MDMA-avusteinen terapia kuolettaviin sairauksiin liittyvän ahdistuksen hoidossa

Alkuperäinen artikkeli SFGate-sivustolla: Ecstasy therapy approved for trial in Marin County, 26.05.2015.

Tutkimusta johtava tri. Philip Wolfson ja terapeutti Julane Andries MDMA-tutkimuskeskuksessa Kalifornian San Anselmossa. Tutkimussessiot videoidaan kahdella kameralla prosessin dokumentoimiseksi, ja jotta FDA voi arvioida sessioissa käytettyjä terapeuttisia menetelmiä. MAPSin sponsoroima tutkimus selvittää MDMA-avusteisen psykoterapian tehoa hengenvaarallisten sairauksien aiheuttaman ahdistuksen hoidossa.

Ekstaasinakin tunnettu empatogeeni MDMA kiellettiin kolme vuosikymmentä sitten Yhdysvalloissa ja suuressa osassa läntistä maailmaa. 2000-luvun alkupuolella tutkimus on jälleen käynnistynyt. Tutkimus MDMA-avusteisen terapian tehosta traumaperäisen stressihäiriön hoidossa on jo pitkällä, ja MDMA:n tehoa sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien autistien hoidon apuvälineenä tutkitaan myös.

Kaliforniassa toimivalle tutkimusryhmälle on jokin aika sitten myönnetty luvat tutkia MDMA:ta hyödyntävän terapian vaikutusta syövästä ja muista potentiaalisen tappavista sairauksista kärsivien ahdistuksen hoidossa.

San Anselmossa työskentelevä ja jo pitkään MDMA:ta hyödyntävän terapian puolesta puhunut Tri. Philip Wolfsonin tutkimus kattaa 18 koehenkilöä. Tutkimus toteutetaan seuraavan vuoden aikana Wolfsonin mäen laella sijaitsevassa, viihtyisässä psykoterapiakeskuksessa Tamalpais-vuoren tuntumassa.

Terminaalidiagnoosi aiheuttaa usein rampauttavaa ahdistusta, pelkoa ja masennusta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, voidaanko usealla pitkällä, MDMA-avusteisella terapiaistunnolla auttaa näistä kärsiviä potilaita löytämään rauhaa.

MDMA poikkeaa merkittävästi ahdistuksen hoitoon tyypillisesti käytettävistä lääkkeistä. Aine ei turruta tai lamaannuta; sen sijaan neljän tai viiden tunnin mittainen, MDMA:ta hyödyntävä psykedeelikokemus saattaa tarjota hyvinkin transformatiivisia kokemuksia kun sitä otetaan turvallisessa, miellyttävässä ympäristössä koulutettujen terapeuttien seurassa (jotka tutkimuksessa toimivat mies-nainen-pareina).

MDMA tukee Wolfsonin mukaan "syvää, merkityksellistä ja poikkeuksellisen tehokasta psykoterapiaa". Tutkimus on hänelle poikkeuslaatuisen henkilökohtainen. 1980-luvulla hän ja silloinen vaimonsa Alice työskentelivät MDMA:ta hyödyntävän terapeutin kanssa käsitelläkseen sitä henkistä sekasortoa, joka liittyi heidän teini-ikäisen Noah-poikansa taisteluun leukemian kanssa.

Lapsen menettämisen tuska

Noah menehtyi, mutta kokemus ohjasi Wolfsonin omistamaan elämänsä löytämään keinoja, joiden avulla tällainen terapia voidaan tuoda saataville perheille, joiden lapsi tai muu läheinen tekee kuolemaa.

Keino on löytynyt: Wolfson on saanut Yhdysvaltain FDA- ja sekä DEA-virastoilta tutkimusluvat, joiden haltijalla on mahdollisuus tehdä ihmiskoehenkilöillä toteutettavaa tutkimusta toistaiseksi laittoman substanssin avulla.

FDA:n tiedottaja Sandy Walsh kertoo virastonsa todenneen aiempien MDMA-tutkimusten osoittavan aineen turvallisuuden oikeanlaisissa olosuhteissa.

