Showing posts with label sosiaalinen ahdistus. Show all posts
Showing posts with label sosiaalinen ahdistus. Show all posts

Saturday, November 21, 2015

Sveitsiläisellä psykiatrilla on laillinen lupa LSD-avusteiseen terapiaan -- myös tutkimusolosuhteiden ulkopuolella



LSD:tä on nykyään saatavilla varsin laajasti: ainetta myydään ja käytetään paljon. Kuitenkin vain yhdellä ihmisellä maailmassa on lupa antaa potilailleen lysergihapon dietyyliamidia tutkimusolosuhteiden ulkopuolella.

Sveitsiläinen psykiatri Peter Gasser on työskennellyt psykedeelitutkimuksen parissa jo yli vuosikymmenen ajan. Hän jatkaa LSD:n kehittäneen maanmiehensä Albert Hofmann työtä, joka aineen kriminalisoinnin myötä vuonna 1966 käytännössä keskeytyi[1]. Hofmann ja Gasser tapasivat useita kertoja, ja Hofmann antoi Gasserin kokeelliselle, psykedeeliavusteiselle terapialle siunauksensa.

Gasserin kiinnostus psykedeelejä kohtaan juontaa juurensa hänen omiin LSD-kokemuksiinsa neljännesvuosisata sitten. Sveitsin liittovaltion terveysvirasto salli muutaman psykiatrin tutkia aineen terapiakäyttöä erityisluvalla -- globaaleista kielloista huolimatta. Gasser oli yksi viidestä sveitsiläisestä terapeutista, joille annettiin lupa hyödyntää MDMA:ta ja LSD:tä tutkimusolosuhteissa, ja hän kokeili ainetta myös itseensä. Myös LSD:n tutkimuskäyttö kuitenkin kiellettiin vuonna 1993. [Lisätietoa erityislupamenettelystä Suomen kontekstissa Fimean sivulta[2]. --suom. huom.]

Tri Gasser ei kuitenkaan luovuttanut LSD:n suhteen. "Yhdisteet ovat olemassa, joten niiden mahdollisten hyötyjen ja haittojen tutkiminen on huomattavasti tutkimuksen kieltämistä kannattavampaa," hän kirjoitti MAPS-tutkimusorganisaation uutiskirjeessä julkaistussa seurantatutkimuksessa vuonna 1994[3]. "Tiedon puute ei estä kiellettyjen yhdisteiden tuhoisaa käyttöä tutkimusolosuhteiden ulkopuolella."

Vuonna 2007 Sveitsin terveysministeriö hyväksyi Gasserin suunnitteleman ja MAPSin rahoittaman pilottitutkimuksen, jossa selvitettiin LSD:n vaikutuksia syövästä ja muista tappavista sairauksista kärsivillä potilailla. Ainetta hyödynnettiin kullakin potilaalla kahdessa terapiasessiossa, joiden välissä oli useamman viikon tauko. Seitsemän vuotta kestäneen tutkimuksen tulokset julkaistiin viime vuonna[4]. Tutkimus "LSD-assisted psychotherapy for anxiety associated with a life-threatening disease: A qualitative study of acute and sustained subjective effects" ("LSD:tä hyödyntävä psykoterapia kuolettaviin sairauksiin liittyvän ahdistuksen hoidossa: Laadullinen tutkimus välittömistä ja pitkäaikaisista vaikutuksista") oli 2000-luvun ensimmäinen kontrolloitu LSD-tutkimus[5].

"Monet [koehenkilöistä] kuolivat vuoden sisällä kokeesta. Tätä ennen he ehtivät kuitenkin kokemaan sisäisen seikkailun, joka kevensi heidän elämänsä illankoittoon kytkeytyvää eksistentiaalista taakkaa", kirjoitettiin New York Timesin edellisen linkin takaa löytyvässä, Psykedeeliuutisten suomentamassa artikkelissa.

