vaikutuksia. Pian saapumiseni jälkeen Strassman lähti NMY:stä, ja koska olin vasta aloittanut laitoksessa, aihepiirin parissa tapahtuva tutkimus ei vaikuttanut realistiselta suunnitelmalta. Psykedeelitutkimus palasi mieleeni vasta nähtyäni Roland Griffithsin vuoden 2006 julkaisun, jossa selvitettiin psilosybiinin vaikutuksia terveisiin koehenkilöihin.

Niin löydökset itsessään kuin se tosiasia, että tämäntyyppinen tutkimus oli ylipäänsä mahdollista, tekivät minuun suuren vaikutuksen. Julkaisussa kuvataan psilosybiinin välittömiä vaikutuksia koehenkilöihin, ja mystistyyppisten kokemusten korkeaa esiintymistiheyttä. Kliinisestä näkökulmasta erityisen olennaisia olivat huomiot psilosybiinin aiheuttamista pitkäaikaisista muutoksista asenteissa, emotionaalisissa tiloissa ja ihmissuhteissa. Kahta vuotta myöhemmin julkaistu seurantatutkimus osoittaa yhden suhteellisen voimakkaan psilosybiiniannoksen vaikutusten pysyvyyden. Pidin tutkimusta todella mielenkiintoisena, ja ajatus tämäntyyppisten lääkeaineiden kliinisestä tutkimuksesta alkoi tuntua varteenotettavalta.

Erilaisilla riippuvuuksilla on valtavia kansanterveydellisiä vaikutuksia. Miksi juuri alkoholiin liittyvät ongelmat kiinnostavat?

Riippuvuudet ovat kiinnostava alue yleisemminkin, mutta yleisyydessään ja tuhoisuudessaan alkoholiriippuvuus oli looginen aloituspaikka. Aihepiiriin perehtyessäni kävi ilmeiseksi, että psykedeelien tehoa alkoholismin hoidossa oli tutkittu laajasti jo 1950-luvun lopulla. [Vuonna 2012 toteutettua meta-analyysitutkimusta voi katsoa tästä[2]. --suom. huom.]

Yhdysvalloissa AA-liikkeen filosofia näyttelee merkittävää roolia addiktioiden hoidoissa. Siinä painotetaan riippuvuusprosessien henkisiä elementtejä sekä henkisen hyvinvoinnin tärkeyttä paranemisessa. Myös tätä pidän kiinnostavana.

Millaisia eroja psilosybiinin ja LSD:n välillä on tällaisessa tutkimuksessa?

Psilosybiinillä on kaksi käytännön etua. Ensimmäinen on se, että sen vaikutus on huomattavasti lyhyempi – kuusi tuntia verrattuna LSD:n kymmeneen. Tämä helpottaa psilosybiinin käyttöä avohoitomallin puitteissa. Toisin sanoen, ainetta voidaan annostella normaalin työpäivän kuluessa, kun taas LSD-sessiot saattavat jatkua myöhään iltaan saakka. Toinen merkittävä syy on, että LSD:hen liittyy huomattavasti enemmän kielteisiä stigmoja. Monet kantavat käsitystä LSD:stä erittäin vaarallisena, pelottavana huumeena, ja on totta, että 60-luvulla LSD:n käytöllä oli haittavaikutuksensa. Nuo haittavaikutukset liittyivät monesti siihen, että pitoisuudeltaan tuntematonta ainetta otettiin valtavia annoksia, eikä tuohon aikaan vielä kovinkaan hyvin ymmärretty käyttökontekstin tärkeyttä kokemuksen lopputuloksen suhteen. Kliinisessä mielessä niin LSD:tä kuin psilosybiiniäkin voidaan pitää huomattavan turvallisina aineina, kun niitä hyödynnetään tarkkaan valvotuissa tutkimusolosuhteissa. Tämän lisäksi vaikutusta on myös sillä, että vaikka käyttämämme psilosybiini onkin synteettistä, assosiaatiot "sieniin" tai "luonnollisiin aineisiin" rauhoittavat ihmisiä.

Minkätyyppiset ihmiset halusivat osallistua tutkimukseenne?

Haimme paikallisia osallistujia mainoksilla, joissa etsittiin nimenomaisesti sellaisia ihmisiä, jotka eivät vielä olleet minkään hoidon piirissä, koska tarkoituksenamme oli tutkia psilosybiinihoidon tehoa ainoana hoitomuotona. Kriteereinä oli alkoholiriippuvuus, muutoin hyvä terveydentila ja vakavien psykiatristen sairauksien puute. Albuquerquessa toteutetun tutkimuksemme potilaat olivat työelämässä, ja heillä oli ainakin jonkin verran sosiaalisia tukirakenteita. Alkoholiriippuvuuden keskimääräinen pituus oli 15 vuotta, osallistujien keski-ikä oli 40, ja joukkoon kuului kuusi miestä ja neljä naista. Osalla oli joitakin aiempia kokemuksia psykedeeleistä, mutta enemmän käyttäneet rajasimme pois.

Yhtenä huolenaiheenamme oli, että jotkut saattaisivat haluta osallistua, koska olivat kiinnostuneita nimenomaisesti psilosybiinistä. Etsimme nimenomaisesti ihmisiä, jotka halusivat muuttaa juomiseen liittyviä käyttäytymismallejaan ja olivat avoimia uudenlaisia hoitomenetelmiä kohtaan.

Kuvailisitko niitä puitteita, joissa tutkimus toteutettiin?

