Wednesday, September 20, 2017

MDMA-avusteiselle terapialle FDA:n läpimurtohoitoluokitus

Suomen kuvalehti julkaisi juuri asiallisen jutun MDMA-avusteista terapiaa käsittelevästä tutkimuksesta. MDMA sai Yhdysvalloissa hiljattain läpimurtohoitoluokituksen, joka annetaan Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston toimesta sellaisille hoitomuodoille, joilla nähdään olevan merkittävää potentiaalia toimia nykyisiä hoitomuotoja tehokkaammin. Luokitus tarkoittaa käytännössä lupaprosessin nopeuttamista, jotta hoitomuoto saataisiin mahdollisimman nopeasti potilaiden ulottuville.

On syytä huomata, että tämä ei tarkoita, että MDMA-terapian tehoa olisi vielä todistettu – tutkimusten kolmas vaihe on vasta alkamassa, ja luvat myönnetään vain, mikäli aiempien vaiheiden hyvät tulokset toistuvat. Toinen huomionarvoinen asia on, että vaikka artikkelista voikin saada sellaisen kuvan, MDMA ja ekstaasi eivät ole sama asia: vaikka ekstaasipillerit monesti sisältävätkin MDMA:ta, niissä voi yhtä hyvin olla jotain aivan muutakin. Lisäksi, satunnaisissa olosuhteissa käytetty MDMA ei tietenkään ole sama asia kuin MDMA-avusteinen terapia, jossa MDMA:ta hyödynnetään laajemman hoitoprosessin apuvälineenä.

Tutkimusta rahoittavan MAPSin edustaja kertoo artikkelissa, että neuvottelut Euroopan lääkevirasto EMA:n kanssa ovat käynnissä: tarkoituksena on selvittää, millaisilla edellytyksillä MDMA:sta voisi tulla hyväksytty lääkeaine myös Euroopan unionin alueella.

Artikkelissa haastatellaan myös viime talvessa perustetun, suomalaisen Psykedeelitutkimusyhdistys ry:n puheenjohtajaa. Järjestön tarkoituksena on edistää psykedeeleihin liittyvää tutkimusta ja asiallisen tiedon saatavuutta.

Big wheel keeps on turnin'.

--–-- - - - - - --–--

Viesti Psykedeeliuutisten ylläpitäjältä Henry Vistbackalta:

Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää, laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä,
yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä joukkorahoitussivuni kautta. 
Lisätietoa tästä.

Kiitos!

--–-- - - - - - --–--

No comments:

Post a Comment