Masennuksen psykedeeliavusteista terapiaa koskeva tutkimusnäyttö on lupaavaa muttei vielä vahvaa

Psykedeelien tehoa henkeä uhkaaviin sairauksiin liittyvän ahdistuksen ja masennuksen hoidossa on tutkittu jonkin verran. "Jonkin verran" tarkoittaa käytännössä sitä, ettei asiaa koskevaa tutkimusnäyttöä toistaiseksi voi pitää vahvana tai laajana, vaan vasta lupaavana.

Tuoreessa systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin yhtätoista vuosien 1964–2016 aikana julkaistua kliinistä tutkimusta, joissa oli mukana yhteensä 445 koehenkilöä.

Katsauksessa todetaan, että on jonkin verran näyttöä siitä, että psykedeelejä hyödyntävä psykoterapia on toimiva menetelmä henkeä uhkaaviin sairauksiin liittyvien psykologisten ongelmien hoidossa. Tähänastisissa tutkimuksissa on myös puutteensa: vanhemmat tutkimukset olivat luonnollisesti metodologialtaan nykyisiä heikkolaatuisempia, minkä lisäksi myös uusissa tutkimuksissa on metodologisia rajoitteita, jotka liittyvät esimerkiksi psykedeelien vaikutusten sokkoistamisen vaikutukseen.

Katsauksen mukaan jonkin verran näyttöä on myös psykedeelien aiheuttamien mystisten kokemusten hyödyistä. Mystisillä kokemuksilla viitataan eräänlaisen tavallista voimakkaamman kytkeytyneisyyden kokemuksiin: tyypillisesti ihmiset kuvailevat kokevansa niiden aikana minuutensa hälvenemistä ja yhteenkuuluvuutta muihin ihmisiin ja muuhun maailmaan. Katsauksen mukaan näillä kokemuksilla on yhteys sairauteen liittyvän elämänhallinnan ja elämänlaadun kohenemiseen.

Katsauksen johtopäätöksissä todetaan, että psykedeeliavusteinen psykoterapia on hallituissa, kliinisissä olosuhteissa turvallisuusprofiililtaan hyväksyttävä hoitomuoto, ja että se näyttää tässä kontekstissa lupaavalta menetelmältä erityisesti sellaisille potilaille, joita muut lähestymistavat eivät ole auttaneet. Katsauksen lopussa suositetaan lisätutkimusta, jonka avulla on mahdollista selvittää, toistuvatko pienen otannan tutkimusten tulokset myös laajemmissa, tiukemmilla kriteereillä toteutetuissa tutkimuksissa, ja kantavatko tähänastiset tutkimustulokset siten myös käytännön kliiniseen työhön.

On syytä vielä erikseen painottaa, että tämä todistusaineisto ei tarkoita "tieteellisesti vahvaa näyttöä", vaan parhaimmillaankin voidaan puhua vasta kohtalaisesta näytöstä. On kuitenkin selvää, että monet ihmiset kaipaisivat keinoja käsitellä ja kohdata sairastamiseen ja kuolemaan liittyviä asioita nykyistä paremmin, ja aihepiiriä koskevalle lisätutkimukselle on siten vahvat perusteet.

--–-- - - - - - --–--

Viesti Psykedeeliuutisten ylläpitäjältä Henry Vistbackalta:

Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää, laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä,

yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä joukkorahoitussivuni kautta. 

Lisätietoa tästä.

Kiitos!

--–-- - - - - - --–--

MDMA-avusteinen terapia kuolettaviin sairauksiin liittyvän ahdistuksen hoidossa

Alkuperäinen artikkeli SFGate-sivustolla: Ecstasy therapy approved for trial in Marin County, 26.05.2015.

Tutkimusta johtava tri. Philip Wolfson ja terapeutti Julane Andries MDMA-tutkimuskeskuksessa Kalifornian San Anselmossa. Tutkimussessiot videoidaan kahdella kameralla prosessin dokumentoimiseksi, ja jotta FDA voi arvioida sessioissa käytettyjä terapeuttisia menetelmiä. MAPSin sponsoroima tutkimus selvittää MDMA-avusteisen psykoterapian tehoa hengenvaarallisten sairauksien aiheuttaman ahdistuksen hoidossa.

Ekstaasinakin tunnettu empatogeeni MDMA kiellettiin kolme vuosikymmentä sitten Yhdysvalloissa ja suuressa osassa läntistä maailmaa. 2000-luvun alkupuolella tutkimus on jälleen käynnistynyt. Tutkimus MDMA-avusteisen terapian tehosta traumaperäisen stressihäiriön hoidossa on jo pitkällä, ja MDMA:n tehoa sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien autistien hoidon apuvälineenä tutkitaan myös.

Kaliforniassa toimivalle tutkimusryhmälle on jokin aika sitten myönnetty luvat tutkia MDMA:ta hyödyntävän terapian vaikutusta syövästä ja muista potentiaalisen tappavista sairauksista kärsivien ahdistuksen hoidossa.