Avohoitoklinikkamme rakennettiin näyttämään mahdollisimman paljon mukavalta, sohvalla varustetulta olohuoneelta. Suurimman osan istunnon kestosta osallistujilla oli yllään silmälaput ja kuulokkeet – musiikki oli valikoitu nimenomaisesti näihin olosuhteisiin –, ja heitä ohjeistettiin keskittymään sisäiseen kokemukseensa, hyväksymään ja tutkimaan esillenousseita asioita. Kerroimme etukäteen, minkälaisia kokemuksia on mahdollisesti odotettavissa, ja ohjeistimme kokemusten mahdollisimman hedelmälliseen hallintaan. Pidimme keskeisenä tekijänä intention asettamista etukäteen. Tässä yhteydessä tavoitteena saattoi olla esimerkiksi kokemus, joka opettaa tekemään myönteisiä, juomista tai muita asiaan liittyviä tekijöitä koskevia muutoksia. Osallistujat jätettiin pääsääntöisesti omiin oloihinsa. Kahden terapeutin tiimi tarjosi tukea ja oli valmiina puuttumaan tilanteen kulkuun tarvittaessa; muussa tapauksessa he varmistivat puolen tunnin tai tunnin välein, että koehenkilöllä on kaikki kunnossa. Istunnon lopussa osallistujille tarjottiin mahdollisuus puhua kokemuksestaan. (Koehenkilöille annettiin psilosybiiniä yhdessä tai kahdessa valvotussa istunnossa; tämän lisäksi he saivat myös Motivaatiota edistävää terapiaa (MET) sekä terapiaistuntoja, joiden tarkoituksena oli psilosybiinisessioiden valmistelu sekä jälkityöstäminen --toim. huom.)

Osassa varhaisia LSD-tutkimuksia tutkijoiden tarkoituksena oli luoda delirium tremensiä (DT, juoppohulluus), alkoholiriippuvaisten toisinaan kokemia rankkoja vieroitusoireita muistuttava tila. Tällaiset tilat ovat usein alkoholiriippuvaisten elämän käännekohtia, ja ajateltiin, että LSD:llä voisi olla samantyyppisiä vaikutuksia. Koehenkilöt läpikävivät mystisiä, transsendenttisiä kokemuksia, jotka vaikuttivat pysyvästi heidän käyttäytymiseensä. Voisitko kuvailla huippukokemusten vaikutusta tutkimuksenne potilaisiin?

Psykologian tai biologian näkökulmista teorioita tai dataa näiden ilmiöiden selittämiseksi ei vielä ole olemassa. Kun tavoitteena on tarttua ongelmiin ja tehdä niihin liittyviä muutoksia elämässä, monet läpikäyvät ykseyden kokemuksia, jotka ovat mystisen kokemusten tunnusmerkkejä: Tunne yhtenäisyydestä koko luomakunnan tai Jumalan kanssa, sekä voimakas, syvän emotionaalisen tason kokemus rakkaudesta ja yhteydestä. Tähän liittyy itseen kohdistuva rakkaus, myötätunto ja hyväksyntä. Ääneen sanottuna tämä saattaa kuulostaa mitättömältä, mutta sellaiselle ihmiselle, jolta tunne rakastetuksi tulemisesta on saattanut puuttua koko elämän ajan, kokemus on äärimmäisen voimakas. Joissain tapauksissa osallistujat kertoivat juomisensa olleen reaktio rakkauden tai rakastettavuuden tunteen puutteeseen, ja tutkimuksen tarjoaman kokemuksen myötä tarve kompensoida tuota puutetta juomalla hellitti monella.

Tämäntyyppiseen kokemukseen liittyy muunkinlaisia muutoksia. Ihmiset löytävät muutoksen mahdollisuuteen liittyvää optimismia, kokevat, että elämä voi muuttua koska ovat läpikäyneet jotain niin täydellisesti mistään kuviteltavissa olevasta poikkeavaa. Monet viettävät huomattavan osan istunnosta perheeseen ja ihmissuhteisiin liittyvien kysymysten parissa, ja pohtivat juomisen aiheuttamaa katumusta, syyllisyyttä ja niin muihin kuin itseensäkin kohdistuvia haittoja. Sessioiden jälkeen monet puhuvat sosiaalisesti myönteisistä arvoista, hyvästä vanhemmuudesta tai yhteiskunnallisiin asioihin myötävaikuttamisesta. Olemme mitanneet huomattavaa juomishimon laskua sekä lisääntynyttä luottamusta omaan kykyyn muuttaa juomatottumuksiaan.

Miten on mahdollista, että jokin aine aiheuttaa pysyviä muutoksia käyttäytymisessä yhdellä tai muutamalla käyttökerralla? Onko todistusaineistoa, joka auttaa ymmärtämään ilmiötä?

Minulla ei ole tarjota vastausta. Aivoissa tapahtuu monenlaisia asioita, joita ollaan alkamassa tutkia ennen ja jälkeen psilosybiinisessioita toteutettavien MRI-kuvausten avulla. Toistaiseksi ei tiedetä, miten yksittäinen vahva kokemus voi johtaa tällaisiin pysyviin muutoksiin.

Mielestäni selkein analogia on traumaperäinen stressihäiriö (PTSD), jossa yksittäinen traumaattinen tapahtuma voi muuttaa ihmisen arkikokemusta pysyvästi. Vaikka niihin usein liittyy myös fyysistä väkivaltaa, ovat tällaiset traumat toisinaan pelkästään psykologisen tason ilmiöitä. PTSD on esimerkki siitä, kuinka yksittäinen voimakas kokemus voi aiheuttaa pysyviä psykologisia sekä mitattavissa olevia biologisia muutoksia aivojen toiminnassa ja rakenteessa. Psilosybiinin vaikutusta voidaan kuvata eräänlaisena käänteisenä PTSD:nä – kokemuksena, jonka myönteinen voimakkuus jättää mieleen ja aivoihin pysyvän jäljen.

