Toimenkuvana musiikin valitseminen tutkimusolosuhteissa trippaaville

Teksti on käännös Vicen artikkelista How to Pick Music for People on LSD, From a Scientist Whose Job That Is, 03.05.2016, kirjoittanut Victoria Turk

Jo LSD:n 60-luvun kultakaudelta asti yhdisteen vaikutukset on liitetty musiikkiin. Näitä asioita eivät kuitenkaan yhdistä ainoastaan asian taiteelliset ulottuvuudet: aivokuvantamisen pohjalta on todettu, että musiikin kuuntelu vaikuttaa LSD-kokemukseen myös neurologisella tasolla.

Mendel Kaelen, Lontoon Imperial College -yliopiston neurotieteen tohtoriopiskelija, on johtanut useita tutkimuksia, joissa selvitetään musiikin ja psykedeelien yhteisvaikutusta. Yksi näiden tutkimusten keskeisimmistä haasteista on musiikin valitseminen.

Yksi Kaelenin vastuualueista on näissä tutkimuksissa ollut täydellisen soittolistan suunnittelu tieteellisessä viitekehyksessä ja tieteen kriteeristön puitteissa tapahtuvalle psykedeelimatkalle. Tehtävän toteuttaminen vaatii niin luovaa näkemystä kuin ymmärrystä tieteen käytännöistä.

Yksi Imperial Collegen tutkimusryhmän keskeisistä tavoitteista on selvittää yhdisteiden tehoa masennuksen kaltaisten sairauksien hoidossa. Kaelenin mukaan tarve sisällyttää tutkimuksiin musiikkia on suoraa seurausta kasvavasta kiinostuksesta psykedeelien terapeuttisia mahdollisuuksia selvittävään tutkimukseen.

Aivotutkija Mendel Kaelen

Ajatus musiikin yhdistämisestä psykedeeliavusteiseen terapiaan ei ole uusi; aiheeseen kohdistui 60-luvulla huomattavaa kiinnostusta. Kaelenin pyrkimyksenä on juurruttaa näitä käytäntöjä vankalle tieteelliselle pohjalle.

"Musiikilla on keskeinen rooli kaikissa tämänhetkisissä [psykedeeliavusteista terapiaa käsittelevissä] kliinisissä tutkimuksissa", Mendel sanoo puhelinhaastattelussa. "Kun musiikin merkittävä rooli terapeuttisessa menetelmässä on näin huomattava, on tieteellisiä kysymyksiä, joita alan edistämiseksi on välttämätöntä esittää. Tavoitteena on tuottaa empiiristä ymmärrystä musiikin roolista terapeuttisessa työssä."

Vice puhui Kaelenin kanssa hänen psykedeelikokemusten ja musiikin välistä yhteyttä kartoittavasta tutkimustyöstään, ja siitä, kuinka hänen työnsä tuottamaa tietoa voi näiden yhdisteiden terapeuttisessa käytössä hyödyntää, ja ennen kaikkea siitä, miten musiikki noin epätyypilliseen tarkoitukseen käytännössä valitaan.

***

Ennen kuin aletaan muodostaa mielikuvia tilanteesta, jossa terapeutit antavat potilaille LSD:tä ja kuulokkeet, on syytä läpikäydä perustietoa musiikin ja psykedeelien yhteisvaikutuksista. Viime vuonna Psychopharmacologyssa julkaistussa pilottitutkimuksessa^[1] Kaelen kollegoineen astuivat perusasioiden äärelle testaamalla 50- ja 60-lukujen psykoterapian inspiroimaa yksinkertaista hypoteesia: voimistavatko psykedeelit musiikin emotionaalista vaikutusta?

Tutkimuksessa annettiin kymmenelle vapaaehtoiselle kuunneltavaksi kahdessa eri sessiossa viisi raitaa instrumentaalimusiikkia. Ensimmäisessä sessiossa koehenkilöt saivat plaseboa, toisessa taas LSD:tä.

Millainen musiikki sopii hapoissa olevien tunnevasteiden kartoittamiseen? Osallistujat kuuntelivat kahta eri soittolistaa, joiden "emotionaalinen teho" oli viritetty aiempien, erillisen ihmisryhmän arvioiden pohjalta. Soittolistalle valitut kappaleet oli arvioitu sekä miellyttävimmiksi että vähiten tutuiksi – Kaelen selittää, että tuttuus voi vaikuttaa ihmisten tunnereaktioihin. "Jos musiikki on liian tuttua, se voi vaikeuttaa uudenlaisen kokemuksen syntymistä, koska kappaleeseen liittyy aiempaan elämään kytkeytyvä kokemus", hän kertoo.

Soittolistoille on päätynyt ambientia ja uusklassista musiikkia, jonka takana ovat esimerkiksi Brian McBride, Ólafur Arnalds, Arve Henriksen ja Greg Haines. Kaelenin mukaan erityisen monet pitivät brittisäveltäjä Hainesin teoksista, ja tämän musiikkia onkin hyödynnetty useissa tutkimuksissa. "Hänen teokseensa viitattiin kerta toisensa jälkeen erityisen vaikuttavana."

Tunnevasteita kartoittaneeseen tutkimukseen osallistuneet arvioivat soitettujen kappaleiden emotionaalista vaikuttavuutta asteikolla yhdestä sataan, minkä lisäksi he suorittivat GEMS-9^[a]:nä tunnetun kyselyn, jossa arvioidaan erilaisia tunnevasteita musiikkiin, esimerkiksi rauhallisuutta tai jännitettä. Tutkijoille kävi ilmi, että osallistujien tunnevasteet olivat LSD:n vaikutuksen alaisena huomattavasti voimakkaampia, ja erityisen paljon voimistuivat ihmetykseen, transsendenssiin, herkkyyteen ja voimaan liittyvät tunteet.

Kuvaajassa arviot musiikin herättämistä tunnetiloista plasebon ja LSD:n vaikutuksen alaisena.
Tunteet olivat LSD:n yhteydessä kautta linjan voimakkaampia.
Kuva: M. Kaelen ym., Psychopharmacology

Tutkijat toteavat löydöstensä "vahvistavan pitkään vallinneita oletuksia, joiden mukaan musiikin vaikutukset ja merkityksellisyys voimistuvat psykedeelien vaikutuksesta". Tällä voi olla hyödyllisiä terapeuttisia sovelluksia. Tutkijat lisäävät, että transsendenssin ja ihmetyksen tuntemuksia pidetään "henkistyyppisten" kokemusten osatekijöinä, jolloin musiikin yhdistäminen LSD-kokemukseen voi edesauttaa tämäntyyppisiä kokemuksia.

Tutkimustulokset eivät pohjaa ainoastaan osallistujien subjektiivisiin kokemuksiin. Kaelen kollegoineen on hyödyntänyt musiikin ja LSD:n vuorovaikutussuhteen selvittämisessä myös aivokuvantamismenetelmiä.

Yllämainitun pilottitutkimuksen jälkeen Kaelen osallistui uraauurtavaan tutkimukseen^[b][2], jossa hyödynnettiin ensimmäistä kertaa fMRI- ja MEG-kuvantamismenetelmiä LSD:n aivovaikutusten kartoittamiseen. Kahdellekymmenelle vapaaehtoiselle annettiin ennen aivokuvantamista 75 mikrogrammaa LSD:tä (ja erillisessä sessiossa myös plaseboa). Tutkimus laajensi ymmärrystä psykedeelikokemuksiin liitettyjen visuaalisten hallusinaatioiden ja tajunnanmuutosten luonteesta.

Samassa tutkimuksessa koehenkilöt viettivät osan ajasta hiljaisuudessa ja osan musiikkia fMRI-laitteessa kuunnellen, minkä jälkeen he vastasivat mielialaansa ja (silmät suljettuina nähtyjä) mielikuviansa koskeviin kysymyksiin. Tutkijat löysivät yhteyksiä musiikin ja visuaalisten kokemusten laadun välillä.

Kaelenin European Neuropsychopharmacologyssa julkaistussa artikkelissa^[3] todetaan, että mm. muistin toimintaan liittyvän parahippokampaalialueen aivokuoren ja visuaalisen aivokuoren välinen informaationkulku vaimeni LSD:n vaikutuksen alaisena, mutta kun keitokseen lisättiin myös musiikkia, alueiden välinen viestintä vahvistui.

Aivoalueiden yhteys oli voimakkaimmillaan LSD:n ja musiikin yhteisvaikutuksesta.

Merkittävä löydös oli myös, että tämän vaikutuksen voimakkuus kulki käsi kädessä ihmisten kuvaamien visuaalisten vaikutusten kompleksisuuden kanssa – aivan erityisesti niiden, jotka koskivat heidän omaa elämänhistoriaansa.

"Ihmiset kokevat silmät suljettuina usein hyvinkin eläväisiä mielikuvia, joiden kanssa heillä on vuorovaikutussuhde. Kokemus ei vertaudu esimerkiksi viihdyttävän TV-ohjelman passiiviseen tuijottamiseen, koska kokijan ja näkyjen välillä on aktiivinen vuorovaikutussuhde", Kaelen selittää.

Psykedeelikokemuksen henkilökohtainen luonne tekee ääniraidan valitsemisen vaikeaksi. "Se oli hyvin haastavaa, koska ihmisten musiikkimauissa on luonnollisestikin merkittäviä eroja", Kaelen sanoo. Koehenkilöiden ei voitu antaa tuoda mukanaan omaa musiikkiaan, koska käytäntöjen yhdenmukaisuus on laadukkaan tieteellisen datan tuottamiseksi välttämätöntä.

