Psykedeelien vaikutukset ovat olleet viime viikkojen aikana paljon esillä Suomen mediassa. Tämä on yksi osoitus siitä, että yhä useammat ihmiset ovat kiinnostuneita psykedeelien vaikutuksista. MTV:n tuoreessa artikkelissa haastatellun, kuolemanpelkoaan psilosybiinisienillä käsitelleen Hannun tarina ei psykedeelejä käyttäneiden keskuudessa ole mitenkään tavaton, eikä varmasti tule jäämään ainoaksi lajissaan. Nyt jos koskaan tarvitaan paljon metodologisesti huolellisesti suunniteltua, tarkasti toteutettua tutkimusta, joka auttaa kartuttamaan aihepiiriä koskevaa ymmärrystä, ja tarjoaa julkiselle keskustelulle empiiristä pohjaa.
Psykedeelit ilmaantuivat länsimaisen kulttuurin valtavirtaan ensimmäistä kertaa viime vuosisadan puolivälissä. Niiden potentiaalia mielenterveysongelmien hoidon ja mielen ymmärtämisen apuvälineinä tutkittiin paljon, minkä lisäksi niitä alettiin käyttää myös lääketieteellisten kontekstien ulkopuolella. Sen lisäksi, ettei kaikki tuon ajan tutkimus ollut metodologisesti ja eettisesti kestävällä pohjalla, myös psykedeelien ei-kliiniseen käyttöön liittyi tiettyjä merkittäviä ongelmia, jotka liittyivät olennaisilta osin siihen, ettei niiden vaikutuksia kovinkaan hyvin ymmärretty, eikä psykedeelikokemuksia läheskään aina osattu integroida arkielämään. Siinä missä psykedeelejä oli monissa kulttuureissa käytetty jo tuhansien vuosien ajan, ja niiden käytölle oli kyseisissä kulttuureissa selkeät raamit ja puitteet, jotka mahdollistivat niiden hyödyntämisen yhteisön hyvinvointia lisäävällä tavalla, meille kyseessä oli täysin uudenlainen ilmiö. Tieto aineiden riskeistä ja siitä, millaisiin tilanteisiin niiden käyttö soveltuu, oli hyvin puutteellista – eikä ole syytä olettaa, että asiaa koskeva tietämys olisi edelleenkään levinnyt yhtä laajalle kuin psykedeelien käyttö.
Kun huonosti valmisteltu tai muuten vain olosuhteiltaan riskialtis käyttö 60-luvun edetessä jatkoi lisääntymistään, tehtiin suuri virhe: sen lisäksi, että psykedeelien käyttö säädettiin rangaistavaksi teoksi (sen sijaan, että niiden kanssa ongelmia kohdanneita olisi pyritty auttamaan ja tukemaan), myös niitä koskevat tutkimukset keskeytettiin. Tutkimusten keskeyttämisen viisautta voi hahmottaa miettimällä, miltä kuulostaisi ajatus siitä, että alkoholin käytön lisääntymiseen reagoitaisiin lopettamalla alkoholin vaikutuksia koskeva tutkimustyö, tai siitä, että minkä tahansa lupaavan lääkkeen tutkiminen lopetettaisiin vain siksi, että lääkkeellä on myös väärinkäyttöpotentiaalia.
Sen lisäksi, että tutkimusta olisi ollut syytä jatkaa psykedeelien lääketieteellisen potentiaalin perinpohjaiseksi kartoittamiseksi, tutkimuksen jatkaminen olisi ollut tärkeää myös siksi, että myös lääketieteellisten kontekstien ulkopuolella tapahtuva käyttö kosketti niin suurta väestönosaa. Tutkimusten lopettamisen sijaan tuolloin olisi tarvittu parasta mahdollista tietoa siitä, miten psykedeelit vaikuttavat, millaisia ovat niiden riskit, ja miten noita riskejä on mahdollista minimoida niin yksilö- kuin väestötasollakin. Kun riskeistä olisi oltu paremmin perillä, olisi ollut helpompi muodostaa kuvaa myös siitä, millaisissa olosuhteissa psykedeelejä on mahdollista hyödyntää rakentavalla ja kestävällä tavalla.
Kun aihepiiriä koskeva julkinen keskustelu lisääntyy, tullaan väistämättä näkemään myös puheenvuoroja, joissa psykedeeleistä maalaillaan kuvaa täysin riskittöminä, kaikki vaivat poistavina ihmelääkkeinä. Tällaiselle, monesti hyväuskoisuuteen mutta toisinaan myös tarkoitushakuiseen vääristelyyn pohjaavalle hehkutukselle tarvitaan vastapainoksi sellaista tietoa, joka pohjaa psykedeelien mekanismien ja vaikutusten systemaattiseen arviointiin.
Hyödyllistä tietoa voidaan kartuttaa kliinisten tutkimusten lisäksi esimerkiksi populaatiotutkimuksilla, jotka kartoittavat psykedeelien käyttömääriä sekä korrelaatioita niiden käytön ja erilaisten muuttujien välillä. Myöskään psykedeelejä omin päin käyttäneiden tuottamaa tai esimerkiksi erilaisten traditioiden puitteissa muodostunutta tietoa ei ole syytä sivuuttaa, vaan sitäkin on syytä kuunnella ja pyrkiä järjestelmällisesti arvioimaan, mitkä näkemykset kestävät kriittisen tarkastelun.
Tästä päästäänkin taas kerran jo eräänlaiseksi Psykedeeliuutisten mantraksi muodostuneen toteamuksen äärelle: Lisätutkimusta tarvitaan. Paljon. Ja pian.
--–-- - - - - - --–--
Viesti Psykedeeliuutisten ylläpitäjältä Henry Vistbackalta:
Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää, laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä,
yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä joukkorahoitussivuni kautta.
Uusi ruotsalaistutkimus (ilmaiseksi tästä) kartoittaa internet-aineiston kautta yhtenä kivuliaimmista tunnetuimmista sairauksista pidetyn sarjoittaisen päänsäryn psykedeeliavusteista itsehoitoa. Rajuutensa vuoksi myös itsemurhapäänsärkynä tunnettu sairaus aiheuttaa säännöllisiä, usein tarkasti tiettyyn aikaan toistuvia päänsärkykohtauksia. Anekdoottien mukaan psykedeelit jostain syystä katkovat monilla potilailla kohtaukset ja usein myös kohtaussarjat kokonaan. Tämän taustalla olevia mekanismeja ei tunneta.
Osalla käypä hoito -suositusten mukaiset hoitomenetelmät toimivat, mutta moni sairaudesta kärsivä kertoo, ettei mikään laillisesti tarjolla oleva hoitomuoto ole auttanut. Oireyhtymästä kärsivien kuvauksia LSD:n ja psilosybiinin kaltaisten tryptamiinipsykedeelien tehosta sairauden hoidossa on olemassa satamäärin, mutta kliinistä tutkimusnäyttöä aihepiiristä ei toistaiseksi ole olemassa.
Lääkärin etiikan näkökulmasta tilannetta voidaan pitää aika hätkähdyttävänä: Lääkäreillä ei ole tarjota osalle tästä äärimmäisen tuskallisesta sairaudesta kärsivistä mitään tehokasta apua, mutta samanaikaisesti anekdotaalinen aineisto antaa hyviä syitä ajatella, että tällä hetkellä laiton hoitokeino näyttäisi tehoavan ainakin osalle potilaspopulaatiosta.
Käytännössä laittomuudesta seuraa, että monet potilaista eivät mahdollisten seuraamusten pelossa uskalla keskustella itsehoidostaan terveydenhuollon ammattilaisten kanssa, ja jäävät siksi vaille riittävää tukea. Tämän kantajansa toimintakyvyn usein täysin lamauttavan sairauden itsehoito laittomilla psykedeeleillä on johtanut myös esimerkiksi uhkauksiin lasten huostaanotosta. Potilaat ovat kertoneet neurologiensa kanssa käymistään keskusteluista, joissa on käynyt ilmi, että monet ammattilaiset tietävät psykedeelien potentiaalista sarjoittaisen päänsäryn hoidossa, mutta eivät virkansa puolesta tietenkään voi suositella laitonta hoitomuotoa. Koska riittävää tieteellistä näyttöä ei ole, lääketieteen ammattilaisten kädet ovat sidotut.
Inhimillisestä näkökulmasta on selvää, että tarpeeksi rajun sairauden kynsissä ihminen tekee mitä tahansa voidakseen elää normaalia, oireetonta elämää. Ihmisen ei pitäisi joutua pelkäämään rangaistuksia siitä, että pyrkii hoitamaan monia potilaita itsemurhaan ajavaa sairauttaan. Vähintä, mitä asian korjaamiseksi voidaan kunnollista tutkimusnäyttöä odotellessa tehdä, on keskustella ongelmasta mahdollisimman avoimesti.
Ajatus asiaa selvittävien kliinisten tutkimusten toteuttamisesta on ollut ilmassa jo vuosien ajan. Kuitenkin, siinä missä vaikkapa masennus tai päihderiippuvuudet ovat niin yleisiä ongelmia, että niiden psykedeeliavusteisen hoidon tutkimiseen on ollut verrattain helppo löytää resursseja, on sarjoittainen päänsärky siinä määrin harvinainen oireyhtymä, että psykedeelien hoitopotentiaalia kartoittavia systemaattisia tutkimuksia ei toistaiseksi ole saatu käyntiin.