Monesti sanotaan, että addiktio on harhapoluille ajautunutta henkisyyden etsintää. Kommentoisitko näkemystä?

Carl Jungin mukaan päihdeaineiden vaikutukset tarjoavat (rajatuissa määrin) kokemuksia yhteydestä, ykseydestä, hyvinvoinnista ja rakastetuksi tulemisesta. Tätä voidaan ajatella harhautuneena mystisen tai inhimillisen yhteyden etsintänä, tapana kokea luotettavaa emotionaalista kytköstä johonkin itsen ulkopuoliseen. Tarkoituksena on löytää jonkinlaista hoivaa. Tämä voi olla hyödyllinen tapa jäsentää ja uudelleenmuotoilla ihmisten kamppailua addiktioidensa kanssa: kyse ei ole pelkästään hedonistisesta nautinnontavoittelusta vaan aidosta eheydenkaipuusta. Mikäli eheyttä ei löydy terveellisimmistä lähteistä, tämä voi helposti muodostua ansaksi.

Tutkimuksenne lopputulokset vaikuttavat huomattavan lupaavilta: kaikkien osallistuneiden tila koheni selkeästi. Tutkimuksen otos oli kuitenkin pieni. Onko tarkoituksenanne jatkaa kliinisiä kokeita?

Tämä oli pilottitutkimus, jossa ei ollut kontrolliryhmää. Tutkimuksen tarkoituksena oli osoittaa tällaisen tutkimuksen käyttökelpoisuus. Osoitimme kliinistä kohentumista sekä korrelaation kokemuksen voimakkuuden ja kohentumisen asteen välillä. Tässä vaiheessa tuloksiamme on syytä pitää suuntaa-antavina, ei siis missään mielessä lopullisina tai yksinään vakuuttavina todisteina. On tehtävä huomattavasti laajempia, kontrolloituja kokeita. Tällä hetkellä käynnissä oleva tutkimuksemme pyrkii kattamaan 180 alkoholiriippuvaista, ja sen pohjalta menetelmän toimivuutta voidaan arvioida jo huomattavasti paremmin. Tutkimuksen loppuunsaattamisessa kestää vuosia – tämänhetkisen arviomme mukaan puhutaan viidestä.

Näetkö muita kuin tieteellisiä esteitä, jotka voisivat jälleen johtaa psykedeelitutkimuksen keskeyttämiseen? Uskotko psykedeeliterapian kehittyvän vakiokäytännöksi?

Näitä aineita ymmärretään tieteellisessä mielessä paremmin kuin 60-luvulla niin vaikutusten kuin mahdollisten riskienkin osalta. Tiedämme, kuinka riskit on kliinisissä tutkimusolosuhteissa mahdollista minimoida. Kliinistä psykedeelitutkimusta tehdään vakavastiotettavien, kokeneiden tutkijoiden toimesta, jotka lähestyvät tekemäänsä työtä huolellisesti ja tieteellisellä perinpohjaisuudella. Myös suuri yleisö ymmärtää psykedeelejä paremmin kuin 50 vuotta sitten. Lähestymistavan on oltava tasapainoinen, ja perusteettomia ylitulkintoja sekä yliampuvia väitteitä ja odotuksia on vältettävä. Ihmisiä on muistutettava niistä olennaisista riskeistä, joita esiintyy kun aineita käytetään valvottujen olosuhteiden ulkopuolella.

Vaikka olen monien kentälläni työskentelevien lailla toiveikas sen suhteen, että löydöksemme tulevat johtamaan merkittäviin edistysaskeliin addiktioiden hoidossa, mikään aine ei ole taikalääke. Jokaisessa hoitomuodossa on rajoituksensa. Riippuvuus on monimutkainen, pitkäaikainen häiriötila, eikä kaikkia potilaita ole mahdollista parantaa yhdessä tai kahdessa hoitosessiossa, eikä kaikkia riskejä myöskään ole mahdollista eliminoida. On kuitenkin perusteltua toivoa, että kykenemme osoittamaan toistettavissa olevia hyötyjä sekä kasvattamaan matkan varrella ymmärrystämme käyttäytymisen muutoksiin liittyvän psykologian ja biologian kentillä.

Dara Colwell

Viitteet:
[1] Psilocybin-assisted treatment for alcohol dependence: A proof-of-concept study, 2015
[1] Lysergic acid diethylamide (LSD) for alcoholism: meta-analysis of randomized controlled trials, 2012

Wednesday, January 28, 2015

MDMA sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien autistien hoidossa

Teksti on pääosin suomennos artikkelista New Study Uses MDMA To Treat Social Anxiety In Autistic People – Can Psychedelics Find A Place In Modern Medicine?, Conscious Evolution, 08.09.2014. Kyseessä ei kuitenkaan ole täysin suora käännös, vaan olen suomentajana pehmentänyt joitakin alkuperäisessä artikkelissa esitettyjä villejä kannanottoja vastaamaan blogin neutraalimpaa linjaa. Olen lainannut materiaalia myös Raw Storyn artikkelista MDMA helps reduce social anxiety for autistic adults, and researchers want to find out how, 28.03.2014



Ekstaasinakin tunnettu MDMA tuo monille mielikuvia vuosituhannen vaihteen reivikulttuurista. Ennen bilekontekstiin leviämistään MDMA:ta kuitenkin hyödynnettiin erityisesti terapian apuvälineenä. Tieteelliseen tutkimukseen ja terapiakäyttöön liittyvien säädösten viimeaikaisen höllentämisen seurauksena MDMA:n terapeuttisia käyttömahdollisuuksia on alettu tutkia uudelleen.

