Sarjoittaisen päänsäryn psykedeeliavusteisesta hoidosta

Uusi ruotsalaistutkimus (ilmaiseksi tästä) kartoittaa internet-aineiston kautta yhtenä kivuliaimmista tunnetuimmista sairauksista pidetyn sarjoittaisen päänsäryn psykedeeliavusteista itsehoitoa. Rajuutensa vuoksi myös itsemurhapäänsärkynä tunnettu sairaus aiheuttaa säännöllisiä, usein tarkasti tiettyyn aikaan toistuvia päänsärkykohtauksia. Anekdoottien mukaan psykedeelit jostain syystä katkovat monilla potilailla kohtaukset ja usein myös kohtaussarjat kokonaan. Tämän taustalla olevia mekanismeja ei tunneta.

Osalla käypä hoito -suositusten mukaiset hoitomenetelmät toimivat, mutta moni sairaudesta kärsivä kertoo, ettei mikään laillisesti tarjolla oleva hoitomuoto ole auttanut. Oireyhtymästä kärsivien kuvauksia LSD:n ja psilosybiinin kaltaisten tryptamiinipsykedeelien tehosta sairauden hoidossa on olemassa satamäärin, mutta kliinistä tutkimusnäyttöä aihepiiristä ei toistaiseksi ole olemassa.

Lääkärin etiikan näkökulmasta tilannetta voidaan pitää aika hätkähdyttävänä: Lääkäreillä ei ole tarjota osalle tästä äärimmäisen tuskallisesta sairaudesta kärsivistä mitään tehokasta apua, mutta samanaikaisesti anekdotaalinen aineisto antaa hyviä syitä ajatella, että tällä hetkellä laiton hoitokeino näyttäisi tehoavan ainakin osalle potilaspopulaatiosta.

Käytännössä laittomuudesta seuraa, että monet potilaista eivät mahdollisten seuraamusten pelossa uskalla keskustella itsehoidostaan terveydenhuollon ammattilaisten kanssa, ja jäävät siksi vaille riittävää tukea. Tämän kantajansa toimintakyvyn usein täysin lamauttavan sairauden itsehoito laittomilla psykedeeleillä on johtanut myös esimerkiksi uhkauksiin lasten huostaanotosta. Potilaat ovat kertoneet neurologiensa kanssa käymistään keskusteluista, joissa on käynyt ilmi, että monet ammattilaiset tietävät psykedeelien potentiaalista sarjoittaisen päänsäryn hoidossa, mutta eivät virkansa puolesta tietenkään voi suositella laitonta hoitomuotoa. Koska riittävää tieteellistä näyttöä ei ole, lääketieteen ammattilaisten kädet ovat sidotut.

Inhimillisestä näkökulmasta on selvää, että tarpeeksi rajun sairauden kynsissä ihminen tekee mitä tahansa voidakseen elää normaalia, oireetonta elämää. Ihmisen ei pitäisi joutua pelkäämään rangaistuksia siitä, että pyrkii hoitamaan monia potilaita itsemurhaan ajavaa sairauttaan. Vähintä, mitä asian korjaamiseksi voidaan kunnollista tutkimusnäyttöä odotellessa tehdä, on keskustella ongelmasta mahdollisimman avoimesti.

Ajatus asiaa selvittävien kliinisten tutkimusten toteuttamisesta on ollut ilmassa jo vuosien ajan. Kuitenkin, siinä missä vaikkapa masennus tai päihderiippuvuudet ovat niin yleisiä ongelmia, että niiden psykedeeliavusteisen hoidon tutkimiseen on ollut verrattain helppo löytää resursseja, on sarjoittainen päänsärky siinä määrin harvinainen oireyhtymä, että psykedeelien hoitopotentiaalia kartoittavia systemaattisia tutkimuksia ei toistaiseksi ole saatu käyntiin.

Kyseessä on sairaus, jonka tuottamia kipuja on kuvattu synnytyskipuja pahempina, ja joka tuottaa mittaamatonta inhimillistä kärsimystä. Asia ansaitsee perinpohjaisen selvityksen, ja voi vain toivoa, että hyvin suunniteltuja kliinisiä tutkimuksia saadaan käyntiin mahdollisimman pian.

--–-- - - - - - --–--

Viesti Psykedeeliuutisten ylläpitäjältä Henry Vistbackalta:

Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää, laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä,

yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä joukkorahoitussivuni kautta. 

Lisätietoa tästä.

Kiitos!

--–-- - - - - - --–--

Sveitsiläisellä psykiatrilla on laillinen lupa LSD-avusteiseen terapiaan -- myös tutkimusolosuhteiden ulkopuolella

Alkuperäinen artikkeli: Meet the Only Doctor in the World Legally Allowed to Use LSD to Treat Patients, VICE, 15.11.2015

LSD:tä on nykyään saatavilla varsin laajasti: ainetta myydään ja käytetään paljon. Kuitenkin vain yhdellä ihmisellä maailmassa on lupa antaa potilailleen lysergihapon dietyyliamidia tutkimusolosuhteiden ulkopuolella.

