Amerikkalaispoliitikot tyrmäsivät psykedeelien tieteellistä tutkimusta helpottamaan pyrkineen aloitteen

Amerikkalaispoliitikko Alexandria Ocasio-Cortez teki hiljattain aloitteen, jonka tarkoituksena oli helpottaa psykedeeleihin kohdistuvaa tieteellistä tutkimusta. Nykytilanteessa Yhdysvaltain lainsäädäntö estää liittovaltiota rahoittamasta schedule 1 -luokiteltuja aineita, joihin esimerkiksi psilosybiini, MDMA ja kannabis kuuluvat.

Tämä on jo pelkästään taloudellisestakin näkökulmasta älytöntä, koska on niin paljon lupaavaa tutkimusnäyttöä, jonka mukaan monilla näistä kielletyistä aineista voi olla merkittävää potentiaalia todella kalliiksi käyvien ongelmien hoitamisessa ja ennaltaehkäisyssä – inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.

Ocasio-Cortezin aloitteen viisaana lähtökohtana oli, että vailla tieteellistä näyttöä oleva huumeiden kieltolaki lisää monia ongelmia ja vaikeuttaa tarpeettomasti tutkimuksen tekoa. Aloite kuitenkin torpattiin selvällä enemmistöllä. Myös Ocasio-Cortezin oman puolueen demokraattien enemmistö päätyi lopulta vastustamaan aloitetta. Ilman tarkempaa perehtymistä on vaikea sanoa, missä määrin kyse oli siitä, että poliitikot edelleen pelkäävät järkevien päihdepoliittisten kantojen ottamista ja huumesodan epäonnistumisen myöntämistä, ja missä määrin taas siitä, että aloitteeseen ei oltu ehditty perehtyä eikä siten oltu varmoja sen käytännön implikaatioista.

Ocasio-Cortez kuitenkin toteaa työn jatkuvan, ja vastaavien aloitteiden oletetaan tulevaisuudessa keräävän enemmän tukea nyt kun kortit on lyöty pöytään. Nykysäädökset vaikeuttavat perusteettomasti tieteellistä tutkimusta, ja kun tätä ja ylipäänsä huumeiden vastaisen sodan ongelmallisuutta koskeva tietoisuus leviää, tämä alkaa ennen pitkää näkyä myös poliitikkojen toiminnassa.

--–-- - - - - - --–--

Sananen Psykedeeliuutisten ylläpitäjä Henry Vistbackalta: 

Teen psykedeeli- ja päihdepolitiikkateemojen parissa paljon töitä. Psykedeeliuutisten pyörittämisen ohella toimin näiden aihepiirien järjestöissä, joiden kanssa muun muassa järjestän seminaareja ja muita tapahtumia, tuon yhteen aihepiiristä kiinnostuneita ammattilaisia, tuotan sisältöä ja kommentoin aihepiiriä julkisuudessa. Käyn kansainvälisissä konferensseissa ja työpajoissa, kirjoitan blogauksia, julkaisen podcasteja ja teen käytännön haittoja vähentävää työtä.

Intohimonani on edistää näiden aihepiirien rakentavaa ja moninäkökulmaista käsittelyä tavalla, joka ei tarjoa niihin helppoja vastauksia vaan pikemminkin etsii hyviä kysymyksiä.

Kaikki tämä vaatii niin ajallisia kuin taloudellisia resursseja. Siksi haluaisinkin pyytää sinua tukemaan työtäni. Hyvä väylä tähän on toimintani rahoittaminen tilaamalla Patreon-kanavani osoitteessa https://www.patreon.com/vistbacka. Voit edistää hyvää pienilläkin summilla. Sivulta saat myös tarkempaa tietoa tekemisteni kirjosta.

Kiitos huomiostasi ja ehkäpä myös avustasi!

Tutkijan taistelu pelkoa ja hölynpölyä vastaan - Robin Carhart-Harris LSD:n äärellä

Alkuperäinen artikkeli: Dr Robin Carhart-Harris is the first scientist in over 40 years to test LSD on humans - and you're next, The Independent 17.08.2014. [Alkuperäisartikkelin otsikko on tyypillisen disinformatiivinen, sillä Carhart-Harris ei ole ensimmäinen LSD:tä ihmiskoehenkilöillä 40 vuoteen tutkinut ihminen, vaan ensimmäinen LSD:tä ihmiskoehenkilöillä 40 vuoteen tutkinut britti. Mutta mikäs siinä, jollekin se oma Perä-Pynttään kylä on koko maailma. --suom. huom.]

On kuuma kesäkuun iltapäivä. Lontoolaisen pubin yläpuolella sijaitsevassa väentäyteisessä huoneessa Imperial Collegen Neuropsykofarmakologian keskuksen tutkija tri. Robin Carhart-Harris pitää työstään kertovaa luentoa. Hän joutuu korottamaan ääntään, jottei hänen puheensa jäisi alakerrassa jalkapallo-ottelua seuraavien ihmisten tuottaman metelin jyräämäksi. Tilan tunnelma on poikkeuksellisella tavalla innostunut. Tämä johtuu tohtorin tutkimusalasta, joka on yhtäläisesti jännittävä ja aiheena tabu: Carhart-Harris tutkii psykedeelien vaikutuksia aivotoimintaan, ja aineiden potentiaalisia terapeuttisia käyttötarkoituksia.