Kyseessä on sairaus, jonka tuottamia kipuja on kuvattu synnytyskipuja pahempina, ja joka tuottaa mittaamatonta inhimillistä kärsimystä. Asia ansaitsee perinpohjaisen selvityksen, ja voi vain toivoa, että hyvin suunniteltuja kliinisiä tutkimuksia saadaan käyntiin mahdollisimman pian.
--–-- - - - - - --–--
Viesti Psykedeeliuutisten ylläpitäjältä Henry Vistbackalta:
Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää, laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä,
yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä joukkorahoitussivuni kautta.
Psykedeelien tehoa henkeä uhkaaviin sairauksiin liittyvän ahdistuksen ja masennuksen hoidossa on tutkittu jonkin verran. "Jonkin verran" tarkoittaa käytännössä sitä, ettei asiaa koskevaa tutkimusnäyttöä toistaiseksi voi pitää vahvana tai laajana, vaan vasta lupaavana.
Katsauksessa todetaan, että on jonkin verran näyttöä siitä, että psykedeelejä hyödyntävä psykoterapia on toimiva menetelmä henkeä uhkaaviin sairauksiin liittyvien psykologisten ongelmien hoidossa. Tähänastisissa tutkimuksissa on myös puutteensa: vanhemmat tutkimukset olivat luonnollisesti metodologialtaan nykyisiä heikkolaatuisempia, minkä lisäksi myös uusissa tutkimuksissa on metodologisia rajoitteita, jotka liittyvät esimerkiksi psykedeelien vaikutusten sokkoistamisen vaikutukseen.
Katsauksen mukaan jonkin verran näyttöä on myös psykedeelien aiheuttamien mystisten kokemusten hyödyistä. Mystisillä kokemuksilla viitataan eräänlaisen tavallista voimakkaamman kytkeytyneisyyden kokemuksiin: tyypillisesti ihmiset kuvailevat kokevansa niiden aikana minuutensa hälvenemistä ja yhteenkuuluvuutta muihin ihmisiin ja muuhun maailmaan. Katsauksen mukaan näillä kokemuksilla on yhteys sairauteen liittyvän elämänhallinnan ja elämänlaadun kohenemiseen.
Katsauksen johtopäätöksissä todetaan, että psykedeeliavusteinen psykoterapia on hallituissa, kliinisissä olosuhteissa turvallisuusprofiililtaan hyväksyttävä hoitomuoto, ja että se näyttää tässä kontekstissa lupaavalta menetelmältä erityisesti sellaisille potilaille, joita muut lähestymistavat eivät ole auttaneet. Katsauksen lopussa suositetaan lisätutkimusta, jonka avulla on mahdollista selvittää, toistuvatko pienen otannan tutkimusten tulokset myös laajemmissa, tiukemmilla kriteereillä toteutetuissa tutkimuksissa, ja kantavatko tähänastiset tutkimustulokset siten myös käytännön kliiniseen työhön.
On syytä vielä erikseen painottaa, että tämä todistusaineisto ei tarkoita "tieteellisesti vahvaa näyttöä", vaan parhaimmillaankin voidaan puhua vasta kohtalaisesta näytöstä. On kuitenkin selvää, että monet ihmiset kaipaisivat keinoja käsitellä ja kohdata sairastamiseen ja kuolemaan liittyviä asioita nykyistä paremmin, ja aihepiiriä koskevalle lisätutkimukselle on siten vahvat perusteet.
--–-- - - - - - --–--
Viesti Psykedeeliuutisten ylläpitäjältä Henry Vistbackalta:
Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää, laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä,
yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä joukkorahoitussivuni kautta.
Nyt kun psykedeelejä hyödyntävä tutkimus on alkanut Suomessakin nousta valokeilaan, on syytä vastata erääseen usein esitettävään kysymykseen.
Monesti kuulee ihmeteltävän, miksi psilosybiiniä ei ole jo hyväksytty lailliseksi lääkeaineeksi, vaikka sen potentiaalista puhutaan niin paljon. Vastaus on se, että lääketieteen näkökulmasta sen tehoa ei ole vielä todistettu: ennen kuin potentiaalinen lääkeaine voidaan tuoda markkinoille, sen on läpikäytävä ihmiskoehenkilöillä kolmivaiheinen tutkimusprosessi, ja psilosybiinin osalta ollaan julkaistu vasta toisen vaiheen tutkimustuloksia.
Tutkimusprosessin ensimmäisessä vaiheessa yhdistettä annetaan terveille koehenkilöille, tarkoituksena selvittää sopivaa annostusta. Toisessa vaiheessa yhdistettä annetaan hieman ensimmäistä ryhmää suuremmalle määrälle ihmisiä tietyn sairauden hoitoon. Kolmannessa vaiheessa tutkitaan, toistuvatko toisen vaiheen tulokset aiempaa suuremmalla koehenkilöryhmällä. Kolmannessa vaiheessa tutkimusta myös toteutetaan aiempaa useammassa tutkimuskeskuksessa.
Tämän kolmevaiheisen prosessin tarkoituksena on erottaa jyvät akanoista: Monet lääkeaineet vaikuttavat tutkimuksen alkuvaiheessa lupaavilta, mutta läheskään kaikki niistä eivät lopulta pääse läpi kolmannen vaiheen tiukemmasta siivilästä. Ilman tätä prosessia lääketieteelliseen käyttöön päätyisi huomattavasti nykyistä enemmän sellaisia lääkeaineita, jotka eivät teekään sitä mitä pitäisi, tai osoittautuvat jopa haitallisiksi. Seurantaa jatketaan vielä lääkekäytön hyväksymisen jälkeenkin: neljännessä vaiheessa saadun lisänäytön pohjalta jo aiemmin hyväksyttyjä lääkkeitä voidaan tarvittaessa vetää pois markkinoilta.
Tähänastisissa psilosybiinitutkimuksissa tutkittavien määrä on ollut varsin pieni. Kolmanteen vaiheeseen edettäessä myös käytettyjä tutkimusmenetelmiä tiukennetaan. Tässä vaiheessa ei ole vielä syytä puhua siitä, että psilosybiinin tehoa olisi lääketieteellisessä mielessä todistettu. Pikemminkin voidaan sanoa, että olemassaoleva näyttö on lupaavaa, ja antaa selvät perusteet lisätutkimukselle. Lähivuodet näyttävät, miten psilosybiini pärjää tarkemmassa syynissä.
Mutta psilosybiiniähän tutkittiin jo viime vuosisadan puolivälissä. Miksi sen tehoa ei selvitetty perinpohjaisesti jo silloin?
Tosiasia on, että politiikka tuli tutkimuksen tielle. Päteviä tieteellisiä syitä tutkimusten lopettamiselle ei ollut. Onneksi olemme kuitenkin tämän asian suhteen tulossa järkiimme.
--–-- - - - - - --–--
Viesti Psykedeeliuutisten ylläpitäjältä Henry Vistbackalta:
Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää, laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä,
yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä joukkorahoitussivuni kautta.
Sen lisäksi, että artikkelin otsikko on harhaanjohtava, siinä olisi voinut selkeämminkin tuoda esiin sitä, että yksittäiset tutkimustulokset perustuvat tässä vaiheessa vasta varhaisiin pienen otannan tutkimuksiin. Tulosten painoarvoa kuitenkin vahvistaa se, että myös muiden, hyvin samantapaisesti vaikuttavien psykedeelien osalta on samanlaisten käyttötarkoitusten suhteen olemassa vastaavaa, alustavaa näyttöä.
Kun puhutaan psykedeelien mahdollisesta tehosta masennuksen hoidossa, artikkelien kommenttiosioissa esiintyy usein eräs tyypillinen väärinkäsitys, joka on syytä korjata. Tämä väärinkäsitys ilmenee tuhahtelevissa kommenteissa, joiden sisältö on jotakuinkin "just joo, aivan samasta syystähän ihmiset kiskovat masennukseensa viinaa, ja jokainen kyllä tietää, mitä siitä seuraa".
Psykedeelien vaikutus masennukseen näyttää kuitenkin olevan päinvastainen kuin monien ns. nautintoaineiden: Alkoholin välittömät vaikutukset koetaan usein erittäin miellyttäviksi ja pahaa oloa lieventäviksi, mutta niitä seuraavat jälkivaikutukset todella ahdistaviksi ja epämiellyttäviksi. Psykedeelien välittömiin vaikutuksiin puolestaan kuuluu usein hyvinkin ahdistavia ja epämiellyttäviä hetkiä ja pahan olon voimistumista, joita kuitenkin näyttää parhaimmillaan seuraavan pidempiaikainen hyvinvoinnin lisääntyminen.
Tuo hyvinvoinnin lisääntyminen näyttää suorien aivokemiallisten vaikutusten lisäksi liittyvän siihen, että psykedeelit ikään kuin auttavat uudistamaan sellaisia urautuneita ajattelutottumuksia, joista irroittamisen masennuksesta tai riippuvuuksista kärsivät kokevat usein todella vaikeaksi. Niiden vaikutus tarjoaa eräänlaisen ikkunan, jonka kautta ihmisen on mahdollista miettiä elämänsä ongelmia totutusta poikkeavista perspektiiveistä ja löytää käytännön keinoja niiden korjaamiseen.