Monitieteellinen tutkimusyhdistys MAPS (The Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies) kertoi viime vuonna ensiaskelistaan tutkimuksessa, jonka tarkoituksena on tutkia sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien, autismin kirjoon kuuluvien hoitoa MDMA:n avulla.


Autismi ja terapia

Vaikka autistisen ja ei-autistisen neurologian välisiä eroja ei täysin ymmärretäkään, tiedetään että autistien subjektiivisella kokemuksella on tapana olla intensiivisempää ja kaoottisempaa kuin ei-autisteilla[1], mikä johtuu siitä, että autistien tiedonkäsittelyn vaikutukset tapaavat olla tyypillistä voimakkaampia ja ennakoimattomampia – niin sensomotorisilla kuin kognitiivisillakin tasoilla.

MAPSin mukaan "autisteilla on usein varhaislapsuudessaan traumaattisia kokemuksia, jotka liittyvät esimerkiksi hylkäämiseen tai väkivaltaan. Tämän seurauksena monet autistit kärsivät esimerkiksi ahdistuksesta (erityisesti sosiaalisesta), traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD) tai masennuksesta, sekä ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja sosiaaliseen mukautumiskykyyn liittyvistä ongelmista.

Perinteiset lääkeaineet eivät tehoa kovinkaan hyvin autismiin liittyviin ongelmiin. Tämän lisäksi monilla autisteilla on vaikeuksia rakentaa luottamussuhdetta terapeutteihinsa, minkä vuoksi myöskään perinteinen psykoterapia ei välttämättä tehoa. Autistien elämänlaatua pyritään kohentamaan uudenlaisia hoitomahdollisuuksia kartoittamalla.


Miksi juuri MDMA?

Alunperin vuonna 1912 kehitetyn MDMA:n ainutlaatuisista psykoaktiivisista ominaisuuksista on käyty paljon keskustelua. Aine on luokiteltu esimerkiksi enteogeeniksi, henkisiä ja transsendentaalisia kokemuksia synnyttäväksi aineeksi, sekä empatogeeniksi, empaattisuutta ja sosiaalisuutta helpottavaksi aineeksi. "MDMA:n farmakologiset vaikutukset tekevät siitä lupaavan apuvälineen sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien autistien hoitoon", MAPSin virallinen tutkimussivu kertoo. Tällaisia vaikutuksia ovat mm:

  • Pelkoon liittyvien tunteiden vaimentuminen
  • Hyvinvointiin liittyvien tunteiden voimistuminen
  • Sosiaalisuuden lisääntyminen
  • Ihmisiin kohdistuvan luottamuksen kasvu
  • Valppauden lisääntyminen
  • Joidenkin empatian osa-alueiden voimistuminen

MDMA:n avulla pyritään tehostamaan perinteisen psykoterapian menetelmiä. Terapiamenetelmässä hyödynnetään sellaisia terapiamuotoja, joiden toimivuudesta autismin kirjon diagnoosien hoidossa on aiempaa näyttöä. Tämän lisäksi hyödynnetään myös käytäntöjä, jotka on todettu toimiviksi MDMA-PSTD-terapiassa.

MAPSin mukaan terapiassa keskitytään koehenkilöiden välisen terapeuttisen vuorovaikutussuhteen rakentamiseen, tarkoituksena muodostaa suvaitsevainen ilmapiiri, jonka puitteissa sosiaalisia taitoja voidaan työstää.

Lisätietoja MDMA:n fyysisistä, kemiallisista ja farmakologisista ominaisuuksista voi lukea tästä[2].

Charles Grob


Tutkimusta johtaa LT Charles S. Grob, joka työskentelee Harbor-UCLA-opetussairaalan lapsi- ja nuorisopsykiatrian osaston johtajana sekä Kalifornian yliopiston Los Angelesin lääketieteellisen laitoksen psykiatrian ja pediatrian professorina. Grobin työparina toimii tri Alicia Danforth, Harbor-UCLA:n Los Angelesin biolääketieteellisen tutkimusinstituutin tutkija.

"Kysymys kuuluu: Voidaanko hoitomenetelmiä tutkia vastuullisella, objektiivisella tavalla?", Grob sanoo Daily News -lehden haastattelussa. "60-luvulla olisi ollut parantamisen varaa tutkimuksen vastuullisuuden suhteen."

Aiemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että MDMA voi vaimentaa aktiivisuutta niillä aivoalueilla, jotka säätelevät sosiaaliseen ahdistukseen liittyvää pelkoa. MDMA:n on myös havaittu lisäävän oksitosiinin määrää veressä. Oksitosiini on neuropeptidi, joka vaikuttaa kiintymyssuhteisiin ja sosiaalisiin yhteyksiin."

Ne tutkimukseen osallistuvat aikuiset koehenkilöt, joille annetaan aktiivista ainetta, saavat 75-125 milligramman annoksen. Läsnä on yksi mies- ja yksi naispuolinen tutkija, joiden seurassa koehenkilöt viettävät kuudesta kahdeksaan tuntiin kestävän session, jonka aikana heidän tilaansa tarkkaillaan tiiviisti.
Alicia Danforth

"Pyrkimyksenä on optimoida olotila ja puitteet (set and setting), ja varmistaa siten tukevat, turvalliset olosuhteet", Grob sanoo. "Lähestymistavan voidaan sanoa juontavan juurensa shamanistisiin perinteisiin."