San Anselmossa työskentelevä ja jo pitkään MDMA:ta hyödyntävän terapian puolesta puhunut Tri. Philip Wolfsonin tutkimus kattaa 18 koehenkilöä. Tutkimus toteutetaan seuraavan vuoden aikana Wolfsonin mäen laella sijaitsevassa, viihtyisässä psykoterapiakeskuksessa Tamalpais-vuoren tuntumassa.

Terminaalidiagnoosi aiheuttaa usein rampauttavaa ahdistusta, pelkoa ja masennusta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, voidaanko usealla pitkällä, MDMA-avusteisella terapiaistunnolla auttaa näistä kärsiviä potilaita löytämään rauhaa.

MDMA poikkeaa merkittävästi ahdistuksen hoitoon tyypillisesti käytettävistä lääkkeistä. Aine ei turruta tai lamaannuta; sen sijaan neljän tai viiden tunnin mittainen, MDMA:ta hyödyntävä psykedeelikokemus saattaa tarjota hyvinkin transformatiivisia kokemuksia kun sitä otetaan turvallisessa, miellyttävässä ympäristössä koulutettujen terapeuttien seurassa (jotka tutkimuksessa toimivat mies-nainen-pareina).

MDMA tukee Wolfsonin mukaan "syvää, merkityksellistä ja poikkeuksellisen tehokasta psykoterapiaa". Tutkimus on hänelle poikkeuslaatuisen henkilökohtainen. 1980-luvulla hän ja silloinen vaimonsa Alice työskentelivät MDMA:ta hyödyntävän terapeutin kanssa käsitelläkseen sitä henkistä sekasortoa, joka liittyi heidän teini-ikäisen Noah-poikansa taisteluun leukemian kanssa.

Lapsen menettämisen tuska

Noah menehtyi, mutta kokemus ohjasi Wolfsonin omistamaan elämänsä löytämään keinoja, joiden avulla tällainen terapia voidaan tuoda saataville perheille, joiden lapsi tai muu läheinen tekee kuolemaa.

Keino on löytynyt: Wolfson on saanut Yhdysvaltain FDA- ja sekä DEA-virastoilta tutkimusluvat, joiden haltijalla on mahdollisuus tehdä ihmiskoehenkilöillä toteutettavaa tutkimusta toistaiseksi laittoman substanssin avulla.

FDA:n tiedottaja Sandy Walsh kertoo virastonsa todenneen aiempien MDMA-tutkimusten osoittavan aineen turvallisuuden oikeanlaisissa olosuhteissa.

"Jos jokin lääke osoittaa tehonsa vakavan sairauden hoidossa, ja sen turvallinen käyttö kyseisen potilaspopulaation keskuudessa voidaan osoittaa mahdolliseksi", Walsh sanoo, "velvollisuutemme on arvioida todistusaineistoa ja ryhtyä aineiston tukemiin toimenpiteisiin, esimerkiksi sallimalla pilottitutkimuksen käynnistäminen."

Muutkin liittovaltion edustajat ovat osoittaneet mielenkiintoa MDMA-tutkimusta kohtaan. NIMH:in johtaja tri Thomas Insel kertoo virastonsa seuraavan useita yksityisesti rahoitettuja tutkimuksia, joissa pyritään hoitamaan monenlaisia psyykkisiä ongelmia psykedeeliavusteisella terapialla.

"Kyseessä on todella mielenkiintoinen ja erittäin tehokas, uudenlainen lähestymistapa", Insel toteaa. "Kyse ei ole MDMA:sta yksinään – olennaista on hoidollinen konteksti, jossa hyödynnetään aineen vaikutuksen tarjoamia hyödyllisiä perspektiivejä ja kohentuneita kykyjä, ja näiden soveltaminen laajemmassa psykoterapeuttisessa kontekstissa."

8-tuntisia terapiasessioita

Wolfsonin tutkimukseen osallistuvat käyvät ensin valmistavassa terapiassa. Koehenkilöistä kolmetoista osallistuu tämän jälkeen kolmeen kahdeksan tunnin mittaiseen terapiasessioon aineen vaikutuksen alaisena. Loput viisi tulevat saamaan plasebokapselin.

Terapiaistunton jälkeisten seurantaistuntojen ja psykologisen testauksen avulla pyritään arvioimaan osanottajien mielenterveydellistä tilaa ja hyvinvointia. Kaikkinensa prosessissa kestää viitisentoista kuukautta. Niille, joille arvotaan tutkimuksessa lumelääke, tarjotaan myöhemmin mahdollisuus Wolfsonin ja tämän kumppanin, laillistettuna perheterapeuttina toimivan Julane Andriesin vetämään MDMA-sessioon.

"Ero 50 minuutin mittaisiin terapiasessioihin on merkittävä", Wolfson kuvaa. "Lämpimissä, ystävällisissä puitteissa toteutettavaa istuntoa jatketaan niin pitkään kuin on tarpeen. Hoidettavien kanssa muodostuu läheinen yhteys. MDMA on lähestymistapana vallankumouksellinen, ja sen hyödyntämiseksi on poikettava vakiintuneista käytännöistä."