Sveitsiläinen psykiatri Peter Gasser on työskennellyt psykedeelitutkimuksen parissa jo yli vuosikymmenen ajan. Hän jatkaa LSD:n kehittäneen maanmiehensä Albert Hofmann työtä, joka aineen kriminalisoinnin myötä vuonna 1966 käytännössä keskeytyi[1]. Hofmann ja Gasser tapasivat useita kertoja, ja Hofmann antoi Gasserin kokeelliselle, psykedeeliavusteiselle terapialle siunauksensa.

Gasserin kiinnostus psykedeelejä kohtaan juontaa juurensa hänen omiin LSD-kokemuksiinsa neljännesvuosisata sitten. Sveitsin liittovaltion terveysvirasto salli muutaman psykiatrin tutkia aineen terapiakäyttöä erityisluvalla -- globaaleista kielloista huolimatta. Gasser oli yksi viidestä sveitsiläisestä terapeutista, joille annettiin lupa hyödyntää MDMA:ta ja LSD:tä tutkimusolosuhteissa, ja hän kokeili ainetta myös itseensä. Myös LSD:n tutkimuskäyttö kuitenkin kiellettiin vuonna 1993. [Lisätietoa erityislupamenettelystä Suomen kontekstissa Fimean sivulta[2]. --suom. huom.]

Tri Gasser ei kuitenkaan luovuttanut LSD:n suhteen. "Yhdisteet ovat olemassa, joten niiden mahdollisten hyötyjen ja haittojen tutkiminen on huomattavasti tutkimuksen kieltämistä kannattavampaa," hän kirjoitti MAPS-tutkimusorganisaation uutiskirjeessä julkaistussa seurantatutkimuksessa vuonna 1994[3]. "Tiedon puute ei estä kiellettyjen yhdisteiden tuhoisaa käyttöä tutkimusolosuhteiden ulkopuolella."

Vuonna 2007 Sveitsin terveysministeriö hyväksyi Gasserin suunnitteleman ja MAPSin rahoittaman pilottitutkimuksen, jossa selvitettiin LSD:n vaikutuksia syövästä ja muista tappavista sairauksista kärsivillä potilailla. Ainetta hyödynnettiin kullakin potilaalla kahdessa terapiasessiossa, joiden välissä oli useamman viikon tauko. Seitsemän vuotta kestäneen tutkimuksen tulokset julkaistiin viime vuonna[4]. Tutkimus "LSD-assisted psychotherapy for anxiety associated with a life-threatening disease: A qualitative study of acute and sustained subjective effects" ("LSD:tä hyödyntävä psykoterapia kuolettaviin sairauksiin liittyvän ahdistuksen hoidossa: Laadullinen tutkimus välittömistä ja pitkäaikaisista vaikutuksista") oli 2000-luvun ensimmäinen kontrolloitu LSD-tutkimus[5].

"Monet [koehenkilöistä] kuolivat vuoden sisällä kokeesta. Tätä ennen he ehtivät kuitenkin kokemaan sisäisen seikkailun, joka kevensi heidän elämänsä illankoittoon kytkeytyvää eksistentiaalista taakkaa", kirjoitettiin New York Timesin edellisen linkin takaa löytyvässä, Psykedeeliuutisten suomentamassa artikkelissa.

Gasser esitelmöi viimevuotisessa, New York Cityssä järjestetyssä Horizons: Perspectives in Psychedelic Research[6] -konferenssissa. Esitettyään pilottitutkimuksensa tulokset, Gasser kertoi hakeneensa menestyksekkästi erityislupaa LSD:n käytölle terapiatyössään, johon kuuluu sekä yksilö- että ryhmäterapiaa. Tällä hetkellä hänellä on lupa 7 potilaan hoitamiseen LSD:llä; kolmelle näistä on varattu kymmenen tunnin pituinen terapiaistunto tämän kuun aikana.

Gasserin toimisto sijaitsee Solothurnin, Luoteis-Sveitsissä sijaitsevan kylän hiljaisella kadulla. Rakennus on kuin kenen tahansa terapeutin: sisäänkäynnillä on yksinkertainen kyltti, ja valkoisesta odotushuoneesta löytyy kirjahyllyjä, maalauksia ja huonekasveja. Jonkin verran psykedeelinen vaikutelma tulee Gasserin terapiahuoneesta, joka on varustettu lokoisilla sohvilla ja istumatyynyillä, Buddha-patsaalla ja laadukkaalla äänentoistolla, jolla on epäilemättä roolinsa terapiasessioissa.

Tässä huoneessa tri. Gasser antaa elämäntyötään kartoittavan haastattelun.

VICE: Pitääkö paikkansa, että olet tällä hetkellä ainoa ihminen maailmassa, jolla on laillinen lupa tarjota potilailleen LSD-avusteista terapiaa?