Kyse on tältä osin hyvin samanlaisista tavoitteista kuin perinteisemmissä psykoterapiamuodoissakin. On kuitenkin selvää, että tällainen vaikutus vaatii kokemukselle oikeanlaiset olosuhteet, koska väärissä olosuhteissa ajattelutottumukset saattavat uudistua myös haitalliseen suuntaan.
Siinä, missä alkoholi aiheuttaa himoa käyttää toistuvasti, voimakkaita psykedeelikokemuksia ei aineiston mukaan yleensä tee mieli kokea kovin pian uudelleen. Helsingin luennollaan toinen tutkijoista vertasi hyvissä puitteissa läpikäytyjä psykedeelisessioita rankkaan urheiluharjoitteeseen: rankkaa, mutta saattaa pidemmällä tähtäimellä olla sen arvoista.
--–-- - - - - - --–--
Viesti Psykedeeliuutisten ylläpitäjältä Henry Vistbackalta:
Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää, laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä,
yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä joukkorahoitussivuni kautta.
Huomenta Suomen tämänaamuisessa TV-haastattelussa Helsingin yliopiston psykiatrian professori Jesper Ekelund ja aivotutkija Mona Moisala, jotka ovat käynnistämässä tutkimusta, jonka tarkoituksena on selvittää, voiko psilosybiinistä olla hyötyä masennuksen hoidossa.
Masennuksesta kärsii Suomessakin satoja tuhansia ihmisiä, joten kyseessä on niin kansanterveydellisessä kuin taloudellisessakin mielessä valtava ongelma. Uusia, masennuksen syihin ja oireisiin nykyisiä hoitomuotoja kokonaisvaltaisemmin pureutuvia apukeinoja kaivataan kipeästi.
Moisala kuvaa aineen toimintamekanismeja: "Terveillä aikuisilla on tutkittu, mitä akuutisti tapahtuu aineen vaikutuksen alaisena aivoissa. Siellä tapahtuu aika paljon. Esimerkiksi, sellaiset aivoalueet, jotka eivät [tavallisesti] hirveästi kommunikoi, niiden välinen vuoropuhelu kasvaa. On ajateltu, että aivojen joustavuus, muovaantuvuuskyky, hetkellisesti lisääntyy, ja kontrolli ja koordinaatio ikään kuin löystyvät aivoissa. Tämä voi olla masennuksen kannalta todella hyvä asia, koska masennukseen usein liittyy jäykkiä ajattelumalleja, joista on vaikea päästä eroon, negatiivisia ajattelukierteitä."
Olemassaolevat tutkimustulokset ovat vasta alustavia, joten suomalaistutkijoilla on nyt erinomainen mahdollisuus tuoda lisävaloa tärkeään aiheeseen.
--–-- - - - - - --–--
Viesti Psykedeeliuutisten ylläpitäjältä Henry Vistbackalta:
Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää, laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä,
yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä joukkorahoitussivuni kautta.
Suomen kuvalehti julkaisi juuri asiallisen jutun MDMA-avusteista terapiaa käsittelevästä tutkimuksesta. MDMA sai Yhdysvalloissa hiljattain läpimurtohoitoluokituksen, joka annetaan Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston toimesta sellaisille hoitomuodoille, joilla nähdään olevan merkittävää potentiaalia toimia nykyisiä hoitomuotoja tehokkaammin. Luokitus tarkoittaa käytännössä lupaprosessin nopeuttamista, jotta hoitomuoto saataisiin mahdollisimman nopeasti potilaiden ulottuville.
On syytä huomata, että tämä ei tarkoita, että MDMA-terapian tehoa olisi vielä todistettu – tutkimusten kolmas vaihe on vasta alkamassa, ja luvat myönnetään vain, mikäli aiempien vaiheiden hyvät tulokset toistuvat. Toinen huomionarvoinen asia on, että vaikka artikkelista voikin saada sellaisen kuvan, MDMA ja ekstaasi eivät ole sama asia: vaikka ekstaasipillerit monesti sisältävätkin MDMA:ta, niissä voi yhtä hyvin olla jotain aivan muutakin. Lisäksi, satunnaisissa olosuhteissa käytetty MDMA ei tietenkään ole sama asia kuin MDMA-avusteinen terapia, jossa MDMA:ta hyödynnetään laajemman hoitoprosessin apuvälineenä.
Tutkimusta rahoittavan MAPSin edustaja kertoo artikkelissa, että neuvottelut Euroopan lääkevirasto EMA:n kanssa ovat käynnissä: tarkoituksena on selvittää, millaisilla edellytyksillä MDMA:sta voisi tulla hyväksytty lääkeaine myös Euroopan unionin alueella.
Artikkelissa haastatellaan myös viime talvessa perustetun, suomalaisen Psykedeelitutkimusyhdistys ry:n puheenjohtajaa. Järjestön tarkoituksena on edistää psykedeeleihin liittyvää tutkimusta ja asiallisen tiedon saatavuutta.
Big wheel keeps on turnin'.
--–-- - - - - - --–--
Viesti Psykedeeliuutisten ylläpitäjältä Henry Vistbackalta:
Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää, laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä,
yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä joukkorahoitussivuni kautta.
Psykedeeliuutiset-blogin pitäjä Henry Vistbacka pohtii psykedeeliteemojen käsittelyn eettisiä ulottuvuuksia.
Eräs kysymys, jota mietin paljon kirjoittaessani psykedeeleihin liittyvästä tieteellisestä tutkimuksesta: Psykedeelien käyttöön liittyy niiden terapeuttisen potentiaalin lisäksi myös konkreettisia riskejä, jotka asiasta kiinnostuneiden on syytä tiedostaa ja ottaa tosissaan. Alustavat tulokset psykedeelien myönteisistä vaikutuksista terapeuttisessa ympäristössä eivät myöskään tarkoita, että vaikutukset olisivat myönteisiä missä tahansa ympäristössä. Miten kirjoittaa asiasta vastuullisesti – niin, että ymmärrys riskeistä oikeasti välittyy, mutta ilman, että sorruttaisiin ilmiön luonnetta vääristävään turhanpäiväiseen pelotteluun?
Mietin vaikkapa jotain teini-ikäistä, joka lukee uutisartikkelin, joka käsittelee positiiviseen sävyyn psykedeelien potentiaalia psykoterapeuttisen prosessin apuvälineinä, ja päätyy sen innostamana käyttämään psykedeelejä omin päin, puutteellisella valmistautumisella, huonoissa olosuhteissa, ilman asiaa ymmärtäviä kanssaihmisiä, jotka osaisivat tarjota tukea kokemusten jälkikäsittelyssä jne. Psykedeelien vaikutuksiin huonosti sopivissa puitteissa kokemukset saattavat pahimmillaan olla traumatisoivia tai johtaa harkitsemattomaan, potentiaalisen vaaralliseen käyttäytymiseen.
Kun tietää, että psykedeelien käytöllä vääränlaisessa kontekstissa voi olla haitallisia seurauksia, miten huomioida niiden potentiaalista puhuttaessa sitä, että asiaa paremmin tuntemattomat saattavat päätyä lukemansa pohjalta vääriin tai liian yksioikoisiin tulkintoihin, ja tehdä niiden perusteella epäterveellisiä ratkaisuja? Miten kirjoittaa riskeistä tavalla, joka koetaan uskottavaksi? Pelkkiin riskeihin keskittyminenhän ei tunnetusti toimi missään valistustyössä. Jos ei puhuta myös asian myönteisistä puolista, varoittavat viestit kaikuvat tyhjille korville.
Asiaa voisi verrata vaikkapa seksistä tai vuorikiipeilystä puhumiseen. Kummassakin on kyse aktiviteetista, joka voi antaa harjoittajalleen paljon, mutta johon liittyy myös merkittäviä riskejä. Nuo riskit ovat pääosin hallittavissa tai ainakin niihin on mahdollista varautua ja punnita, millaisissa tilanteissa kokee ne ottamisen arvoiseksi. Tämä kuitenkin vaatii, että riskit tiedostetaan ja niistä kommunikoidaan avoimesti, ja puhe riskeistä kytketään ymmärtävään puheeseen niistä hyväksi koetuista asioista, joita toiminnalla tavoitellaan. (Kirjoittamani laajahko katsaus psykedeelien riskeihin tässä Psykedeelisen sivistyksen liitto ry:n sivulta löytyvässä artikkelissa.)