Marinin piirikunnassa toteutettu projekti on Santa Cruzissa toimivan MAPSin (Monitieteellinen psykedeelitutkimusyhdistys) tukema ja rahoittama. MAPSin aiemmassa tutkimuksessa[1] kartoitettiin menestyksekkäästi MDMA-avusteisen terapian tehoa seksuaalisen hyväksikäytön tai sodan aiheuttaman traumaperäisen stressihäiriön hoidossa (ks. myös seurantatutkimus[2]). Kyseisessä, Journal of Psychopharmacologyssa julkaistussa tutkimuksessa neljä viidesosaa koehenkilöistä sai MDMA-terapiasta merkittävää, pitkäaikaista apua.

MDMA aiheuttaa tyypillisesti lisääntynyttä energisyyttä, euforisuutta, emotionaalista lämpöä ja empaattisuutta, minkä vuoksi aineeseen viitataan "empatogeeninä" tai "entaktogeeninä".

"MDMA voi auttaa tuntemaan haltioitumista, jolla on ahdistusta ja masennusta vähentäviä vaikutuksia", Andries kertoo. "Muisto elinvoimaisuudesta, onnellisuudesta ja haltioitumisesta kulkee mukana myös aineen vaikutusten loputtua."

Kuten useimmilla aineilla, laillisilla tai laittomilla, myös MDMA:lla voi olla vaarallisia sivuvaikutuksia, jotka liittyvät esimerkiksi pulssin kohoamiseen sekä verenpaineeseen. Tästä syystä tutkimukseen ei oteta mukaan sydänongelmista kärsiviä. Valituille tarjotaan seikkaperäinen selonteko mahdollisista sivuvaikutuksista, mutta heille kerrotaan myös, että MDMA:ta on tutkimusolosuhteissa annettu jo yli tuhannelle koehenkilölle ilman merkittäviä ongelmia.

Aine nousi massojen tietoisuuteen 1970- ja 1980-luvuilla. Aluksi sitä hyödynnettiin underground-kemistien, terapeuttien ja psykedeeliväen keskuudessa. Myöhemmin aineelle kasaantkielteistä julkisuutta, koska se toimi läpi yön kestävien reivien keskeisenä polttoaineena. Eräänlaisen sakramentin aseman aine on saavuttanut myös Nevadan Black Rock -aavikon Burning Man -tapahtumassa.

Työ uudelleenluokittelun puolesta

Vuonna 1985 Yhdysvaltain viranomaiset alkoivat iskeä kiihtyvällä tahdilla kasvavaan MDMA-kulttuuriin, joka ilmeni niin aineen viihteellisenä, henkisenä kuin terapeuttisenakin käyttönä. Aine kiellettiin ja sijoitettiin Schedule I -luokkaan. Nämä aineet ovat kaikista tiukimmin rajoitettuja, ja luokituksen määritelmään kuuluu, että aineella on "merkittävä väärinkäyttöpotentiaali eikä lääketieteellistä arvoa". [Tämä siirto tehtiin huolimatta hallituksen omien asiantuntijoiden voimakkaista kehoituksista toimia toisin --suom. huom.]

Wolfson ja muut MAPSin toimijat toivovat tämän ja tulevien, laajempien PTSD-tutkimusten osoittavan FDA:lle ja DEA:lle, että aineen uudelleenluokittelulle on perusteet. Uudelleenluokittelun seurauksena lääkäreillä olisi mahdollisuus kirjoittaa PTSD:stä tai kuolemaan johtavista sairauksista kärsiville reseptejä MDMA-sessioihin koulutetun psykoterapeutin seurassa.

Wolfsonin ja Andriesin kanssa työskentelevä 27-vuotias neurotutkija, tutkimuskoordinaattori John Hartberg toteaa, että valtavirtakulttuuri on alkanut hyväksyä "muuntuneiden, epälineaaristen tilojen olemassaolon" sekä "voimakkaiden mystisten tai henkisten kokemusten merkittävät parantavat vaikutukset."

'Tutkimusalamme on astunut valtavirtaan'

"Tutkimusalueestamme on muodostumassa yleisesti hyväksytty, kiihtyvällä tahdilla kasvava ja potentiaalia tulviva kenttä", Minnesotan yliopiston neurotieteen kandidaatti Hartberg sanoo. Hänen tehtävänään on seuloa tutkimukseen sopivia koehenkilöitä. "Mistään rajatieteestä ei ole kyse", hän toteaa.

Tämä pitänee paikkansa, mutta aivan välittömästi psykiatrit eivät tule ekstaasia määräämään. DEA:n edustaja Joseph Moses toteaa, että vaikka hänen virastonsa onkin myöntänyt MDMA-tutkimukselle lupia, se ei välttämättä tarkoita, että liittovaltion toimijat suhtautuisivat psykedeelien lääkekäyttöön uudenlaisella avoimuudella. Hänen mukaansa viraston roolina on yksinkertaisesti pitää huolta tutkimuksen "turvallisuuteen liittyvän infrastruktuurin" toiminnasta, jotta voidaan varmistaa, että ainetta käytetään tutkimuksen aikana vain osoitettuihin tarkoituksiin.