"Jos jokin lääke osoittaa tehonsa vakavan sairauden hoidossa, ja sen turvallinen käyttö kyseisen potilaspopulaation keskuudessa voidaan osoittaa mahdolliseksi", Walsh sanoo, "velvollisuutemme on arvioida todistusaineistoa ja ryhtyä aineiston tukemiin toimenpiteisiin, esimerkiksi sallimalla pilottitutkimuksen käynnistäminen."

Muutkin liittovaltion edustajat ovat osoittaneet mielenkiintoa MDMA-tutkimusta kohtaan. NIMH:in johtaja tri Thomas Insel kertoo virastonsa seuraavan useita yksityisesti rahoitettuja tutkimuksia, joissa pyritään hoitamaan monenlaisia psyykkisiä ongelmia psykedeeliavusteisella terapialla.

"Kyseessä on todella mielenkiintoinen ja erittäin tehokas, uudenlainen lähestymistapa", Insel toteaa. "Kyse ei ole MDMA:sta yksinään – olennaista on hoidollinen konteksti, jossa hyödynnetään aineen vaikutuksen tarjoamia hyödyllisiä perspektiivejä ja kohentuneita kykyjä, ja näiden soveltaminen laajemmassa psykoterapeuttisessa kontekstissa."

8-tuntisia terapiasessioita

Wolfsonin tutkimukseen osallistuvat käyvät ensin valmistavassa terapiassa. Koehenkilöistä kolmetoista osallistuu tämän jälkeen kolmeen kahdeksan tunnin mittaiseen terapiasessioon aineen vaikutuksen alaisena. Loput viisi tulevat saamaan plasebokapselin.

Terapiaistunton jälkeisten seurantaistuntojen ja psykologisen testauksen avulla pyritään arvioimaan osanottajien mielenterveydellistä tilaa ja hyvinvointia. Kaikkinensa prosessissa kestää viitisentoista kuukautta. Niille, joille arvotaan tutkimuksessa lumelääke, tarjotaan myöhemmin mahdollisuus Wolfsonin ja tämän kumppanin, laillistettuna perheterapeuttina toimivan Julane Andriesin vetämään MDMA-sessioon.

"Ero 50 minuutin mittaisiin terapiasessioihin on merkittävä", Wolfson kuvaa. "Lämpimissä, ystävällisissä puitteissa toteutettavaa istuntoa jatketaan niin pitkään kuin on tarpeen. Hoidettavien kanssa muodostuu läheinen yhteys. MDMA on lähestymistapana vallankumouksellinen, ja sen hyödyntämiseksi on poikettava vakiintuneista käytännöistä."

Marinin piirikunnassa toteutettu projekti on Santa Cruzissa toimivan MAPSin (Monitieteellinen psykedeelitutkimusyhdistys) tukema ja rahoittama. MAPSin aiemmassa tutkimuksessa[1] kartoitettiin menestyksekkäästi MDMA-avusteisen terapian tehoa seksuaalisen hyväksikäytön tai sodan aiheuttaman traumaperäisen stressihäiriön hoidossa (ks. myös seurantatutkimus[2]). Kyseisessä, Journal of Psychopharmacologyssa julkaistussa tutkimuksessa neljä viidesosaa koehenkilöistä sai MDMA-terapiasta merkittävää, pitkäaikaista apua.

MDMA aiheuttaa tyypillisesti lisääntynyttä energisyyttä, euforisuutta, emotionaalista lämpöä ja empaattisuutta, minkä vuoksi aineeseen viitataan "empatogeeninä" tai "entaktogeeninä".

"MDMA voi auttaa tuntemaan haltioitumista, jolla on ahdistusta ja masennusta vähentäviä vaikutuksia", Andries kertoo. "Muisto elinvoimaisuudesta, onnellisuudesta ja haltioitumisesta kulkee mukana myös aineen vaikutusten loputtua."

Kuten useimmilla aineilla, laillisilla tai laittomilla, myös MDMA:lla voi olla vaarallisia sivuvaikutuksia, jotka liittyvät esimerkiksi pulssin kohoamiseen sekä verenpaineeseen. Tästä syystä tutkimukseen ei oteta mukaan sydänongelmista kärsiviä. Valituille tarjotaan seikkaperäinen selonteko mahdollisista sivuvaikutuksista, mutta heille kerrotaan myös, että MDMA:ta on tutkimusolosuhteissa annettu jo yli tuhannelle koehenkilölle ilman merkittäviä ongelmia.