Gasser esitelmöi viimevuotisessa, New York Cityssä järjestetyssä Horizons: Perspectives in Psychedelic Research[6] -konferenssissa. Esitettyään pilottitutkimuksensa tulokset, Gasser kertoi hakeneensa menestyksekkästi erityislupaa LSD:n käytölle terapiatyössään, johon kuuluu sekä yksilö- että ryhmäterapiaa. Tällä hetkellä hänellä on lupa 7 potilaan hoitamiseen LSD:llä; kolmelle näistä on varattu kymmenen tunnin pituinen terapiaistunto tämän kuun aikana.

Gasserin toimisto sijaitsee Solothurnin, Luoteis-Sveitsissä sijaitsevan kylän hiljaisella kadulla. Rakennus on kuin kenen tahansa terapeutin: sisäänkäynnillä on yksinkertainen kyltti, ja valkoisesta odotushuoneesta löytyy kirjahyllyjä, maalauksia ja huonekasveja. Jonkin verran psykedeelinen vaikutelma tulee Gasserin terapiahuoneesta, joka on varustettu lokoisilla sohvilla ja istumatyynyillä, Buddha-patsaalla ja laadukkaalla äänentoistolla, jolla on epäilemättä roolinsa terapiasessioissa.

Tässä huoneessa tri. Gasser antaa elämäntyötään kartoittavan haastattelun.


VICE: Pitääkö paikkansa, että olet tällä hetkellä ainoa ihminen maailmassa, jolla on laillinen lupa tarjota potilailleen LSD-avusteista terapiaa?

Peter Gasser: Näin on. Kiintoisaa on, että ystäväni tri Peter Oehen asuu lähettyvillä, ja hänellä on vastaava lupa MDMA:n hyödyntämiseen[7]. Saksassa psykiatri Torsten Passie on yrittänyt saada lupaa Hortonin oireyhtymän hoitamiseen [ei-psykoaktiivisen --suom.huom] Bromo-LSD:n avulla[8], mutta ainakaan toistaiseksi Saksan viranomaiset eivät ole lupia antaneet. [Psykedeeleistä Hortonin oireyhtymän hoidossa myös Psykedeeliuutisten aiemmassa artikkelissa[9]. --suom. huom.]

Millaisia muiden terapiakeinojen ulottumattomissa olevia mahdollisuuksia LSD tarjoaa?

Olen vakuuttunut aineen hyödyllisyydestä tiettyjen potilaiden hoitamisessa. Koin hyödyt omakohtaisesti kun minulla oli mahdollisuus kokeilla yhdistettä nuorempana, ja olen nähnyt vaikutuksen myös toteuttamissani tutkimuksissa[10] sekä LSD:n avulla hoitamissani potilaissa. Aine tarjoaa mahdollisuuksia, jotka eroavat olennaisissa määrin puhe-, gestalt-, käyttäytymisterapiasta ja muista vastaavista terapiamuodoista. Tämä ei tarkoita, että kyseessä olisi ainoa, aidoin tai paras hoitomuoto. Mielestäni LSD-avusteisella terapialla on kuitenkin paikkansa yhtenä vaihtoehtona. Joillekin ihmisille muuntuneen tajunnantilan kokemuksista ja niiden mahdollistamista henkisistä kokeuksista tai huippukokemuksista voi olla huomattavaa hyötyä, ja tällaisia kokemuksia perinteiset terapiamenetelmät eivät mahdollista.

Millaisille potilaille hoitoa tarjotaan? 

LSD-tutkimuksessani koehenkilöinä oli pelkästään syöpäpotilaita. Lähtökohtana oli, että kuolettavasta sairaudesta kärsivät joutuvat kohtaamaan eksistentiaalisia kysymyksiä, jotka saattavat aiheuttaa ahdistusta. Itsensä kohtaaminen syvällisellä tasolla -- joka on usein LSD-kokemusten keskeinen elementti -- voi auttaa elämän peruskysymysten käsittelyssä. Rentoutuminen ja hyväksyminen helpottuvat, minkä seurauksena kuoleman käsittelyyn liittyvää ahdistusta on mahdollista työstää. Tarkoituksenani on tutkia LSD:n potentiaalia myös muunlaisten ongelmien käsittelyssä.