Muiden liittovaltion tahojen, joista keskeisenä FDA, on edelleen myönnettävä tutkimusluvat laajemmille jatkotutkimuksille sekä arvoitava tutkimusten tuottama aineisto ennen kuin ainetta voidaan alkaa luvallisesti määrätä.

MAPSin johtaja Rick Doblin kuitenkin toteaa olevansa vakuuttunut siitä, että tämä tulee tapahtumaan viiden-kuuden vuoden kuluttua. Hänen mukaansa "kaikista psykedeeleistä juuri MDMA:n vaikutukset ovat suoraviivaisimmin parantavia".

Doblin kertoo Minnesotalaisen nuorenparin, Shane ja Sue Stevensin kokemuksesta esimerkkinä MDMA:n potentiaalisista hyödyistä syövästä kärsiville ihmisille sekä heidän läheisilleen. Heidän kokemuksellaan oli vaikutuksensa myös keskeiseen rahalahjoitukseen, jonka turvin Marinin tutkimusprojekti saatiin käyntiin. 90-luvun puolivälissä 22-vuotiaalla Shanella todettiin munuaissyöpä. Munuainen poistettiin, mutta tauti oli jo ehtinyt levitä keuhkoihin. Hän kävi läpi rajun sädehoidon – 23 tuntia aktiivista hoitoa, jota seurasi tunti oksentamista ja peseytymistä.

"Välimme tulehtuivat", Sue kertoo The Chronicle -lehdelle. "Stressin määrä oli valtava. Mieheni teki kuolemaa, emmekä tienneet, miten asiaan tulisi suhtautua."

Kuoleman kohtaaminen

Suen lapsuudenystävä Tim Butcher ehdotti, että emotionaalista apua saattaisi löytyä erään terapeutin kautta, jolta oli mahdollista saada MDMA:ta. [Terapeutit ovat kaikessa hiljaisuudessa hyödyntäneet MDMA:ta kielloista huolimatta. --suom. huom] Butcherilla oli yhteyksiä psykedeelialakultuuriin, ja hän hankki pariskunnalle pari annosta MDMA:ta. He ottivat aineen kotisohvallaan, ja terapeutti oli koko session ajan tavoitettavissa puhelimitse.

"Aloimme keskustella asioista, joista olimme aiemmin pelänneet puhua. Rakkauden ja ymmärryksen määrä oli valtava", Sue sanoo. "Halasimme, itkimme ja hymyilimme."

Seuraavana päivänä Sue huomasi miehessään täydellisen muutoksen: Shane halusi yhtäkkiä jälleen tehdä asioita joita oli aiemmin rakastanut – esimerkiksi maastopyöräillä ja rullaluistella.

"Aloimme rakastaa elämää, vaikka syövän varjo leijuikin yllämme. Tähän asti olimme pelänneet jokaikistä päivää, koska jokainen aamu tarkoitti heräämistä syövän kanssa. Kokemuksemme myötä aloimme herätä elääksemme."

Shanen elämä syövän kanssa kesti neljä vuotta. Hän kuoli lokakuun toisena päivänä vuonna 1999.

Suurten ikäluokkien viimeinen rutistus

Sydänkohtaus vei 45 vuoden ikäisen Butcherin vuonna 2012. Hänen isänsä Samuel Butcher oli Precious Moments -keräilyhahmoja valmistavan, miljoonaluokan firman perustaja, joten Timillä oli paljon rahaa. Hän jätti MAPSille 1,9 miljoonaa dollaria, josta osa käytettiin artikkelissa käsitellyn tutkimuksen rahoittamiseen.

“Etukäteen en tiennyt, että Tim oli merkinnyt MAPSin testamenttiinsa", Doblin sanoo. "Hän teki lahjoituksensa, koska piti psykedeelien vaikutusta omaan elämäänsä suuressa arvossa. Erityisen tärkeänä hän piti kuolemaan liittyviä terapiasovelluksia."

Doblin uskoo psykedeelien ennen pitkää seuraavan kannabiksen viitoittamaa polkua: Ensin laillistetaan lääkinnällisen käyttö, ja lopulta täyskielloista luovutaan kokonaan.

"Suurten ikäluokkien viimeinen rutistus tulee olemaan kannabiksen ja psykedeelien laillistaminen", Doblin sanoo.