Aine nousi massojen tietoisuuteen 1970- ja 1980-luvuilla. Aluksi sitä hyödynnettiin underground-kemistien, terapeuttien ja psykedeeliväen keskuudessa. Myöhemmin aineelle kasaantkielteistä julkisuutta, koska se toimi läpi yön kestävien reivien keskeisenä polttoaineena. Eräänlaisen sakramentin aseman aine on saavuttanut myös Nevadan Black Rock -aavikon Burning Man -tapahtumassa.

Työ uudelleenluokittelun puolesta

Vuonna 1985 Yhdysvaltain viranomaiset alkoivat iskeä kiihtyvällä tahdilla kasvavaan MDMA-kulttuuriin, joka ilmeni niin aineen viihteellisenä, henkisenä kuin terapeuttisenakin käyttönä. Aine kiellettiin ja sijoitettiin Schedule I -luokkaan. Nämä aineet ovat kaikista tiukimmin rajoitettuja, ja luokituksen määritelmään kuuluu, että aineella on "merkittävä väärinkäyttöpotentiaali eikä lääketieteellistä arvoa". [Tämä siirto tehtiin huolimatta hallituksen omien asiantuntijoiden voimakkaista kehoituksista toimia toisin --suom. huom.]

Wolfson ja muut MAPSin toimijat toivovat tämän ja tulevien, laajempien PTSD-tutkimusten osoittavan FDA:lle ja DEA:lle, että aineen uudelleenluokittelulle on perusteet. Uudelleenluokittelun seurauksena lääkäreillä olisi mahdollisuus kirjoittaa PTSD:stä tai kuolemaan johtavista sairauksista kärsiville reseptejä MDMA-sessioihin koulutetun psykoterapeutin seurassa.

Wolfsonin ja Andriesin kanssa työskentelevä 27-vuotias neurotutkija, tutkimuskoordinaattori John Hartberg toteaa, että valtavirtakulttuuri on alkanut hyväksyä "muuntuneiden, epälineaaristen tilojen olemassaolon" sekä "voimakkaiden mystisten tai henkisten kokemusten merkittävät parantavat vaikutukset."

'Tutkimusalamme on astunut valtavirtaan'

"Tutkimusalueestamme on muodostumassa yleisesti hyväksytty, kiihtyvällä tahdilla kasvava ja potentiaalia tulviva kenttä", Minnesotan yliopiston neurotieteen kandidaatti Hartberg sanoo. Hänen tehtävänään on seuloa tutkimukseen sopivia koehenkilöitä. "Mistään rajatieteestä ei ole kyse", hän toteaa.

Tämä pitänee paikkansa, mutta aivan välittömästi psykiatrit eivät tule ekstaasia määräämään. DEA:n edustaja Joseph Moses toteaa, että vaikka hänen virastonsa onkin myöntänyt MDMA-tutkimukselle lupia, se ei välttämättä tarkoita, että liittovaltion toimijat suhtautuisivat psykedeelien lääkekäyttöön uudenlaisella avoimuudella. Hänen mukaansa viraston roolina on yksinkertaisesti pitää huolta tutkimuksen "turvallisuuteen liittyvän infrastruktuurin" toiminnasta, jotta voidaan varmistaa, että ainetta käytetään tutkimuksen aikana vain osoitettuihin tarkoituksiin.

Muiden liittovaltion tahojen, joista keskeisenä FDA, on edelleen myönnettävä tutkimusluvat laajemmille jatkotutkimuksille sekä arvoitava tutkimusten tuottama aineisto ennen kuin ainetta voidaan alkaa luvallisesti määrätä.

MAPSin johtaja Rick Doblin kuitenkin toteaa olevansa vakuuttunut siitä, että tämä tulee tapahtumaan viiden-kuuden vuoden kuluttua. Hänen mukaansa "kaikista psykedeeleistä juuri MDMA:n vaikutukset ovat suoraviivaisimmin parantavia".