Tutkimuksessa keskityttiin syöpäpotilaisiin, mutta on monia muitakin elämäntilanteita, joissa ihmiset joutuvat kohtaamaan syviä, tärkeitä kysymyksiä, ja tässä LSD:stä voi nähdäkseni olla hyötyä. Vaikea kysymys on, onko perusteltua rajata aine vain potilaille, vai voisiko siitä olla hyötyä myös terveille koehenkilöille: on ilmeistä, että lääketieteellisen ja terapeuttisen kontekstin ulkopuolella monilla terveillä ihmisillä on aineen kanssa hyviä, merkittäviä kokemuksia jokaikinen viikonloppu.

Millaisten lääketieteellisten ongelmien kanssa LSD:stä voi olla hyötyä? Millaisiin tarkoituksiin aine ei toimi? Erityisluvan hyvänä puolena on, ettei käyttöä tarvitse rajata syöpäpotilaisiin: voin hakea lupaa minkä tahansa ongelman hoitamiseen olettaen, että kykenen selittämään, mihin LSD tarkalleen voisi auttaa, ja miksi se toimisi. Jos hakemukseni hyväksytään Sveitsin hallinnossa, saan luvan käyttää ainetta määrittämääni tarkoitukseen.

Oletko soveltanut hoitoa sellaisiin potilaisiin, joiden kanssa sinulla on jo aiemmin ollut hoitosuhde, vai oletko erityisluvan myötä etsinyt hoidettavaksesi uusia potilaita, joille LSD-terapiasta voisi olla hyötyä?

Sekä että. Ensimmäinen lupani koski potilasta, jonka kanssa olin ollut hoitosuhteessa jo pitkän aikaa. Häntä käytettiin lapsena järkyttävällä tavalla hyväksi, minkä seurauksena hän kärsii dissosiaatiohäiriöstä. Lähtökohtanani oli, että LSD saattaisi auttaa, koska myös sen aiheuttama tila on tietyllä tavalla dissosiatiivinen. Kun turvallisissa olosuhteissa ei kuitenkaan ole seksuaalisen väkivallan uhkaa, hän on LSD-sessioidensa avulla saanut dissosiaatiotiloistaan paremman otteen. Keskustelin asiasta Sveitsin hallinnon kanssa, ja luvat hoitoon annettiin koska hypoteesiani pidettiin varteenotettavana. Nähdäkseni hoidosta on ollut asiakkaalleni merkittävää hyötyä: hän kokee selvästi hyötyneensä kahdesta tähänastisesta LSD-sessiosta. Minuun on ottanut yhteyttä monia eri hoitomuotoja kokeilleita ihmisiä, jotka tahtoisivat kokeilla LSD-terapiaa.

Onko LSD:n käyttösovelluksissa liikkumavaraa?

Luonnollisesti -- erityislupa annetaan hoitoon, jolloin tarkoituksena on nimenomaisesti hoitaa ihmisiä kullekin henkiökohtaisesti räätälöidyllä tavalla. Yhdelle potilaalle saattaa riittää yksi LSD-sessio, toiselle kahdeksankin hoitokertaa saattaa olla perusteltua. Menetelmä valitaan tilanteen mukaan. Tutkimusolosuhteissa kaikki potilaat saavat saman annoksen, mutta terapiassa on tilaa soveltaa.

Miten annostukset ja käyttökerrat sekä -tiheys päätetään?