Artikkelin kirjoittaja Don Lattin on Chronicle-lehden entinen toimittaja, joka on julkaissut viisi kirjaa, mm. Timothy Learyn, Ram Dassin ja kumppanien 60-luvun tekemisiä käsittelevän teoksen "The Harvard Psychedelic Club", jonka voi käydä lainaamassa Varjokirjastosta. Lisätietoa: donlattin.com

Viitteet:
[1] A randomized, controlled pilot study of MDMA (±3,4-Methylenedioxymethamphetamine)- assisted psychotherapy for treatment of resistant, chronic Post-Traumatic Stress Disorder (PTSD)
[2] Durability of improvement in posttraumatic stress disorder symptoms and absence of harmful effects or drug dependency after 3,4-methylenedioxymethamphetamine-assisted psychotherapy: a prospective long-term follow-up study

MDMA sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien autistien hoidossa

Teksti on pääosin suomennos artikkelista New Study Uses MDMA To Treat Social Anxiety In Autistic People – Can Psychedelics Find A Place In Modern Medicine?, Conscious Evolution, 08.09.2014. Kyseessä ei kuitenkaan ole täysin suora käännös, vaan olen suomentajana pehmentänyt joitakin alkuperäisessä artikkelissa esitettyjä villejä kannanottoja vastaamaan blogin neutraalimpaa linjaa. Olen lainannut materiaalia myös Raw Storyn artikkelista MDMA helps reduce social anxiety for autistic adults, and researchers want to find out how, 28.03.2014

Ekstaasinakin tunnettu MDMA tuo monille mielikuvia vuosituhannen vaihteen reivikulttuurista. Ennen bilekontekstiin leviämistään MDMA:ta kuitenkin hyödynnettiin erityisesti terapian apuvälineenä. Tieteelliseen tutkimukseen ja terapiakäyttöön liittyvien säädösten viimeaikaisen höllentämisen seurauksena MDMA:n terapeuttisia käyttömahdollisuuksia on alettu tutkia uudelleen.

Monitieteellinen tutkimusyhdistys MAPS (The Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies) kertoi viime vuonna ensiaskelistaan tutkimuksessa, jonka tarkoituksena on tutkia sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien, autismin kirjoon kuuluvien hoitoa MDMA:n avulla.


Autismi ja terapia

Vaikka autistisen ja ei-autistisen neurologian välisiä eroja ei täysin ymmärretäkään, tiedetään että autistien subjektiivisella kokemuksella on tapana olla intensiivisempää ja kaoottisempaa kuin ei-autisteilla[1], mikä johtuu siitä, että autistien tiedonkäsittelyn vaikutukset tapaavat olla tyypillistä voimakkaampia ja ennakoimattomampia – niin sensomotorisilla kuin kognitiivisillakin tasoilla.

MAPSin mukaan "autisteilla on usein varhaislapsuudessaan traumaattisia kokemuksia, jotka liittyvät esimerkiksi hylkäämiseen tai väkivaltaan. Tämän seurauksena monet autistit kärsivät esimerkiksi ahdistuksesta (erityisesti sosiaalisesta), traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD) tai masennuksesta, sekä ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja sosiaaliseen mukautumiskykyyn liittyvistä ongelmista.

Perinteiset lääkeaineet eivät tehoa kovinkaan hyvin autismiin liittyviin ongelmiin. Tämän lisäksi monilla autisteilla on vaikeuksia rakentaa luottamussuhdetta terapeutteihinsa, minkä vuoksi myöskään perinteinen psykoterapia ei välttämättä tehoa. Autistien elämänlaatua pyritään kohentamaan uudenlaisia hoitomahdollisuuksia kartoittamalla.


Miksi juuri MDMA?

Alunperin vuonna 1912 kehitetyn MDMA:n ainutlaatuisista psykoaktiivisista ominaisuuksista on käyty paljon keskustelua. Aine on luokiteltu esimerkiksi enteogeeniksi, henkisiä ja transsendentaalisia kokemuksia synnyttäväksi aineeksi, sekä empatogeeniksi, empaattisuutta ja sosiaalisuutta helpottavaksi aineeksi. "MDMA:n farmakologiset vaikutukset tekevät siitä lupaavan apuvälineen sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien autistien hoitoon", MAPSin virallinen tutkimussivu kertoo. Tällaisia vaikutuksia ovat mm:

• Pelkoon liittyvien tunteiden vaimentuminen
• Hyvinvointiin liittyvien tunteiden voimistuminen
• Sosiaalisuuden lisääntyminen
• Ihmisiin kohdistuvan luottamuksen kasvu
• Valppauden lisääntyminen
• Joidenkin empatian osa-alueiden voimistuminen

MDMA:n avulla pyritään tehostamaan perinteisen psykoterapian menetelmiä. Terapiamenetelmässä hyödynnetään sellaisia terapiamuotoja, joiden toimivuudesta autismin kirjon diagnoosien hoidossa on aiempaa näyttöä. Tämän lisäksi hyödynnetään myös käytäntöjä, jotka on todettu toimiviksi MDMA-PSTD-terapiassa.

MAPSin mukaan terapiassa keskitytään koehenkilöiden välisen terapeuttisen vuorovaikutussuhteen rakentamiseen, tarkoituksena muodostaa suvaitsevainen ilmapiiri, jonka puitteissa sosiaalisia taitoja voidaan työstää.

Lisätietoja MDMA:n fyysisistä, kemiallisista ja farmakologisista ominaisuuksista voi lukea tästä[2].