Carhart-Harris on ensimmäinen tutkija, joka on Iso-Britanniassa vuonna 1971 voimaan astuneen huumausainelainsäädännön jälkeen saanut laillisen oikeuden annostella lysergihapon dietyyliamidia (LSD:tä) vapaaehtoisille koehenkilöille. Hänen esitelmänsä huipentuu kuvasarjaan, joka paljastaa jotain ennennäkemätöntä: Artikkelin kirjoitusvaiheessa vielä julkaisemattoman, fMRI-skannerin tuottaman kuvan koehenkilön aivoalueista LSD:n vaikutuksen alaisena. Kuva havainnollistaa verenkierron muutoksia, joiden pohjalta voidaan päätellä muutoksia aivoalueiden aktiivisuudessa. Tässä tapauksessa muutokset liittyvät erityisesti hippokampukseen, jonka toiminta liittyy erityisesti muistoihin.

"Tässä vaiheessa olemme kuvanneet vasta kuusia aivoja", Carhart-Harris sanoo tavatessamme muutamaa viikkoa myöhemmin hänen Notting Hillin lähellä sijaitsevan kotinsa tuntumassa sijaitsevassa kahvilassa. Durhamissa 33 vuotta sitten syntynyttä tutkijaa voisi olemuksensa puolesta luulla julkkisfyysikko Brian Coxin tyylikkäämmäksi pikkuveljeksi. Hänen ulosantinsa on huolellista ja sujuvaa, muttei peitä sitä innostusta, jota hän tuntee työtään kohtaan. "Olemme vielä varhaisessa, joskin lupaavassa vaiheessa. Kartoitamme todella jännittäviä alueita", hän sanoo.

Psykedeelien tarjoamat mahdollisuudet tieteen kentällä (erotuksena niiden mahdollisista kulttuurillisista, sosiaalisista, taiteellisista, henkisistä tai muista subjektiivisista hyödyistä) jakautuvat pääosin kahteen luokkaan. Niiden potentiaalista lääketieteellisessä ja terapeuttisessa kontekstissa on näyttöä, ja toisaalta ne myös tarjoavat poikkeuksellisen näkökulman ihmismielen toimintaan tavalla, joka saattaa helpottaa esimerkiksi klassisen "tietoisuuden vaikean ongelman" lähestymistä; sanan "psykedeeli" kreikankielinen alkuperäismerkitys psukhḗ dêlos tarkoittaa "mieltä (tai sielua) paljastavaa".

Eloperäisiä psykedeelejä, joihin lasketaan esimerkiksi peyote- ja San Pedro -kaktusten sisältämä meskaliini, monenlaisissa eliökunnan edustajissa (esimerkiksi Psychotria viridis -kasvissa sekä suomalaisille tutummassa ruokohelvessä) esiintyvä DMT ja psilosybiini (jota voi tavata esimerkiksi Suomessakin viihtyvissä psilocybe-suvun sienissä), on käytetty terapeuttisiin ja lääkinnällisiin tarkoituksiin vuosituhansien ajan. Vuonna 1943 37-vuotias sveitsiläinen kemisti Albert Hofmann päihtyi vahingossa aiemmin torajyväsienestä eristämänsä kemikaalin vaikutuksesta (vai päihtyikö sittenkään?[1] --suom. komm.), ja oli täten ensimmäinen kyseisen aineen huomattaville tajunnallisille vaikutuksille altistunut ihminen. Hieman ennen sadatta syntymäpäiväänsä toteutetussa haastattelussa[2] hän kutsui luomustaan "sielun rohdokseksi".

Äärimmäisen pienillä annoksilla vaikuttava, Carhart-Harrisin sanoin "fysiologiselta turvallisuusprofiililtaan oivallinen" (=aine ei ole myrkyllinen) LSD avasi uusia ovia monillakin eri rintamilla. "Psykedeelitieteen voidaan sanoa käynnistyneen LSD:n löytämisestä", Carhart-Harris sanoo. "Vasta sen myötä näitä aineita alettiin tutkea järjestelmällisesti."

Jo vuonna 1947 Sandoz kauppasi LSD:tä, tuotenimikkeellä Delysid, terapian apuvälineeksi. Niin näyttelijä Cary Grant kuin Anonyymien alkoholistien perustajajäsen Bill Wilsonkin kertoivat terapeuttisista kokemuksistaan. [Psykedeelikokemuksistaan kertoneiden julkisuuden henkilöiden lausuntoja voi selata People on Psychedelics -wikistä. --suom. huom] Vuoteen 1965 mennessä, jolloin Sandoz veti tuotteen markkinoilta, julkaistujen tiedeartikkeleiden määrä oli jo ylittänyt tuhannen, ja hoidettuja potilaita oli yli 40,000. Vuonna 2012 toteutetussa, kuutta ennen kieltoa toteutettua kontrolloitua tutkimusta käsitelleessä meta-analyysissa todettiin aineen vielä nykypäivänäkin ylittämätön teho alkoholismin hoidossa[3].