Lupani sallivat minun antaa enimmillään 200 mikrogramman annoksia. Hain lupia tähän rajaan asti, ja kyseistä annostusta käytettiin myös tutkimuksessani. Ensikertalaiset saavat kuitenkin vain 100 mikrogrammaa, jota pidän riittävänä ja viime kädessä soveltuvampana määränä. Liian suuret annokset voivat aiheuttaa pelkotiloja, tai liiallinen voimakkuus voi rentoutumisen sijaan johtaa kamppailuun. Kaikki riippuu kuitenkin tilanteesta ja siitä, mikä on lääketieteellisestä perspektiivistä sopiva lähestymistapa. Voin hakea lupaa korkeammillekin annoksille, mutta annosmäärät on pystyttävä perustelemaan. Sama pätee hoitokertojen tiheyteen.

Ovatko hoitoa saaneet päätyneet kokeilemaan yhdisteitä jälkeenpäin omin päin?

Tutkimukseen osallistuneet sanoivat, ettei kokemuksen kiinnostavin osa ollut aine yksinään, vaan musiikki ja terapeutin ohjaus, hoito kokonaisuudessaan, olivat olennaisessa roolissa. Kyse ei siis ole pelkästä aineesta, ja tällä on nähdäkseni suuri merkitys. Koen myös tärkeäksi mainita, että pääosin olen hoitanut elämänsä jälkipuoliskolla olevia. Jos aineet itsessään kiinnostaisivat, näillä ihmisillä olisi ollut mahdollisuus hankkia niitä milloin tahansa -- aineita liikkuu esimerkiksi trancebileissä.

Kertoisitko jostain toisesta hoidettavastasi? Mikä saa hakeutumaan tämän hoidon pariin, ja millä perusteilla LSD-terapia näyttäytyy hyödyllisenä vaihtoehtona?

Eräs mielenkiintoinen tapaus oli filosofian tohtoriksi opiskeleva nuori mies, joka on kärsinyt rajusta ahdistushäiriöstä. Hän kokee ryhmätilanteisiin osallistuessaan ja esitelmöidessään lamauttavaa stressiä. Hän on käynyt läpi pitkää hoitoa, johon kuuluu niin lääkehoitoa, psykologista hoitoa kuin jungilaista psykoanalyysiakin. Hän pitää terapeutistaan, mutta on todennut terapian tarjoaman avun rajalliseksi, koska tuollaisessa hallitussa tilanteessa sosiaalinen ahdistus ei nouse pintaan.

Ehdotin hänelle LSD:n kokeilemista järjestämässäni pienessä ryhmäterapiasessiossa. Virkamiesten vakuuttaminen ryhmäterapian hyödyllisyydestä yksilöterapiaan verrattuna ei ollut helppoa, mutta sain kuitenkin hiljattain tarvittavat luvat. Hän oli käsittääkseni alun perin olettanut, että tarjolla olisi LSD-avusteista yksilöterapiaa, minkä vuoksi ajatus ryhmäterapiasta arvelutti häntä. Huoneessa oli lisäkseni vain kolme potilasta. Hän kuitenkin otti tilanteen haasteena, ja kuvaili kokemustaan jälkeenpäin fantastiseksi. Hän sanoi, ettei ollut koskaan aiemmin elämässään kokenut vastaavaa helppoutta sosiaalisessa tilanteessa. Minun näkökulmastani kyseessä oli merkittävä läpimurto. Nyt hänen tavoitteenaan on integroida tuo kokemus elämäänsä ja työhönsä. On merkillepantavaa, että hän sanoi, ettei vastaavan session toistaminen aivan lähitulevaisuudessa tunnu tarpeelliselta: hän tahtoo ensin soveltaa kokemuksessaan oppimaansa käytäntöön, ja vasta sitten kokeilla ainetta uudessa sessiossa.

Onko potilaillasi ollut huonoja kokemuksia?