Peter Gasser: Näin on. Kiintoisaa on, että ystäväni tri Peter Oehen asuu lähettyvillä, ja hänellä on vastaava lupa MDMA:n hyödyntämiseen[7]. Saksassa psykiatri Torsten Passie on yrittänyt saada lupaa Hortonin oireyhtymän hoitamiseen [ei-psykoaktiivisen --suom.huom] Bromo-LSD:n avulla[8], mutta ainakaan toistaiseksi Saksan viranomaiset eivät ole lupia antaneet. [Psykedeeleistä Hortonin oireyhtymän hoidossa myös Psykedeeliuutisten aiemmassa artikkelissa[9]. --suom. huom.]

Millaisia muiden terapiakeinojen ulottumattomissa olevia mahdollisuuksia LSD tarjoaa?

Olen vakuuttunut aineen hyödyllisyydestä tiettyjen potilaiden hoitamisessa. Koin hyödyt omakohtaisesti kun minulla oli mahdollisuus kokeilla yhdistettä nuorempana, ja olen nähnyt vaikutuksen myös toteuttamissani tutkimuksissa[10] sekä LSD:n avulla hoitamissani potilaissa. Aine tarjoaa mahdollisuuksia, jotka eroavat olennaisissa määrin puhe-, gestalt-, käyttäytymisterapiasta ja muista vastaavista terapiamuodoista. Tämä ei tarkoita, että kyseessä olisi ainoa, aidoin tai paras hoitomuoto. Mielestäni LSD-avusteisella terapialla on kuitenkin paikkansa yhtenä vaihtoehtona. Joillekin ihmisille muuntuneen tajunnantilan kokemuksista ja niiden mahdollistamista henkisistä kokeuksista tai huippukokemuksista voi olla huomattavaa hyötyä, ja tällaisia kokemuksia perinteiset terapiamenetelmät eivät mahdollista.

Millaisille potilaille hoitoa tarjotaan? 

LSD-tutkimuksessani koehenkilöinä oli pelkästään syöpäpotilaita. Lähtökohtana oli, että kuolettavasta sairaudesta kärsivät joutuvat kohtaamaan eksistentiaalisia kysymyksiä, jotka saattavat aiheuttaa ahdistusta. Itsensä kohtaaminen syvällisellä tasolla -- joka on usein LSD-kokemusten keskeinen elementti -- voi auttaa elämän peruskysymysten käsittelyssä. Rentoutuminen ja hyväksyminen helpottuvat, minkä seurauksena kuoleman käsittelyyn liittyvää ahdistusta on mahdollista työstää. Tarkoituksenani on tutkia LSD:n potentiaalia myös muunlaisten ongelmien käsittelyssä.

Tutkimuksessa keskityttiin syöpäpotilaisiin, mutta on monia muitakin elämäntilanteita, joissa ihmiset joutuvat kohtaamaan syviä, tärkeitä kysymyksiä, ja tässä LSD:stä voi nähdäkseni olla hyötyä. Vaikea kysymys on, onko perusteltua rajata aine vain potilaille, vai voisiko siitä olla hyötyä myös terveille koehenkilöille: on ilmeistä, että lääketieteellisen ja terapeuttisen kontekstin ulkopuolella monilla terveillä ihmisillä on aineen kanssa hyviä, merkittäviä kokemuksia jokaikinen viikonloppu.

Millaisten lääketieteellisten ongelmien kanssa LSD:stä voi olla hyötyä? Millaisiin tarkoituksiin aine ei toimi? Erityisluvan hyvänä puolena on, ettei käyttöä tarvitse rajata syöpäpotilaisiin: voin hakea lupaa minkä tahansa ongelman hoitamiseen olettaen, että kykenen selittämään, mihin LSD tarkalleen voisi auttaa, ja miksi se toimisi. Jos hakemukseni hyväksytään Sveitsin hallinnossa, saan luvan käyttää ainetta määrittämääni tarkoitukseen.

Oletko soveltanut hoitoa sellaisiin potilaisiin, joiden kanssa sinulla on jo aiemmin ollut hoitosuhde, vai oletko erityisluvan myötä etsinyt hoidettavaksesi uusia potilaita, joille LSD-terapiasta voisi olla hyötyä?

Sekä että. Ensimmäinen lupani koski potilasta, jonka kanssa olin ollut hoitosuhteessa jo pitkän aikaa. Häntä käytettiin lapsena järkyttävällä tavalla hyväksi, minkä seurauksena hän kärsii dissosiaatiohäiriöstä. Lähtökohtanani oli, että LSD saattaisi auttaa, koska myös sen aiheuttama tila on tietyllä tavalla dissosiatiivinen. Kun turvallisissa olosuhteissa ei kuitenkaan ole seksuaalisen väkivallan uhkaa, hän on LSD-sessioidensa avulla saanut dissosiaatiotiloistaan paremman otteen. Keskustelin asiasta Sveitsin hallinnon kanssa, ja luvat hoitoon annettiin koska hypoteesiani pidettiin varteenotettavana. Nähdäkseni hoidosta on ollut asiakkaalleni merkittävää hyötyä: hän kokee selvästi hyötyneensä kahdesta tähänastisesta LSD-sessiosta. Minuun on ottanut yhteyttä monia eri hoitomuotoja kokeilleita ihmisiä, jotka tahtoisivat kokeilla LSD-terapiaa.