Kaelen aloitti keräämällä musiikkikirjaston, jonka tunnetason vaikuttavuutta erillinen ryhmä arvioi. "Alkuperäisenä ajatuksenani oli hyödyntää emotionaalisesti hyvin intensiivistä uusklassista musiikkia, mutta koska fMRI-kuvauslaitteen sisällä oleminen on jo itsessään haastavaa, totesin paremmaksi ideaksi välttää ihmisten altistamista äärimmäisen voimakkaille tunneärsykkeille", hän selittää. "Päädyin valitsemaan rauhoittavaa, myönteistä tunnetilaa välittävää musiikkia – pääosin ambientmuusikko Robert Richin tuotantoa."

Lopullisiksi valinnoiksis tuli kaksi seitsemän minuutin katkelmaa Robert Richin ja Lisa Moskowin vuoden 1995 yhteisalbumi Yearningilta. Musiikki on hänen mukaansa rauhoittavaa, melodista kielisoitinmusiikkia (Moskow soittaa sarodia, intialaista, sitaria muistuttavaa soitinta). "Musiikissa on ambientmusiikissa tyypillisesti hyödynnettyjä soittimia – syntetisaattoreita ja huiluja – mutta myös selkeitä melodisia kulkuja, joita kuuntelija voi seurata", hän toteaa.

Kaelenin mukaan Richin musiikki oli yksi keskeisiä tekijöitä siinä, että hän päätyi tutkimaan musiikin vaikutuksia. "Robert Rich on uskomaton. Hän alkoi tehdä musiikkia sen ymmärryksen pohjalta, että musiikki voi olla tehokas keino muuntuneiden tajunnantilojen aiheuttamiseksi ja ohjaamiseksi", hän sanoo, ja viittaa muusikon 80-luvulla toteutettuihin "unikonsertteihin^[c]", joissa soitettiin musiikkia torkkuvalle yleisölle.

Musiikin soittaminen MRI-laitteessa ei olisi aivan yksinkertainen tehtävä edes ilman LSD:tä. Tutkijat käyttivät MRI-yhteensopivia kuulokkeita^[d] (joissa ei ole magneettista kelaa) kyetäkseen tarjoaman riittävän laadukasta ääntä laitteen aiheuttaman metelin keskellä.

***

Vaikka nämä tutkimukset ovat valottaneet musiikin ja LSD:n yhteisvaikutuksia, keskeisin ajava voima Imperial Collegen tutkimusryhmän työssä on pyrkimys ymmärtää psykedeelien potentiaalia terapian apuvälineinä. Tutkimusnäytön mukaan^[4] yhdisteistä voi terapeutin ohjaamissa sessioissa olla hyötyä mm. masennuksen, ahdistuksen ja riippuvuuksien hoidossa. Kaelenia kiinnostaa musiikin rooli näissä sovelluksissa.

Perusajatus juontaa juurensa 60-luvun psykedeeliavusteiseen terapiaan, aikaan ennen yhdisteiden kieltämistä, jonka seurauksena myös tutkimustyö kävi vaikeaksi.

"Tuolloin alettiin ymmärtää, ettei aine itsessään tuota terapeuttista vaikutusta; potentiaali tulee esiin kun aineen vaikutukset yhdistetään terapeuttiseen vuorovaikutukseen, jossa olennaisessa osassa ovat niin terapeutti kuin kokemuksen ulkoiset puitteetkin", Kaelen selittää. "Tämän oivalluksen pohjalta alettiin kokeilla erilaisia lähestymistapoja olosuhteiden suunnitteluun: kuinka varmistaa kokemusten terapeuttisuus."

Musiikin keskeinen rooli kokemusta jäsentävänä tekijänä kävi ilmi hyvin nopeasti.

Hiljattain Kaelen osallistui myös kliiniseen tutkimukseen^[5], jossa vaikeaa, hoitoresistenttiä masennusta sairastaville annettiin taikasienten vaikuttavaa ainesosaa, psilosybiiniä^[e]. Tutkimus toteutettiin sairaalahuoneessa, joka oli sisustettu vähemmän kliiniseksi ja ahdistavaksi – Kaelenin mukaan alkuperäinen, steriili sairaalahuone oli todennäköisesti "huonoimpia mahdollisia paikkoja ottaa psykedeelistä yhdistettä".

Tähän tutkimukseen soittolistan rakentaminen oli erityisen haastavaa, koska sen tuli toimia kuusi tuntia kestävän terapiasession ääniraitana – aivokuvantamistutkimuksessa tarve oli vain muutamalle minuutille. Potilaat voivat kuunnella musiikkia tilassa olevien kaiuttimien tai kuulokkeiden kautta, mutta musiikki oli kummassakin tapauksessa jatkuvaa.

Kaelen sanoo inspiroituneensa musiikkivalinnoissaan esimerkiksi musiikkiterapeutti Helen Bonnyn työstä. Bonny tunnetaan mm. tajunnantilojen kartoittamiseen terapeuttisessa kontekstissa 60-luvulla kehitetystä Guided Imagery and Music^[f] -menetelmästä.

Hän suunnitteli soittolistansa yhteneväiseksi yhdisteen vaikutusten rakenteen kanssa, lähtien vaikutusten hitaasta käynnistymisestä, johtaen vaikutusten huippukohtaan ja sitä seuraavaan, pitkään laskeutumiseen. "Soittolistassa on useita vaiheita, jotka heijastelevat kokemuksen eri ulottuvuuksia, joiden käsittelyssä musiikki voi auttaa", Kaelen sanoo.

Monet koehenkilöistä esimerkiksi jännittävät vaikutusten alkua, joten Kaelen valitsi alkuvaiheeseen rauhoittavaa, rohkaisevaa musiikkia. Vaikutusten käynnistyessä musiikkiin tulee enemmän rytmikkäitä elementtejä, ja yhdisteen vaikutusten pari tuntia kestävän huipun aikana musiikin emotionaalinen intensiteetti vaihtelee. "Jatkuva emotionaalisesti intensiivinen musiikki ei olisi hyvä idea. On oltava hetkiä, joina koehenkilöllä on tilaa käsitellä kokemaansa rauhassa", hän selittää, verraten vaihtelua heiluriliikkeeseen.

Soittolistan valinnassa ja yhteenmiksaamisessa kesti kuukausia. Hän valitsi kappaleita niin omasta musiikkikirjastostaan kuin esimerkiksi Bonnyn työssään käyttämiltä soittolistoilta. Hän vältti klassisia ja kristillishenkisiä kappaleita, koska musiikin on tärkeää olla sekä ajankohtaista että uskonnoista vapaata. Kaelen tuottaa itsekin kokeellista elektronista musiikkia^[g], joten raitojen yhteenmiksaaminen, rytmittäminen ja sopivien äänenvoimakkuuksien säätäminen hyväksi kokonaiskoreografiaksi sujui luontevasti.

Koko soittolistaa hän ei voi jakaa, koska tarkoituksena on mahdollisesti käyttää sitä myös tulevissa tutkimuksissa, eikä voi ottaa riskiä siitä, että tuo nimenomainen musiikkikokonaisuus tulisi ihmisille tutuiksi. Hän kuitenkin nimesi yksittäisiä kappaleita: Brian Enon ja Harold Buddin "Against the Sky" soi alkuvaiheen rauhoittavana musiikkina; nykyklassisen musiikin säveltäjä Henryk Góreckin “Sostenuto tranquillo ma cantabile”, jota Kaelen kuvaa soittolistan ensimmäiseksi "tunteellisesti vaikuttavaksi" kappaleeksi, puolestaan soi vaikutusten huippua lähestyttäessä. Greg Hainesin "183 Times", jota käytettiin myös LSD:n tunnevaikutuksia kartoittaneessa tutkimuksessa, puolestaan soi vaikutusten huipun aikana.

Kaelen jakaa joitakin potilaidensa kokemuksista musiikin vaikutuksia valottaakseen. Eräs koki 183 Times -kappaleen "huipuksi, joka kiteytti kokemuksen kokonaisuudessaan. Astuin sanojen tuolle puolen. Se oli tärkeä osa sisäisen matkani vavahduttavinta osuutta. Tajunnanräjäyttävää."

Toinen potilaista kertoo, että kappale "aiheutti paljon itkua. Se oli surullista ja kaunista: itkeminen kappaleen aikana auttoi irroittamaan itseeni kohdistuvasta surusta ja kielteisistä tunteista. Se sai ajattelemaan elämäni aikana käyneitä kamppailujani masennuksen kanssa. Kappaleen loputtua koin oloni puhdistuneeksi ja paremmaksi, itseäni kohtaan myötätuntoisemmaksi."

Loppujen lopuksi, Kaelen toteaa, osaa ihmisistä valittu musiikki koskettaa äärimmäisen syvältä, toisia taas ei.

"Kappaleiden valinta on äärimmäisen vaikeaa, koska joudun jokaisen kohdalla esittämään itselleni kysymyksen: 'Uskonko tämän kappaleen toimivan potilaalle koska se toimii itselleni, vai uskonko sen toimivan, koska näen kappaleen itsensä kantavan jonkinlaista yleismaailmallista, oletetulle kuuntelijalle välittyvää?'", Kaelen kertoo.

Tällaisia valintoja ei – ainakaan toistaiseksi – voi tehdä tieteelliseltä pohjalta.

"Olen kokenut tähän työhön liittyen alusta alkaen valtavaa vastuuta, koska olen tiennyt, kuinka voimakkaasti musiikkivalinnat ihmisiin vaikuttavat", hän myöntää.

Yksi näiden tutkimusten keskeisimmistä vaikutuksista hänen ajatteluunsa on ollut, että vaikka hän edelleen uskoo, että musiikissa on myös jonkinlaisia universaaleja ulottuvuuksia, hän on ymmärtänyt standardisoidun, kaikille sopivan soittolistan tekemisen olevan mahdotonta. Hänen tulevaisuudennäkymissään terapeuteilla olisi keinoja musiikin muovaamiseen tietyn potilaan tarpeiden mukaan. Tämän kehityssuunnan edistäminen on yksi hänen projekteistaan.