Grob kuuluu kasvavaan joukkoon tutkijoita, jotka uskovat psykedeelien, esimerkiksi psilosybiinin, ayahuascan ja MDMA:n potentiaaliin monenlaisten mielenterveydellisten ongelmien ja addiktioiden hoidossa. Hänen ansioluettelonsa on tulvillaan psykedeelitutkimuksia: Grob on 90-luvulta lähtien kartoittanut ayahuascan ja psilosybiinisienten tarjoamia mahdollisuuksia. On käynyt ilmeiseksi, että psykedeeleillä on tiettyjä myönteisiä ominaisuuksia, joita mitkään perinteiset lääkeaineet eivät tarjoa.

"Tavoitteenamme on edesauttaa potilaiden myönteistä, jatkuvaa muutosta", Grob sanoo. "Autismia ei saada poistettua kokonaan, mutta lamauttavaa sosiaalista ahdistusta voidaan hoitaa. [...] Anekdotaalisen todistusaineiston perusteella monet autistiset aikuiset ovat kokeneet MDMA:n aiheuttavan huomattavaa ahdistuksen vähentymistä sekä lisääntynyttä sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvää itseluottamusta."


Tutkimuksen uusi aalto

Psykedeelien kliinisiä sovelluksia tutkittiin paljon 50- ja 60-luvuilla. Aineiden vaikutukset äimistyttivät, ja niiden potentiaalia esimerkiksi masennuksen, ahdistuksen ja skitsofrenian hoidossa haluttiin selvittää. Psykedeelit herättivät jopa asevoimien kiinnostuksen. Esimerkiksi CIA:n  kyseenalaisessa MKUltra -projektissa kokeiltiin (menestyksettä) MDMA:ta ja LSD:tä kuulustelun apuvälineinä[3].

1960-luvulla psykedeelien rooli alkoi muuttua aineiden muodostuessa keskeiseksi osaksi koko läntisen maailman läpäisevää vastakulttuurista liikehdintää. Tietous valtioiden harjoittamasta valehtelusta alkoi levitä, ja ihmiset ryhtyivät vastustamaan sotimista, erityisesti Vietnamin sotaa. Psykedeelien tiukka säännöstely (käytännössä siis täyskielto) oli yksi keino pyrkiä kontrolloimaan tätä alakulttuuria. Mediassa levitetyn huumeidenvastaisen propagandan siivittämänä psykedeeleihin liittyvä tieteellinen tutkimus käytännössä keskeytyi vuosikymmeniksi.

MDMA puolestaan levisi laajempaan käyttöön vasta 70-luvulla, kun psykologit ja terapeutit alkoivat hyödyntää ainetta terapiaistunnoissaan. Sen havaittiin helpottavan kommunikaatiota, vaimentavan potilaiden psyykkisiä suojauksia ja lisäävän kykyä terapeuttiseen itsetutkiskeluun.

80-luvulla MDMA löysi tiensä klubikulttuuriin, jossa sen stimuloivat vaikutukset auttoivat tanssimaan läpi yön, ja toisaalta empatogeeniset ominaisuudet voimistivat juhlijoiden yhteenkuuluvuuden tunnetta. Aineen suosio nuorten keskuudessa pelotti DEA:n uudelleenmäärittelemään sen schedule 1 -luokituksen aineeksi. Käytännössä tämä tarkoitti niin terapia- kuin tutkimuskäyttöäkin koskevaa kieltoa.

Askeleittain MDMA-avusteinen terapia on kuitenkin tekemässä paluutaan. Grob toivoo aineen negatiivisen maineen korjautuvan uusien, tiukkoja tieteellisiä kriteereitä noudattavien tutkimusten myötä.

Tutkimusten käynnistyttyä keskeinen haaste on rahoituksen löytäminen. MAPSin toiminta rakentuu lahjoitusten varaan. Artikkelissa käsiteltyyn tutkimukseen voi lahjoittaa rahaa tämän linkin kautta[4] – pienistäkin lahjoituksista on apua.


Jatkoa seuraa

Psykedeeleihin liittyvän tutkimuksen määrä on jatkuvassa kasvussa. LSD:n ja MDMA:n lisäksi tutkitaan mm. ayahuascaa ja ibogaa, joiden tehokkuudesta esimerkiksi vakavien päihderiippuvuuksien hoidossa on jatkuvasti kasvavaa näyttöä. Myös kannabiskeskustelu, esimerkiksi aineen tehosta syövän hoidossa, käy kuumana.

Aihepiiriin liittyvä tietämys jatkaa kasvamistaan, ja lähivuodet tulevat tarjoamaan mielenkiintoisia tutkimustuloksia niin eloperäisten kuin synteettistenkin psykedeelien vaikutuksista ja käyttötarkoituksista.


tällä videolla tutkija Alicia Danforth kertoo kyselytutkimuksesta, 
jolla kartoitettiin autistien kokemuksia MDMA:n vaikutuksista




Lähteet
Rick Doblin: A Clinical Plan for MDMA (Ecstasy) in the Treatment of Post-Traumatic Stress Disorder (PTSD): Partnering with the FDA


Viitteet
[1] MDMA-Assisted Therapy for Social Anxiety in Autistic Adults
[2] MDMA Investigator's Brochure
[3] Martin A. Lee, Acid Dreams: The Complete Social History of LSD: the CIA, the Sixties, and Beyond. 1985, Grove Press.
[4] Donation: MDMA-Assisted Therapy for Social Anxiety in Autistic Adults

Wednesday, September 7, 2011

Ekstaasia ja happoa reseptillä, nopeammin kuin uskoisikaan

Alkuperäinen artikkeli Alternetin Why perscription Ecstasy or LSD could happen sooner than you think.