Onko LSD:n käyttösovelluksissa liikkumavaraa?

Luonnollisesti -- erityislupa annetaan hoitoon, jolloin tarkoituksena on nimenomaisesti hoitaa ihmisiä kullekin henkiökohtaisesti räätälöidyllä tavalla. Yhdelle potilaalle saattaa riittää yksi LSD-sessio, toiselle kahdeksankin hoitokertaa saattaa olla perusteltua. Menetelmä valitaan tilanteen mukaan. Tutkimusolosuhteissa kaikki potilaat saavat saman annoksen, mutta terapiassa on tilaa soveltaa.

Miten annostukset ja käyttökerrat sekä -tiheys päätetään?

Lupani sallivat minun antaa enimmillään 200 mikrogramman annoksia. Hain lupia tähän rajaan asti, ja kyseistä annostusta käytettiin myös tutkimuksessani. Ensikertalaiset saavat kuitenkin vain 100 mikrogrammaa, jota pidän riittävänä ja viime kädessä soveltuvampana määränä. Liian suuret annokset voivat aiheuttaa pelkotiloja, tai liiallinen voimakkuus voi rentoutumisen sijaan johtaa kamppailuun. Kaikki riippuu kuitenkin tilanteesta ja siitä, mikä on lääketieteellisestä perspektiivistä sopiva lähestymistapa. Voin hakea lupaa korkeammillekin annoksille, mutta annosmäärät on pystyttävä perustelemaan. Sama pätee hoitokertojen tiheyteen.

Ovatko hoitoa saaneet päätyneet kokeilemaan yhdisteitä jälkeenpäin omin päin?

Tutkimukseen osallistuneet sanoivat, ettei kokemuksen kiinnostavin osa ollut aine yksinään, vaan musiikki ja terapeutin ohjaus, hoito kokonaisuudessaan, olivat olennaisessa roolissa. Kyse ei siis ole pelkästä aineesta, ja tällä on nähdäkseni suuri merkitys. Koen myös tärkeäksi mainita, että pääosin olen hoitanut elämänsä jälkipuoliskolla olevia. Jos aineet itsessään kiinnostaisivat, näillä ihmisillä olisi ollut mahdollisuus hankkia niitä milloin tahansa -- aineita liikkuu esimerkiksi trancebileissä.

Kertoisitko jostain toisesta hoidettavastasi? Mikä saa hakeutumaan tämän hoidon pariin, ja millä perusteilla LSD-terapia näyttäytyy hyödyllisenä vaihtoehtona?

Eräs mielenkiintoinen tapaus oli filosofian tohtoriksi opiskeleva nuori mies, joka on kärsinyt rajusta ahdistushäiriöstä. Hän kokee ryhmätilanteisiin osallistuessaan ja esitelmöidessään lamauttavaa stressiä. Hän on käynyt läpi pitkää hoitoa, johon kuuluu niin lääkehoitoa, psykologista hoitoa kuin jungilaista psykoanalyysiakin. Hän pitää terapeutistaan, mutta on todennut terapian tarjoaman avun rajalliseksi, koska tuollaisessa hallitussa tilanteessa sosiaalinen ahdistus ei nouse pintaan.

Ehdotin hänelle LSD:n kokeilemista järjestämässäni pienessä ryhmäterapiasessiossa. Virkamiesten vakuuttaminen ryhmäterapian hyödyllisyydestä yksilöterapiaan verrattuna ei ollut helppoa, mutta sain kuitenkin hiljattain tarvittavat luvat. Hän oli käsittääkseni alun perin olettanut, että tarjolla olisi LSD-avusteista yksilöterapiaa, minkä vuoksi ajatus ryhmäterapiasta arvelutti häntä. Huoneessa oli lisäkseni vain kolme potilasta. Hän kuitenkin otti tilanteen haasteena, ja kuvaili kokemustaan jälkeenpäin fantastiseksi. Hän sanoi, ettei ollut koskaan aiemmin elämässään kokenut vastaavaa helppoutta sosiaalisessa tilanteessa. Minun näkökulmastani kyseessä oli merkittävä läpimurto. Nyt hänen tavoitteenaan on integroida tuo kokemus elämäänsä ja työhönsä. On merkillepantavaa, että hän sanoi, ettei vastaavan session toistaminen aivan lähitulevaisuudessa tunnu tarpeelliselta: hän tahtoo ensin soveltaa kokemuksessaan oppimaansa käytäntöön, ja vasta sitten kokeilla ainetta uudessa sessiossa.

Onko potilaillasi ollut huonoja kokemuksia?

Eräs vanhempi, 74-vuotias rouva osallistui erääseen ryhmäterapiasessioon. Hän on kärsinyt migreeneistä yli suuren osan elämäänsä, yli 50 vuoden ajan. Hän otti minuun yhteyttä kysyäkseen, voisiko LSD-avusteinen terapia auttaa. LSD:n potentiaalista migreenien hoidossa on jonkin verran anekdootteja, joten hain hänen hoitoonsa tarvittavat luvat. Hänen kokemuksensa oli rankka; hän ei luottanut hoitotilanteeseen. Kyse saattoi olla riittämättömästä valmistelusta. Hän oli poissa tolaltaan, ja koki olonsa vieraantuneeksi -- myös minusta. Hänessä heränneen vainoharhaisuuden laannuttaminen vaati intensiivistä keskustelua.