Hän painottaa, että kaikkein keskeisin tekijä psykedeelien terapeuttisessa käytössä on potilaan ja terapeutin välinen syvä yhteys.

"Pohjimmiltaan musiikin tehtävänä on toimia terapeuttisen prosessin palvelijana – toisin sanoen, tukea [pääosin] suljetuin silmin toteutettua matkaa, joka on äärimmäisen henkilökohtainen ja kestää useita tunteja", hän toteaa.


Tutkimusviitteet:

[1] LSD enhances the emotional response to music
[2] Neural correlates of the LSD experience revealed by multimodal neuroimaging
[3] LSD modulates music-induced imagery via changes in parahippocampal connectivity
[4] Psychedelic drugs should be legally reclassified so that researchers can investigate their therapeutic potential

[5] Psilocybin with psychological support for treatment-resistant depression: an open-label feasibility study

Muut viitteet:
[a] The Geneva Emotional Music Scales (GEMS)
[b] Psykedeeliuutiset: Uusi tutkimus: LSD voi auttaa purkamaan haitallisia ajattelutottumuksia
[c] Robert Rich, Wikipedia
[d] MRI-kuvantamisen kanssa yhteensopivat kuulokkeet
[e] Psilosybiini, Wikipedia
[f] Method of Guided Imagery and Music
[g] Mendel Kaelen, Soundcloud

Uusi tutkimus: LSD voi auttaa purkamaan haitallisia ajattelutottumuksia

Lontoon Imperial Collegen uudet LSD-aiheiset tutkimustulokset^[1] ovat herättäneet huomiota ympäri maailmaa – Suomea myöten. Hesarin tiedepalstalla^[a] ja Tiede-lehdessä^[b] julkaistiin artikkeli otsikolla "Lsd palauttaa aivot samanlaiseen tilaan kuin vauvana".

Tämän blogauksen tarkoituksena on tuoda hieman selkeyttä tulkintoihin, joita tutkimusartikkelista on niin Suomessa kuin ulkomaisessakin mediassa tehty, ja paneutua tutkimustuloksiin hieman yksityiskohtaisemmin.

Tutkimuksen keskeisiä hahmoja: Robin Carhart-Harris, David Nutt, Amanda Feilding

LSD tekee vauvaksi?

Ensimmäisenä on syytä korjata suomenkielisten artikkelien otsikossa ja itse teksteissä esitettyä yliyksinkertaistusta: niissä käytetty ilmaisu "samanlainen tila kuin vauvana" on helposti luettavissa niin, että aikuisen ihmisen aivotoiminta olisi LSD:n vaikutuksen alaisena täysin samanlaista kuin vauvan.

Täsmälleen tutkimuksen vetäjä Robin Carhart-Harris (jonka seikkaperäinen haastattelu julkaistiin tässä blogissa viime vuonna^[c]) kuitenkin toteaa^[d], että aivojen toiminta LSD:n vaikutuksen aikana muistuttaa lapsen aivojen toimintaa. Lehtien keskustelupalstojen kommenttiosastoja silmäillessä käy selväksi, että jotkut todella tulkitsivat em. artikkeleiden sanavalintoja kirjaimellisesti. Lapsenomaisia tiloja toki esiintyy yhtenä LSD-kokemuksen mahdollisista vaikutuksista, mutta yleisesti ottaen niin LSD:n kuin muidenkin psykedeelien vaikutukset ovat huomattavasti monimuotoisempia. Pitkän linjan LSD-tutkija, psykiatri Stanislav Grof on viitannut psykedeeleihin "mentaalisten prosessien epäspesifisinä vahvistajina". Niiden vaikutusten kirjo on laaja, mikä on hyvä tuoda esiin asiasta puhuttaessa. 

Avataksemme hieman sitä, mitä Carhart-Harris vauvapuheillaan tarkoittaa, lainataan pätkä (suomalaista yleisradiota vastaavan) NPR:n haastattelusta^[e]:

"Millaista on olla vauva? Millaista on olla lapsi? Yksi keskeinen tunnusmerkki on tunnetilojen aaltoilu: Yhtenä hetkenä saatamme olla onnellisessa, ekstaasinomaisessa tilassa, kikatella ja löytää kaikkialta hauskan tuntuisia juttuja, kunnes tilamme odottamatta muuttuukin täysin, ja päädymme vollottamaan sydämemme pohjasta. Tämäntyyppistä emotionaalista herkkyyttä ja äärimmäistä mielikuvituksellisuutta ilmenee psykedeelien vaikutuksen alaisena." 

“Hyvin kiehtovia ovat myös psykedeelien vaikutuksiin kiinteästi liittyvät ihmetyksen ja pelonsekaisen kunnioituksen tilat. Toisinaan niistä puhutaan mystiikan tai henkisyyden käsittein. Kirjallisuuden kentällä esimerkiksi William Wordsworth puhuu lapsuudesta taivaallisena olotilana, jossa ihminen on ikään kuin lähempänä Jumalaa."

Imperial College Londonin omassa haastattelussa^[f] Carhart-Harris täsmentää lisää: "Varttuessamme aikuisiksi aivotoimintamme rajoittuu ja lokeroituu: ajattelullamme on tapana muuttua iän myötä rajatummaksi ja kankeammaksi." 

Toisin sanoen ajatuksena on, että syntyessään ihmisen hermosto on ikään kuin avoin. Kokemuksen karttuessa ihminen alkaa vähitellen muodostaa ja noudattaa tiettyjä kognitiivisia ja käytöksellisiä malleja. Näitä tottumuksia voi LSD oikeissa olosuhteissa auttaa purkamaan ja tarkastelemaan.

Saman tutkimusryhmän aiempien, LSD:n sukulaisaine psilosybiinin vaikutuksia selvittäneiden tutkimusten^[2] kanssa linjassa oleva löydös on, että yhdisteen todettiin voimistavan monien aivoalueiden välistä vuorovaikutusta. Erässä uutisartikkelissa^[g] esitettiin allekirjoittaneen mielestä varsin hyvä vertaus, jossa eri aivotoimintaa voisi normaalitilassa ajatella toimistorakennuksena, jonka sisällä on erilaisiin tehtäviin rajatusti fokusoituvia työskentelykoppeja, joiden väliset seinät LSD tilapäisesti purkaa alas ja saattaa työntekijät keskinäiseen, rakentavaan dialogiin. 

Hesarin ja Tiede-lehden artikkelissa tehtiin osittain samoja virheitä, joihin useat ulkomaalaismediatkin syyllistyivät: artikkelin kuvitukseksi valittu otos oli rajattu versio tutkimusartikkelissa esiintyvästä kuvasta, johon oli kirjoitettu kuvatekstiksi "Alemmat aivokuvat kertovat, miten laajalti aivot reagoivat lsd:n vaikutuksen alaisena. Ylemmät aivot kuuluvat lumeryhmäläisille."  

Rajattuna ja tällaisella kuvatekstillä väärintulkinnalle oli paljon tilaa. Yhtenä ongelmana on epätäsmällinen selitys ja riittävän kontekstualisoinnin puute: kyseinen kuva havainnollistaa lepotilassa olevien* aivojen visuaaliseen prosessointiin liittyvän näköaivokuoren alueen ja muiden aivoalueiden välisten toiminnallisten yhteyksien voimistumista plasebolla ja LSD:llä. Ei liene perusteetonta otaksua monen tulkinneen valitun kuvan ja kuvatekstin pohjalta, että LSD lisäisi aivojen kokonaisaktiviteettia; kyseisenlaiseen tulkintaan ei aiheena olevien tutkimusartikkelien pohjalta ole perusteita.

* Lepotilalla tarkoitetaan tilaa, jossa henkilö ei tee erityisesti mitään.

Itse tutkimusartikkelissa kuva oli tällainen:

Alimmalla, uutisartikkelien kuvituksesta pois leikatulla aivorivillä esitetään ylemmillä kuvattujen toiminnallisten yhteyksien eroja LSD:n ja lumelääkkeiden välillä (oranssi merkitsee alueiden välisen yhteyden voimistumista). Sanotaan se varmuuden vuoksi vielä kerran: kuvassa ei havainnollisteta aivojen kokonaisaktiivisuutta LSD:n vaikutuksen alaisena.

Allaoleva kuva, jota ei uutisartikkeleissa liiemmin näkynyt, puolestaan havainnollistaa LSD:n vaikutuksia parahippokampaalialueen ja muiden aivoalueiden välisten toiminnallisten yhteyksien muutosta:

Kahdella ylemmällä rivillä havainnollistetaan parahippokampaalisen alueen ja aivojen muiden alueiden välisiä toiminnallisia yhteyksiä plasebolla ja LSD:llä. Alimmalla rivillä esitetään, edellisen kuvan lailla, näiden toiminnallisten yhteyksien eroja LSD:n ja lumelääkkeiden välillä. Sinisellä värillä merkitään alueiden välisten toiminnallisten yhteyksien vaimentumista.

Sillä, miten laajasti ja tarkasti tiedeuutisoinnissa on mahdollista käsitellä löydöksiä, on toki rajansa. Uutisoinnin kanssa olisi kuitenkin syytä pyrkiä olemaan tarkka siitä, että niistä asioista, joihin artikkelin näkökulma rajataan, kirjoitetaan huolellisesti. Muuten lukijakunnalle syntyy helposti täysin vääränlaisia mielikuvia tutkimuslöydösten implikaatioista. Toimittajien käytettävissä olevat resurssit ovat luonnollisesti rajallisia, ja siinä mielessä virheet ovat ymmärrettäviä; lisäksi tutkimusaineistokin on monesti sen verran vaikeaselkoista tavaraa, että maallikon on hyvin vaikea hahmottaa, mitkä tulkinnat ovat oikeita (eikä asiaa varmaankaan auta, jos uutisartikkelit tuotetaan ulkomaisten mediajulkaisujen pohjalta ilman, että on aikaa perehtyä tutkimusmateriaaliin syvemmin). 