Jotkut kärsivät lapsuudessa tapahtuneen kaltoinkohtelun seurauksena traumaperäisestä stressihäiriöstä, joka aiheuttaa paniikkia aina kun joku huutaa - vaikka vain TV:ssäkin. Toisilla raju onnettomuus on synnyttänyt rampauttavaa ahdistusta ja kroonista kipua. Entä jos tällaisia tuskia olisi mahdollista helpottaa - tai jopa parantaa - psilosybiinireseptillä? Ekstaasireseptillä? LSD-reseptillä?

taikapillerit ovat tulossa takaisin muotiin
Mikäli kasvava tutkijoiden joukko onnistuu tavoitteessaan, tuollaiset reseptilääkkeet saattavat ilmestyä saataville kymmenessä vuodessa. Psykedeelien lääketieteellisiä hyötyjä kartoittavan tutkimuksen määrä on nousussa. Huhtikuinen aihetta käsitellyt konferenssi Kentin yliopistolla Iso-Britanniassa tarjosi luentoja esimerkiksi otsikoilla "Ketamiinipsykoterapia" ja "Ayahuasca nykymaailmassa".

Tämän aallon harjaa johtaa Bostonin MAPS-säätiö (Monitieteellinen psykedeelitutkimusyhdistys), jonka johtaja Rick Doblin oli yksi mainitun konferenssin puhujista. MAPS on tehnyt kansainvälistä tutkimustyötä jo 15 vuoden ajan. Tehtyjen kokeiden tulosten perusteella LSD ja psilosybiini ovat tehokkaita työkaluja masennuksen ja ahdistuksen hoitoon ja auttavat tulemaan toimeen kipujen kanssa, ja MDMA (ekstaasi) puolestaan auttaa käsittelemään pelkoa. Israelin terveysministeriö hyväksyi tänä keväänä MAPSin uuden tutkimuksen, jossa MDMA:ta käytetään traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) hoitoon.

"Aika on puolellamme", Doblin toteaa. "Maailma on täynnä suurten ikäluokkien edustajia jotka odottavat innolla psykedeelistä eläkettä ja psykedeelistä saattohoitoa. Monilla heistä oli nuorena hyödyllisiä kokemuksia psykedeelien parissa, mutta psykedeelit jäivät perheen ja uran myötä. Näinä päivinä noiden kokemusten arvo on kuitenkin alkanut muistua monella mieleen, ja he kaipaavat uutta kosketusta asiaan."

Kyse ei kuitenkaan ole ilmaista kuosia havittelevista entisistä hipeistä. Ennemminkin kyse on psykedeelien tuomisesta valtavirtaan. Tähän MAPS pyrkii "keskittymällä lääketieteellisiin käyttötapoihin, joka meidän kulttuurissamme on todennäköisin keino luoda psykedeelien käytölle laillista viitekehystä, johtuen kulttuurimme rakkaussuhteesta lääketieteeseen. Laboratorioiden uusimpia hedelmiä kohtaan kohdistuu loputtomasti kiinnostusta."

Kyse ei ole rahasta. Psykedeelien valmistus on lähestulkoon ilmaista, "koska kyseessä ei ole päivästä toiseen loppuelämän ajan käytettävät aineet". Sen sijaan kyse on uusimman teknologian hyödyntämisestä, tavoitteena todistaa väite jota jo miljoonat ihmiset ympäri maailman ovat toistaneet tuhansien vuosien ajan: Tämä kama toimii.

1970-luvun alun teini-ikäisenä Doblin koki omakohtaisesti psykedeelien merkityksen taiteen, henkisyyden ja psykologian työkaluina, "kunnes koko homma levisi käsiin."

Vitun hipit.

"Psykedeelejä käyttäville sattui vahinkoja ja he toimivat typerästi, päätyen pahimmillaan hautaan tai antenniosastolle. Kourallinen näkyviä henkilöitä toitotti äärimmäisen idealistisia mutta epäkäytännöllisiä näkemyksiään - puutteellisen kärsivällisyyden siivittämänä. Timothy Learyn kaltaiset ihmiset lupailivat liikoja, väittäen psykedeelien käytön tekevän ihmisestä muita valaistuneemman ja paremman. Yksi tuon aikakauden suurimmista virheistä oli Learyn slogan "Turn on, tune in, drop out".

Richard Nixonin mukaan Leary oli Amerikan vaarallisin mies. Takapotku oli väistämätön. Huumesota oli väistämätön.

"Valtio vastasi omilla liioitelluilla väitteillänsä, joiden mukaan näitä päihteitä käyttävät synnyttävät epämuodostuneita lapsia ja tuhoavat aivosolunsa. Nykypäivänä näiden väitteiden perättömyys on jo osoitettu, mutta tuolloin kulttuurit törmäsivät rajusti yhteen. Oli kuin koko yhteiskuntamme olisi sysäytynyt paskalle tripille."

