Saturday, September 14, 2019

Johns Hopkins -tutkimusyliopistoon perustettu psykedeelitutkimuskeskus


Useita psilosybiinitutkimuksia toteuttanut Johns Hopkins -tutkimusyliopisto sai hiljattain 17 miljoonan dollarin lahjoituksen psykedeelitutkimuskeskuksen perustamiseen. Tutkimuskeskuksen suunnitelmissa on tutkia psilosybiiniavusteisen hoidon tehoa muun muassa opioidiriippuvuuksien ja anoreksian hoidossa. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, voisiko psilosybiinistä olla hyötyä Alzheimerin ja borrelioosin oireiden taltuttamisessa.

(Toisin kuin jotkut ovat tulkinneet, tutkijat eivät siis ole povanneet psilosybiinistä parannuskeinoa Alzheimeriin.)

New York Times taustoittaa artikkelissaan keskusta rahoittaneiden ihmisten motiiveja, jotka ovat sekä henkilökohtaisia että yhteiskunnallisia: monet heistä ovat todistaneet lähipiirissään addiktioihin ja mielenterveysongelmiin kytkeytyvää kärsimystä, mutta ajatuksena on myös, että psykedeelitutkimuksen tukemisesta saattaa olla laajempaakin hyötyä hyvinvoinnin edistämisessä. Rahoittajiin lukeutuu muun muassa kirjailijana ja enkelisijoittajana tunnettu Tim Ferriss.

Kyseessä on jo toinen tänä vuonna merkittävään tutkimusyliopistoon perustettu psykedeelitutkimuskeskus. Rahoitus on tavannut olla psykedeelejä koskevan tutkimustyön keskeisimpiä rajoittimia, ja onkin mielenkiintoista seurata, mitä kaikkea psykedeeleistä tullaan lisääntyvän tutkimusrahoituksen myötä saamaan selville.

No comments:

Post a Comment