Charles Grob

Tutkimusta johtaa LT Charles S. Grob, joka työskentelee Harbor-UCLA-opetussairaalan lapsi- ja nuorisopsykiatrian osaston johtajana sekä Kalifornian yliopiston Los Angelesin lääketieteellisen laitoksen psykiatrian ja pediatrian professorina. Grobin työparina toimii tri Alicia Danforth, Harbor-UCLA:n Los Angelesin biolääketieteellisen tutkimusinstituutin tutkija.

"Kysymys kuuluu: Voidaanko hoitomenetelmiä tutkia vastuullisella, objektiivisella tavalla?", Grob sanoo Daily News -lehden haastattelussa. "60-luvulla olisi ollut parantamisen varaa tutkimuksen vastuullisuuden suhteen."

Aiemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että MDMA voi vaimentaa aktiivisuutta niillä aivoalueilla, jotka säätelevät sosiaaliseen ahdistukseen liittyvää pelkoa. MDMA:n on myös havaittu lisäävän oksitosiinin määrää veressä. Oksitosiini on neuropeptidi, joka vaikuttaa kiintymyssuhteisiin ja sosiaalisiin yhteyksiin."

Ne tutkimukseen osallistuvat aikuiset koehenkilöt, joille annetaan aktiivista ainetta, saavat 75-125 milligramman annoksen. Läsnä on yksi mies- ja yksi naispuolinen tutkija, joiden seurassa koehenkilöt viettävät kuudesta kahdeksaan tuntiin kestävän session, jonka aikana heidän tilaansa tarkkaillaan tiiviisti.

Alicia Danforth

"Pyrkimyksenä on optimoida olotila ja puitteet (set and setting), ja varmistaa siten tukevat, turvalliset olosuhteet", Grob sanoo. "Lähestymistavan voidaan sanoa juontavan juurensa shamanistisiin perinteisiin."

Grob kuuluu kasvavaan joukkoon tutkijoita, jotka uskovat psykedeelien, esimerkiksi psilosybiinin, ayahuascan ja MDMA:n potentiaaliin monenlaisten mielenterveydellisten ongelmien ja addiktioiden hoidossa. Hänen ansioluettelonsa on tulvillaan psykedeelitutkimuksia: Grob on 90-luvulta lähtien kartoittanut ayahuascan ja psilosybiinisienten tarjoamia mahdollisuuksia. On käynyt ilmeiseksi, että psykedeeleillä on tiettyjä myönteisiä ominaisuuksia, joita mitkään perinteiset lääkeaineet eivät tarjoa.

"Tavoitteenamme on edesauttaa potilaiden myönteistä, jatkuvaa muutosta", Grob sanoo. "Autismia ei saada poistettua kokonaan, mutta lamauttavaa sosiaalista ahdistusta voidaan hoitaa. [...] Anekdotaalisen todistusaineiston perusteella monet autistiset aikuiset ovat kokeneet MDMA:n aiheuttavan huomattavaa ahdistuksen vähentymistä sekä lisääntynyttä sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvää itseluottamusta."


Tutkimuksen uusi aalto

Psykedeelien kliinisiä sovelluksia tutkittiin paljon 50- ja 60-luvuilla. Aineiden vaikutukset äimistyttivät, ja niiden potentiaalia esimerkiksi masennuksen, ahdistuksen ja skitsofrenian hoidossa haluttiin selvittää. Psykedeelit herättivät jopa asevoimien kiinnostuksen. Esimerkiksi CIA:n  kyseenalaisessa MKUltra -projektissa kokeiltiin (menestyksettä) MDMA:ta ja LSD:tä kuulustelun apuvälineinä[3].

1960-luvulla psykedeelien rooli alkoi muuttua aineiden muodostuessa keskeiseksi osaksi koko läntisen maailman läpäisevää vastakulttuurista liikehdintää. Tietous valtioiden harjoittamasta valehtelusta alkoi levitä, ja ihmiset ryhtyivät vastustamaan sotimista, erityisesti Vietnamin sotaa. Psykedeelien tiukka säännöstely (käytännössä siis täyskielto) oli yksi keino pyrkiä kontrolloimaan tätä alakulttuuria. Mediassa levitetyn huumeidenvastaisen propagandan siivittämänä psykedeeleihin liittyvä tieteellinen tutkimus käytännössä keskeytyi vuosikymmeniksi.

MDMA puolestaan levisi laajempaan käyttöön vasta 70-luvulla, kun psykologit ja terapeutit alkoivat hyödyntää ainetta terapiaistunnoissaan. Sen havaittiin helpottavan kommunikaatiota, vaimentavan potilaiden psyykkisiä suojauksia ja lisäävän kykyä terapeuttiseen itsetutkiskeluun.

80-luvulla MDMA löysi tiensä klubikulttuuriin, jossa sen stimuloivat vaikutukset auttoivat tanssimaan läpi yön, ja toisaalta empatogeeniset ominaisuudet voimistivat juhlijoiden yhteenkuuluvuuden tunnetta. Aineen suosio nuorten keskuudessa pelotti DEA:n uudelleenmäärittelemään sen schedule 1 -luokituksen aineeksi. Käytännössä tämä tarkoitti niin terapia- kuin tutkimuskäyttöäkin koskevaa kieltoa.