Se, mihin olen näiden kysymysten äärellä päätynyt on, että koska psykedeeleistä joka tapauksessa kohkataan mediassa ja erilaisilla foorumeilla aktiivisesti ja usein vastuuttoman yksiulotteisesti (monesti sellaisten ihmisten toimesta, joiden perehtyneisyys aihepiiriin on vähäistä), voivat aihetta paremmin tuntevat tasapainottaa keskustelukenttää käsittelemällä sitä monipuolisesti ja kiihkottomasti. Tämän ajatuksen pohjalta pyrin puhumaan psykedeeleihin liittyvistä aiheista rehellisesti, kriittisesti ja rakentavasti, täydentäen parhaani mukaan niitä aukkoja, joita asiasta keskustellessa usein jätetään, ja korjaten ymmärrykseni pohjalta selkeän virheellisiä väitteitä tai käsityksiä. Nojaan kannanotoissani mahdollisimman paljon tutkimusaineistoon ja muuhun systemaattisesti muodostuneeseen tietämykseen. Käsittelen niin asian positiivisia kuin negatiivisiakin puolia tiedostaen, että pelkästään jompaan kumpaan keskittyminen olisi sekä epärehellistä että tehotonta kommunikaatiota.
Tiedostaen, että kyseessä on kasvavaa kiinnostusta keräävä aihepiiri, tavoitteenani on esittää niin selkokielisesti kuin osaan, millaisia näkökulmia on syytä ottaa huomioon ja tuntea, mikäli haluaa ymmärtää psykedeelien vaikutusta kokonaisvaltaisesti. Mitä enemmän näistä asioista julkisuudessa puhutaan, sitä tärkeämmältä tehtävältä tämä tuntuu.
Toivon, että asian tolkullinen käsittely vie fanaatikoilta työt.
--–-- - - - - - --–--
Viesti Psykedeeliuutisten ylläpitäjältä Henry Vistbackalta:
Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää, laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä,
yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä joukkorahoitussivuni kautta.
Etelä-Amerikan perinteissä jo pitkään hyödynnetyn ayahuasca-keitoksen käyttösovelluksista on viime vuosikymmenten aikana alettu tehdä yhä enemmäntutkimusta[1][2]. Hiljattain julkaistu paperi[3] tarjoaa näyttöä, jonka mukaan ayahuascalla on käyttöarvoa surun käsittelyn apuvälineenä. Läheisen kuolemalla on tapana herättää haastavia tunteita ja ajatusprosesseja, joiden jatkuessa normaalia pidempään ja vaikeampana voidaan puhua pitkittyneen surun häiriöstä. Tällaisen surun käsittelyssä hyödynnetyistä menetelmistä on verrattain vähän empiiristä näyttöä.
Yksi suremisen keskeisimmistä tarkoituksista on esimerkiksi läheisen kuoleman tapauksessa asian jäsentäminen tavalla, joka mahdollistaa tapahtuneiden asioiden ja kuolleeseen liittyvien muistojen hyväksymisen ja kytkeytymisen eheään elämäntarinaan. Välittömästi kuoleman jälkeen tapahtuvaa terapiaa on pyritty välttämään, koska se saattaa häiritä asian luontaista käsittelyä. Pidempään jatkuessaan surutyöhön voi kuitenkin olla tarpeellista saada tukea. Vahvinta näyttöä surun käsittelyn menetelmistä on vertaistukiryhmien osalta[4]. Ihmiset kuitenkin reagoivat surua herättäviin tapahtumiin monin tavoin, ja monille vertaistukiryhmätkään eivät tarjoa apua, esimerkiksi siksi, että ryhmien toimintaan osallistuminen koetaan emotionaalisesti vaikeaksi, tai koska omia tunteita tai kokemuksia ei yksinkertaisesti haluta jakaa muille. On paljon ihmisiä, jotka kaipaisivat uudenlaisia keinoja surunsa käsittelyyn.
Kuva: Connections, Lesley Oldaker
Tutkimuksen lähestymistavoista
Tämä kyselymuodossa toteutettu poikkileikkaustutkimus kohdistui ihmisiin, jotka olivat menettäneet lähiomaisensa viimeisten 5 vuoden aikana. Puolet osallistuneista käsitteli suruaan vertaistukiryhmien, puolet taas ayahuascan avulla. Tutkimusryhmästä rajattiin pois ne, joilla ei ollut erityisen voimakkaita tunteita menetykseensä liittyen. Lopullisessa otannassa oli mukana 30 henkilöä kummastakin ryhmästä.
Kummassakin ryhmässä koehenkilöiden keski-ikä oli hieman yli neljänkymmenen, ja he olivat koulutukseltaan, sukupuoleltaan ja uskonnoltaan vertailukelpoisia (valtaosa osallistujista oli ateisteja). Ayahuasca-ryhmän jäsenet olivat osallistuneet keskimäärin kuuteen ayahuasca-sessioon. Kumpikin ryhmä koki hyötyneensä, mutta ayahuascaryhmän kokemat hyödyt olivat selkeästi merkittävämpiä. Näitä hyötyjä mitattiin liittyen riivaaviin ajatuksiin ja muistoihin, itseen ja muihin kohdistuvaan anteeksiantoon, minäkuvaan, elämänhistorian jäsentymiseen, elämän mielekkyyteen sekä elämän ja kuoleman transendentaalisten ulottuvuuksien integrointiin.
Ayahuascaa juoneiden vastauksia kerättiin sekä monivalintakysymysten että avointen kysymysten muodossa. Erityisesti jälkimmäisten kautta hahmottui, mitkä olivat heidän kokemustensa keskeisimpiä tekijöitä. Moni koki merkittävää tunnemaailman vapautumista: itkua, syvää iloa ja onnellisuutta. Osa kävi läpi voimakasta surua ja kärsimystä. Muutama kertoi aiemmin vältelleensä tunteitaan, ja päätyneensä sitten kohtaamaan niitä ayahuascan vaikutuksen alaisena. Ihmiset saivat uudenlaisia perspektiivejä ja aiempaa syvemmän kosketuksen läheisensä kuolemaan, ja kuvasivat tapahtuneeseen liittyvien merkitysten jäsentyneen elämässään uudella tavalla. Moni kertoi kokeneensa syvää, edesmenneen ihmisen elämän olosuhteisiin ja tämän tunnemaailmaan liittyvää empatiaa, ja kyenneensä uudenlaisella tavalla samaistumaan heidän kärsimyksiinsä ja haasteisiinsa, ja tämän pohjalta myös antamaan anteeksi heidän elämänsä aikana tekemiään, satuttavia asioita. Yksi koehenkilöistä kertoi kyenneensä antamaan veljelleen anteeksi tämän itsemurhan, sekä itselleen kyvyttömyytensä estää tätä. Useat koehenkilöistä kertoivat myös kyenneensä havainnoimaan itseään ja roolejaan muiden silmin ja löytäneensä itsestään uusia puolia.
Muutoksia sisäisessä tarinassa ja suhteessa maailmaan
Ayahuascan vaikutuksille on tyypillistä, että ihmiset näkevät etenkin suljetuin silmin voimakkaita näkyjä – usein omaan elämänhistoriaansa ja -kokemukseensa liittyviä tarinallisia tai metaforisia visioita. Neurologisella tasolla tämä ilmiö liittyy siihen, että ayahuasca (kuten psykedeelit ylipäänsäkin) aktivoivat aivojen näköalueita ainutlaatuisella tavalla[5][a]; kyse ei tyypillisesti ole hallusinaatioista tai harhanäyistä siten kuin ne perinteisesti käsitetään, vaan voisi sanoa, että kyseisessä tajunnantilassa ihmisten ajatus- ja kokemusmaailma jäsentyy tavanomaista enemmän visuaalisesti. Tutkimuspaperissa lainataan kahden vastaajan kuvausta näyistään, joissa he kohtaavat jonkinlaisen arkkityyppisen hahmon, joka ottaa kantaakseen heidän kärsimyksensä. Toinen vastaajista kertoo voimakkaiden, pitkään jatkuneiden fyysisten kipujen hellittäneen session jälkeen. Tällaisten kokemusten terapeuttiset mekanismit ovat toistaiseksi paljolti hämärän peitossa, mutta tämänkaltaiset kuvaukset ovat psykedeelien vaikutuksille varsin tyypillisiä.
Vastaajilla esiintyi myös aiemmin tapahtuneiden asioiden kokemista uudelleen tavalla, joka usein poikkesi alkuperäisen kokemuksen perspektiivistä. Tämän myötä he löysivät alkuperäisistä kokemuksistaan uudenlaisia merkityksiä. Tyypillisiä olivat myös kokemukset kohtaamisesta ja kommunikaatiosta kuolleen kanssa: ihmiset kertoivat olleensa suoraan tekemisissä edesmenneen läheisensä läsnäolon, olemuksen, sielun tai energian kanssa. Tutkimuksessa ei oteta kantaa tällaisten kokemusten objektiiviseen ulottuvuuteen – millaisin tavoin niitä sitten halutaankin selittää, ne joka tapauksessa näyttävät auttavan kokijaansa käsittelemään elämälleen keskeisiä kysymyksiä.