Tarkoituksena ei siis missään tapauksessa ole käydä kiinni keneenkään yksittäiseen toimittajaan (minkä lisäksi tämän blogin ylläpitäjä [jolla ei ole mitään aihepiiriin liittyvää muodollista koulutusta] tiedostaa varsin hyvin omankin kykynsä asiavirheiden tekemiseen ja toivoo, että lukijat ilmaisisivat löytämistään virheistä kommenttiboksin tai vaikkapa Psykedeeliuutisten Facebook-sivun yksityisviestitoiminnon kautta).


Tarkemmin tutkimuksen menetelmistä ja tuloksista

Tutkimuksessa hyödynnettiin kolmea erilaista, toisiaan täydentävää aivokuvantamismenetelmää: ASL:ää, BOLD:ia ja MEG:tä. Aivomuutosten todettiin olevan selkeässä yhteydessä koehenkilöiden ilmoittamiin subjektiivisiin kokemustiloihin ja niiden muutoksiin. Tulokset vahvistavat käsitystä, jonka mukaan ASL-, BOLD- ja MEG-menetelmillä on mahdollista selvittää psykedeelien vaikutuksen neuraalisia korrelaatteja; eri menetelmien tuottamat tulokset ovat yhdenmukaisia ja tukevat toisiaan. 

Matkalla MEG-skanneriin. Pun intended.

Kaksi keskeisintä löydöstä liittyvät näkemiseen ja minuuteen liittyviin prosesseihin. 

LSD:n vaikutuksen alaisena huomattavasti normaalia suurempi osa aivoista osallistuu visuaaliseen prosessointiin, ja silmät suljettuina oleskelevat koehenkilöt myös raportoivat selvästi arkitajunnantilaa visuaalisempia kokemuksia. Lepotilan aikainen näköaivokuoren verenkierron voimistuminen, kyseisen aivoalueen ja muiden aivoalueiden välisten toiminnallisten yhteyksien voimistuminen (Resting State Functional Connectivity, RSFC) ja vaimentuneet alfa-aallot ilmenevät yhtäaikaisesti voimistuneiden visuaalisten hallusinaatioiden kanssa. LSD:n (ja muiden psykedeelien) vaikutuksen alaisena ihmisten emotionaalisilla, kognitiivisilla ja aistimuksellisilla prosesseilla on normaalia enemmän visuaalisia ulottuvuuksia, joilla on merkittävä rooli subjektiivisten ilmiöiden (tunteiden, uskomusten, muistojen) kokemisessa ja käsittelyssä.

Näkemiseen liittyvät löydökset ovat merkittäviä. Vielä keskeisempinä voi kuitenkin pitää tuloksia, joiden mukaan prefrontaalikorteksin delta- ja alfa-aaltojen vaimentuminen sekä parahippokampuksen (PH) ja retrospleniaalisen korteksin (RSC) välisten toiminnallisten yhteyksien vaimentuminen ja laajemminkin oletushermoverkoston (Default Mode Network, DMN) integriteetin väheneminen liittyvät voimakkaisiin tajunnanmuutoksiin.  Oletushermoverkoston integriteetin vähenemisellä tarkoitetaan verkostoon kuuluvien aivoalueiden toiminnan synkronisoitumisen (yhtäaikaisen aktiviteetin) vähentymistä. Mainittuja voimakkaita tajunnanmuutoksia ovat esimerkiksi erillisen minuuden hälveneminen (ego dissolution) ja "merkityskokemuksen muuttuminen" (altered meaning). Samaan viittaavia tutkimustuloksia on jo aiemmin saatu muilla psykedeeleillä (psilosybiini^[3] ja ayahuasca^[4]) tehdyissä tutkimuksissa.

Erillisen minuuden hälvenemisen kokemuksen todettiin korreloivan myös delta- ja alfa-aaltojen vaimentumisen kanssa; tässäkin tapauksessa vastaavia korrelaatioita on aiemmin todettu psilosybiinitutkimuksissa^[5]. Niinikään aiemmissa psilosybiinitutkimuksissa on havaittu^[6], että edellämainittu PH-RSC-yhteyden vaimentuminen liittyy merkityksellisyyden, henkisyyden, syvän kunnioituksen ja pyhyyden kokemuksiin.

Aivoissa esiintyvien alfa-aaltojen on arvioitu inhiboivan epäolennaisia ärsykkeitä^[7] – rajaavan pois sellaisia aistiärsykkeitä, jotka eivät ole selviytymisen kannalta välttämättömiä. Alfa-aaltojen vaimentumisella voisi täten olla inhibointia vähentäviä vaikutuksia, josta (erityisesti silmät suljettuina) seuraa visuaalisia hallusinaatioita. Tämän voisi olettaa liittyvän laajemminkin psykedeelien taipumukseen vähentää ajatusrakenteiden kankeutta.

Psykedeelien aiheuttamien visuaalisten hallusinaatioiden neurobiologian hahmottuminen voi auttaa ymmärtämään näkemiseen liittyvän tiedonkäsittelyn neurobiologisia tekijöitä. Samaan tapaan myös psykedeelien aiheuttamien minuuden hälvenemisen kokemusten neurobiologian hahmottuminen voi auttaa ymmärtämään laajemmin "itsen" tai "minuuden" neurobiologisia tekijöitä.

Yhtenä tulkintakehikkona Imperial Collegen tutkijat ovat viimeaikaisissa julkaisuissaan^{[8], [9]} ehdottaneet mallia, jonka mukaan psykedeeleillä on "entrooppinen" vaikutus aivokuoren toimintoihin: niiden akuutin vaikutuksen alaisena kognitiivinen epäjärjestys kasvaa; toisin sanoen, ajatteluun liittyvien toimintojen järjestäytyneisyys ja johdonmukaisuus vähenevät. Tämän on edellämainituissa julkaisuissa todettu korreloivan lisääntyneen pitkän aikavälin hyvinvoinnin kanssa. Metaforana on esitetty psykedeelien "rasvaavan" kognitiivisia toimintoja auttamalla purkamaan vakiintuneita toimintatapoja ja korvaamaan niitä uusilla. On myös viitteitä siitä, että psykedeelit lisäävät neuroplastisiteettia^[10] ja neurogeneesiä^[11]. Psykedeeleillä on mitä ilmeisimmin monia rinnakkaisia, potentiaalisen hyödyllisiä vaikutusmekanismeja.

Robin Carhart-Harris (toinen vasemmalta), Amanda Feilding ja David Nutt artikkelin julkaisuun liittyvässä tapahtumassa. Vasemmanpuoleinen tutkija on bloginpitäjälle toistaiseksi nimeämätön, mutta hänen voi olettaa olevan yksi tutkijoista.

Löydösten laajemmista implikaatioista

Mainitun suomenkielisen artikkelin loppupäästä löytyy erinomainen kiteytys psykedeelien vaikutuksista: "Psykedeeliset lääkkeet voivat auttaa purkamalla aivoihin iskostuneita urautumia, jotka kannattelevat kielteisiä ajatustottumuksia." Tämä lausetta voi pitää huomionarvoisena kahdestakin syystä. Ensinnäkin, lause on poikkeuksellisen hyvä kiteytys yhdestä psykedeelien keskeisimmistä hyödyistä. Toisekseen, kyseessä on mahdollisesti ensimmäinen kerta, kun suomalaisessa mediassa käytetään ilmaisua "psykedeelinen lääke". Tätä voi pitää merkittävänä edistysaskeleena tieteen voitossa järjettömästä, faktatietoa karttavasta hysteriasta. Tästä syvä hatunnosto tiedetoimittaja Mikko Puttoselle.

Tutkimusartikkelin lopussa todetaan, että psykedeelien farmakologisten toimintamekanismien selvittäminen on tärkeää siinä missä niiden terapeuttisen potentiaalin selvittäminenkin. Eri tavoin rajatut ja kohdistetut, metodologisesti monipuoliset tutkimukset auttavat pala palalta rakentamaan johdonmukaisempaa, selkeämpää kokonaiskuvaa psykedeelien vaikutuksista.

Tutkimukseen osallistunut professori David Nutt vertaa löydöstä Vicen artikkelissa^[h] – ronskissa anteeksipyytelemättömyydessään kieltämättä hitusen huvittavinkin sanankääntein – Higgsin bosonin löytymiseen: "Lähes yhtä pitkään kun Higgsin bosonin olemassaoloa on ounasteltu, on myös psykedeelitutkimuksen tarpeellisuus tiedostettu. Pelko maineen menettämisestä on kuitenkin rajoittanut tutkijoiden halukkuutta koskea psykedeelitutkimukseen. Nämä uudet tutkimustulokset ovat kuitenkin niin merkittäviä, ettei tähän tutkimusalaan liittyvään arasteluun ole enää mitään syytä."

Tutkimuksen vetäjä Robin Carhart-Harris valottaa psykedeelitutkimuksen merkityksellisyyttä samaisessa Vice-artikkelissa seuraavasti: "Psykedeelien erityislaatuisuus liittyy niiden tapaan muuttaa tietoisuutta perustavanlaatuisella, poikkeuksellisella ja ennennäkemättömällä tavalla. Tämä tekee niistä äärimmäisen tehokkaita työkaluja erään keskeisen kysymyksen tutkimiseen: mikä on tietoisuuden luonne?" 