"Henkilökohtaisesti uskon aineen huomattavaan potentiaaliin riippuvuuksien hoidossa", Carhart-Harris sanoo. "Toistaiseksi liikutaan vielä jossain määrin hypoteesien tasolla. Käsityksemme perustuu ymmärrykseen aivojen toimintamekanismeista, erityisesti sen osalta, kuinka aivot juuttuvat tietynlaisiin toiminnallisiin kaavoihin. Juuri tähän mekanismiin tietyt psyykkiset häiriöt kytkeytyvät."

"Masennus ja riippuvuudet kytkeytyvät jähmettyneisiin aivorakenteisiin, ja psykedeelit tuottavat eräänlaisen suhteellisen kaaoksen, jonka vallitessa kangistuneet rakenteet hellittävät. Olen käyttänyt metaforana lumisadepallon ravistamista. On myös todistusaineistoa, jonka mukaan psykedeelit lisäävät aivojen hermokytkentöihin liittyvää plastisuutta tavalla, joka mahdollistaa kytkentöjen katkaisun tai vahvistamisen. Tämä edesauttaa sekä uusien asioiden oppimista että vanhojen asioiden poisoppimista. Mieltä ikään kuin notkistetaan."

Viime vuosisadan puolivälissä psykedeelikokemuksen biologiset mekanismit olivat vielä täysin hämärän peitossa. Asia on alkanut muuttua vasta modernin aikakauden neurotieteen ja aivokuvantamisen myötä. "Pidän nykyistä, aivokuvaukseen perustuvaa toimintamallia parempana kuin aiempaa metodia, jossa kokeiltiin sokkona, toimiiko tietty aine, ja jos näin vaikutti olevan, yritettiin kehittää aineen toimintaa selittävä teoria", Carhart-Harris kuvaa. "Lähestymistapamme on hitusen verran aiempaa loogisempi ja varovaisempi."

Varovaisuus nousee keskustelussamme toistuvasti esille, eräänlaisena mottona. "Psykedeelien vaarat – jotka ovat ehdottoman todellisia", tohtori sanoo, "nousevat esiin kun aineita käytetään varomattomasti. Terapeuttinen malli eroaa merkittävästi viihdekäytöstä. Ihmiset ovat psykedeelien vaikutuksen alaisena poikkeuksellisen herkässä ja haavoittuvassa tilassa, ja pidän ammattimaista, järjestelmällistä lähestymistapaa välttämättömänä."

Carhart-Harrisin tutkimuksessaan hyödyntämät annokset ovat pienempiä kuin tyypilliset viihdekäyttöannokset, mistä huolimatta koehenkilöiden kokemukset voivat olla jopa viihdekäyttökontekstissa toteutettua käyttöä intensiivisempiä. "Kun psykedeelejä viihdekäytetään sosiaalisessa kontekstissa", hän sanoo, "ihmiset saattavat keskittyä aistimusten muutoksiin ja uutuudenviehätykseen, ja nauraa tiensä kokemukseen liittyvän hämmennyksen ja ahdistuksen lävitse. Koetilanteessa, erityisesti terapeuttisessa kontekstissa, henkilö makaa sohvalla silmät suljettuna, mikä ohjaa kokemusta hyvin introspektiiviseen suuntaan. Kokemus on rikkaampi ja psykologisessa mielessä kiinnostavampi. Ulkoisten häiriötekijöiden puuttuessa tunnetiloilla ja muistoilla on enemmän tilaa nousta spontaanisti esiin. Muistot ja menneet kokemukset voivat palata mieleen hyvinkin elävinä, jolloin ne tavallaan siirtyvät menneisyydestä nykyhetkessä koettaviksi. Ihmisten kuvaukset sisäisistä kokemuksistaan ovat hyvin mielenkiintoista. Vastaavanlaisia kuvauksia ei tavallisesti juuri kuule muualla."

Sekä terapeuttisissa että aivokuvaukseen keskittyneissä tutkimuksissa hyödynnetään musiikkia. "Tyypillisesti psykedeeliavusteisessa psykoterapiassa soitetaan klassista musiikkia", Carhart-Harris kertoo, "mutta meidän valintamme on rauhoittava ambient, joka sopii erityisesti kovaäänisen MRI-skannerin kylkeen. Tutkimme myös musiikin ja LSD:n välistä vuorovaikutusta; tarkoituksenamme on selvittää, kytkeytyvätkö tunnemaailman voimistuminen ja egon hälveneminen toisiinsa. Teorian mukaan – joka on tässä vaiheessa nimenomaisesti vain teoria, jota koetellaan nyt ensimmäistä kertaa – musiikilla on monenlaisia vaikutuksia: Sen vaikutus voi olla vakauttava, mutta se saattaa myös edesauttaa tunteiden purkautumista."

Koehenkilöiden (joista useimmat ovat olleet miehiä – "Tarvitaan lisää vapaaehtoisia naisia", Carhart-Harris toteaa) kokemukset ovat olleet pääosin myönteisiä. Hän kuitenkin lisää, että "sekä kyyneliä että ahdistusta on nähty; niiden lisäksi yksi koehenkilö piti kokemusta epämiellyttävänä." Yksi vapaaehtoisista päätyi käsittelemään aiemmin päättynyttä ihmissuhdettaan. Hän kuvasi kokemustaan "melankoliseksi mutta myös liikuttavaksi tavalla, joka ei välttämättä ollut mitenkään epämukava".