Askeleittain MDMA-avusteinen terapia on kuitenkin tekemässä paluutaan. Grob toivoo aineen negatiivisen maineen korjautuvan uusien, tiukkoja tieteellisiä kriteereitä noudattavien tutkimusten myötä.

Tutkimusten käynnistyttyä keskeinen haaste on rahoituksen löytäminen. MAPSin toiminta rakentuu lahjoitusten varaan. Artikkelissa käsiteltyyn tutkimukseen voi lahjoittaa rahaa tämän linkin kautta[4] – pienistäkin lahjoituksista on apua.


Jatkoa seuraa

Psykedeeleihin liittyvän tutkimuksen määrä on jatkuvassa kasvussa. LSD:n ja MDMA:n lisäksi tutkitaan mm. ayahuascaa ja ibogaa, joiden tehokkuudesta esimerkiksi vakavien päihderiippuvuuksien hoidossa on jatkuvasti kasvavaa näyttöä. Myös kannabiskeskustelu, esimerkiksi aineen tehosta syövän hoidossa, käy kuumana.

Aihepiiriin liittyvä tietämys jatkaa kasvamistaan, ja lähivuodet tulevat tarjoamaan mielenkiintoisia tutkimustuloksia niin eloperäisten kuin synteettistenkin psykedeelien vaikutuksista ja käyttötarkoituksista.

tällä videolla tutkija Alicia Danforth kertoo kyselytutkimuksesta, 

jolla kartoitettiin autistien kokemuksia MDMA:n vaikutuksista

Lähteet
Rick Doblin: A Clinical Plan for MDMA (Ecstasy) in the Treatment of Post-Traumatic Stress Disorder (PTSD): Partnering with the FDA

Viitteet
[1] MDMA-Assisted Therapy for Social Anxiety in Autistic Adults
[2] MDMA Investigator's Brochure
[3] Martin A. Lee, Acid Dreams: The Complete Social History of LSD: the CIA, the Sixties, and Beyond. 1985, Grove Press.
[4] Donation: MDMA-Assisted Therapy for Social Anxiety in Autistic Adults

Happo valuu takaisin tieteen valtavirtaan – LSD-terapia kuolemaan liittyvän ahdistuksen hoidossa

Alkuperäinen artikkeli: LSD, Reconsidered for Therapy, The New York Times 03.03.2014

LSD-molekyyli

Itävaltalainen sosiaalityöntekijä Peter kuuli tutkimuksesta sveitsiläiseltä ystävältään ja päätti ryhtyä vapaaehtoiseksi, vaikka se tarkoittaisikin pitkää, kivuliasta junamatkaa ja pahimmassa tapauksessa psyykkistä romahdusta. “Minulla ei ollut aineesta aikaisempaa kokemusta, ja tutkimusta edeltävää tunnetilaani voisi parhaiten kuvata kauhuksi”, 50-vuotias Peter kuvailee ennakkotunnelmiaan puhelinhaastattelussa. “Pieleenmenon mahdollisuus ja mielikuvat huonosta matkasta pelottivat.”

Aiemmin tänä vuonna The Journal of Nervous and Mental Disease -lehdessä julkaistu tutkimus on ensimmäinen ihmiskoehenkilöillä toteutettu LSD-tutkimus yli neljäänkymmeneen vuoteen. Bernissä toteutetussa tutkimuksessa tutkittiin aineen vaikutuksia puheterapian apuvälineenä. Koehenkilöinä olleiden 12 potilaan elinaikaodote oli lähestymässä loppuaan. Peter oli yksi heistä.

Useimmat koehenkilöistä kärsivät terminaalivaiheen syövästä, ja monet kuolivat vuoden sisällä kokeesta. Tätä ennen he ehtivät kuitenkin kokemaan sisäisen seikkailun, joka kevensi heidän elämänsä illankoittoon kytkeytyvää eksistentiaalista taakkaa.

“Koehenkilöiden ahdistus vaimentui, pysyvästi”, sanoo tutkimusta johtanut ja terapeuttina toiminut tri. Peter Gasser, joka toteutti myös tutkimuksen seurantaosuuden vuosi alkuperäisten sessioiden jälkeen.

Gasserin julkaisu on viimeisin askel rintamalla, johon kuuluvat tutkijat ja varainkerääjät pyrkivät tuomaan psykedeelit takaisin valtavirtapsykiatrian piiriin. LSD-tutkimus tukahdettiin käytännössä kokonaan vuonna 1966, mutta tätä ennen ehdittiin tutkia aineen vaikutuksia moniin ongelmiin, esimerkiksi lähestyvään kuolemaan liittyvään ahdistukseen.

Viime vuosina psykiatrit ympäri maailmaa ovat toimineet yhteistyössä niin hallintoelimien kuin eettisten lautakuntienkin kanssa, ja esimerkiksi posttraumaattisen stressioireyhtymän hoitoa ekstaasilla tutkitaan parhaillaan. Muihinkin psykedeeleihin liittyviä tutkimuksia on käynnissä.