Eräs vanhempi, 74-vuotias rouva osallistui erääseen ryhmäterapiasessioon. Hän on kärsinyt migreeneistä yli suuren osan elämäänsä, yli 50 vuoden ajan. Hän otti minuun yhteyttä kysyäkseen, voisiko LSD-avusteinen terapia auttaa. LSD:n potentiaalista migreenien hoidossa on jonkin verran anekdootteja, joten hain hänen hoitoonsa tarvittavat luvat. Hänen kokemuksensa oli rankka; hän ei luottanut hoitotilanteeseen. Kyse saattoi olla riittämättömästä valmistelusta. Hän oli poissa tolaltaan, ja koki olonsa vieraantuneeksi -- myös minusta. Hänessä heränneen vainoharhaisuuden laannuttaminen vaati intensiivistä keskustelua.

Lopulta hän kuitenkin rauhoittui ja session loppuosuus sujui hyvin; hänen migreeneihinsä LSD ei kuitenkaan auttanut. Hänelle muodostui kokemukseensa hyvin eksistentiaalinen näkökulma; uskon hänen vieraantumiskokemuksensa liittyvän tähän. Hän käsitteli vanhenemistaan ja kuoleman lähestymiseen liittyviä kysymyksiä. Voisi sanoa, että elämän lähestyvään loppuun liittyvät eristäytyneisyyden ja yksinäisyyden ulottuvuudet kävivät aiempaa selkeämmäksi. Kokemus ei ollut helppo.

LSD ei muuta kaikkea hyväksi. Kokemukset voivat olla todella rankkoja, ja terapeutin tai oppaan läsnäolo voi olla todella merkittävä tekijä niiden hyväksymisessä ja integraatiossa.

Kirje, jossa Sveitsin terveysministeriö myöntää vuoden ajaksi luvan LSD:n hyödyntämiseen  yhdellä koehenkilöllä -- tämän lähemmäs varsinaista reseptiä ei toistaiseksi ole päästy.

Mikseivät muut lääkärit tai terapeutit ole hakeneet vastaavia lupia? Miksi juuri sinä?

Miksi juuri minä? Psykedeelit ovat kiinnostaneet minua pitkään, mutta olin myös onnekas saadessani luvat alkuperäiseen LSD-tutkimukseeni, joka teki minusta tunnetun tutkijan. Jos ettinen komitea olisi torjunut tutkimusluvat, homma olisi saattanut keskeytyä siihen paikkaan. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, ja lupien saaminen ja tutkimuksen tekeminen on nähdäkseni helpottunut. Keskeisin rajoittava tekijä lienee rahoitus. Palkkaa ei ole tarjolla, ja työ myös vaatii paljon aikaa. Koen tämän kuitenkin hyvin palkitsevaksi alaksi, ja kohtaan jatkuvasti työstäni kiinnostuneita ihmisiä. Se avaa ovia maailmalle.

Artikkelin kirjoittaja Kevin Franciotti on freelance-journalisti, jonka psykedeelitutkimusta käsitteleviä artikkeleita on aiemmin julkaistu New Scientistissä[11] ja Reasonissa[12].

Viitteet:
[1] The Medical History of Psychedelic Drugs, 2007
[2] Fimea: Erityisluvat
[3] Psycholytic Therapy with MDMA and LSD in Switzerland, MAPS 1995
[4] LSD-assisted psychotherapy for anxiety associated with a life-threatening disease: A qualitative study of acute and sustained subjective effects, 2014
[12] Psychedelic Science, Reason 2014

Wednesday, January 28, 2015

MDMA sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien autistien hoidossa

Teksti on pääosin suomennos artikkelista New Study Uses MDMA To Treat Social Anxiety In Autistic People – Can Psychedelics Find A Place In Modern Medicine?, Conscious Evolution, 08.09.2014. Kyseessä ei kuitenkaan ole täysin suora käännös, vaan olen suomentajana pehmentänyt joitakin alkuperäisessä artikkelissa esitettyjä villejä kannanottoja vastaamaan blogin neutraalimpaa linjaa. Olen lainannut materiaalia myös Raw Storyn artikkelista MDMA helps reduce social anxiety for autistic adults, and researchers want to find out how, 28.03.2014