Kysyn, josko erään Carhart-Harrisin tutkimusta käsitelleen artikkelin kommenttipalstalla esiintyvät puheenvuorot (mallia "Aivothan siinä kärventyvät, ihminen taantuu idiootin tasolle" tai "Ei ihme jos ei masenna jos henki tai järki on mennyttä?") tarjoaisivat kattavan näkymän tyypillisiin pelkoihin. Carhart-Harris epäröi vastaustaan. "Kyse on primitiivisestä ajattelusta: Järjen ja todistusaineistoon perehtymisen sijaan antaudutaan emotionaalisten ennakkoasenteiden varaan – jotka tässä tapauksessa liittyvät tuntematonta koskevaan pelkoon."

Tähän hän vielä lisää: "Menneisyydestä tunnetaan joitakin tapauksia, joissa psykedeelien käyttö on johtanut psykoosiin. Ongelmien todennäköisyys kasvaa huolimattomassa viihdekäytössä. Viimeaikaisissa tutkimuksissa tällaisia reaktioita ei ole esiintynyt, mutta 1960-luvun tutkimuksissa viitataan jokuseen psykoosiin*. Omaan tutkimukseemme hyväksymme vain ihmisiä, joilla on psykedeeleistä aiempaa kokemusta. Keskeisimpänä tavoitteenamme on selvittää aineiden toimintamekanismeja aivoissa, eikä ole syytä ottaa turhia riskejä. Aiempaa kokemusta omaavat koehenkilöt ovat varmempi valinta."

[*Suom. huom: Toisenlaisen näkökulman psykooseihin tutkimusolosuhteissa tarjoaa tämä Sidney Cohenin ajatuksiaherättävä lausahdus, jota ei tule tulkita väitteeksi siitä, etteikö psykoottinen reaktio psykedeeleihin todella olisi tutkimusolosuhteissakin mahdollinen:

"Psykedeelikokemuksen intensiivisyys voi johtaa siihen, että ihmiset assosioivat siihen kyseenalaistamatta myöhempiäkin häiriötilojaan. Suggestioherkät tai hysteeriset saattavat pyrkiä selittämään myöhempiä sairauksiaan LSD-istunnon seurauksina. Esimerkkitapauksena potilaat, jotka valittivat LSD:n aiheuttaneen migreeniä ja influenssaa vuodenkin kuluttua tutkimussessiosta. Eräs kiinalaistyttö halvaantui ja syytti tästä katastrofista aiempaa LSD-kokemustaan. Oli vain niin, että mainituista potilaista jokainen oli kuulunut tutkimuksen kontrolliryhmään, eivätkä he siten olleet saaneet tutkimuksessa hanavettä kummempaa ainetta. --Sidney Cohen"[4]]

LSD on Iso-Britanniassa määritelty vuoden 1971 Psykotrooppisia aineita koskevassa yleissopimuksessa Schedule I -luokituksen aineeksi, sekä Misuse of Drugs Act -sopimuksessa Schedule I - ja luokka A -luokituksiin kuuluvaksi aineeksi. Tämä luokittelu, johon LSD:n pahamaineisuus ja tutkimuksen tekemisen vaikeus perustuvat, on enemmänkin historiallinen vahinko kuin aineen todellisia riskejä heijastava, perusteltu tilanne.

Esimerkiksi heroiini on vuoden 2001 lainlisäysten myötä määritelty vähemmän vaaralliseksi Schedule II -luokituksen aineeksi, vaikka aine on LSD:tä vaarallisempaa ja sen väärinkäyttöpotentiaali on suuri. Tämä johtuu siitä, että heroiinin tehokkuus kipulääkkeenä on tunnustettu jo kauan. Pelkkään LSD:n varastointiinkin vaaditaan jo sisäministerin lupa, koska aineella ei toistaiseksi ole virallisesti tunnustettuja lääketieteellisiä käyttötarkoituksia. Tarvittavat luvat ovat niin hintansa kuin lupien hakemisen vaatiman ajan suhteen kohtuuttoman hintaisia, ja niitä on toistaiseksi jaettu vasta neljä kappaletta. Myöskin kykenevän ja halukkaan laboratorion löytäminen aineen valmistamiseksi on ollut haasteellista, ja edellämainituista syistä myöskin sopivat laboratoriot ovat harvassa.

Carhart-Harrisin Neuropsykofarmakologian tutkimusyksiön johtaja, professori David Nutt (joka tokaisee olevansa tutkimuksesta vastuussa, mutta "todellisen työn tekee Robin: minun tehtävänäni on lähinnä varastaa kunnia hänen tekemästään työstä omiin nimiini") on kirjoittanut paljon[5] nykyisen huumausainelainsäädännön pohjalla majailevasta perusteettomasta jääräpäisyydestä. "On absurdia, että LSD:tä ja psilosybiiniä kohdellaan heroiinia vaarallisempina aineina", hän toteaa.