Lopulta hän kuitenkin rauhoittui ja session loppuosuus sujui hyvin; hänen migreeneihinsä LSD ei kuitenkaan auttanut. Hänelle muodostui kokemukseensa hyvin eksistentiaalinen näkökulma; uskon hänen vieraantumiskokemuksensa liittyvän tähän. Hän käsitteli vanhenemistaan ja kuoleman lähestymiseen liittyviä kysymyksiä. Voisi sanoa, että elämän lähestyvään loppuun liittyvät eristäytyneisyyden ja yksinäisyyden ulottuvuudet kävivät aiempaa selkeämmäksi. Kokemus ei ollut helppo.

LSD ei muuta kaikkea hyväksi. Kokemukset voivat olla todella rankkoja, ja terapeutin tai oppaan läsnäolo voi olla todella merkittävä tekijä niiden hyväksymisessä ja integraatiossa.

Kirje, jossa Sveitsin terveysministeriö myöntää vuoden ajaksi luvan LSD:n hyödyntämiseen  yhdellä koehenkilöllä -- tämän lähemmäs varsinaista reseptiä ei toistaiseksi ole päästy.

Mikseivät muut lääkärit tai terapeutit ole hakeneet vastaavia lupia? Miksi juuri sinä?

Miksi juuri minä? Psykedeelit ovat kiinnostaneet minua pitkään, mutta olin myös onnekas saadessani luvat alkuperäiseen LSD-tutkimukseeni, joka teki minusta tunnetun tutkijan. Jos ettinen komitea olisi torjunut tutkimusluvat, homma olisi saattanut keskeytyä siihen paikkaan. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, ja lupien saaminen ja tutkimuksen tekeminen on nähdäkseni helpottunut. Keskeisin rajoittava tekijä lienee rahoitus. Palkkaa ei ole tarjolla, ja työ myös vaatii paljon aikaa. Koen tämän kuitenkin hyvin palkitsevaksi alaksi, ja kohtaan jatkuvasti työstäni kiinnostuneita ihmisiä. Se avaa ovia maailmalle.

Artikkelin kirjoittaja Kevin Franciotti on freelance-journalisti, jonka psykedeelitutkimusta käsitteleviä artikkeleita on aiemmin julkaistu New Scientistissä[11] ja Reasonissa[12].

Viitteet:
[1] The Medical History of Psychedelic Drugs, 2007
[2] Fimea: Erityisluvat
[3] Psycholytic Therapy with MDMA and LSD in Switzerland, MAPS 1995
[4] LSD-assisted psychotherapy for anxiety associated with a life-threatening disease: A qualitative study of acute and sustained subjective effects, 2014

[5] Happo valuu takaisin tieteen valtavirtaan – LSD-terapia kuolemaan liittyvän ahdistuksen hoidossa, Psykedeeliuutiset, 2014

[6] Ecstasy and Acid in Your Medicine Cabinet? Doctors Explore Psychedelics

[7] A randomized, controlled pilot study of MDMA (±3,4-Methylenedioxymethamphetamine)- assisted psychotherapy for treatment of resistant, chronic Post-Traumatic Stress Disorder (PTSD), 2013

[8] The Use of LSD, Psilocybin, and Bromo-LSD for the Treatment of Cluster Headaches - Torsten Passie, 2012

[9] Itsemurhapäänsärky - haluaisitko sinäkin kuuman jääpiikin silmäkuoppaasi?, Psykedeeliuutiset 2011

[10] Safety and Efficacy of Lysergic Acid Diethylamide-Assisted Psychotherapy for Anxiety Associated With Life-threatening Diseases, 2014

[11] LSD’s ability to make minds malleable revisited, New Scientist 2014

[12] Psychedelic Science, Reason 2014

Itsemurhapäänsärky - haluaisitko sinäkin kuuman jääpiikin silmäkuoppaasi?

Alkuperäinen artikkeli julkaistu The Daily Beast -lehdessä: The Psychedelic Solution

Huumeisiin liittyvät tabut saattavat estää tehokkaan hoitokeinon löytymistä sarjoittaiseen päänsärkyyn, joka on yksi kivuliaimmista tunnetuista sairauksista.

"Aseeni lojui tietokoneeni näytön päällä", Bill McConnell sanoo. "Kirjoitin hakukenttään 'itsemurha' ja 'päänsärky' jättääkseni teolleni selityksen."

39-vuotias, sinivalkoiseen lippikseen pukeutunut McConnell jakaa kokemuksiaan muiden sarjoittaisesta päänsärystä kärsivien kanssa Chicagolaisessa hotellissa. Jotkut lääkärit kutsuvat oireyhtymää kivuliaimmaksi lääketieteen tuntemaksi sairaudeksi, joka ajaa monet itsemurhan partaalle. Hän, kuten muutkin, saapuivat etuajassa vuotuiseen sarjoittaista päänsärkyä käsittelevään, Cluster Busters -nimisen ryhmän järjestämään konferenssiin.