“Työtä tehdään niin poliittisella kuin tieteelliselläkin kentällä”, sanoo useita tutkimuksia rahoittaneen Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies -organisaation toiminnanjohtaja Rick Doblin. “Tahdomme näiden aineiden kasvavan pois vastakulttuurin muotista ja tuoda ne takaisin laboratorioihin osana psykedeelistä renessanssia.”

Ennen LSD-sessioita koehenkilöt tapasivat tri. Gasserin tämän toimistossa vähintään kahdesti. Tutustumistapaamisten jälkeen käynnistyvään tutkimukseen kuului puheterapian ohella kaksi kahden viikon välein toteutettavaa psykedeeli-istuntoa.

Tri. Gasserin toimisto, jossa tutkimus toteutettiin

Aineen vaikutukset saattavat kestää kymmenenkin tuntia. Tämän jälkeen potilaalla on mahdollisuus nukkua, seuranaan terapeutti tai tutkimusavustaja. “Osanottajille tehtiin selväksi, että istunnot tapahtuvat turvallisessa ympäristössä, ja minä tulen olemaan läsnä”, Gasser kertoo. “Kerroin, etten voi taata, ettei kokemukseen tulisi sisältymään hyvinkin intensiivistä kärsimystä, mutta sen voin luvata, että vaikeatkin sisäiset tilat menevät kyllä ohi.”

Kärsimykseltä ei vältytty, mutta kuten luvattua, kärsimys oli tilapäistä. Kokemukset eivät aina ole helppoja. Monet itkivät, useimmat kiemurtelivat. Eräs 67-vuotias mies kertoi kohtaamisestaan kauan sitten kuolleen isänsä kanssa. Jossain syvällä kosmoksen syleilyssä hän kohtasi etäälle ajautuneen isänsä hyväksynnän.

Osanottajat kävivät pitkiä keskusteluita tri. Gasserin kanssa, joka toimi myrskyn keskellä ankkurina ja kanssamatkaajana, jonka tehtävänä oli auttaa seuraamaan esiinnousseita tunnetiloja niiden alkulähteille. Ammattikielellä ilmaistuna, terapian muoto oli potilaislähtöistä, aikarajoituksetonta, sekä siinä mielessä “integratiivista”, että se keskittyi sekä nykyisiin ajatustottumuksiin että kaukaisiin lapsuudenkokemuksiin.

“Kokemaani voi kuvata mystisenä kokemuksena. Suurelta osin se oli silkkaa ahdinkoa, joka kytkeytyi vuosikymmenten syvyyksiin hautautuneisiin muistoihini”, Peter kuvailee. “Kivuliaita tuntemuksia, katumusta ja kuolemanpelkoa. Muistan pitkään kestäneen voimakkaan kylmyyden. Vapisin kylmästä, vaikka samanaikaisesti hikoilin. Tulkitsen, että kyse oli laiminlyönteihin liittyvästä psyykkisestä kylmyydestä.”

Hän myös reagoi noihin tuntemuksiin itselleen äärimmäisen harvinaisella tavalla: Puhumalla. “Se oli yllättävää; en edes tajunnut puhuvani ääneen ennen kuin tri. Gasser huomautti asiasta.”

Tutkimukseen kuului kaksi kuukautta viikottaista terapiaa. Noiden kahden kuukauden jälkeen niiden tutkimukseen osallistuneiden, jotka saivat täyden LSD-annoksen, ahdistuksen määrää mittaavat pisteet olivat laskeneet noin 20 prosentilla. Niiden neljän tutkimusverrokin, joiden saama annos oli kymmenyksen täydestä annoksesta, lukemat puolestaan kohosivat. (Tutkimuksen jälkeen myös näille koehenkilöille tarjottiin mahdollisuus täyteen annokseen.) Samat vaikutukset olivat yhä havaittavissa vuoden päästä toteutetussa seurannassa.

Gasser toteaa, että tämän pilottitutkimuksen otanta on vielä aivan liian pieni tarjotakseen tyhjentävää tieteellistä näyttöä. Tutkijat kuitenkin näkevät tulokset lupaavina. “Tutkimuksemme osoittaa, että tällainen koe on tekemisen arvoinen, ja toteutettavissa turvallisesti", Doblin toteaa. Ohimenevät – ja terapeuttisessa mielessä arvokkaat – tuskan hetket kuuluvat asiaan.

Tutkimuksen koehenkilöt pitivät terapiaa pääosin hyödyllisenä.

Sosiaalityöntekijä Peter kertoo: “Tunne-elämäni on tutkimuksen myötä voimistunut, mikä ei tarkoita jatkuvaa hyväntuulisuutta. Mielestäni on parempi tuntea voimakkaasti ja olla elossa kuin vain pysyä käynnissä.” 


Linkki artikkelissa mainittuun tutkimukseen:
http://journals.lww.com/jonmd/Documents/90000000.0-00001.pdf

Psykedeeliuutisia voi seurata myös Facebookissa. Kääntämistä kaipaavia artikkeleita saa ehdottaa - aukikco at gmail piste com.