Nutt sai vuonna 2009 huomattavaa kritiikkiä herättäneet potkut Iso-Britannian hallituksen huumeita käsittelevän toimikunnan (Advisory Council on the Misuse of Drugs, ACMD) puheenjohtajan virasta sietämättömäksi koettujen kannanottojensa vuoksi. The Lancet -lehdessä vuonna 2010 julkaistussa tutkimuksessa[6] Nutt kollegoineen arvioi 20 yleisimmin käytetyn päihdeaineen haittoja. Arviot pohjautuivat aineiden kokonaishaitoittoja käyttäjille ja ulkopuolisille kartoittaneeseen aineistoon. Psilosybiini sijoittui listan viimeiseksi haittalukemalla kuusi, LSD puolestaan oli seitsemällä pisteellään kolmanneksi viimeinen – siinä missä esimerkiksi kärkipäissä majailleen alkoholin lukema oli 72 ja heroiinin 55. [Bloginpitäjän on kuitenkin huomautettava, ettei kyseinen lista etenkään asiayhteydestään irroitettuna tarjoa mitään absoluuttista totuutta erilaisten päihdeaineiden haittoihin, ja esimerkiksi suomalaisille tutun buprenorfiinin alhainen pisteytys herättää allekirjoittaneessa hämmennystä. Jos jollain on tarjota tähän näkökulmia, kommenttipalsta on auki!]

Kysyessäni LSD:n kieltämisen syitä, professorin vastaus on yllättävänkin yksioikoinen: "Vietnamin sota". Pohjimmiltaan kyse on Nuttin mielestä siitä, että aineen käytön levitessä valtaväestön keskuuteen 60-luvun puolivälissä "nuoret amerikkalaiset totesivat saaneensa tarpeeksi sotimisesta, mikä aiheutti valtavia yhteiskunnallisia jännitteitä. Oli keksittävä syitä aineen kieltämiseksi. Päätöstä ei vastustettu, vaikka perustelut yleisesti ymmärrettiinkin silkaksi potaskaksi."

Carhart-Harrisin selitys on monisyisempi: "Psykedeelit herättävät pelkoa, koska ne paljastavat mieltämme. Ihmismielen syövereitä pelätään – tai oikeammin, ihmisyyttä ylipäänsä."

Niin aivojen kuin mielenkin rakenne on hierarkkinen. Jo Freudin intuitiivisesti oivaltamien periaatteiden mukaan – joiden paikkansapitävyyden neurotiede on sittemmin osoittanut – merkittävä osa mielemme toiminnasta tapahtuu tietoisen, egon toimintakenttänä toimivan arkitajunnan tasolla. Alitajuisten prosessien tutkiminen on ollut hankalaa jo niiden luonteen vuoksi. Psykedeelien aiheuttamia poikkeuksellisia tietoisuudentiloja leimaa egon hälventyminen – itsetietoisuuden häviäminen. "Tämä tekee psykedeeleistä tärkeitä mielen ymmärtämisen työkaluja," Carhart-Harris toteaa. "Raja-aidat egoon kytkeytyvän ja primitiivisemmän tajunnan välillä luhistuvat, minkä seurauksena alitajunnan havainnoinnista tulee mahdollista."

Tsekkiläinen psykiatri Stanislav Grof ennusti vuonna 1975, että psykedeelit tulisivat "vastuullisesti ja varovaisesti hyödynnettyinä olemaan psykiatrialle samaa kuin mikroskooppi biologialle tai teleskooppi astronomialle". LSD-tutkimuksen täyskielto kuitenkin asettui näiden unelmien tielle. Nutt saattaa viitata juurikin Grofiin kutsuessaan tätä "pahimmaksi tutkimukseen liittyväksi sensuuriksi sitten teleskoopin kieltämisen katolisen kirkon toimesta" [Prof. Nutt näyttää nielleen vailla totuuspohjaa olevan myytin, sillä katolinen kirkko ei ilmeisestikään kieltänyt teleskooppia[7] – olkoonkin, että jotkut Galileon aikalaiskollegoista todella kieltäytyivät katsomasta tämän tarjoaman teleskoopin läpi. --suom. huom] Nutt jatkaa: "Huomattava todistusaineisto osoittaa LSD:n olevan tehokas hoito esimerkiksi riippuvuuksien hoidossa. Tästä huolimatta ainetta ei ole tutkittu 50 vuoteen. Tämä on pöyristyttävää."

Johtui asia sitten Carhart-Harrisin psykedeeleissä näkemästä potentiaalista, tai mahdollisesti tohtorin haastatteluntekoviikolla kärsimästä tutkimusrahoitukseen liittyvästä takaiskusta, miehen äänessä voi havaita ärtymystä hänen puhuessaan psykedeelien marginaaliasemasta tieteellisen tutkimuksen kentällä. "Olen työskennellyt aihepiirin parissa jo vuosikymmenen, ja mielestäni tekemääni tutkimustyötä voi rehellisesti sanoa melko uraauurtavaksi. Tästä huolimatta olen silti yhäkin huomaavinani jonkinlaista konservatiivista vastustusta aihetta kohtaan. Ihmiset saattavat sanoa kannattavansa uutta tutkimusta, mutta onko näin todella?"