Ekstaasinakin tunnettu MDMA tuo monille mielikuvia vuosituhannen vaihteen reivikulttuurista. Ennen bilekontekstiin leviämistään MDMA:ta kuitenkin hyödynnettiin erityisesti terapian apuvälineenä. Tieteelliseen tutkimukseen ja terapiakäyttöön liittyvien säädösten viimeaikaisen höllentämisen seurauksena MDMA:n terapeuttisia käyttömahdollisuuksia on alettu tutkia uudelleen.

Monitieteellinen tutkimusyhdistys MAPS (The Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies) kertoi viime vuonna ensiaskelistaan tutkimuksessa, jonka tarkoituksena on tutkia sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien, autismin kirjoon kuuluvien hoitoa MDMA:n avulla.


Autismi ja terapia

Vaikka autistisen ja ei-autistisen neurologian välisiä eroja ei täysin ymmärretäkään, tiedetään että autistien subjektiivisella kokemuksella on tapana olla intensiivisempää ja kaoottisempaa kuin ei-autisteilla[1], mikä johtuu siitä, että autistien tiedonkäsittelyn vaikutukset tapaavat olla tyypillistä voimakkaampia ja ennakoimattomampia – niin sensomotorisilla kuin kognitiivisillakin tasoilla.

MAPSin mukaan "autisteilla on usein varhaislapsuudessaan traumaattisia kokemuksia, jotka liittyvät esimerkiksi hylkäämiseen tai väkivaltaan. Tämän seurauksena monet autistit kärsivät esimerkiksi ahdistuksesta (erityisesti sosiaalisesta), traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD) tai masennuksesta, sekä ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja sosiaaliseen mukautumiskykyyn liittyvistä ongelmista.

Perinteiset lääkeaineet eivät tehoa kovinkaan hyvin autismiin liittyviin ongelmiin. Tämän lisäksi monilla autisteilla on vaikeuksia rakentaa luottamussuhdetta terapeutteihinsa, minkä vuoksi myöskään perinteinen psykoterapia ei välttämättä tehoa. Autistien elämänlaatua pyritään kohentamaan uudenlaisia hoitomahdollisuuksia kartoittamalla.


Miksi juuri MDMA?

Alunperin vuonna 1912 kehitetyn MDMA:n ainutlaatuisista psykoaktiivisista ominaisuuksista on käyty paljon keskustelua. Aine on luokiteltu esimerkiksi enteogeeniksi, henkisiä ja transsendentaalisia kokemuksia synnyttäväksi aineeksi, sekä empatogeeniksi, empaattisuutta ja sosiaalisuutta helpottavaksi aineeksi. "MDMA:n farmakologiset vaikutukset tekevät siitä lupaavan apuvälineen sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivien autistien hoitoon", MAPSin virallinen tutkimussivu kertoo. Tällaisia vaikutuksia ovat mm:

  • Pelkoon liittyvien tunteiden vaimentuminen
  • Hyvinvointiin liittyvien tunteiden voimistuminen
  • Sosiaalisuuden lisääntyminen
  • Ihmisiin kohdistuvan luottamuksen kasvu
  • Valppauden lisääntyminen
  • Joidenkin empatian osa-alueiden voimistuminen

MDMA:n avulla pyritään tehostamaan perinteisen psykoterapian menetelmiä. Terapiamenetelmässä hyödynnetään sellaisia terapiamuotoja, joiden toimivuudesta autismin kirjon diagnoosien hoidossa on aiempaa näyttöä. Tämän lisäksi hyödynnetään myös käytäntöjä, jotka on todettu toimiviksi MDMA-PSTD-terapiassa.