Lisää luettavaa:

• David Nuttin haastattelu aihepiirin tiimoilta (tähän ei viittausta muualla blogauksessa)
• Psykedeeliuutisten aiempi artikkeli Tutkijan taistelu pelkoa ja hölynpölyä vastaan - Robin Carhart-Harris LSD:n äärellä
• Bernardo Kastrupin artikkeli, jossa hän ruotii tutkimukseen liittyvää uutisointia: The LSD study: you're being subtly deceived (again)

Tutkimusviitteet:
[1] Neural correlates of the LSD experience revealed by multimodal neuroimaging
[2] Homological scaffolds of brain functional networks
[3] Finding the Self by Losing the Self: Neural Correlates of Ego-Dissolution Under Psilocybin

[4] The Psychedelic State Induced by Ayahuasca Modulates the Activity and Connectivity of the Default Mode Network
[5] Broadband Cortical Desynchronization Underlies the Human Psychedelic State
[6] Psilocybin-induced spiritual experiences and insightfulness are associated with synchronization of neuronal oscillations

[7] Shaping functional architecture by oscillatory alpha activity: gating by inhibition

[8] The entropic brain: a theory of conscious states informed by neuroimaging research with psychedelic drugs
[9] The paradoxical psychological effects of lysergic acid diethylamide (LSD)
[10] The neurobiology of psychedelic drugs: implications for the treatment of mood disorders
[11] Effects of psilocybin on hippocampal neurogenesis and extinction of trace fear conditioning

Mediaviitteet:
[a] Helsingin sanomat: Lsd palauttaa aivot samanlaiseen tilaan kuin vauvana
[b] Tiede: Lsd palauttaa aivot samanlaiseen tilaan kuin vauvana
[c] Tutkijan taistelu pelkoa ja hölynpölyä vastaan - Robin Carhart-Harris LSD:n äärellä
[d] New York Post: Your friend tripping on LSD has a lot in common with a baby
[e] NPR: Your Brain On LSD Looks A Lot Like A Baby's

[f] Imperial College London: The brain on LSD revealed: first scans show how the drug affects the brain

[g] Engadget: LSD makes you think like a baby

[h] Vice Motherboard: For the First Time, Scientists Have Imaged the Brain on LSD

Sveitsiläisellä psykiatrilla on laillinen lupa LSD-avusteiseen terapiaan -- myös tutkimusolosuhteiden ulkopuolella

Alkuperäinen artikkeli: Meet the Only Doctor in the World Legally Allowed to Use LSD to Treat Patients, VICE, 15.11.2015

LSD:tä on nykyään saatavilla varsin laajasti: ainetta myydään ja käytetään paljon. Kuitenkin vain yhdellä ihmisellä maailmassa on lupa antaa potilailleen lysergihapon dietyyliamidia tutkimusolosuhteiden ulkopuolella.

Sveitsiläinen psykiatri Peter Gasser on työskennellyt psykedeelitutkimuksen parissa jo yli vuosikymmenen ajan. Hän jatkaa LSD:n kehittäneen maanmiehensä Albert Hofmann työtä, joka aineen kriminalisoinnin myötä vuonna 1966 käytännössä keskeytyi[1]. Hofmann ja Gasser tapasivat useita kertoja, ja Hofmann antoi Gasserin kokeelliselle, psykedeeliavusteiselle terapialle siunauksensa.

Gasserin kiinnostus psykedeelejä kohtaan juontaa juurensa hänen omiin LSD-kokemuksiinsa neljännesvuosisata sitten. Sveitsin liittovaltion terveysvirasto salli muutaman psykiatrin tutkia aineen terapiakäyttöä erityisluvalla -- globaaleista kielloista huolimatta. Gasser oli yksi viidestä sveitsiläisestä terapeutista, joille annettiin lupa hyödyntää MDMA:ta ja LSD:tä tutkimusolosuhteissa, ja hän kokeili ainetta myös itseensä. Myös LSD:n tutkimuskäyttö kuitenkin kiellettiin vuonna 1993. [Lisätietoa erityislupamenettelystä Suomen kontekstissa Fimean sivulta[2]. --suom. huom.]

Tri Gasser ei kuitenkaan luovuttanut LSD:n suhteen. "Yhdisteet ovat olemassa, joten niiden mahdollisten hyötyjen ja haittojen tutkiminen on huomattavasti tutkimuksen kieltämistä kannattavampaa," hän kirjoitti MAPS-tutkimusorganisaation uutiskirjeessä julkaistussa seurantatutkimuksessa vuonna 1994[3]. "Tiedon puute ei estä kiellettyjen yhdisteiden tuhoisaa käyttöä tutkimusolosuhteiden ulkopuolella."

Vuonna 2007 Sveitsin terveysministeriö hyväksyi Gasserin suunnitteleman ja MAPSin rahoittaman pilottitutkimuksen, jossa selvitettiin LSD:n vaikutuksia syövästä ja muista tappavista sairauksista kärsivillä potilailla. Ainetta hyödynnettiin kullakin potilaalla kahdessa terapiasessiossa, joiden välissä oli useamman viikon tauko. Seitsemän vuotta kestäneen tutkimuksen tulokset julkaistiin viime vuonna[4]. Tutkimus "LSD-assisted psychotherapy for anxiety associated with a life-threatening disease: A qualitative study of acute and sustained subjective effects" ("LSD:tä hyödyntävä psykoterapia kuolettaviin sairauksiin liittyvän ahdistuksen hoidossa: Laadullinen tutkimus välittömistä ja pitkäaikaisista vaikutuksista") oli 2000-luvun ensimmäinen kontrolloitu LSD-tutkimus[5].

"Monet [koehenkilöistä] kuolivat vuoden sisällä kokeesta. Tätä ennen he ehtivät kuitenkin kokemaan sisäisen seikkailun, joka kevensi heidän elämänsä illankoittoon kytkeytyvää eksistentiaalista taakkaa", kirjoitettiin New York Timesin edellisen linkin takaa löytyvässä, Psykedeeliuutisten suomentamassa artikkelissa.

Gasser esitelmöi viimevuotisessa, New York Cityssä järjestetyssä Horizons: Perspectives in Psychedelic Research[6] -konferenssissa. Esitettyään pilottitutkimuksensa tulokset, Gasser kertoi hakeneensa menestyksekkästi erityislupaa LSD:n käytölle terapiatyössään, johon kuuluu sekä yksilö- että ryhmäterapiaa. Tällä hetkellä hänellä on lupa 7 potilaan hoitamiseen LSD:llä; kolmelle näistä on varattu kymmenen tunnin pituinen terapiaistunto tämän kuun aikana.

Gasserin toimisto sijaitsee Solothurnin, Luoteis-Sveitsissä sijaitsevan kylän hiljaisella kadulla. Rakennus on kuin kenen tahansa terapeutin: sisäänkäynnillä on yksinkertainen kyltti, ja valkoisesta odotushuoneesta löytyy kirjahyllyjä, maalauksia ja huonekasveja. Jonkin verran psykedeelinen vaikutelma tulee Gasserin terapiahuoneesta, joka on varustettu lokoisilla sohvilla ja istumatyynyillä, Buddha-patsaalla ja laadukkaalla äänentoistolla, jolla on epäilemättä roolinsa terapiasessioissa.

Tässä huoneessa tri. Gasser antaa elämäntyötään kartoittavan haastattelun.

VICE: Pitääkö paikkansa, että olet tällä hetkellä ainoa ihminen maailmassa, jolla on laillinen lupa tarjota potilailleen LSD-avusteista terapiaa?

Peter Gasser: Näin on. Kiintoisaa on, että ystäväni tri Peter Oehen asuu lähettyvillä, ja hänellä on vastaava lupa MDMA:n hyödyntämiseen[7]. Saksassa psykiatri Torsten Passie on yrittänyt saada lupaa Hortonin oireyhtymän hoitamiseen [ei-psykoaktiivisen --suom.huom] Bromo-LSD:n avulla[8], mutta ainakaan toistaiseksi Saksan viranomaiset eivät ole lupia antaneet. [Psykedeeleistä Hortonin oireyhtymän hoidossa myös Psykedeeliuutisten aiemmassa artikkelissa[9]. --suom. huom.]

Millaisia muiden terapiakeinojen ulottumattomissa olevia mahdollisuuksia LSD tarjoaa?

Olen vakuuttunut aineen hyödyllisyydestä tiettyjen potilaiden hoitamisessa. Koin hyödyt omakohtaisesti kun minulla oli mahdollisuus kokeilla yhdistettä nuorempana, ja olen nähnyt vaikutuksen myös toteuttamissani tutkimuksissa[10] sekä LSD:n avulla hoitamissani potilaissa. Aine tarjoaa mahdollisuuksia, jotka eroavat olennaisissa määrin puhe-, gestalt-, käyttäytymisterapiasta ja muista vastaavista terapiamuodoista. Tämä ei tarkoita, että kyseessä olisi ainoa, aidoin tai paras hoitomuoto. Mielestäni LSD-avusteisella terapialla on kuitenkin paikkansa yhtenä vaihtoehtona. Joillekin ihmisille muuntuneen tajunnantilan kokemuksista ja niiden mahdollistamista henkisistä kokeuksista tai huippukokemuksista voi olla huomattavaa hyötyä, ja tällaisia kokemuksia perinteiset terapiamenetelmät eivät mahdollista.

Millaisille potilaille hoitoa tarjotaan? 

LSD-tutkimuksessani koehenkilöinä oli pelkästään syöpäpotilaita. Lähtökohtana oli, että kuolettavasta sairaudesta kärsivät joutuvat kohtaamaan eksistentiaalisia kysymyksiä, jotka saattavat aiheuttaa ahdistusta. Itsensä kohtaaminen syvällisellä tasolla -- joka on usein LSD-kokemusten keskeinen elementti -- voi auttaa elämän peruskysymysten käsittelyssä. Rentoutuminen ja hyväksyminen helpottuvat, minkä seurauksena kuoleman käsittelyyn liittyvää ahdistusta on mahdollista työstää. Tarkoituksenani on tutkia LSD:n potentiaalia myös muunlaisten ongelmien käsittelyssä.