Psykedeeleillä on toki puolestapuhujansa. Yksi heistä on Amanda Feilding, Wemyssin ja Marchin kreivitär, joka vuonna 1998 perusti The Beckley Foundationin, hyväntekeväisyysjärjestön, jonka pyrkimyksenä on sekä psykedeelitutkimuksen edistäminen että globaalin huumepolitiikan uudistaminen. Säätiö on rahoittanut merkittävän osan LSD-tutkimuksesta. "Hänen vakaa tukensa on ollut edistymisemme kannalta välttämätöntä", Carhart-Harris-sanoo.

"Olen halunnut tämän tutkimuksen toteutumista jo 20 vuoden ajan", Feilding kertoo, ja lisää tehneensä Albert Hofmannille henkilökohtaisen lupauksen LSD-tutkimusten käynnistämisestä tämän elinaikana. ("Hän oli kovin mielissään. Pienestä koostaan huolimatta Hofmann oli varsinainen jättiläinen mieheksi.") Hofmann kuoli vuonna 102 vuoden ikäisenä vuonna 2008. [mutta ehti vielä nähdä luvattujen LSD-tutkimusten käynnistyvän uudestaan tutkija Peter Gasserin saadessa tutkimusluvat kuolemansairaiden LSD-terapiaa varten vuonna 2007; ks. tuore, aihetta käsittelevä Psykedeeliuutiset-artikkeli. --suom. huom.]

"Pidän näihin aineisiin liittyvien tabujen murtamista todella tärkeänä," Feilding selittää, "ja toivon, että voimme hitaasti, huolellista työtä tekevien tieteen ja politiikan asiantuntijoiden avulla, kasvattaa perustaa psykedeelien potentiaalin ymmärtämiselle, ja lisätä tietoutta kieltolakipolitiikan haitallisuudesta. Psykedeelit ovat auttaneet ihmistä historian alkuhämäristä saakka. Niitä on pidetty sakramentteina; niitä on kutsuttu jumalten lihaksi. Modernissa kulttuurissamme näihin aineisiin on suhtauduttu kuin ne olisivat peräisin itse Saatanalta.."

Feildingin tuki on Carhart-Harrisin mukaan ollut ainutlaatuista, minkä vuoksi tutkija harkitsee muitakin rahoituskeinoja. Hän kertoo pureskelevansa ajatusta joukkorahoituskampanjasta: "Innostus aihetta kohtaan on suurta. Hukun sähköposteihin, joissa ihmiset kertovat uskovansa psykedeelien potentiaaliin."

Tuo potentiaali on käymässä ilmeiseksi. Keskeisimmät esteet eivät ole tieteellisiä vaan lainsäädännöllisiä, ja niiden purkaminen vaatii poliittista tahtoa. "On helppoa sortua liialliseen optimismiin", Carhart-Harris sanoo: "Mitä enemmän näkyvyyttä psykedeelit saavat, sitä todennäköisempää on, että ne synnyttävät jonkinlaisen konservatiivisen vastareaktion."

"Psykedeelit jakavat mielipiteitä, ja niitä vastustetaan koska ne nähdään uhkana. Tieteenteossa on kuitenkin viime kädessä kyse rehellisyyden harjoittamisesta: pyrkimys rehellisyyteen on tieteen suurin ansio. Jos tarkoituksena on todellisuuden ymmärtäminen, ei vaikeita asioita voi loputtomiin vältellä."

Lisätietoa Carhart-Harrisin tutkimuksesta tästä; tutkimukseen voi tehdä linkin kautta myös rahalahjoituksia.


Viitteet:
[1] Hypothesis on Albert Hofmann's Famous 1943 "Bicycle Day"
[2] Nearly 100, LSD's Father Ponders His 'Problem Child'
[3] Tutkijat etsivät LSD:stä apua alkoholismin hoitoon,
[4] Lainauksen lähde: Psychedelic Psychiatry: LSD from Clinic to Campus, s.123-124
[5] Effects of Schedule I drug laws on neuroscience research and treatment innovation
[6] Drug harms in the UK: a multicriteria decision analysis
[7] MDMA-tutkija Matthew Baggott kommentoi väitteitä teleskoopin kieltämisestä


Lisää tutkailtavaa:
Carhart-Harrisin erittäin mielenkiintoinen AMA-kyselysessio Redditissä
Harrisin videoluento "How do psychedelic drugs work on the brain?"

Johtava terveystarkastaja: Puhdas ekstaasi voi olla turvallista aikuisten käsissä

Alkuperäinen artikkeli julkaistu The Star -lehdessä torstaina 14.6.2012: Pure ecstasy can be ‘safe’ for adults; should be regulated: B.C. health officer [edit: Kyseisen artikkelin sisältöä on muokattu tämän blogauksen julkaisun jälkeen, ilmeisesti uuden haastattelun pohjalta. Ihmekös tuo – kuten voi olettaakin, poliittisesti kiusalliset lausunnot nostattivat paskamyrskyn. Alkuperäinen teksti, josta tämä blogaus on käännetty, löytyy mm. tästä.]

VANCOUVER - Brittiläisen Kolumbian provinssin johtavan terveystarkastajan mukaan puhdas ekstaasi voi olla "turvallista" vastuullisten aikuisten käsissä – huolimatta poliisien varoituksista ja kuolemantapauksista.