Koehenkilöt kuvasivat ayahuascan auttaneen hyväksymään rakkaansa menettämisen osana prosessia, luonnollisena tai elämän kiertokulkuun kuuluvana asiana, ja kertoivat kokemuksen herättäneen syvää rauhallisuutta, ymmärrystä ja kiitollisuutta. Moni sanoi alkaneensa mieltää edesmenneen opettajana tai oppaana. Kokijan uskomuksista riippuen esiintyi myös kokemuksia siitä, että kuolleella on kaikki hyvin; tällaisen kokemuksen terapeuttiset vaikutukset ulottuivat myös niihin, jotka uskoivat kohtaamisen kuolleen kanssa olleen sisäinen, täysin subjektiivinen kokemus. Tyypillisiä olivat myös kokemukset siitä, ettei kaikki pääty kuolemaan ja kuulumisesta johonkin itseä suurempaan. Niinikään vastaajat kuvasivat kokemustensa lisänneen heidän katsomustensa myönteisyyttä, kokemaansa yhteyttä muuhun maailmaan, luovuuttaan ja itsevarmuuttaan sekä kykyään arvostaa ihmissuhteitaan.
Koehenkilöiden esiinnostamien asioiden on muissakin tutkimuksissa todettu olevan juuri niitä, jotka auttavat käsittelemään surua rakentavilla, parantavilla tavoilla[6]. Keskeistä näyttää olevan sellaisten ulottuvuuksien löytäminen kivuliaista asioista, joiden kautta on mahdollista oppia ja kasvaa, ja koettujen asioiden käsittely tavalla, joka kytkee ne myönteisesti kokijan elämää kokonaisuudessaan koskevaan sisäiseen narratiiviin. Intensiivisten, vaikeiden tunteiden läpikäyminen ayahuascan vaikutusten alaisena oli tärkeä tekijä tapahtuneiden asioiden emotionaalisessa ja älyllisessä hyväksymisessä, ja tämä käy yksiin myös muun surun ja vaikeiden kokemusten käsittelyn menetelmiä käsittelevän aineiston kanssa. Keskeistä näyttää olevan myös se, että oman elämäntarinan uudelleenjäsentäminen voi auttaa kokemuksen traumaattisten ulottuvuuksien jähmettymistä liian kiinteäksi, määritteleväksi osaksi omaa identiteettiä.
Tutkimuksessa nostetaan esille, että ehkä kaikkein keskeisin terapeuttinen vaikutus ayahuascakokemuksissa syntyy kokemuksista, joissa sureva kohtaa kuolleen esimerkiksi mielikuvien tai dialogin muodossa. Monilla krooniseksi muodostunutta surua leimaa kokemus keskenjääneistä asioista kuolleen kanssa tai siitä, ettei ollut aikaa hyvästellä kunnolla. Tällaisten asioiden käsittelemiseksi esimerkiksi kognitiivis-behavioraalisen terapian protokollissa on hyödynnetty kuvitteellisia psykoterapeuttisia dialogeja edesmenneen kanssa. Myös kuolleille kirjoitettuja kirjeitä ja "tyhjän tuolin tekniikkaa" on hyödynnetty.
Olennaisena huomiona on, että parhaimmillaan surun kohtaamiseen ja kokemusten integrointiin tähtäävät tekniikat ovat enemmän kuin vain selviytymistä tapahtuneista asioista: parhaimmillaan ne näyttävät kokonaisuudessaan parantavan kokijansa elämänlaatua[7].
Kuva: Dead Head, Janelle Rainer
Loppuhuomioita
Tutkimuksessa muistutetaan, ettei ayahuascan käyttö ole vailla riskejä. Kokemusten integroimiselle olennaisen teoreettisen mallin tai muun tukevan maailmankuvan puute voi edesauttaa kokemuksia seuraavia kriisejä[8], ja huonoissa olosuhteissa kokemukset voivat olla syvästi traumaattisia. Lisäksi tarvittaisiin lisää tutkimustietoa ayahuascan mahdollisesta yhteensopimattomuudesta tiettyjen mielenterveyden ongelmien kanssa. Ja edelleen, ayahuasca myös nostaa verenpainetta[9], mikä voi olla vaarallista erityisesti sydän- ja verisuonisairauksista kärsiville. Paperissa kuitenkin todetaan, että mikäli nämä riskit huomioidaan asianmukaisesti, ayahuascalla voi olla paljonkin potentiaalia surun käsittelyn terapeuttisena työkaluna.
Kuten on asian laita useimpien psykedeelejä käsittelevien tuoreiden tutkimusten kanssa, tämänkin tutkimuksen otanta on pieni (30+30), eikä yksin sen pohjalta voi vielä tehdä laajamittaisia johtopäätöksiä. Paperissa muistutetaan, että retrospektiivisenä poikkileikkaustutkimuksena tutkimuksen pohjalta ei voi tehdä suoria johtopäätöksiä syy- ja seuraussuhteista, ja peräänkuulutetaan tulevia pitkittäistutkimuksia, jotka voisivat auttaa hahmottamaan, missä määrin tämän tutkimuksen tulokset ovat yleistettävissä laajempaan populaatioon. Ayahuasca- ja verrokkiryhmän ominaisuuksissa oli myös tiettyjä tilastollisia eroja liittyen esimerkiksi suremisen kohteena olevien ihmisten kuolinsyihin. Tulevissa tutkimuksissa nämä tekijät olisi syytä pyrkiä eliminoimaan. Niinikään huomioidaan, että tutkimuksen otanta on itsevalikoitunut, minkä seurauksena vastaajiksi on todennäköisesti valikoitunut vain niitä, joiden positiiviset kokemukset ovat motivoineet heitä osallistumaan (mitä käsitellään myös allaolevalla videolla).
Ylläolevat varaukset huomioonottaenkin tutkimuksen havainnot ovat merkittäviä, ja hyvin samansuuntaisia muiden aihepiiriä käsittelevien tulosten kanssa. Aihepiiriä käsittelevää tutkimusta on perusteltua tehdä lisää, ja paperin kirjoittajat ovatkin jo jatkaneet laajemman jatkotutkimuksen pariin. Tutkimuksen ensimmäinen kirjoittaja Debora González kertoo tästä huhtikuisessa Psychedelic Science 2017 -tapahtumassa pitämällään luennolla, jolla hän myös artikuloi tärkeän huomion: Yhteiskuntamme on viime aikoina yhä enemmän luopunut uskonnosta, ja sen mukana uskontoon perinteisesti liittyneistä tavoista ja rituaaleista. Myös uskonnottomat ihmiset kuitenkin kaipaavat keinoja ja väyliä, joiden kautta käsitellä kuolemaan liittyviä asioita. Heillä ei kuitenkaan juurikaan ole temppeleitä, joissa itkeä ja rukoilla rakkaimpiensa vuoksi, pyhiä paikkoja joissa kunnioittaa menneitä sukupolvia, eikä myöskään seremonioita tai sakramentteja, jotka voisivat auttaa muodostamaan yhteyttä asioihin, jotka ovat tärkeitä kuoleman kanssa elämiselle. Luennollaan Gonzalez ehdottaa, että tämä tutkimus voisi olla pieni askel eheämmän kuolemasuhteen omaavan kulttuurin suuntaan.
--–-- - - - - - --–--
Viesti Psykedeeliuutisten ylläpitäjältä Henry Vistbackalta:
Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää, laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä, yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä joukkorahoitussivuni kautta. Lisätietoa tästä.
Suomessa on kaksi huumausainekategoriaa, jotka ovat vaarallinen huumausaine ja erittäin vaarallinen huumausaine. Psilosybiinisienten lisäksi vaarallisen huumausaineen kategoriaan lasketaan mm. kannabis ja khat. Erona näiden kategorioiden välillä on mm. se, että erittäin vaarallisiin huumausaineisiin liittyvät rikokset tuomitaan helpommin törkeäksi huumausainerikokseksi.
KKO:n päätöksessä myös aivan oikein huomautetaan, että vaikka psilosybiinisienet eivät täytäkään erittäin vaarallisen huumausaineen kriteerejä (joita ovat virheellisestä annostelusta johtuva hengenvaara, lyhytaikaisestakin käytöstä johtuva vakavan terveydellisen vaurion vaara ja voimakkaat vieroitusoireet), ne eivät silti ole täysin vaarattomia: niiden aiheuttamat tajunnantilan muutokset voivat epäsuotuisissa olosuhteissa johtaa harkitsemattomiin tekoihin, minkä lisäksi niiden vaikutukset voivat joissain tapauksissa horjuttaa mielenterveyttä etenkin siihen alttiilla ihmisillä.
Psykedeeliuutiset on tiedeblogi, joka ei kannusta ketään minkään psykoaktiivin käyttöön. Sen sijaan Psykedeeliuutiset haluaa rohkaista niitä, jotka joka tapauksessa tekevät valinnan käyttää, perehtymään kunnolla käyttämiään yhdisteitä koskevaan tutkimustietoon ja muuhun käytännön tietämykseen, joka kertoo riskeistä ja keinoista niiden välttämiseksi.
Olemassaolevan tutkimustiedon valossa Korkeimman oikeuden päätöksestä voisi todeta, että tiede, tolkku ja tosiasiat voittivat.
Viime vuosina on julkaistu useita populaatiotutkimuksia, joissa on selvitetty psilosybiinisienten ja LSD:n kaltaisten psykedeelien käytön yhteyttä erilaisiin psykologisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Näiden tutkimusten mukaan psykedeelejä käyttäneiden keskuudessa ilmenee keskimääräistä vähemmän mielenterveysongelmia[1] sekä psykologista ahdistusta ja itsetuhoisuutta[2], ja niitä käyttäneet ovat niinikään vähemmän taipuvaisia sekä parisuhdeväkivaltaan[3] että rikoksenuusintaan[4]. Toisin sanoen: sillä osalla väestöstä, joka ei ole käyttänyt psykedeelejä, edellämainittuja ongelmia esiintyy tilastollisesti enemmän.