Paikalla on aivan tavallisia ihmisiä jotka voisivat hyvin olla kenen tahansa naapureita tai kollegoita, mutta klusteripäiden -- kuten he toisiaan vitsikkäästi kutsuvat -- epätavalliset tarinat ovat raastavia. Heidän sairautensa oireista on paljon tietoa, mutta sen mekanismeja ymmärretään huonosti. Sarjoittaisen päänsäryn aiheuttamat tilat ovat murskaavan kivuliaita. Hoitoon -- tai ainakin oireiden lievittämiseen -- käytettävät lääkkeet ovat toisinaan hengenvaarallisia, fyysisesti vahingollisia ja yleensä psyykkisesti ja emotionaalisesti haitallisia. ("Ei tähän kuole," McConnell sanoo, "mutta hoitoihin saattaa hyvinkin kuolla.") Sairaudesta kärsiville tehdään usein virhediagnooseja, tai diagnoosi jätetään kokonaan tekemättä. Tautia tuntemattomat lääkärit ja neurologit saattavat kutsua heitä hysteerisiksi. Monet läpikäyvät lukemattomia tehottomia hoitoyrityksiä. Aktiivisen verkkoyhteisön ja Cluster Bustersin kaltaisten järjestöjen avulla taudista kärsivät ovat kuitenkin viimein alkaneet löytää helpotusta hyvin epätodennäköisestä suunnasta: Serotonergisistä psykedeeleistä, LSD:stä ja psilosybiinistä -- molekyyleistä jotka lietsoivat 1960-luvun psykedeelijuhlaa. Anekdootit aineiden tehokkuudesta sarjoittaisen päänsäryn hoidossa ovat herättäneet myös tutkimusyliopistojen kiinnostuksen.

Monet sarjoittaisesta päänsärystä kärsivät kokevat käsitteen "päänsärky" harjaanjohtavaksi; heidän mielestään sana ei kuvaa sitä miltä kohtaukset tuntuvat eikä niiden syitä. McConnell kuvailee kohtauksen tuntuvan siltä kuin hänen silmäkulmansa lävitse työnnettäisiin kuumaa jääpiikkiä hänen takaraivoonsa. Toinen konferenssin aikana kuultu vertauskuva oli kalloa murskaava demoni joka runnoo sormeaan uhrin silmäkuoppaan. Kyse on valtavan paljon voimakasta migreeniä rajummasta kivusta. "Mieluummin synnyttäisin ilman kipulääkitystä kuin ottaisin tällaisen kohtauksen," sanoo Becky Ulissi viitatessaan päänsärkykohtauksiin, joista hän kärsii pahimmillaan kahdeksan kertaa päivässä.

Yleisimmin kohtaukset ilmenevät jaksoittain. Suurimman osan vuodesta oireyhtymästä kärsivät saavat yleensä olla rauhassa. Kuitenkin, kahden-kolmen kuukauden mittaisissa aktiivijaksoissa kohtaukset saattavat iskeä jopa kymmenen kertaa päivässä, kestäen 45 minuutista kolmeen tuntiin. Kellokoneiston lailla kohtaussarja käynnistyy lähes aina samaan aikaan vuodesta, ja päänsäryt alkavat usein tiettyyn kellonaikaan.

Sarjoittaisen päänsäryn syistä ei ole varmuutta. Erilaisia teorioita on esitetty, leuan lävitse haaroittuvan kolmoishermon häiriöstä kallon verisuoniston laajentumiin. Hiljattaiset fMRI-tutkimukset viittaavat kuitenkin teorioiden virheellisyyteen, ja osoittavat sen sijaan vuorokausirytmistä ja muista tärkeistä elintoiminnoista vastaavan hypotalamuksen rakenteellisiin muutoksiin. Perinteisesti hoitomenetelmänä on käytetty potilaan itse pistämää sumatripaania, dihydroergotamiinia tai vastaavia aineita, jotka ovat kemiallisesti ja biologisesti välittäjäaine serotoniinin kaltaisia, sekä kalsiumkanavien salpaajia ja steroideja. Puhdas happi toimii usein tehokkaasti juuri alkaneen kohtauksen keskeyttämisessä, mutta sitä on saatava elimistöön lähes välittömästi, ja sen käyttämiseksi on päästävä käsiksi happinaamariin ja happitankkiin. Useimpien perinteisten hoitomuotojen pitkäaikaiskäytön ongelmana on vakavat sivuvaikutukset, esimerkiksi verenkierron heikentyminen, elinten fibroosi, verenpaineen ja sydämen häiriöt, kakkostyypin diabetes, osteoporoosi, ahdistus ja muut biologiset ja psyykkiset häiriöt.