Tutkimustyö tekee onneksi tehtävänsä. Modernin teknologian mahdollistama aivokuvaus osoittaa psilosybiinin rajoittavan aistimuksia säätelevien aivojen osien verenkiertoa. Verenkierron rajoittaminen tarkoittaa säätelyn vähentymistä. Doblinin mukaan havaintokyvyn herkistyminen psilosybinoiduissa aivoissa voi auttaa PTSD-potilaita uudelleenohjelmoimaan pelkoreaktioitaan. Nykypäivän teknologian avulla on saatu myös uudenlaisia näkökulmia LSD:n egoa hälventävään "katarsisvaikutukseen". Ekstaasin kemiallisissa vaikutuksissa puolestaan on kyse siitä, että MDMA hillitsee pelosta vastaavan mantelitumakkeen verenkiertoa ja toisaalta lisää verenkiertoa etuaivolohkossa, joka vastaa kyvystämme jäsennellä asioita.

"MDMA lieventää pelon vaikutusta", Doblin selittää. Tuolloin PTSD-potilaiden on helpompi muistaa ja käsitellä uudelleen pitkän ajan kuluessa hautautuneita traumojaan. MDMA:n avulla "tällaisten muistojen pintaannouseminen ei johda välittömään pelkotilaan". Esimerkkitapauksessa ihminen on johtunut punahattuisen pesäpallomailamiehen hyökkäyksen kohteeksi. "MDMA:n vaikutuksen alaisena hermoyhteydet pesäpallomailojen, punaisten hattujen ja pelon välillä vaimentuvat." MDMA:n aktivoimassa etuaivolohkossa tapahtuva asioiden uudelleenjäsentely saa aiemmin pelkoja laukaisseet muistot menettämään tehoaan - toisinaan lopullisesti.

"MDMA:n vaikutuksen alaisena ihmiset voivat tehdä emotionaalisia muutoksia jotka säilyvät vaikutuksen mentyä ohi." MDMA:n vaikutuksen alaisena "ihmiset toimivat hetken aikaa huomattavasti sulavammin, ja osa tuosta sulavuudesta kantaa myös vaikutuksen hälvettyä. Kokemuksesta tarttuu mukaan paljon aineistoa myöhemmin käsiteltäväksi ja omaksuttavaksi".

Tämä ei tarkoita, että muutama kerta reiveissä aiheuttaisi ihmeparantumisen. Yksi psykedeelilääketiedeliikehdinnän avainteemoista on lääkinnällisyys. Näin vahvojen ja pitkävaikutteisten aineiden kliinisen käytön on Doblinin mukaan tapahduttava "turvallisessa, kannustavassa, hallitussa ympäristössä", ammattitaitoisten ihmisten valvomana.

Eräässä ahdistuksen hoitoon keskittyneessä MAPSin tutkimuksessa toteutettiin 10 tunnin pituisia LSD-sessioita. Psykiatrin ja sairaanhoitajan ohjaamat potilaat makasivat silmät suljettuina, tarkoitusta varten valitsemaansa musiikkia kuunnellen. MAPSin esitteen mukaan potilaita kannustetaan "keskittymään itseensä, minäkäsitykseensä ja elämänhistoriaansa, tarkoituksena voimistaa LSD-terapiaan kytkeytyviä psykologisia oivalluksia". Toisinaan sairaanhoitaja ja psykiatri hyödyntävät "fyysistä kosketusta, esimerkiksi pitävät potilasta kädestä". Seuraavissa terapiaistunnoissa potilaat purkavat aiemman psykedeelikokemuksensa hedelmiä.

Doblinin mukaan onnistuneeseen psykedeeliterapiaistuntoon kuuluu usein "äärimmäisen keveyden hetkiä, ehkä iloa ja naurua. Kokemukset ovat kuin vuoristorata-ajeluita. Kauniiden muistojen esiinnousu saattaa antaa voimaa syventyä vaikeisiin muistoihin. Toisena hetkenä noustaan takaisin pinnalle, kunnes tunteja myöhemmin upotaan jälleen takaisin toisenlaisiin syvyyksiin."

Vanhan mallin terapiassa "analyytikon tehtävä oli ratkaista potilaan ongelmia ja tarjota tälle oivalluksia. Oivalluksista ei kuitenkaan ole hyötyä mikäli potilaalla ei ole niihin tunnetason yhteyttä." Psykedeelien etu on "emotionaalisen yhteyden välittömyys ja henkilökohtaisuus". Analyytikko voi auttaa käsittelemään kokemusta, mutta kyse on "itseen kohdistuvasta kokemuksesta - psykedeelin tehtävänä on tarjota ikkuna jonka lävitse on mahdollista kurkistaa itseensä."

"Näille aineille on tarvetta", sanoo Doblin, joka kollegoidensa lailla näkee psykedeelit voimakkaana vaihtoehtona SSRI-lääkkeille, ja kipuun liittyen myös opiaattipohjaisille lääkkeille. Mitä eroa on Zoloftin ja ekstaasin välillä? Laillinen asema. Toisin sanoen FDA, Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto. MAPS toimittaa tutkimustuloksensa tälle virastolle, jonka Doblin toivoo auttavan "tieteen asettamisessa politiikan edelle".

"Huumesodan suurin ongelma on kuvitelma siitä, että on hyviä ja pahoja aineita," vaikka kyse on itse asiassa "suhteesta käyttäjän ja aineen välillä, ja viitekehyksestä jossa ainetta käytetään".