MAPSin mukaan terapiassa keskitytään koehenkilöiden välisen terapeuttisen vuorovaikutussuhteen rakentamiseen, tarkoituksena muodostaa suvaitsevainen ilmapiiri, jonka puitteissa sosiaalisia taitoja voidaan työstää.

Lisätietoja MDMA:n fyysisistä, kemiallisista ja farmakologisista ominaisuuksista voi lukea tästä[2].

Charles Grob


Tutkimusta johtaa LT Charles S. Grob, joka työskentelee Harbor-UCLA-opetussairaalan lapsi- ja nuorisopsykiatrian osaston johtajana sekä Kalifornian yliopiston Los Angelesin lääketieteellisen laitoksen psykiatrian ja pediatrian professorina. Grobin työparina toimii tri Alicia Danforth, Harbor-UCLA:n Los Angelesin biolääketieteellisen tutkimusinstituutin tutkija.

"Kysymys kuuluu: Voidaanko hoitomenetelmiä tutkia vastuullisella, objektiivisella tavalla?", Grob sanoo Daily News -lehden haastattelussa. "60-luvulla olisi ollut parantamisen varaa tutkimuksen vastuullisuuden suhteen."

Aiemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että MDMA voi vaimentaa aktiivisuutta niillä aivoalueilla, jotka säätelevät sosiaaliseen ahdistukseen liittyvää pelkoa. MDMA:n on myös havaittu lisäävän oksitosiinin määrää veressä. Oksitosiini on neuropeptidi, joka vaikuttaa kiintymyssuhteisiin ja sosiaalisiin yhteyksiin."

Ne tutkimukseen osallistuvat aikuiset koehenkilöt, joille annetaan aktiivista ainetta, saavat 75-125 milligramman annoksen. Läsnä on yksi mies- ja yksi naispuolinen tutkija, joiden seurassa koehenkilöt viettävät kuudesta kahdeksaan tuntiin kestävän session, jonka aikana heidän tilaansa tarkkaillaan tiiviisti.
Alicia Danforth

"Pyrkimyksenä on optimoida olotila ja puitteet (set and setting), ja varmistaa siten tukevat, turvalliset olosuhteet", Grob sanoo. "Lähestymistavan voidaan sanoa juontavan juurensa shamanistisiin perinteisiin."

Grob kuuluu kasvavaan joukkoon tutkijoita, jotka uskovat psykedeelien, esimerkiksi psilosybiinin, ayahuascan ja MDMA:n potentiaaliin monenlaisten mielenterveydellisten ongelmien ja addiktioiden hoidossa. Hänen ansioluettelonsa on tulvillaan psykedeelitutkimuksia: Grob on 90-luvulta lähtien kartoittanut ayahuascan ja psilosybiinisienten tarjoamia mahdollisuuksia. On käynyt ilmeiseksi, että psykedeeleillä on tiettyjä myönteisiä ominaisuuksia, joita mitkään perinteiset lääkeaineet eivät tarjoa.

"Tavoitteenamme on edesauttaa potilaiden myönteistä, jatkuvaa muutosta", Grob sanoo. "Autismia ei saada poistettua kokonaan, mutta lamauttavaa sosiaalista ahdistusta voidaan hoitaa. [...] Anekdotaalisen todistusaineiston perusteella monet autistiset aikuiset ovat kokeneet MDMA:n aiheuttavan huomattavaa ahdistuksen vähentymistä sekä lisääntynyttä sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvää itseluottamusta."


Tutkimuksen uusi aalto

Psykedeelien kliinisiä sovelluksia tutkittiin paljon 50- ja 60-luvuilla. Aineiden vaikutukset äimistyttivät, ja niiden potentiaalia esimerkiksi masennuksen, ahdistuksen ja skitsofrenian hoidossa haluttiin selvittää. Psykedeelit herättivät jopa asevoimien kiinnostuksen. Esimerkiksi CIA:n  kyseenalaisessa MKUltra -projektissa kokeiltiin (menestyksettä) MDMA:ta ja LSD:tä kuulustelun apuvälineinä[3].