Helmikuussa saatiin lisävaloa psykedeelien vaikutuksiin populaatiotasolla, kun Journal of Psychopharmacology -lehdessä julkaistiin opioideja käyttäneisiin kohdistuva tutkimus "The association of psychedelic use and opioid use disorders among illicit users in the United States"[5]. Kymmenien tuhansien vastaajien väestökyselyihin pohjaavan analyysin mukaan niillä elämänsä aikana opioideja laittomasti käyttäneillä, jotka ovat käyttäneet myös psykedeelejä, esiintyy vähemmän sekä opioidien ongelmakäyttöä että opioidiriippuvuutta siten, kuin ne DSM-IV -järjestelmässä määritellään.
Haitallisen päihteiden käytön astetta ennustavana tekijänä psykedeelien käyttö oli samalla tasolla koulutuksen kanssa, ollen merkittävämpi muuttuja kuin esimerkiksi tulotaso. Psykedeelejä käyttäneillä opioidiriippuvuutta esiintyi viimeisen vuoden aikana 27 % vertailuryhmää vähemmän. Viimeisen vuoden aikana tapahtunutta ongelmakäyttöä puolestaan esiintyi psykedeelejä käyttäneillä 40 % vähemmän.
On huomionarvoista, että useimpien muiden laittomien päihteiden kohdalla tällaista negatiivista yhteyttä ei ollut, vaan niitä käyttäneet päinvastoin käyttivät enemmän myös opioideja. Maininnan arvoista kuitenkin on, että myös kannabiksen käyttö korreloi vähäisemmän opioidien ongelmakäytön kanssa, vaikkakaan sen käytöllä ei puolestaan ollut yhteyttä vähäisempään opioidiriippuvuuteen. Lääkekannabiksen sallineissa osavaltioissa on kirjattu[6] huomattavasti (24,8 %) vähemmän opioidiyliannostuskuolemia kuin osavaltioissa, joissa lääkekannabista ei sallita; tämä hyvin mahdollisesti liittyy kannabiksen kipualievittäviin vaikutuksiin, joiden vuoksi sitä voidaan käyttää tarkoitukseen opioidien sijaan[7] tai niiden ohella[8].
Kokonaisuutena aihe on erityisen ajankohtainen, koska opioidien käyttö on varsinkin Yhdysvalloissa kokenut viime aikoina räjähdysmäistä kasvua; myös Suomessa esimerkiksi buprenorfiinia (Subutex) käyttävien määrä on kasvussa[9]. Merkillepantavaa on, että Yhdysvalloissa huomattava osa riippuvaisista on muodostanut riippuvuuden alun perin lääkärien heille määräämiin opioidivalmisteisiin, ja siirtynyt sittemmin hankkimaan opioidinsa muita, laittomia reittejä pitkin. Tätä ongelmaa on pyritty hillitsemään kontrolloimalla opioidien määräämistä tiukemmin, mutta analyysit osoittavat ongelmallisen sivuvaikutuksen[10]: samalla kun reseptiopioidien käyttö on hieman taittunut, laittoman heroiinin käyttömäärät ovat alle kymmenen vuoden aikana kaksinkertaistuneet.
Monenlaista näyttöä
Tutkimusartikkelin tulosten kannalta merkillepantavaa on, että psykedeelien tehosta erilaisten riippuvuuksien hoidossa on (laajan anekdotaalisen aineiston lisäksi) myös aiempaa tutkimusnäyttöä: Pienen otannan soveltuvuus- ja pilottitutkimuksissa mukaan psilosybiinillä näyttäisi olevan tehoa niin alkoholi-[11] kuin tupakkariippuvuudenkin[12] hoidossa. Niinikään pienen otannan havainnoivassa tutkimuksessa todettiin[13], että ayahuascan käyttöä seurasi alkoholin, kokaiinin ja tupakan käytön väheneminen, ja samansuuntaista näyttöä on saatu saatu aiemminkin[14]. Näiden lisäksi näyttöä on myös LSD:n tehosta heroiiniriippuvaisten hoidossa[15].
Karttuva tutkimusnäyttö kasvattaa painetta arvioida uudelleen käsityksiä, joiden pohjalta psykedeelit on luokiteltu kaikkein tiukimmin säänneltyyn Schedule I -luetteloon, johon kuuluvilla aineilla katsotaan olevan merkittävä ongelmakäyttöriski muttei tunnettuja lääketieteellisiä sovelluksia. Tutkimuksen vastaava kirjoittaja Vincent D. Pisano toteaa PsyPost-nettilehden uutisessa[a], että julkisen rahoituksen puute ja psykedeelien tiukka kontrolli "rajoittavat nopeampien ja suorempien vastausten saamista, erityisesti ottaen huomioon laajamittaisempien kliinisten tutkimusten kalleuden".
Pisano toteaa myös: "Kannatamme ammattilaisten toteuttamaa tutkimustyötä, jonka tavoitteena on tuoda psykedeelit hyväksytyiksi lääkeaineiksi. Emme suosittele lääketieteellisten puitteiden ulkopuolella tapahtuvaa käyttöä tai omatoimista kokeilua, vaikkakin tunnustamme sen tosiasian, että laittomia yhdisteitä käytetään miljoonien ihmisten toimesta." Hän toivoo ryhmänsä tutkimustyön auttavan hahmottamaan tarvetta myös muun kuin lääketieteellisessä kontekstissa tapahtuvan käytön rangaistavuuden poistamiselle ja haittojavähentävien käytäntöjen kehittämiselle.
Samoilla linjoilla on Drug Policy Alliance -järjestön tutkimusta käsittelevä artikkeli[b], jossa todetaan, että vaikka psykedeelien kliininen tutkimus on sellaisessa vaiheessa, että psykedeelejä saatetaan jo ensi vuosikymmenen alkupuolella laajemminkin hyödyntää psykoterapian laillisina apuvälineinä, psykedeelejä kliinisen kontekstin ulkopuolella käyttäviä uhataan edelleen erilaisilla rikosoikeudellisilla ja sosiaalisilla rangaistuksilla. Näille käytännöille ei järjestön mukaan ole hyviä, tutkimusnäyttöön pohjaavia perusteita[c].
Järjestö toteaa:
Aidosti terveyslähtöinen lähestymistapa huumeaddiktioihin arvioi edistystä monien mittareiden kautta: ei voida keskittyä pelkästään käyttömääriin, vaan on arvioitava myös käyttäjien yleistä terveydentilaa, sosiaalisia suhteita ja laajempaa hyvinvointia. Onnistumisen arviointi sen pohjalta, onnistuuko henkilö kokonaan pidättäytymään tietyistä yhdisteistä, ei ole sen enempää realistinen kuin tehokaskaan lähestymistapa.
Addiktio on monimutkainen ilmiö. On kuitenkin perusteltua sanoa, että addiktio voi aidosti ratketa vain silloin, kun ihmiset löytävät elämäänsä merkitystä. Tämä tutkimus tarjoaa lisäpainoa näkemykselle, jonka mukaan sillä, että psykedeelit auttavat monia ihmisiä merkityksen löytämisessä, on olennaisia seurauksia sekä terveydenhuollon että rikosoikeuden näkökulmasta.
Tutkimuksen rajoituksista
Tutkimuksessa luonnostellaan mahdollisia (lähinnä psykedeelien vaikutusten kannalta keskeisenä pidettävään 5HT2a-reseptoriin liittyviä) mekanismeja sille, miksi psykedeeleistä saattaa olla apua opioidiriippuvuuksiin ja opioidien ongelmakäyttöön, mutta kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä asiasta ei nykytiedon valossa ole mahdollista tehdä: lisätutkimusta tarvitaan.
Tutkimuksen tuloksia tarkasteltaessa on syytä pitää mielessä, että vaikka erilaisia muuttujia (ikä, etnisyys, koulutus, tulotaso, sukupuoli, siviilisääty, riskikäyttäytyminen ja muiden päihteiden käyttö) on pyritty huomioimaan, tämän nimenomaisen tutkimusmenetelmän avulla ei ole mahdollista osoittaa suoria syy- ja seuraussuhteita. Vaikka psykedeelien käyttö ja vähäisemmät ongelmat opioidien kanssa esiintyvät tilastoissa yhdessä, ei tulosten pohjalta voida sanoa, että psykedeelien käyttö olisi johtanut ongelmallisen opioidien käytön vähenemiseen tai estänyt sitä. Asioiden esiintyminen yhdessä ei tarkoita, että yksi olisi seurausta toisesta – samaan tapaan ei voida tehdä esimerkiksi sellaista johtopäätöstä, että jäätelön syönnin ja hukkumisten määrien rinnakkainen kohoaminen kesän koittaessa tarkoittaisi, että jäätelön syönnin lisääntyminen johtaa hukkumisten lisääntymiseen (tai toisin päin). Syy-yhteyksien osoittaminen vaatisi huomattavasti populaatiotutkimusta kontrolloidumpia tutkimusasetelmia.