Doblin kertoo Minnesotalaisen nuorenparin, Shane ja Sue Stevensin kokemuksesta esimerkkinä MDMA:n potentiaalisista hyödyistä syövästä kärsiville ihmisille sekä heidän läheisilleen. Heidän kokemuksellaan oli vaikutuksensa myös keskeiseen rahalahjoitukseen, jonka turvin Marinin tutkimusprojekti saatiin käyntiin. 90-luvun puolivälissä 22-vuotiaalla Shanella todettiin munuaissyöpä. Munuainen poistettiin, mutta tauti oli jo ehtinyt levitä keuhkoihin. Hän kävi läpi rajun sädehoidon – 23 tuntia aktiivista hoitoa, jota seurasi tunti oksentamista ja peseytymistä.

"Välimme tulehtuivat", Sue kertoo The Chronicle -lehdelle. "Stressin määrä oli valtava. Mieheni teki kuolemaa, emmekä tienneet, miten asiaan tulisi suhtautua."

Kuoleman kohtaaminen

Suen lapsuudenystävä Tim Butcher ehdotti, että emotionaalista apua saattaisi löytyä erään terapeutin kautta, jolta oli mahdollista saada MDMA:ta. [Terapeutit ovat kaikessa hiljaisuudessa hyödyntäneet MDMA:ta kielloista huolimatta. --suom. huom] Butcherilla oli yhteyksiä psykedeelialakultuuriin, ja hän hankki pariskunnalle pari annosta MDMA:ta. He ottivat aineen kotisohvallaan, ja terapeutti oli koko session ajan tavoitettavissa puhelimitse.

"Aloimme keskustella asioista, joista olimme aiemmin pelänneet puhua. Rakkauden ja ymmärryksen määrä oli valtava", Sue sanoo. "Halasimme, itkimme ja hymyilimme."

Seuraavana päivänä Sue huomasi miehessään täydellisen muutoksen: Shane halusi yhtäkkiä jälleen tehdä asioita joita oli aiemmin rakastanut – esimerkiksi maastopyöräillä ja rullaluistella.

"Aloimme rakastaa elämää, vaikka syövän varjo leijuikin yllämme. Tähän asti olimme pelänneet jokaikistä päivää, koska jokainen aamu tarkoitti heräämistä syövän kanssa. Kokemuksemme myötä aloimme herätä elääksemme."

Shanen elämä syövän kanssa kesti neljä vuotta. Hän kuoli lokakuun toisena päivänä vuonna 1999.

Suurten ikäluokkien viimeinen rutistus

Sydänkohtaus vei 45 vuoden ikäisen Butcherin vuonna 2012. Hänen isänsä Samuel Butcher oli Precious Moments -keräilyhahmoja valmistavan, miljoonaluokan firman perustaja, joten Timillä oli paljon rahaa. Hän jätti MAPSille 1,9 miljoonaa dollaria, josta osa käytettiin artikkelissa käsitellyn tutkimuksen rahoittamiseen.

“Etukäteen en tiennyt, että Tim oli merkinnyt MAPSin testamenttiinsa", Doblin sanoo. "Hän teki lahjoituksensa, koska piti psykedeelien vaikutusta omaan elämäänsä suuressa arvossa. Erityisen tärkeänä hän piti kuolemaan liittyviä terapiasovelluksia."

Doblin uskoo psykedeelien ennen pitkää seuraavan kannabiksen viitoittamaa polkua: Ensin laillistetaan lääkinnällisen käyttö, ja lopulta täyskielloista luovutaan kokonaan.

"Suurten ikäluokkien viimeinen rutistus tulee olemaan kannabiksen ja psykedeelien laillistaminen", Doblin sanoo.