Tutkimuksessa keskityttiin syöpäpotilaisiin, mutta on monia muitakin elämäntilanteita, joissa ihmiset joutuvat kohtaamaan syviä, tärkeitä kysymyksiä, ja tässä LSD:stä voi nähdäkseni olla hyötyä. Vaikea kysymys on, onko perusteltua rajata aine vain potilaille, vai voisiko siitä olla hyötyä myös terveille koehenkilöille: on ilmeistä, että lääketieteellisen ja terapeuttisen kontekstin ulkopuolella monilla terveillä ihmisillä on aineen kanssa hyviä, merkittäviä kokemuksia jokaikinen viikonloppu.

Millaisten lääketieteellisten ongelmien kanssa LSD:stä voi olla hyötyä? Millaisiin tarkoituksiin aine ei toimi? Erityisluvan hyvänä puolena on, ettei käyttöä tarvitse rajata syöpäpotilaisiin: voin hakea lupaa minkä tahansa ongelman hoitamiseen olettaen, että kykenen selittämään, mihin LSD tarkalleen voisi auttaa, ja miksi se toimisi. Jos hakemukseni hyväksytään Sveitsin hallinnossa, saan luvan käyttää ainetta määrittämääni tarkoitukseen.

Oletko soveltanut hoitoa sellaisiin potilaisiin, joiden kanssa sinulla on jo aiemmin ollut hoitosuhde, vai oletko erityisluvan myötä etsinyt hoidettavaksesi uusia potilaita, joille LSD-terapiasta voisi olla hyötyä?

Sekä että. Ensimmäinen lupani koski potilasta, jonka kanssa olin ollut hoitosuhteessa jo pitkän aikaa. Häntä käytettiin lapsena järkyttävällä tavalla hyväksi, minkä seurauksena hän kärsii dissosiaatiohäiriöstä. Lähtökohtanani oli, että LSD saattaisi auttaa, koska myös sen aiheuttama tila on tietyllä tavalla dissosiatiivinen. Kun turvallisissa olosuhteissa ei kuitenkaan ole seksuaalisen väkivallan uhkaa, hän on LSD-sessioidensa avulla saanut dissosiaatiotiloistaan paremman otteen. Keskustelin asiasta Sveitsin hallinnon kanssa, ja luvat hoitoon annettiin koska hypoteesiani pidettiin varteenotettavana. Nähdäkseni hoidosta on ollut asiakkaalleni merkittävää hyötyä: hän kokee selvästi hyötyneensä kahdesta tähänastisesta LSD-sessiosta. Minuun on ottanut yhteyttä monia eri hoitomuotoja kokeilleita ihmisiä, jotka tahtoisivat kokeilla LSD-terapiaa.

Onko LSD:n käyttösovelluksissa liikkumavaraa?

Luonnollisesti -- erityislupa annetaan hoitoon, jolloin tarkoituksena on nimenomaisesti hoitaa ihmisiä kullekin henkiökohtaisesti räätälöidyllä tavalla. Yhdelle potilaalle saattaa riittää yksi LSD-sessio, toiselle kahdeksankin hoitokertaa saattaa olla perusteltua. Menetelmä valitaan tilanteen mukaan. Tutkimusolosuhteissa kaikki potilaat saavat saman annoksen, mutta terapiassa on tilaa soveltaa.

Miten annostukset ja käyttökerrat sekä -tiheys päätetään?

Lupani sallivat minun antaa enimmillään 200 mikrogramman annoksia. Hain lupia tähän rajaan asti, ja kyseistä annostusta käytettiin myös tutkimuksessani. Ensikertalaiset saavat kuitenkin vain 100 mikrogrammaa, jota pidän riittävänä ja viime kädessä soveltuvampana määränä. Liian suuret annokset voivat aiheuttaa pelkotiloja, tai liiallinen voimakkuus voi rentoutumisen sijaan johtaa kamppailuun. Kaikki riippuu kuitenkin tilanteesta ja siitä, mikä on lääketieteellisestä perspektiivistä sopiva lähestymistapa. Voin hakea lupaa korkeammillekin annoksille, mutta annosmäärät on pystyttävä perustelemaan. Sama pätee hoitokertojen tiheyteen.

Ovatko hoitoa saaneet päätyneet kokeilemaan yhdisteitä jälkeenpäin omin päin?

Tutkimukseen osallistuneet sanoivat, ettei kokemuksen kiinnostavin osa ollut aine yksinään, vaan musiikki ja terapeutin ohjaus, hoito kokonaisuudessaan, olivat olennaisessa roolissa. Kyse ei siis ole pelkästä aineesta, ja tällä on nähdäkseni suuri merkitys. Koen myös tärkeäksi mainita, että pääosin olen hoitanut elämänsä jälkipuoliskolla olevia. Jos aineet itsessään kiinnostaisivat, näillä ihmisillä olisi ollut mahdollisuus hankkia niitä milloin tahansa -- aineita liikkuu esimerkiksi trancebileissä.

Kertoisitko jostain toisesta hoidettavastasi? Mikä saa hakeutumaan tämän hoidon pariin, ja millä perusteilla LSD-terapia näyttäytyy hyödyllisenä vaihtoehtona?

Eräs mielenkiintoinen tapaus oli filosofian tohtoriksi opiskeleva nuori mies, joka on kärsinyt rajusta ahdistushäiriöstä. Hän kokee ryhmätilanteisiin osallistuessaan ja esitelmöidessään lamauttavaa stressiä. Hän on käynyt läpi pitkää hoitoa, johon kuuluu niin lääkehoitoa, psykologista hoitoa kuin jungilaista psykoanalyysiakin. Hän pitää terapeutistaan, mutta on todennut terapian tarjoaman avun rajalliseksi, koska tuollaisessa hallitussa tilanteessa sosiaalinen ahdistus ei nouse pintaan.

Ehdotin hänelle LSD:n kokeilemista järjestämässäni pienessä ryhmäterapiasessiossa. Virkamiesten vakuuttaminen ryhmäterapian hyödyllisyydestä yksilöterapiaan verrattuna ei ollut helppoa, mutta sain kuitenkin hiljattain tarvittavat luvat. Hän oli käsittääkseni alun perin olettanut, että tarjolla olisi LSD-avusteista yksilöterapiaa, minkä vuoksi ajatus ryhmäterapiasta arvelutti häntä. Huoneessa oli lisäkseni vain kolme potilasta. Hän kuitenkin otti tilanteen haasteena, ja kuvaili kokemustaan jälkeenpäin fantastiseksi. Hän sanoi, ettei ollut koskaan aiemmin elämässään kokenut vastaavaa helppoutta sosiaalisessa tilanteessa. Minun näkökulmastani kyseessä oli merkittävä läpimurto. Nyt hänen tavoitteenaan on integroida tuo kokemus elämäänsä ja työhönsä. On merkillepantavaa, että hän sanoi, ettei vastaavan session toistaminen aivan lähitulevaisuudessa tunnu tarpeelliselta: hän tahtoo ensin soveltaa kokemuksessaan oppimaansa käytäntöön, ja vasta sitten kokeilla ainetta uudessa sessiossa.

Onko potilaillasi ollut huonoja kokemuksia?

Eräs vanhempi, 74-vuotias rouva osallistui erääseen ryhmäterapiasessioon. Hän on kärsinyt migreeneistä yli suuren osan elämäänsä, yli 50 vuoden ajan. Hän otti minuun yhteyttä kysyäkseen, voisiko LSD-avusteinen terapia auttaa. LSD:n potentiaalista migreenien hoidossa on jonkin verran anekdootteja, joten hain hänen hoitoonsa tarvittavat luvat. Hänen kokemuksensa oli rankka; hän ei luottanut hoitotilanteeseen. Kyse saattoi olla riittämättömästä valmistelusta. Hän oli poissa tolaltaan, ja koki olonsa vieraantuneeksi -- myös minusta. Hänessä heränneen vainoharhaisuuden laannuttaminen vaati intensiivistä keskustelua.

Lopulta hän kuitenkin rauhoittui ja session loppuosuus sujui hyvin; hänen migreeneihinsä LSD ei kuitenkaan auttanut. Hänelle muodostui kokemukseensa hyvin eksistentiaalinen näkökulma; uskon hänen vieraantumiskokemuksensa liittyvän tähän. Hän käsitteli vanhenemistaan ja kuoleman lähestymiseen liittyviä kysymyksiä. Voisi sanoa, että elämän lähestyvään loppuun liittyvät eristäytyneisyyden ja yksinäisyyden ulottuvuudet kävivät aiempaa selkeämmäksi. Kokemus ei ollut helppo.

LSD ei muuta kaikkea hyväksi. Kokemukset voivat olla todella rankkoja, ja terapeutin tai oppaan läsnäolo voi olla todella merkittävä tekijä niiden hyväksymisessä ja integraatiossa.

Kirje, jossa Sveitsin terveysministeriö myöntää vuoden ajaksi luvan LSD:n hyödyntämiseen  yhdellä koehenkilöllä -- tämän lähemmäs varsinaista reseptiä ei toistaiseksi ole päästy.

Mikseivät muut lääkärit tai terapeutit ole hakeneet vastaavia lupia? Miksi juuri sinä?

Miksi juuri minä? Psykedeelit ovat kiinnostaneet minua pitkään, mutta olin myös onnekas saadessani luvat alkuperäiseen LSD-tutkimukseeni, joka teki minusta tunnetun tutkijan. Jos ettinen komitea olisi torjunut tutkimusluvat, homma olisi saattanut keskeytyä siihen paikkaan. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, ja lupien saaminen ja tutkimuksen tekeminen on nähdäkseni helpottunut. Keskeisin rajoittava tekijä lienee rahoitus. Palkkaa ei ole tarjolla, ja työ myös vaatii paljon aikaa. Koen tämän kuitenkin hyvin palkitsevaksi alaksi, ja kohtaan jatkuvasti työstäni kiinnostuneita ihmisiä. Se avaa ovia maailmalle.