Niinikään on syytä muistaa, että artikkelin alussa mainitut tutkimustulokset, joiden mukaan psykedeelejä käyttäneillä esiintyy psykologisesti ja sosiaalisesti keskimääräistä terveempää käyttäytymistä, eivät tarkoita, etteikö psykedeelien käytöllä voisi yksittäisten ihmisten kohdalla olla negatiivistakin vaikutusta mielenterveyteen[16]. Tilastot sanovat ainoastaan, että keskimäärin psykedeelejä käyttäneiden tulokset ovat muita parempia.
Lisäksi on olennaista huomioida, että tämäntyyppisiin tutkimustuloksiin liittyy samanlaisia rajoituksia kuin kyselytutkimuksiin yleensäkin. Tulokset ovat riippuvaisia vastaajien omista arvioista ja muistista, ja on myös mahdollista, että psykedeelejä käyttävien luonteessa on lähtökohtaisesti merkittäviä eroja niitä käyttämättömiin.
Selvää kuitenkin on, että psykedeelien potentiaalista riippuvuuksien ja ylipäänsä päihdeongelmien ehkäisyn ja hoidon apuvälineinä on kasvavaa näyttöä. Mikäli päihteiden käyttöön liittyvät yksilölliset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset ongelmat halutaan ottaa tosissaan, on perinpohjainen, monialainen tutkimustyö psykedeelien käyttösovellusten kartoittamiseksi ehdottoman perusteltua.
--–-- - - - - - --–--
Viesti Psykedeeliuutisten ylläpitäjältä Henry Vistbackalta:
Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää, laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä, yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä joukkorahoitussivuni kautta. Lisätietoa tästä.
Alati kasvava todistusaineisto pakottaa yhä useampia maita kyseenalaistamaan kymmeniä vuosia vallinneet, huumeettomaan maailmaan tähtäävät linjaukset, joiden myötävaikutuksella huumeiden valmistuksesta ja myynnistä on tullut rikollistoimijoille iso bisnes. Nollatoleranssi ei ole onnistunut jarruttamaan huumeiden käytön kasvua, ja rangaistuspolitiikan syrjäyttävät vaikutukset ja muut haitat aiheuttavat käyttäjille monesti suurempia ongelmia kuin itse yhdisteet. Huumeettoman maailman tavoittelun hinta niin ihmisyksilöille kuin yhteiskunnallekin alkaa käydä yhä raskaammaksi kantaa, ja paine löytää nykyistä paremmin toimivia käytäntöjä kasvaa. Kun otetaan huomioon, että viime aikoina on myös julkaistu useita tutkimuksia, joiden mukaan monilla nykyisellään kielletyillä yhdisteillä voi olla huomattavaa terapeuttista potentiaalia, alkaa tarve vaihtoehtoisten kontrollimekanismien pohtimiselle käydä ilmeiseksi. Journal of Psychoactive Drugs -lehdessä julkaistiin viime vuonna artikkeli[1], jossa esitellään mahdollisia keinoja nykyisellään kiellettyjen yhdisteiden – erityisesti psykedeelien – lailliseen kontrolliin. Yksi artikkelin kirjoittajista on kanadalainen pitkän linjan päihdetyöntekijä ja tutkija Mark Haden, joka johtaa myös psykedeelitutkimusjärjestö MAPSin (Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies, Monitieteinen psykedeelitutkimusyhdistys) Kanadan jaostoa. Hadenilla on vuosikymmenten kokemus päihdevalistustyöstä, ja hän on perehtynyt monipuolisesti päihdeaineiden kontrolliin liittyviin kysymyksiin.
YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan on yksi nimekkäimmistä huumeiden kontrolloidun saatavuuden puolestapuhujista.
Hadenin artikkelilla on kaksi lähtökohtaa. Ensimmäinen on tutkimusnäyttö, jonka mukaan psykoaktiivisiin yhdisteisiin kohdistuva kieltolaki ja rangaistuspolitiikka ovat kasvattaneet monia yhdisteisiin liittyviä haittoja sekä synnyttäneet kokonaan uusia: yhdisteiden täyskielto ajaa markkinat järjestäytyneen rikollisuuden haltuun ja aiheuttaa ongelmia myös niille käyttäjille, joilla itse käyttöön ei liity kummempia ongelmia. Mitä enemmän nollatoleranssipolitiikan ongelmia koskeva ymmärrys on karttunut, sitä kiivaammaksi on käynyt keskustelu muuhun kuin täyskieltoihin ja rangaistuksiin perustuvista lähestymistavoista. Ympäri maailmaa on alettu ottaa askelia kohti sekä käyttörangaistuksista luopumista että ainakin tiettyjen yhdisteiden tuomista valtion valvoman kontrolloidun saatavuuden ja verotuksen piiriin.
Artikkelin toinen, vähintään yhtä olennainen lähtökohta on se, että psykedeelien (mm. MDMA, psilosybiini, LSD ja ayahuasca) lääketieteellisestä potentiaalista on viime vuosina tehty paljon tutkimusta[2]. Kiinnostus aihepiiriä kohtaan on vakaassa kasvussa, ja psykedeelejä hyödyntävät terapiamuodot saattavat olla todellisuutta jo lähivuosina: sekä psilosybiini- että MDMA-avusteisen terapian on tutkimusten tämänhetkisen etenemistahdin pohjalta povattu olevan laillista vuoden 2021 tienoilla (toki olettaen, että parhaillaan käynnistymässä olevien kolmannen faasin tutkimusten tulokset ovat linjassa aiempien tulosten kanssa).
Mikäli psykedeelien laillinen asema muuttuu, tarvitaan selkeitä linjauksia esimerkiksi sen osalta, ketkä yhdisteitä tarkalleen saavat hyödyntää ja missä konteksteissa: esimerkiksi kuka tahansa psykoterapeutti ei ilman erillistä koulutusta ole soveltuva tarjoamaan psykedeeliavusteista psykoterapiaa. Lisäksi on tosiasia, että psykedeelejä käytetään tällä hetkellä pääosin lääketieteellisen kontekstin ulkopuolella, ja niiden käyttö on kasvussa huolimatta siitä, että käyttö on useimmissa maissa rangaistuksen uhalla kielletty. On suuri tarve sellaisille poliittisille ja kansanterveydellisille linjauksille, jotka vastaavat tähän asiantilaan nykymalleja tehokkaammin ja joustavammin, ja jotka ohjaavat käyttötapoja ja -kulttuureja vastuullisempaan ja terveellisempään suuntaan.
Haden julkaisi vuonna 2004 toisenkin laillisen sääntelyn malleja käsittelevän artikkelin[3], jossa käsiteltiin nykyisellään kiellettyjen aineiden sääntelyä laajemmin; hänen tuoreemmassa, tämän tekstin aiheena olevassa artikkelissaan painopiste kuitenkin on erityisesti psykedeeleissä ja niiden sääntelyyn liittyvissä erityispiirteissä.
Artikkelissa esitetään psykoaktiiveihin keskittyneen, valtion alaisuudessa toimivan komission perustamista. Komissiolla olisi oikeus säännellä psykedeelien ja muiden tällä hetkellä kiellettyjen yhdisteiden sekä mahdollisesti myös alkoholin ja tupakan tuotantoa ja markkinoita sekä verotusta, ja sen johdossa olisi asiaankuuluvien alojen ammattilaisia. Komission toiminta pohjaisi jo olemassaoleviin kansanterveyden periaatteisiin ja tavoitteisiin. Ensisijaisena tavoitteena ei olisi liikevaihdon kasvattaminen, vaan myynnin tuotoilla rahoitettaisiin sääntelymekanismin toimintaa, psykoaktiivisiin yhdisteisiin kohdistuvaa tieteellistä tutkimusta, kansanterveydellisiä ohjelmia sekä muita terveydellis-sosiaalisia projekteja. Eri yhdisteryhmien (kannabistuotteet, psykedeelit, stimulantit jne.) kontrollille olisi omat, erikoistuneet juonteensa, ja mallissa sallittaisiin niin synteettiset valmisteet kuin kasviperäiset materiaalitkin.
Materiaalien vähittäismyynti olisi luvanvaraista. Yhdisteitä myytäisiin ainoastaan brändäämättöminä – niille ei toisin sanoen sallittaisi minkäänlaista kaupallista imagonluontia eikä niitä saisi mainostaa. Tuotteet toimitettaisiin myyntiin yksinkertaisissa pakkauksissa, joissa ilmoitettaisiin ainoastaan tuotteen sisältö, käyttöohjeet ja asianmukaiset varoitusmerkinnät. Ayahuascan ja peyoten kaltaisten kasvivalmisteiden maahantuontia ja pitoisuuksia valvottaisiin, ja yhteistyötä tehtäisiin asiaanliittyvien tahojen (uskonnollisten yhteisöjen johtajien, seremoniavetäjien jne.) kanssa. Yhtenä valvontaelimen tehtävänä olisi lisäksi varmistaa liikatuotannolle uhanalaisten kasvimateriaalien tuotannon kestävyys ja eettisyys.