Artikkelin kirjoittaja Don Lattin on Chronicle-lehden entinen toimittaja, joka on julkaissut viisi kirjaa, mm. Timothy Learyn, Ram Dassin ja kumppanien 60-luvun tekemisiä käsittelevän teoksen "The Harvard Psychedelic Club", jonka voi käydä lainaamassa Varjokirjastosta. Lisätietoa: donlattin.com

Viitteet:
[1] A randomized, controlled pilot study of MDMA (±3,4-Methylenedioxymethamphetamine)- assisted psychotherapy for treatment of resistant, chronic Post-Traumatic Stress Disorder (PTSD)
[2] Durability of improvement in posttraumatic stress disorder symptoms and absence of harmful effects or drug dependency after 3,4-methylenedioxymethamphetamine-assisted psychotherapy: a prospective long-term follow-up study

Happo valuu takaisin tieteen valtavirtaan – LSD-terapia kuolemaan liittyvän ahdistuksen hoidossa

Alkuperäinen artikkeli: LSD, Reconsidered for Therapy, The New York Times 03.03.2014

LSD-molekyyli

Itävaltalainen sosiaalityöntekijä Peter kuuli tutkimuksesta sveitsiläiseltä ystävältään ja päätti ryhtyä vapaaehtoiseksi, vaikka se tarkoittaisikin pitkää, kivuliasta junamatkaa ja pahimmassa tapauksessa psyykkistä romahdusta. “Minulla ei ollut aineesta aikaisempaa kokemusta, ja tutkimusta edeltävää tunnetilaani voisi parhaiten kuvata kauhuksi”, 50-vuotias Peter kuvailee ennakkotunnelmiaan puhelinhaastattelussa. “Pieleenmenon mahdollisuus ja mielikuvat huonosta matkasta pelottivat.”

Aiemmin tänä vuonna The Journal of Nervous and Mental Disease -lehdessä julkaistu tutkimus on ensimmäinen ihmiskoehenkilöillä toteutettu LSD-tutkimus yli neljäänkymmeneen vuoteen. Bernissä toteutetussa tutkimuksessa tutkittiin aineen vaikutuksia puheterapian apuvälineenä. Koehenkilöinä olleiden 12 potilaan elinaikaodote oli lähestymässä loppuaan. Peter oli yksi heistä.

Useimmat koehenkilöistä kärsivät terminaalivaiheen syövästä, ja monet kuolivat vuoden sisällä kokeesta. Tätä ennen he ehtivät kuitenkin kokemaan sisäisen seikkailun, joka kevensi heidän elämänsä illankoittoon kytkeytyvää eksistentiaalista taakkaa.

“Koehenkilöiden ahdistus vaimentui, pysyvästi”, sanoo tutkimusta johtanut ja terapeuttina toiminut tri. Peter Gasser, joka toteutti myös tutkimuksen seurantaosuuden vuosi alkuperäisten sessioiden jälkeen.

Gasserin julkaisu on viimeisin askel rintamalla, johon kuuluvat tutkijat ja varainkerääjät pyrkivät tuomaan psykedeelit takaisin valtavirtapsykiatrian piiriin. LSD-tutkimus tukahdettiin käytännössä kokonaan vuonna 1966, mutta tätä ennen ehdittiin tutkia aineen vaikutuksia moniin ongelmiin, esimerkiksi lähestyvään kuolemaan liittyvään ahdistukseen.

Viime vuosina psykiatrit ympäri maailmaa ovat toimineet yhteistyössä niin hallintoelimien kuin eettisten lautakuntienkin kanssa, ja esimerkiksi posttraumaattisen stressioireyhtymän hoitoa ekstaasilla tutkitaan parhaillaan. Muihinkin psykedeeleihin liittyviä tutkimuksia on käynnissä.

“Työtä tehdään niin poliittisella kuin tieteelliselläkin kentällä”, sanoo useita tutkimuksia rahoittaneen Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies -organisaation toiminnanjohtaja Rick Doblin. “Tahdomme näiden aineiden kasvavan pois vastakulttuurin muotista ja tuoda ne takaisin laboratorioihin osana psykedeelistä renessanssia.”

Ennen LSD-sessioita koehenkilöt tapasivat tri. Gasserin tämän toimistossa vähintään kahdesti. Tutustumistapaamisten jälkeen käynnistyvään tutkimukseen kuului puheterapian ohella kaksi kahden viikon välein toteutettavaa psykedeeli-istuntoa.