Tri. Kendallin ilme kertoo mitä kertoo.

Tri. Perry Kendallin mukaan MDMA:n – johon nimi "ekstaasi" alun perin viittaa – riskejä on liioiteltu, ja että se on hengenvaarallista ainoastaan, kun kemikaaliin on sotkettu ylimääräisiä aineita rahanahneiden jengien toimesta. (Käytännössä katukaupassa siis saatetaan kutsua ekstaasiksi vähän mitä vain koktailia. Lisäys 09/08/2017: Ekstaasitablettien viime vuosina lisääntyneet MDMA-pitoisuudet ovat johtaneet kuolemantapauksiin. Huonoissa olosuhteissa liian suuret MDMA-annokset voivat siis olla tappavia. -suom. huom.) Tämän vuoksi Kendall esittää MDMA:n laillistamista: Luvanvaraista myyntiä valtion omistamissa myymälöissä, jossa aineen matka valmistuspaikasta kaupan hyllyille on tiukasti valvottu ja säädelty.

Samanlaisia argumentteja esitetään kannabiksen laillistamisen yhteydessä: Kendall uskoo, että epäpuhdasta ekstaasia kauppaavien pimeiden markkinoiden – ja niihin liittyvän väkivallan – murskaamiseen vaaditaan todistusaineistoon pohjaavaa strategiaa, jonka keskiössä on kansanterveys.

"Ekstaasia olisi mahdollista ostaa turvallisina annosmäärinä, samaan tapaan kuin alkoholiakin nykyään ostetaan valtion valvomista myymälöistä", Kendall sanoi haastattelussa. Hänen mukaansa käyttömäärät saattaisivat jopa vähentyä.

Useat viimeaikaiset tutkimukset myötäilevät näkemystä, jonka mukaan puhdas MDMA ei ole erityisen haitallista. Tällainen on esimerkiksi Harvardin psykiatri John Halpernin viimevuotinen julkaisu. 

Kendallilta kysyttiin, voiko ekstaasi olla turvallista, mikäli sopivat käyttöannokset selvitetään, ja ainetta käytetään turvallisessa ympäristössä. Hänen vastauksensa: "Ehdottomasti."

"On yleisesti hyväksyttyä, että täysi-ikäiset voivat vapaasti ostaa alkoholin kaltaista vaarallista ainetta."

Kendall ei puhu aineen virkistyskäytön puolesta.*

Kanadassa on viime heinäkuun jälkeen kuollut ainakin 16 ihmistä epäpuhtaan, PMMA:lla jatketun ekstaasin vuoksi. Epäpuhtaudet eivät ole MDMA:n vaan laittomien markkinoiden ominaisuus. Poliisin mukaan keskimäärin 20 kanadalaista kuolee vuosittain katuekstaasin vuoksi.

Kendall ja useat kollegansa vertaavat epäpuhdasta MDMA:ta 1920-luvun kieltolain aikana trokattuun alkoholiin. "Yhdysvaltaissa harjoitettu metanolin kauppaaminen johti lukemattomiin terveyshaittoihin ja kuolemantapauksiin, ja tämä oli seurausta kieltolain luomista laittoman alkoholin markkinoista", sanoo johtava HIV/AIDS-tutkija ja kansainvälisesti tunnustettu riippuvuuksien ja päihdepolitiikan asiantuntija tri. Evan Wood. "PMMA-tapaukset ovat juuri sitä, mitä kieltolain voi odottaa aiheuttavan."

Brittiläisen Kolumbian laittomien huumelaboratorioiden ratsioihin erikoistuneen ratsupoliisin virallinen kanta on, ettei mikään määrä MDMA:ta ole turvallinen. "Pidämme ekstaasia äärimmäisen vaarallisena," sanoo kersantti Duncan Pound, ja lisää, etteivät poliisin toimintamallit eroa MDMA:n ja jatkettujen aineiden välillä. "Sen lisäksi, että yksittäisten pillereiden sisältöä on vaikea määrittää, myös yksilöiden reaktiot vaihtelevat suuresti."

Tutkimustiedon mukaan MDMA - 3,4-metyleenidioksimetamfetamiini — saa aivot tulvimaan serotoniinia. Tämä ilmenee hyväntuulisuutena, sosiaalisuutena ja intiimiytenä.

Toronton riippuvuus- ja mielenterveyskeskuksen mukaan MDMA:lla on potentiaalisia haittavaikutuksia, jotka ilmenevät eri käyttäjissä eri tavoin. Näitä ovat mm. leukojen jauhaminen, hikoilu, kohonnut syke ja verenpaine, rauhattomuus, näkökentän sumeus, vatsakipu, pahoinvointi, oksentelu ja kouristukset. Oireita voi esiintyä pienilläkin annoksilla. Myös hämmennys, ärtyisyys, vainoharhaisuus, masennus, muisti- tai unihäiriöit sekä sisäelinvaurioit ovat mahdollisia.