Haden toteaa, että vaikka he eri vaihtoehtoja arvioituaan päätyivät suosittelemaan nimenomaan valtiovetoista ratkaisua, on tärkeää, että valtio pysyy riittävällä etäisyydellä projektin käytännön toteutuksesta, jotta projektia voidaan toteuttaa sen omilla ehdoilla. Laillisesti tuotettujen materiaalien päätymistä laittomille markkinoille ei ole mahdollista kokonaan estää. Toimitusketjun valvonta ja laillisten, puhtaiden vaihtoehtojen tarjonta – samaan tapaan kuin alkoholin ja tupakankin kanssa – kuitenkin vähentää laittomiin markkinoihin kohdistuvaa kysyntää ja laittomien kanavien kautta tarjolla olevien tuotteiden määrää.
Artikkeli painottaa, että esitelty malli on vain yksi mahdollinen, ja rohkaisee käymään keskustelua myös muista vaihtoehdoista.
Päihdetyöntekijä ja tutkija Mark Haden
Psykedeelivalvojien ammattikunta
Tutkijat esittävät psykedeelejä käyttävien ihmisten tukemiseen erikoistuneen, uuden ammattikunnan luomista. Psykedeeleihin liittyviä palveluita tarjoavat kävisivät läpi koulutuksen, jonka sisältö riippuisi siitä, millaisen viitekehyksen kautta he haluaisivat lähestyä asiaa: psykedeeliterapeutiksi voisi kouluttautua ihminen, jolla on pohjakoulutus terapeutin työhön; ayahuascaseremonian vetäjä taas ei välttämättä tarvitsisi vastaavaa koulutustaustaa, mutta olennaista olisi turvalliseksi todettujen seremoniakäytäntöjen tuntemus. Koska tämä aihepiiri lienee monille suomalaisille vieras, lienee syytä mainita, että monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa, Etelä-Amerikan maissa ja Euroopasta ainakin Hollannissa DMT:tä sisältävää ayahuasca-teetä ja meskaliinipitoisia kaktuksia sisältävät seremoniat ovat tietyissä konteksteissa laillisia. Käyttöä sääntelevät perinteet ja yhteisö ovat osoittautuneet hyviksi keinoiksi psykedeelien vastuulliseen, rakentavaan hyödyntämiseen.
Haden kertoo VICEn haastattelussa[a], että tästä alueesta keskusteltiin artikkelia kirjoitettaessa pitkään, ja päätös puoltaa muidenkin kuin psykologiaan ja lääketieteeseen perustuvien lähestymistapojen mukaan ottamista syntyi tarkan harkinnan tuloksena: psykedeeleihin liittyvää käytännön ymmärrystä on muillakin kuin tieteellisesti koulutetuilla toimijoilla. Psykedeeliavusteisen terapian ja seremonioiden lisäksi yhtenä komission toiminta-alueelle ulottuvana toimintamuotona mainitaan musiikkitapahtumissa toteutettava tukitoiminta, jossa ideana on tarjota rauhallista läsnäoloa ja turvalliset puitteet[b] vaikeita psykedeelikokemuksia läpikäyvien auttamiseksi.
Valvojien koulutuksen johtaisi eri lähestymistapojen asiantuntijoista koostuva toimielin, joka myöntäisi luvat henkilöille, jotka haluavat vetää psykedeelisessioita, käsittelisi mahdollisia valituksia (esim. psykologisiin tai seksuaalisiin väärinkäytöksiin liittyviä), sekä ylläpitäisi hyvien käytäntöjen ohjenuoria ja tiedottaisi niistä. Psykedeelien vaikutuksia ymmärtäviä valvojille on tilausta, koska psykedeelien keskeiset riskit liittyvät ihmisten käyttäytymiseen yhdisteiden vaikutusten alaisena. Tunnetuimpien psykedeelien käyttöön ei tyypillisesti liity myrkytysvaaraa eivätkä ne myöskään aiheuta fyysistä riippuvuutta[2]. Psykedeelit kuitenkin voimistavat tunnetiloja ja muuttavat ajatusprosesseja, minkä vuoksi niitä käyttävät saattavat toisinaan tehdä valintoja, jotka asettavat heidät itsensä tai heidän kanssaihmisensä vaaraan[4]. Psykedeelien aiheuttamat kokemukset saattavat olla pelottavia, ahdistavia tai hämmentäviä, ja luotettavan tukihenkilön läsnäolo voi auttaa rauhoittumaan ja viemään kokemuksia rakentavaan suuntaan. Ammattimaisiin sessioihin vaadittavat lisenssit edellyttäisivät aihepiiriin kokonaisvaltaisesti perehdyttävän koulutuksen läpikäymistä, ja toimijoita valvottaisiin aktiivisesti. Yhdisteiden tämänhetkinen laittomuus tarkoittaa, ettei väärinkäytösten kohteeksi joutuneilla välttämättä ole mitään hyviä keinoja avun ja oikeuden hakemiseen, mihin valvontajärjestelmä tarjoaisi suuria parannuksia. Psykedeeleihin erikoistunut ammattikunta voisi luoda myös sisäisen sääntelyn mekanismeja samaan tapaan kuin erilaiset lääkäriliitot valvovat alansa toimijoita ja varmistavat, että väärinkäytöksistä seuraa sanktioita.
Ostolupia jaettaisiin myös täysi-ikäisten omaa tai ystäväpiirin kesken tapahtuvaa käyttöä varten. Tähän liittyvä hakuprosessi olisi ammattimaiseen toimintaan verrattuna selvästi kevyempi, eikä yksityisempään käyttöön kohdistuisi samanlaista valvontaa kuin ammattimaisempaan toimintaan. Käytännössä lupien saaminen edellyttäisi aineiden vaikutuksiin ja annostuksiin sekä set&settingiin (optimaalisiin olosuhteisiin ja sisäisiin puitteisiin, valmistautumiseen jne.) liittyvän perehdytyksen läpikäymistä. Esimerkiksi lupia hakevan terveydentilaan liittyviä rajoituksia voitaisiin kuitenkin luonnollisesti soveltaa.
Psykedeelien vaikutukset voivat toisinaan olla sellaisia, että turvalliselle, asiantuntevalle tukihenkilölle on tarvetta
Todellisuutta jo ensi vuosikymmenellä?
Artikkelissa painotetaan, että ehdotetun sääntelyjärjestelmän vaikutuksia, niin myönteisiä kuin kielteisiäkin, on tutkittava tarkasti. Seurantaa tulee kohdistaa niin käyttötapoihin, hyötyihin ja haittoihin kuin yllättäviin trendeihinkin, jotta mahdolliset odottamattomat vaikutukset voidaan havaita ja korjausliikkeisiin voidaan ryhtyä ripeästi. Samaten on seurattava niin tuotantoa, myyntiä kuin aineiden muutakin leviämistä. Näiden menetelmien avulla voidaan varmistua siitä, että säännellyt markkinat toimivat suunnitellulla tavalla, että haittojen minimoinnissa onnistutaan, ja että ennakoidut hyödyt todella konkretisoituvat. Keskeisessä roolissa ongelmakäytön ehkäisyssä on laadukas, tutkimusnäyttöön perustuva valistustyö.
Kuten tämän tekstin alussa todettiin, tietyt psykedeelejä hyödyntävät terapiamuodot saattavat siirtyä tutkimuksista laillisten hoitomenetelmien piiriin jo viiden vuoden päästä. Lääketieteellinen saatavuus on toki eri asia kuin yksityishenkilöiden saatavuus muissa kuin lääketieteellisissä konteksteissa, mutta ne ovat osa samaa asiakokonaisuutta. On käynyt selväksi, että psykoaktiivisten aineiden sääntelyyn tarvitaan uudenlaisia, aine- ja aineryhmäkohtaisia lähestymistapoja – sellaisia, jotka toimivat paremmin kuin päihdeongelmia paisuttava, käyttäjiä syrjäyttävä ja rikollistoimijoiden pussiin satava rangaistuspolitiikka. Myönteinen kehityskulku onkin, että siihen keskusteluun, joka koskee nykyistä kieltolakipolitiikkaa paremmin toimivia vaihtoehtoja, on alkanut osallistua yhä laajempi kirjo erilaisia yhteiskunnallisia toimijoita.
Selvää on kuitenkin myös, ettei tarjolla tule olemaan mitään yksinkertaista, kaikki ongelmat poistavaa, hopealuodinomaista ratkaisua. Juuri siksi on tärkeää tuoda eri tahoja yhteen – käymään vakavaa, kriittistä keskustelua siitä, millä keinoilla ihmisten käyttämiin, hermostoon vaikuttaviin yhdisteisiin liittyvät haitat voitaisiin kaikkein tehokkaimmin saada hallintaan ja hyödyt sovellettua käytäntöön tavoilla, jotka parhailla mahdollisilla tavoilla palvelevat niin yksilöitä kuin yhteiskuntaakin.
--–-- - - - - - --–--
Viesti Psykedeeliuutisten ylläpitäjältä Henry Vistbackalta:
Jos haluat edistää psykedeeleihin liittyvää, laadukasta ja kiihkotonta tiedonvälitystä, yksi keino siihen on tukea aihepiirin parissa tekemääni työtä joukkorahoitussivuni kautta. Lisätietoa tästä.
Posts