Tri. Gasserin toimisto, jossa tutkimus toteutettiin

Aineen vaikutukset saattavat kestää kymmenenkin tuntia. Tämän jälkeen potilaalla on mahdollisuus nukkua, seuranaan terapeutti tai tutkimusavustaja. “Osanottajille tehtiin selväksi, että istunnot tapahtuvat turvallisessa ympäristössä, ja minä tulen olemaan läsnä”, Gasser kertoo. “Kerroin, etten voi taata, ettei kokemukseen tulisi sisältymään hyvinkin intensiivistä kärsimystä, mutta sen voin luvata, että vaikeatkin sisäiset tilat menevät kyllä ohi.”

Kärsimykseltä ei vältytty, mutta kuten luvattua, kärsimys oli tilapäistä. Kokemukset eivät aina ole helppoja. Monet itkivät, useimmat kiemurtelivat. Eräs 67-vuotias mies kertoi kohtaamisestaan kauan sitten kuolleen isänsä kanssa. Jossain syvällä kosmoksen syleilyssä hän kohtasi etäälle ajautuneen isänsä hyväksynnän.

Osanottajat kävivät pitkiä keskusteluita tri. Gasserin kanssa, joka toimi myrskyn keskellä ankkurina ja kanssamatkaajana, jonka tehtävänä oli auttaa seuraamaan esiinnousseita tunnetiloja niiden alkulähteille. Ammattikielellä ilmaistuna, terapian muoto oli potilaislähtöistä, aikarajoituksetonta, sekä siinä mielessä “integratiivista”, että se keskittyi sekä nykyisiin ajatustottumuksiin että kaukaisiin lapsuudenkokemuksiin.

“Kokemaani voi kuvata mystisenä kokemuksena. Suurelta osin se oli silkkaa ahdinkoa, joka kytkeytyi vuosikymmenten syvyyksiin hautautuneisiin muistoihini”, Peter kuvailee. “Kivuliaita tuntemuksia, katumusta ja kuolemanpelkoa. Muistan pitkään kestäneen voimakkaan kylmyyden. Vapisin kylmästä, vaikka samanaikaisesti hikoilin. Tulkitsen, että kyse oli laiminlyönteihin liittyvästä psyykkisestä kylmyydestä.”

Hän myös reagoi noihin tuntemuksiin itselleen äärimmäisen harvinaisella tavalla: Puhumalla. “Se oli yllättävää; en edes tajunnut puhuvani ääneen ennen kuin tri. Gasser huomautti asiasta.”

Tutkimukseen kuului kaksi kuukautta viikottaista terapiaa. Noiden kahden kuukauden jälkeen niiden tutkimukseen osallistuneiden, jotka saivat täyden LSD-annoksen, ahdistuksen määrää mittaavat pisteet olivat laskeneet noin 20 prosentilla. Niiden neljän tutkimusverrokin, joiden saama annos oli kymmenyksen täydestä annoksesta, lukemat puolestaan kohosivat. (Tutkimuksen jälkeen myös näille koehenkilöille tarjottiin mahdollisuus täyteen annokseen.) Samat vaikutukset olivat yhä havaittavissa vuoden päästä toteutetussa seurannassa.

Gasser toteaa, että tämän pilottitutkimuksen otanta on vielä aivan liian pieni tarjotakseen tyhjentävää tieteellistä näyttöä. Tutkijat kuitenkin näkevät tulokset lupaavina. “Tutkimuksemme osoittaa, että tällainen koe on tekemisen arvoinen, ja toteutettavissa turvallisesti", Doblin toteaa. Ohimenevät – ja terapeuttisessa mielessä arvokkaat – tuskan hetket kuuluvat asiaan.

Tutkimuksen koehenkilöt pitivät terapiaa pääosin hyödyllisenä.

Sosiaalityöntekijä Peter kertoo: “Tunne-elämäni on tutkimuksen myötä voimistunut, mikä ei tarkoita jatkuvaa hyväntuulisuutta. Mielestäni on parempi tuntea voimakkaasti ja olla elossa kuin vain pysyä käynnissä.” 


Linkki artikkelissa mainittuun tutkimukseen:
http://journals.lww.com/jonmd/Documents/90000000.0-00001.pdf

Psykedeeliuutisia voi seurata myös Facebookissa. Kääntämistä kaipaavia artikkeleita saa ehdottaa - aukikco at gmail piste com.