Cluster Bustersin presidentti Bob Woldin tarina muistuttaa monien muiden ryhmän jäsenten kertomuksia. Hänen päänsärkyään virhediagnosoitiin neljän vuoden ajan (häneltä mm. vedettiin hampaita koska hammaslääkäri epäili kivun johtuvan piiloon jääneistä rei'istä, mikä on varsin yleinen ja toimimaton hoitokeinto väärin diagnosoituun sarjoittaiseen päänsärkyyn). Hän sai lopulta oikean diagnoosin, mutta mikään hänen kokeilemistaan 75 lääkeaineesta ei tarjonnut pitkäkestoista helpotusta. Erään erityisen kivuliaan jakson aikana hän alkoi harkita erästä äärimmäistä leikkausmenetelmää, jonka toimivuudesta ei ole juurikaan takeita. Leikkauksessa hänen kolmoishermonsa olisi katkaistu, minkä seurauksena hänen naamastaan olisi kadonnut kokonaan tunto. Hän kuitenkin törmäsi nettikeskusteluun jossa puhuttiin LSD:n ja psilosybiinin käytöstä sarjoittaisen päänsäryn hoidossa. Hän suhtautui asiaan epäilyksellä, mutta 45 minuuttia ensimmäisen psilosybiiniannoksensa nauttimisen jälkeen hänelle oli ilmeistä että jotain merkittävää oli tapahtunut: "Pääni tuntui selkeämmältä kuin kertaakaan viimeisten 20 vuoden aikana."

Parannuskeinoa etsiessään Wold oli kuitenkin myös rikkonut lakia. Yhdysvaltain Liittovaltion huumelaissa LSD ja psilosybiini on määritelty kaikista tiukimmin rajoitetuiksi ensimmäisen luokituksen (schedule 1) aineiksi. Toisin kuin kaikkia muita, ensimmäiseen luokitukseen kuuluvia aineita ei ole luvallista määrätä lääkkeeksi missään tilanteessa, ja niiden hallussapidosta kiinnijääneitä uhkaa vankilatuomio, riippumatta heidän lääketieteellisestä tilastaan. (Vertailun vuoksi, kokaiini ja metamfetamiini kuuluvat kakkosluokkaan ja niiden määrääminen on luvallista.) DEA ylläpitää näihin aineisiin kohdistuvia kieltoja niin kiivaasti, että jopa maan huippuyliopistojen tutkijoiden on vaikea saada lupia ja rahoitusta tutkiakseen aineiden vaikutuksia ihmisiin. Erityisen vaikeaa sarjoittaisesta päänsärystä kärsivien on saada käsiinsä LSD:tä, jonka valmistusprosessi on erityisen vaikea. Psilosybiiniä sen sijaan, lainsäädännöllisen harmaan alueen -- sekä luontoäidin tarjoaman avun -- vuoksi, on helpommin saatavilla: Vaikka psilosybiiniä on "taikasienissä", sienten itiöistä sitä ei löydy, mistä johtuen sienten kasvattamiseen soveltuvien itiöiden laillinen nettikauppa käy vilkkaana.

Cluster Bustersin nettisivulla varoitetaan sienten voimakkuuden vaihtelevan, mutta yhdestä puoleentoista grammaa "keksinkuivaa" psilocybe cubensis -sientä -- määrä joka Woldin mukaan tehoaa monille päänsäryistä kärsiville -- tuottaa kevyen päihdyttävän vaikutuksen ja aiheuttaa värien korostumista. Woldin mukaan päihtymyksen taso vastaa yhtä tai muutamaa viinilasillista*. McConnell koki ensimmäisen kokemuksensa villeimmäksi osioksi jouluvalojen värien normaalia voimakkaamman kirkkauden ja syvyyden. Näillä tasolla ei vielä juurikaan esiinny hallusinaatioita ja korkealentoista, maagista ajattelua. Joillakin oireyhtymästä kärsivillä tosin vasta voimakkaan psykedeelisen vaikutuksen aiheuttavat annosmäärät riittävät lääkinnälliseen vaikutukseen.

[*kehtaan olla hieman eri mieltä Woldin väitteistä - kyllä 1-1,5 grammalla kuivia cubensiksia on ihan selkeä psykedeelinen vaikutus, vaikkakaan ei yleensä mitään totaalista egokuolemaa ja värien ilotulitusta. -suom. huom.]

Viettäessäni aikaa Cluster Bustersin konferenssissa, useat taudista kärsivät halusivat keskustella kanssani saman viestin välittääkseen: ettei LSD:n ja psilosybiinin käytön tavoitteena ole päihtymys vaan lääkintä. He kertoivat aineiden laittomuuteen liittyvistä peloistaan ja siitä miten haastavaa oli etsiä sopivaa annosta, joka riittäisi haluttuun lääkinnälliseen vaikutukseen vaikuttamatta liian voimakkaasti tajunnantilaan. Ja helpotuksesta joka päänsärkyjakson loppumisesta tai odotetun päänsärkyaallon välttämisestä lopulta seurasi.