Ekstaasikuolemat johtuvat keskuksen sivuston mukaan läpi yön jatkuvasta tanssista aiheutuneesta nestehukasta ja ylikuumentumisesta. Kielteiset vaikutukset ovat todennäköisempiä ihmisillä, joilla on muitakin terveydellisiä ongelmia. Aineen sekoittaminen tiettyihin lääkkeisiin (mm. MAOI-mielialalääkkeet) saattaa olla hengenvaarallista.

Yleisen konsensuksen mukaan MDMA ei aiheuta riippuvuutta.

Uuden tutkimusaineiston mukaan monet pitkään pinnalla olleista väitteistä aineen vaarallisuudesta ovat liioiteltuja. Aiemmin mainitun Harvardin tutkimuksen mukaan aine ei heikennä kognitiivisia kykyjä. Tutkimusta johtaneen John Halpernin mukaan puhdas MDMA saattaa lyhyellä aikavälillä kohottaa ruumiinlämpöä, sykettä ja verenpainetta, ja heikentää kehon immuniteettia muutamaksi päiväksi. "Muilta osin tutkimustulokset viittaavat siihen, että ainetta voidaan käyttää turvallisesti," sanoo aihetta15 vuoden ajan tutkinut Halpern, joka kannattaa aineen tuomista reseptilääkkeeksi. Hän toivoo Kanadan näyttävän suuntaa mielekkään huumepolitiikan luomisessa.

"Elämän pyhyyttä on suojeltava", Halpern sanoo. "Aihe ansaitsee ehdottomasti kunnollista julkista keskustelua."

MAPS (Monitieteellinen psykedeelitutkimusyhdistys) on hoitanut yli 500 ihmistä FDA:n hyväksymissä kliinisissä kokeissa, eikä yhtäkään vakavaa negatiivista reaktiota ole ilmennyt. "Tämä tarkoittaa, ettei yksikään koehenkilöistä ole tarvinnut lääketieteellistä apua ylikuumentumisen, sydänkohtauksen, halvauksen tai verenpaineen vuoksi", sanoo Rick Doblin, Harvardin valtiotieteiden tohtori, joka perusti yksityisrahoitteisen tutkimussäätiön vuonna 1986.

Rick Doblin on tämä vekkuli nimeltään.

Mainitut kokeet toteutettiin tarkkaan valituilla, terveillä, muita aineita käyttämättömilä aikuisilla koehenkilöillä. Doblin lisää, että käyttäjien monesti hakeman "rauhan ja rakkauden" tunteen aine tarjoaa normaalisti pienillä annoksilla.

Hän kannattaa Kendallin ehdotusta, mutta lisää, että tosimaailmassa käytännön toteutus on haastavaa. "Sekä kieltolaissa että laillisissa markkinoissa on ongelmansa. Laittomuuden aiheuttamat ongelmat vain ovat suurempia."

Kendallin ehdotus haittojen vähentämiseen tähtäävästä lähestymistavasta hankaa pitkään käytössä ollutta huumausainelainsäädäntöä vastaan. Kanada kriminalisoi MDMA:n vuonna 1976, Yhdysvallat puolestaan vuonna 1985. Hiljattain sen vaarallisuusluokitusta Kanadassa nostettiin hallituksen uuden ohjelman myötä. Kendallin mukaan lainsäädäntö ei perustu farmakologiseen, toksikologiseen tai taloudelliseen analyysiin, "eikä edes laadukkaaseen analyysiin siitä, mikä estää ihmisiä käyttämästä päihdeaineita."

Lääketieteellisen aikakauslehti The Lancetin vuonna 2010 julkaisemassa analyysissä (ks. tästä kriittinen analyysi kyseisestä analyysistä ja siihen liittyvästä medianäkyvyydestä) MDMA sijoittui 20 hermostoon vaikuttavan aineen listauksessa sijalle 17 – sitä vaarallisemmiksi luokiteltiin mm. alkoholi, heroiini, kokaiini, tupakka, kannabis ja steroidit. Tutkimusta johti professori David Nutt, brittihallinnon entinen ylimmäinen huumausaineneuvonantaja, joka pyysi aineiden haittoihin erikoistuneita asiantuntijoita arvioimaan sekä laillisten että laittomien aineiden haittoja 16 eri ominaisuuden kannalta, kattaen niin yksilölliset kuin yhteiskunnallisetkin haitat.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että useimpien aineiden laillisella asemalla on hyvin vähän yhteyttä aineen haittoihin.

Kanadan terveysministeriö hyväksyi protokollan Vancouverissa toteutettavaan tutkimukseen MDMA:sta traumaperäisen stressioireyhtymän hoidossa. Tutkimuksen toteutusta on kuitenkin hidastanut aineen maahantuontiin ja säilyttämiseen liittyvät lupa-asiat.

* Alkuperäisestä artikkelista: "He does not advocate promoting the drug for recreational use." Mitäköhän tällä nyt sitten oikeastaan on tarkoitettu? Eikö aineen tuominen kauppojen hyllyille alkoholin lailla mahdollista viihdekäyttöä? Vai tarkoittaako herra vain sanoa, ettei sinänsä kehota ketään päihtymään? [Lisäys: tarkennusta täältä.]

Myös Suomen mediassa uutisoidaan aiheesta: YLE: Kanadalaislääkäri kannattaa ekstaasin sääntelyä