1960-luvulla psykedeelien rooli alkoi muuttua aineiden muodostuessa keskeiseksi osaksi koko läntisen maailman läpäisevää vastakulttuurista liikehdintää. Tietous valtioiden harjoittamasta valehtelusta alkoi levitä, ja ihmiset ryhtyivät vastustamaan sotimista, erityisesti Vietnamin sotaa. Psykedeelien tiukka säännöstely (käytännössä siis täyskielto) oli yksi keino pyrkiä kontrolloimaan tätä alakulttuuria. Mediassa levitetyn huumeidenvastaisen propagandan siivittämänä psykedeeleihin liittyvä tieteellinen tutkimus käytännössä keskeytyi vuosikymmeniksi.

MDMA puolestaan levisi laajempaan käyttöön vasta 70-luvulla, kun psykologit ja terapeutit alkoivat hyödyntää ainetta terapiaistunnoissaan. Sen havaittiin helpottavan kommunikaatiota, vaimentavan potilaiden psyykkisiä suojauksia ja lisäävän kykyä terapeuttiseen itsetutkiskeluun.

80-luvulla MDMA löysi tiensä klubikulttuuriin, jossa sen stimuloivat vaikutukset auttoivat tanssimaan läpi yön, ja toisaalta empatogeeniset ominaisuudet voimistivat juhlijoiden yhteenkuuluvuuden tunnetta. Aineen suosio nuorten keskuudessa pelotti DEA:n uudelleenmäärittelemään sen schedule 1 -luokituksen aineeksi. Käytännössä tämä tarkoitti niin terapia- kuin tutkimuskäyttöäkin koskevaa kieltoa.

Askeleittain MDMA-avusteinen terapia on kuitenkin tekemässä paluutaan. Grob toivoo aineen negatiivisen maineen korjautuvan uusien, tiukkoja tieteellisiä kriteereitä noudattavien tutkimusten myötä.

Tutkimusten käynnistyttyä keskeinen haaste on rahoituksen löytäminen. MAPSin toiminta rakentuu lahjoitusten varaan. Artikkelissa käsiteltyyn tutkimukseen voi lahjoittaa rahaa tämän linkin kautta[4] – pienistäkin lahjoituksista on apua.


Jatkoa seuraa

Psykedeeleihin liittyvän tutkimuksen määrä on jatkuvassa kasvussa. LSD:n ja MDMA:n lisäksi tutkitaan mm. ayahuascaa ja ibogaa, joiden tehokkuudesta esimerkiksi vakavien päihderiippuvuuksien hoidossa on jatkuvasti kasvavaa näyttöä. Myös kannabiskeskustelu, esimerkiksi aineen tehosta syövän hoidossa, käy kuumana.

Aihepiiriin liittyvä tietämys jatkaa kasvamistaan, ja lähivuodet tulevat tarjoamaan mielenkiintoisia tutkimustuloksia niin eloperäisten kuin synteettistenkin psykedeelien vaikutuksista ja käyttötarkoituksista.


tällä videolla tutkija Alicia Danforth kertoo kyselytutkimuksesta, 
jolla kartoitettiin autistien kokemuksia MDMA:n vaikutuksista




Lähteet
Rick Doblin: A Clinical Plan for MDMA (Ecstasy) in the Treatment of Post-Traumatic Stress Disorder (PTSD): Partnering with the FDA


Viitteet
[1] MDMA-Assisted Therapy for Social Anxiety in Autistic Adults
[2] MDMA Investigator's Brochure
[3] Martin A. Lee, Acid Dreams: The Complete Social History of LSD: the CIA, the Sixties, and Beyond. 1985, Grove Press.
[4] Donation: MDMA-Assisted Therapy for Social Anxiety in Autistic Adults