Vastustajat voivat vedota esimerkiksi siihen, että koska MDMA on aine jolla esiintyy väärinkäyttöä, ja koska PTSD:stä kärsivillä on suuri riski aineiden väärinkäyttöön, heille ei tulisi antaa MDMA:ta. Kuitenkin, "PTSD:stä kärsivät ihmiset väärinkäyttävät aineita koska eivät ole kyenneet käsittelemään tuskallisia tunteitaan. He etsivät tilaa johon paeta kärsimyksiään." Jos tällaisia tunteita onnistutaan käsittelemään MDMA-terapian avulla, "tarve aineiden väärinkäyttöön vähentyy".

"Tahdomme selkeyttää sitä tosiasiaa, että väärinkäytettyjä aineita voidaan käyttää oikein. Ongelmana on, että valtiot ovat yhä niin tiiviisti naimisissa huumesodan kanssa." Tässä mielessä Bushin astuminen syrjään Obaman tieltä "ei juurikaan muuttanut asioita, toisin kuin toivoimme".

Tästä huolimatta Doblin ja kollegansa ennustavat, että psykedeelejä tulee kuluvan vuosikymmenen aikana olemaan tarjolla laillisina reseptilääkkeinä. "Yhteiskunnalle ja tiedemaailmalle on kyettävä osoittamaan, että näitä aineita on mahdollista käyttää tavoilla jotka luovat enemmän hyötyjä kuin haittoja."

Uudessa psykedeelitutkimuksen aallossa ei ole ilmennyt yhtäkään kuolemantapausta tai hulluksitulemista.

Toistaiseksi näyttää hyvältä.

Saturday, October 16, 2010

Sotaveteraaneille ekstaasia traumaperäisen stressihäiriön hoitoon

Suomennettu Wired-lehden artikkelista Vets Get Ecstasy to Treat Their PTSD

Psykiatripariskunta uskoo omaavansa vastauksen traumaperäisen stressihäiriön (PTSD:n) kanssa kamppailevien, taistelukentiltä palaavien sotilaiden hoitoon: Heille tarjotaan intensiivistä psykoterapiaa - yhdistettynä ekstaasin vaikutuksiin.


Tohtori Michael Mithoefer ja psykiatri psykiatrinen sairaanhoitaja Anne Mithoefer ovat Etelä-Carolinalainen pariskunta, jotka ovat toimineet ekstaasitutkimuksen (MDMA) edelläkävijöinä vuodesta 2000. Toteutettuaan onnistuneesti pilottitutkumuksen 21 PTSD-potilaan kanssa vuosien 2004 ja 2008 välillä, heille on nyt FDA:n ja DEA:n viranomaisten toimesta myönnetty lopullinen suostumus tutkimukseen joka kohdistuu yksinomaan entisiin armeijan työntekijöihin.

"Käsitykseni mukaan instituutiot ovat olleet avoimempia tälle ajatukselle erityisesti ensimmäisten tutkimustulostemme julkaisun jälkeen", Tri. Mithoefer kertoo. "On silti ilmeistä, että olemme yhä hyvin varhaisessa vaiheessa, ja suurempien instituutioiden tavoittamisessa voi kulua aikaa."

MAPSin (Monitieteellinen psykedeelitutkimusyhdistys) 500,000 dollarin rahoituksen tukemana pariskunta on etsimässä kuuttatoista veteraania. Tavoitteena on, että puolet osanottajista olisi miehiä ja puolet naisia, ja että suurin osa potilaista olisi diagnosoitu viimeisten kymmenen vuoden aikana.

"Pääosin osanottajat tulevat olemaan Irakin tai Afganistanin sodan veteraaneja, koska PTSD:n pidempi kesto tarkoittaa suurempaa määrää asiaa monimutkaistavia tekijöitä", Mithoefer sanoo, lisäten odottavansa myös neljän aiemman sodan veteraanin ilmoittautumista, hakemusten vastaanoton ollessa yhä käynnissä.

Hoidettavat valitaan esikarsintaprosessin avulla, jonka jälkeen kukin heistä ottaa osaa kolmeen kahdeksan tunnin terapiasessioon Mithoeferien kanssa. Lääkkeen vaikutuksen alaisena heitä rohkaistaan läpikäymään uudelleen oireyhtymänsä laukaisseita traumaattisia kokemuksia. Tri. Mithoeferin mukaan MDMA toimii katalyyttina "optimaalisen herkkyystilan" syntymiselle, jonka avulla potilaiden on helpompi päästä tasapainoiseen, avoimeen ja vuorovaikuttavaan tilaan.

Pentagon kamppailee yhä PTSD:n diagnosoinnin ja hoitamisen parissa, mm. vastikään avatun 72,000 neliömetrin tutkimuslaitoksen avulla. Silti, huolimatta armeijan asteittaisesta avautumisesta vaihtoehtoisten hoitomenetelmien suuntaan oireyhtymän hoidossa - joogasta ja akupunktiosta "Sotilaiden mielenkoulutukseen" saakka - eivät korkea-arvoisimmat tinanapit toistaiseksi ole ilmaisseet tukeaan MDMA:ta kohtaan.

"Olemme käyneet useita keskusteluja veteraanisairaaloiden työntekijöiden ja puolustusministeriön virkailijoiden kanssa, mutta toistaiseksi emme ole saaneet vakuutettua heitä osallistumaan", Mithoefer sanoo. "Kuljemme kuitenkin jatkuvasti eteenpäin, ja teemme parhaamme rohkaistaksemme heitä mukaan."

Sitä odotellessa, Mithoeferit odottavat käynnissä olevan tutkimuksen valmistuvan kolmen vuoden sisällä. Tutkimusryhmät Sveitsissä, Israelissa, Jordaniassa, Espanjassa ja Kanadassa toteuttavat parhaillaan samankaltaista tutkimustyötä.