Niiden kuuden vuoden aikana joina Cluster Busters on toiminut, Wold on kerännyt suuren määrän kyselyihin perustuvaa tietoa LSD:tä tai psilosybiiniä kokeilleista. Yleensä hoitoa kokeillaan ottamalla jompaa kumpaa ainetta yhdestä kolmeen kertaa. Woldin mukaan LSD toimii yleensä yksittäisenä annoksena, kun taas psilosybiini auttaa monesti vasta muutaman päivän kuluessa otettujen kolmen annoksen myötä. Nämä määrät riittävät jo alkaneen päänsärkyjakson keskeyttämiseen. Pari kertaa vuodessa otettu ylläpitoannos estää monilla tulevat jaksot kokonaan. (Jokaisen on tutkittava itse mitä yksi "annos" käytännössä tarkoittaa koska LSD-annosten vahvuudet vaihtelevat, ja joissain sienierissä on toisia enemmän psilosybiiniä. Johtuen molempien laittomuudesta, myyjiltä ei saa tarkkoja tietoja vahvuudesta. Tätä ongelmaa ei olisi mikäli aineita saisi apteekista. Woldin mukaan annoskoot ovat pääsääntöisesti niin pieniä, että vaikutus ei yllä psykedeeliseksi asti.) Wold sanoo kirjanneensa yli 500 raporttia, joiden perusteella kolmella neljänneksellä aineita kokeilleista oireiden määrä on vähentynyt selvästi.

Omatoimisesti toteutettua hoitoa kohtaan tulisi aina suhtautua varauksella, sanoo Cluster Bustersin konferenssiin osallistunut tri. John Halpern, McLeanin sairaalan päihdeongelmajaoston Integratiivisen psykiatrian laboratorion johtaja ja Harvardin lääketieteellisen yliopiston psykiatrian professori. Woldin keräämä anekdoottinen todistusaineisto kuitenkin antoi aihetta lisätutkimukselle. Vuonna 2006 Halpern ja kollegansa Andrew Sewell ja Harrison Pope Jr. julkaisivat analyysin 53:n LSD:tä tai psilosybiiniä sairautensa hoitoon kokeilleen koehenkilön haastattelusta. Tulokset olivat hämmästyttäviä: 52% kertoi päänsärkyjen loppuneen kokonaan, jonka lisäksi 41% kertoi päänsärkyjen voimakkuuden tai esiintymistiheyden vähentyneen. 95% psilosybiiniä päänsärkyjaksojen välissä ottaneista sanoi seuraavan jaksonsa joko viivästyneen tai jääneen väliin kokonaan. Kyseessä oli alustava, kontrolloimaton tutkimus jossa ei sovellettu sokkomenetelmää, mutta tulokset olivat silti riittävän vakuuttavia käynnistääkseen tiukempaa metodologiaa hyödyntävää lisätutkimusta, jossa sarjoittaista päänsärkyä hoidetaan psilosybiinillä kontrolloidussa ympäristössä.

Halpernia hämmensi eräs tutkimuksessa ilmitullut asia, joka Cluster Bustersin parissa jo tiedettiin jo aiemmin: Monet haastatelluista saivat kipuihinsa lievitystä annoksista, jotka eivät ole riittäviä psykedeelisen vaikutuksen aiheuttamiseksi. Onko mahdollista, että lääkinnällinen vaikutus johtuu jostain muusta kuin hallusinogeenisuudesta? Olisiko näitä asioita mahdollista erottaa? Psilosybiini ja LSD muistuttavat välittäjäaine serotoniinia, joka näyttelee keskeistä roolia siinä aivojen osassa, johon sarjoittaiset päänsäryt kytkeytyvät, sekä joitakin oireyhtymän hoitoon perinteisesti käytettyjä aineita. McLeanin sairaalan, Harvardin lääketieteellisen yliopiston ja Saksan Hannoverin lääketieteellisen korkeakoulun tukemana Halpern ja kollegansa ovat alkaneet tutkia sarjoittaisen päänsäryn hoitamista BOL:llä (tunnetaan myös nimellä 2-Bromo-LSD), joka on kemiallisesti LSD:n kaltainen, mutta vailla psykedeelisiä vaikutuksia. Alustavat tulokset on jo julkistettu. Jokaisen kokeeseen osallistuneen tila koheni BOL:n avulla -- olkoonkin, että alustavaan tutkimukseen osallistui vain muutama koehenkilö.

Varhaiset tulokset antavat toivoa laillisesta, vähäisiä sivuvaikutuksia omaavasta hoitomuodosta. Uuden lääkeaineen tuominen markkinoille kuitenkin kestää vuosia, eikä ole varmuutta siitä että BOL:n teho tulee vastaamaan odotuksia myös kliinisissä kokeissa. Sillä välin, osa klusteripäistä -- jotka kutsuvat sairauteen liittyvää vääntelehtimistä, sätkimistä, hiusten kiskomista, seinien murjomista, pään musertumista, itkemistä ja huutamista "tanssiksi" -- tekee sen mitä on tehtävissä tuskaansa helpottaakseen.

Vaikka se tarkoittaisi laittomia tekoja.


Tutkimuspaperi psilosybiinin ja LSD:n käytöstä tässä.
Tutkimuspaperi BOL-148:n käytöstä tässä.