Artikkelin kirjoittaja Kevin Franciotti on freelance-journalisti, jonka psykedeelitutkimusta käsitteleviä artikkeleita on aiemmin julkaistu New Scientistissä[11] ja Reasonissa[12].

Viitteet:
[1] The Medical History of Psychedelic Drugs, 2007
[2] Fimea: Erityisluvat
[3] Psycholytic Therapy with MDMA and LSD in Switzerland, MAPS 1995
[4] LSD-assisted psychotherapy for anxiety associated with a life-threatening disease: A qualitative study of acute and sustained subjective effects, 2014

[5] Happo valuu takaisin tieteen valtavirtaan – LSD-terapia kuolemaan liittyvän ahdistuksen hoidossa, Psykedeeliuutiset, 2014

[6] Ecstasy and Acid in Your Medicine Cabinet? Doctors Explore Psychedelics

[7] A randomized, controlled pilot study of MDMA (±3,4-Methylenedioxymethamphetamine)- assisted psychotherapy for treatment of resistant, chronic Post-Traumatic Stress Disorder (PTSD), 2013

[8] The Use of LSD, Psilocybin, and Bromo-LSD for the Treatment of Cluster Headaches - Torsten Passie, 2012

[9] Itsemurhapäänsärky - haluaisitko sinäkin kuuman jääpiikin silmäkuoppaasi?, Psykedeeliuutiset 2011

[10] Safety and Efficacy of Lysergic Acid Diethylamide-Assisted Psychotherapy for Anxiety Associated With Life-threatening Diseases, 2014

[11] LSD’s ability to make minds malleable revisited, New Scientist 2014

[12] Psychedelic Science, Reason 2014

Tutkija kuvaa psilosybiinihoitoa "traumatisoivan kokemuksen vastakohdaksi"

Alkuperäinen artikkeli: [Interview] Michael Bogenschutz likens psilocybin treatment to ‘reverse PTSD’, Stichting Open, 05.08.2015.

Addiktioihin erikoistunut psykologi Michael P. Bogenschutz työskentelee New Yorkin Yliopiston psykiatrian osastolla. Aiemmin hän on työskennellyt myös New Mexicon yliopiston psykiatrian ja käyttäytymistieteiden osastolla.

Bogenschutzin työ on keskittynyt paljolti olemassaolevien hoitomuotojen uusiin sovelluksiin. OPEN-säätiö [Hollantilainen psykedeelitutkimussäätiö --suom. huom.] haastatteli häntä liittyen hänen tutkimukseensa psilosybiinin tehosta alkoholiriippuvuuden hoidossa[1]. Tutkimus on ensimmäinen laatuaan.

Kuvailisitko uraasi? Miten päädyit psykedeelitutkimuksen äärelle?

Urani on keskittynyt kliiniseen hoitotyöhön ja, erityisesti viimeisten 10-15 vuoden aikana, addiktioihin liittyvään kliiniseen tutkimukseen. Minua on aina kiinnostanut ihmisten psykologisten muutosten toimintamekanismit ja se, miten ongelmallisiin käyttäytymismalleihin liittyviä muutoksia voidaan edesauttaa.

Potilaiden parissa työskennellessä voidaan huomata, että osa ihmisistä lopettaa käyttönsä seinään, toiset taas kulkevat asteittain kohti raittiutta, tai ongelma vain hellittää ajan kuluessa; jotkut retkahtavat kerta toisensa jälkeen, eikä heidän tilansa osoita kohentumisen merkkejä. Äkilliset, jyrkät muutokset käyttäytymisessä eivät ole harvinaisia, ja tätä ilmenee muuallakin kuin addiktioiden piirissä. Pidän tätä mielenkiintoisena ilmiönä niin tieteellisestä, psykologisesta kuin kliinisestäkin näkökulmasta. Miksi näin tapahtuu joillekin ihmisille muttei toisille?

Kiinnostukseni psykedeelitutkimukseen syntyi aloittaessani työt New Mexicon yliopistossa (NMY) vuonna 1994. Tuohon aikaan Rick Strassman tutki suonensisäisesti annostellun DMT:n vaikutuksia. Pian saapumiseni jälkeen Strassman lähti NMY:stä, ja koska olin vasta aloittanut laitoksessa, aihepiirin parissa tapahtuva tutkimus ei vaikuttanut realistiselta suunnitelmalta. Psykedeelitutkimus palasi mieleeni vasta nähtyäni Roland Griffithsin vuoden 2006 julkaisun, jossa selvitettiin psilosybiinin vaikutuksia terveisiin koehenkilöihin.

Niin löydökset itsessään kuin se tosiasia, että tämäntyyppinen tutkimus oli ylipäänsä mahdollista, tekivät minuun suuren vaikutuksen. Julkaisussa kuvataan psilosybiinin välittömiä vaikutuksia koehenkilöihin, ja mystistyyppisten kokemusten korkeaa esiintymistiheyttä. Kliinisestä näkökulmasta erityisen olennaisia olivat huomiot psilosybiinin aiheuttamista pitkäaikaisista muutoksista asenteissa, emotionaalisissa tiloissa ja ihmissuhteissa. Kahta vuotta myöhemmin julkaistu seurantatutkimus osoittaa yhden suhteellisen voimakkaan psilosybiiniannoksen vaikutusten pysyvyyden. Pidin tutkimusta todella mielenkiintoisena, ja ajatus tämäntyyppisten lääkeaineiden kliinisestä tutkimuksesta alkoi tuntua varteenotettavalta.

Erilaisilla riippuvuuksilla on valtavia kansanterveydellisiä vaikutuksia. Miksi juuri alkoholiin liittyvät ongelmat kiinnostavat?

Riippuvuudet ovat kiinnostava alue yleisemminkin, mutta yleisyydessään ja tuhoisuudessaan alkoholiriippuvuus oli looginen aloituspaikka. Aihepiiriin perehtyessäni kävi ilmeiseksi, että psykedeelien tehoa alkoholismin hoidossa oli tutkittu laajasti jo 1950-luvun lopulla. [Vuonna 2012 toteutettua meta-analyysitutkimusta voi katsoa tästä[2]. --suom. huom.]

Yhdysvalloissa AA-liikkeen filosofia näyttelee merkittävää roolia addiktioiden hoidoissa. Siinä painotetaan riippuvuusprosessien henkisiä elementtejä sekä henkisen hyvinvoinnin tärkeyttä paranemisessa. Myös tätä pidän kiinnostavana.

Millaisia eroja psilosybiinin ja LSD:n välillä on tällaisessa tutkimuksessa?

Psilosybiinillä on kaksi käytännön etua. Ensimmäinen on se, että sen vaikutus on huomattavasti lyhyempi – kuusi tuntia verrattuna LSD:n kymmeneen. Tämä helpottaa psilosybiinin käyttöä avohoitomallin puitteissa. Toisin sanoen, ainetta voidaan annostella normaalin työpäivän kuluessa, kun taas LSD-sessiot saattavat jatkua myöhään iltaan saakka. Toinen merkittävä syy on, että LSD:hen liittyy huomattavasti enemmän kielteisiä stigmoja. Monet kantavat käsitystä LSD:stä erittäin vaarallisena, pelottavana huumeena, ja on totta, että 60-luvulla LSD:n käytöllä oli haittavaikutuksensa. Nuo haittavaikutukset liittyivät monesti siihen, että pitoisuudeltaan tuntematonta ainetta otettiin valtavia annoksia, eikä tuohon aikaan vielä kovinkaan hyvin ymmärretty käyttökontekstin tärkeyttä kokemuksen lopputuloksen suhteen. Kliinisessä mielessä niin LSD:tä kuin psilosybiiniäkin voidaan pitää huomattavan turvallisina aineina, kun niitä hyödynnetään tarkkaan valvotuissa tutkimusolosuhteissa. Tämän lisäksi vaikutusta on myös sillä, että vaikka käyttämämme psilosybiini onkin synteettistä, assosiaatiot "sieniin" tai "luonnollisiin aineisiin" rauhoittavat ihmisiä.

Minkätyyppiset ihmiset halusivat osallistua tutkimukseenne?

Haimme paikallisia osallistujia mainoksilla, joissa etsittiin nimenomaisesti sellaisia ihmisiä, jotka eivät vielä olleet minkään hoidon piirissä, koska tarkoituksenamme oli tutkia psilosybiinihoidon tehoa ainoana hoitomuotona. Kriteereinä oli alkoholiriippuvuus, muutoin hyvä terveydentila ja vakavien psykiatristen sairauksien puute. Albuquerquessa toteutetun tutkimuksemme potilaat olivat työelämässä, ja heillä oli ainakin jonkin verran sosiaalisia tukirakenteita. Alkoholiriippuvuuden keskimääräinen pituus oli 15 vuotta, osallistujien keski-ikä oli 40, ja joukkoon kuului kuusi miestä ja neljä naista. Osalla oli joitakin aiempia kokemuksia psykedeeleistä, mutta enemmän käyttäneet rajasimme pois.

Yhtenä huolenaiheenamme oli, että jotkut saattaisivat haluta osallistua, koska olivat kiinnostuneita nimenomaisesti psilosybiinistä. Etsimme nimenomaisesti ihmisiä, jotka halusivat muuttaa juomiseen liittyviä käyttäytymismallejaan ja olivat avoimia uudenlaisia hoitomenetelmiä kohtaan.

Kuvailisitko niitä puitteita, joissa tutkimus toteutettiin?

Avohoitoklinikkamme rakennettiin näyttämään mahdollisimman paljon mukavalta, sohvalla varustetulta olohuoneelta. Suurimman osan istunnon kestosta osallistujilla oli yllään silmälaput ja kuulokkeet – musiikki oli valikoitu nimenomaisesti näihin olosuhteisiin –, ja heitä ohjeistettiin keskittymään sisäiseen kokemukseensa, hyväksymään ja tutkimaan esillenousseita asioita. Kerroimme etukäteen, minkälaisia kokemuksia on mahdollisesti odotettavissa, ja ohjeistimme kokemusten mahdollisimman hedelmälliseen hallintaan. Pidimme keskeisenä tekijänä intention asettamista etukäteen. Tässä yhteydessä tavoitteena saattoi olla esimerkiksi kokemus, joka opettaa tekemään myönteisiä, juomista tai muita asiaan liittyviä tekijöitä koskevia muutoksia. Osallistujat jätettiin pääsääntöisesti omiin oloihinsa. Kahden terapeutin tiimi tarjosi tukea ja oli valmiina puuttumaan tilanteen kulkuun tarvittaessa; muussa tapauksessa he varmistivat puolen tunnin tai tunnin välein, että koehenkilöllä on kaikki kunnossa. Istunnon lopussa osallistujille tarjottiin mahdollisuus puhua kokemuksestaan. (Koehenkilöille annettiin psilosybiiniä yhdessä tai kahdessa valvotussa istunnossa; tämän lisäksi he saivat myös Motivaatiota edistävää terapiaa (MET) sekä terapiaistuntoja, joiden tarkoituksena oli psilosybiinisessioiden valmistelu sekä jälkityöstäminen --toim. huom.)

Osassa varhaisia LSD-tutkimuksia tutkijoiden tarkoituksena oli luoda delirium tremensiä (DT, juoppohulluus), alkoholiriippuvaisten toisinaan kokemia rankkoja vieroitusoireita muistuttava tila. Tällaiset tilat ovat usein alkoholiriippuvaisten elämän käännekohtia, ja ajateltiin, että LSD:llä voisi olla samantyyppisiä vaikutuksia. Koehenkilöt läpikävivät mystisiä, transsendenttisiä kokemuksia, jotka vaikuttivat pysyvästi heidän käyttäytymiseensä. Voisitko kuvailla huippukokemusten vaikutusta tutkimuksenne potilaisiin?

Psykologian tai biologian näkökulmista teorioita tai dataa näiden ilmiöiden selittämiseksi ei vielä ole olemassa. Kun tavoitteena on tarttua ongelmiin ja tehdä niihin liittyviä muutoksia elämässä, monet läpikäyvät ykseyden kokemuksia, jotka ovat mystisen kokemusten tunnusmerkkejä: Tunne yhtenäisyydestä koko luomakunnan tai Jumalan kanssa, sekä voimakas, syvän emotionaalisen tason kokemus rakkaudesta ja yhteydestä. Tähän liittyy itseen kohdistuva rakkaus, myötätunto ja hyväksyntä. Ääneen sanottuna tämä saattaa kuulostaa mitättömältä, mutta sellaiselle ihmiselle, jolta tunne rakastetuksi tulemisesta on saattanut puuttua koko elämän ajan, kokemus on äärimmäisen voimakas. Joissain tapauksissa osallistujat kertoivat juomisensa olleen reaktio rakkauden tai rakastettavuuden tunteen puutteeseen, ja tutkimuksen tarjoaman kokemuksen myötä tarve kompensoida tuota puutetta juomalla hellitti monella.

Tämäntyyppiseen kokemukseen liittyy muunkinlaisia muutoksia. Ihmiset löytävät muutoksen mahdollisuuteen liittyvää optimismia, kokevat, että elämä voi muuttua koska ovat läpikäyneet jotain niin täydellisesti mistään kuviteltavissa olevasta poikkeavaa. Monet viettävät huomattavan osan istunnosta perheeseen ja ihmissuhteisiin liittyvien kysymysten parissa, ja pohtivat juomisen aiheuttamaa katumusta, syyllisyyttä ja niin muihin kuin itseensäkin kohdistuvia haittoja. Sessioiden jälkeen monet puhuvat sosiaalisesti myönteisistä arvoista, hyvästä vanhemmuudesta tai yhteiskunnallisiin asioihin myötävaikuttamisesta. Olemme mitanneet huomattavaa juomishimon laskua sekä lisääntynyttä luottamusta omaan kykyyn muuttaa juomatottumuksiaan.

Miten on mahdollista, että jokin aine aiheuttaa pysyviä muutoksia käyttäytymisessä yhdellä tai muutamalla käyttökerralla? Onko todistusaineistoa, joka auttaa ymmärtämään ilmiötä?

Minulla ei ole tarjota vastausta. Aivoissa tapahtuu monenlaisia asioita, joita ollaan alkamassa tutkia ennen ja jälkeen psilosybiinisessioita toteutettavien MRI-kuvausten avulla. Toistaiseksi ei tiedetä, miten yksittäinen vahva kokemus voi johtaa tällaisiin pysyviin muutoksiin.

Mielestäni selkein analogia on traumaperäinen stressihäiriö (PTSD), jossa yksittäinen traumaattinen tapahtuma voi muuttaa ihmisen arkikokemusta pysyvästi. Vaikka niihin usein liittyy myös fyysistä väkivaltaa, ovat tällaiset traumat toisinaan pelkästään psykologisen tason ilmiöitä. PTSD on esimerkki siitä, kuinka yksittäinen voimakas kokemus voi aiheuttaa pysyviä psykologisia sekä mitattavissa olevia biologisia muutoksia aivojen toiminnassa ja rakenteessa. Psilosybiinin vaikutusta voidaan kuvata eräänlaisena käänteisenä PTSD:nä – kokemuksena, jonka myönteinen voimakkuus jättää mieleen ja aivoihin pysyvän jäljen.

Monesti sanotaan, että addiktio on harhapoluille ajautunutta henkisyyden etsintää. Kommentoisitko näkemystä?

Carl Jungin mukaan päihdeaineiden vaikutukset tarjoavat (rajatuissa määrin) kokemuksia yhteydestä, ykseydestä, hyvinvoinnista ja rakastetuksi tulemisesta. Tätä voidaan ajatella harhautuneena mystisen tai inhimillisen yhteyden etsintänä, tapana kokea luotettavaa emotionaalista kytköstä johonkin itsen ulkopuoliseen. Tarkoituksena on löytää jonkinlaista hoivaa. Tämä voi olla hyödyllinen tapa jäsentää ja uudelleenmuotoilla ihmisten kamppailua addiktioidensa kanssa: kyse ei ole pelkästään hedonistisesta nautinnontavoittelusta vaan aidosta eheydenkaipuusta. Mikäli eheyttä ei löydy terveellisimmistä lähteistä, tämä voi helposti muodostua ansaksi.

Tutkimuksenne lopputulokset vaikuttavat huomattavan lupaavilta: kaikkien osallistuneiden tila koheni selkeästi. Tutkimuksen otos oli kuitenkin pieni. Onko tarkoituksenanne jatkaa kliinisiä kokeita?

Tämä oli pilottitutkimus, jossa ei ollut kontrolliryhmää. Tutkimuksen tarkoituksena oli osoittaa tällaisen tutkimuksen käyttökelpoisuus. Osoitimme kliinistä kohentumista sekä korrelaation kokemuksen voimakkuuden ja kohentumisen asteen välillä. Tässä vaiheessa tuloksiamme on syytä pitää suuntaa-antavina, ei siis missään mielessä lopullisina tai yksinään vakuuttavina todisteina. On tehtävä huomattavasti laajempia, kontrolloituja kokeita. Tällä hetkellä käynnissä oleva tutkimuksemme pyrkii kattamaan 180 alkoholiriippuvaista, ja sen pohjalta menetelmän toimivuutta voidaan arvioida jo huomattavasti paremmin. Tutkimuksen loppuunsaattamisessa kestää vuosia – tämänhetkisen arviomme mukaan puhutaan viidestä.

Näetkö muita kuin tieteellisiä esteitä, jotka voisivat jälleen johtaa psykedeelitutkimuksen keskeyttämiseen? Uskotko psykedeeliterapian kehittyvän vakiokäytännöksi?

Näitä aineita ymmärretään tieteellisessä mielessä paremmin kuin 60-luvulla niin vaikutusten kuin mahdollisten riskienkin osalta. Tiedämme, kuinka riskit on kliinisissä tutkimusolosuhteissa mahdollista minimoida. Kliinistä psykedeelitutkimusta tehdään vakavastiotettavien, kokeneiden tutkijoiden toimesta, jotka lähestyvät tekemäänsä työtä huolellisesti ja tieteellisellä perinpohjaisuudella. Myös suuri yleisö ymmärtää psykedeelejä paremmin kuin 50 vuotta sitten. Lähestymistavan on oltava tasapainoinen, ja perusteettomia ylitulkintoja sekä yliampuvia väitteitä ja odotuksia on vältettävä. Ihmisiä on muistutettava niistä olennaisista riskeistä, joita esiintyy kun aineita käytetään valvottujen olosuhteiden ulkopuolella.

Vaikka olen monien kentälläni työskentelevien lailla toiveikas sen suhteen, että löydöksemme tulevat johtamaan merkittäviin edistysaskeliin addiktioiden hoidossa, mikään aine ei ole taikalääke. Jokaisessa hoitomuodossa on rajoituksensa. Riippuvuus on monimutkainen, pitkäaikainen häiriötila, eikä kaikkia potilaita ole mahdollista parantaa yhdessä tai kahdessa hoitosessiossa, eikä kaikkia riskejä myöskään ole mahdollista eliminoida. On kuitenkin perusteltua toivoa, että kykenemme osoittamaan toistettavissa olevia hyötyjä sekä kasvattamaan matkan varrella ymmärrystämme käyttäytymisen muutoksiin liittyvän psykologian ja biologian kentillä.

Dara Colwell

Viitteet:
[1] Psilocybin-assisted treatment for alcohol dependence: A proof-of-concept study, 2015
[1] Lysergic acid diethylamide (LSD) for alcoholism: meta-analysis of randomized controlled trials, 2012